tapauksesta joss akuulin erään vanhan mummon 'profetiassa(olimme silloin rukoushetkessä ja hän nosti asian Jumalalle jollakin lailla niin kun rukoilimme päättäjien puolesta) ja sanoin sitten täällä että tuo mummo profetoi Sauli Niinistön tulevan presidentiksi, topikissa jossa kysyttiin profetiaa sille, kuka olisi seuraava presidentti. Olisi pitänyt olla vastaamatta; tarkemmin ajateltuna hän ei ollut välttämättä sanonut aivan niin, vaan tarkoitus oli varmaan se että hän viittasi tuossa rukouksessa(siis hän oli saanut proffan aiemmin Jumalalta ja muistutti Jumalaa kun rukoili päättäjien puolesta siinä hetkessä) siihen että Jumala nostaisi uudistajia kuten Sauli Niinistö, 'kuten olet minulle sanonut' jne. en muista tarkkaan mutta kyse saattoi olla vaan uudistajasta/uudistamisesta eikä siitä että Sauli Niinistö tulisi pressaksi(eihän hän edes halua, kai).
Niin ja vaikka hän olisikin saanut profetian pressasta tai profetian siitä että hän on uudistaja tämkin tulee koetella sillä se ei välttämättä pidä paikkaansa profetiat tulee koetella. Halusin sanoa tämän jottei kukaan ens pressan valinnan myötä, sikäli kun hän ei tule olemaan Sauli Niinistö(erään profetian mukaan pkemminkin Timo Soini, lue j. pihon sivuilta) ettei kukaan tule sitten sanomaan tai edes ajattele että virheellinen profeetia. Profetiat aina tulee koetella jälkeen(eikä se ollut varsinainen profetia). Olkaapa hyvö

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerrankin profetia, joka on tarkka ja toteutuu varmasti: Sauli Niinistöstä joko tulee presidentti tai sitten ei.
ei todellakaan tule pressaa vaan t. soinista jota on profetoitukin. Niin pitäääkin olla, Suomi ulos EU:sta hop hop hop!