Välinpitämättömyys

Kun nykyään lukee näitä keskutelupalstoja tai muuten seuraa yleistä keskustelua, ihmetyttää se, että muiden ihmisten hätä ja avuntarve ei paljon hetkauta niitä suomalaisia, joilla on hyvä ja vakituinen työpaikka ja koko elämä on muutenkin kunnossa.
Suomalaiset on vallanut kummallinen "mitä muista kun minulla itsellä menee vain hyvin" menttaliteetti.En tiedä onko syynä ettei kiinosta, ei jakseta vai yleinen ajan henki.
Tämä on muutenkin yleinen globaali ilmiö. Monia ihmisiä kiinnostaa vain raha ja sen perässä juokseminen = eletään vain tehdäksemme työtä, muut ja muiden asiat eivät paljon kiinnosta. Ihmisille on tärketä kaikenlaiset tavarat (maallinen mammona), ulkoinen kauneus, ns. yleinen materialismi.
Ihmisillä pitää olla koko ajan jotain tekemistä mm:ssa monia eri harrastuksia. Ei osata ollenkaan rauhoittua ja nauttia vain olemisesta. Sitä varten monet avioliitot menevät esim. karille melko pian häiden jälkeen. Eo osata puhua, on liian kiire ja pinna aina kireällä.
Olisi hyvä, että ihmiset huolehtisivat edes omista lapsistaan ettei päiväkotien ja koulun tarvitsisi kasvattaa niitä yksin kuten nykyään on asian laita. Monet vanhemmat eivät tiedä tai edes välitä mitä heidän lapsensa tekevät iltaisin ja viikonloppuisin pitkin katuja ryypäten ja tapellen.
Monien vanhat ja sairaat omaiset makaavat täysin yksin sairaaloissa, hoito- ja vanhankodeissa ja omaisilla on ehkä Jouluna aikaa käydä katsomassa heitä pikaisesti. Sielläkin he nälkiintyvät, kusevat ja paskantavat vaippoihin kun kellään ei ole aikaa syöttää heitä tai viedä edes vessaan.
Jokaisen pitäisi kuitenkin muistaa, että kaikkien kiire loppuu aikanaan, ulkoinen kauneus ei ole ikuista, se rapistuu, rahaa ja muuta omaisuutta ei voi ottaa mukaan, voit itse vuorostasi joutaa kokemaan ne hoito- ja vanhainkodin mukavat asiat, jne.
16786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Muista jokainen luo itse oman elämänsä ja todellisuutensa. Voin kyllä tuntea emapatiaa ns. vähempiosaisia kohtaan, mutta oppivatko he tässä elämässä läksynsä jos teen asiat heidän puolestaan.

Eli jokaisella joka tuntee itsesnä köyhäksi tai jollain tapaa huono-osaiseksi, on mahdollisuudet luoda elämänsä haluamkaseen...pysyä valittajana ja surkeana tai elää onnellisena ja rikkaana!

Äänestä
  • Voi verrata Afrikkaan ja siihen pumpattuihin rahamääriin. Tillanne sielläpäin ei ole juurikaan muuttunut ja tämä johtuu nimenomaan siitä että avustus on tullut rahana eikä todellisella taloudellisella pohjalla olevina investointeina. Avustusraha aiheuttaa ainoastaan riippuvuutta kun taas pitäisi antaa alkutyökaluja oman onnensa rakentamiseen.

    Suomessaa tilanne on nykyään se että vuosien myötä on muodostunutluokka joka on passivoitunut ja henkisesti riippuvainen yhteiskunnan tuesta. Ikään kuin oma vastuu elämästä on kadonnut johonkin matkan varrella - juuri tällainen mentaliteetin kehitys on se kaikkein turmiollisin "hyvinvointivaltion" aspekti. Vika ei toisin sanoen ole yksilöissä vaan passivoivassa ja vääristävässä systeemissä.

    Äänestä

  • paasata kun tiedät että huono-osaisemmatkin ovat nykyään vielä nuo pakolliset, samanalistavat ja yhdenarvoistavat koulut ja kasvatuksen läpi käyneet. Muttta mitä paasaat tilanteessa jossa näin ei enää olekkaan. Silloin ei enää paasata vaan asutaan omilla paremman väen asuinalueilla, ja vapaa-aikoina harjoitellaan aseiden käyttöä ja henkiinjäämisharjoituksia, mutta näistä varotoimenpiteistä huolimatta aina silloin tällöin myös parempiosainen menettää kamppailussa päänahkansa.

    Äänestä

  • tämä sinun filosofeerauksesi.
    Tarkoitatko tässä kommentissasi onnellisuudella jotain näitä parisuhde tai ihmissuhdejuttuja, kun filosofeeraat yksilön itse onnellisuudestaan suvereenisesti voivan päättää. En usko että näissäkään asioissa onnestaan yksilö suvereenisesti päättää, mutta oma fyysinen ja henkinenkin persoona kyllä tällaisissa asioissa on keskeisessä roolissa ainakin silloin jos ajatellaan taloudelliset tekijät poissuljetuiksi.
    Mutta miten me sitten yksilöinä hallitsemme talouttamme näissä taloudellisissa ja poliittisissa ja lainsäädännöllisissä raameissa muutoin kuin osallistumalla ja pyrkimällä vaikuttamaan näihin asioihin niin että myös omatkin asiamme tai intressimme päätöksenteossa huomioon otettaisiin. Ja jostain syystä tätä tällaista aktiviteettia, jos sitä heikommassa asemassa olevat harrastavat, sinä sitten kutsut typeräksi valitukseksi.

    Äänestä

  • Jokaisella joka tuntee itsesnä köyhäksi tai jollain tapaa huono-osaiseksi, on mahdollisuudet luoda elämänsä haluamkaseen...pysyä valittajana ja surkeana tai elää onnellisena ja rikkaana!

    Tämä mitä yllä väität on kyllä ihan täysin paskaa.
    Jos itse vähän ajattelet asiaa tarkemmin, huomaat kyllä, että väitteesi on täysin pulsiittia, että se siitä.

    Äänestä

  • Populismin vihollinen kirjoitti:

    Voi verrata Afrikkaan ja siihen pumpattuihin rahamääriin. Tillanne sielläpäin ei ole juurikaan muuttunut ja tämä johtuu nimenomaan siitä että avustus on tullut rahana eikä todellisella taloudellisella pohjalla olevina investointeina. Avustusraha aiheuttaa ainoastaan riippuvuutta kun taas pitäisi antaa alkutyökaluja oman onnensa rakentamiseen.

    Suomessaa tilanne on nykyään se että vuosien myötä on muodostunutluokka joka on passivoitunut ja henkisesti riippuvainen yhteiskunnan tuesta. Ikään kuin oma vastuu elämästä on kadonnut johonkin matkan varrella - juuri tällainen mentaliteetin kehitys on se kaikkein turmiollisin "hyvinvointivaltion" aspekti. Vika ei toisin sanoen ole yksilöissä vaan passivoivassa ja vääristävässä systeemissä.

    muodostunut mm. sellainenkin köyhyyteen passivoitunut luokka kuin laman työelämästä ulossaneeraamat ja siitä pienelle eläkkeelle ajautuneet.
    Ei taida olla sinulla kokemusta siitä millä tavalla esim. monta vuotta pelkän työmarkkinatuen varassa eläminen passivoi. Tällainen passivoi ihmistä sillä tavalla että hän syrjäytyy joka suhteesta tästä talouden päävirrasta, jota erityisen hyvin osoittaa sekin kun juuri nämä talouden päävirrassa mukana olevat alkavat häntä vihata ja halveksia.

    Äänestä

  • Eri mieltä kirjoitti:

    Jokaisella joka tuntee itsesnä köyhäksi tai jollain tapaa huono-osaiseksi, on mahdollisuudet luoda elämänsä haluamkaseen...pysyä valittajana ja surkeana tai elää onnellisena ja rikkaana!

    Tämä mitä yllä väität on kyllä ihan täysin paskaa.
    Jos itse vähän ajattelet asiaa tarkemmin, huomaat kyllä, että väitteesi on täysin pulsiittia, että se siitä.

    Kaikilla meillä on tänne tullessamme täysin samat mahdollisuudet! Yksilö valitsee itse miten korttinsa pelaa. ( En tarkoita mitään parishuhdejuttuja, joku epäili että kirjoittaisin niistä)

    Kaikki ihmiset eivät vaan huomaa mistä tässä jutussa (elämässä) on kyse ja jäävät kieriskelemään itsesäälissä. Jos minä tai joku muu "parempiosainen" voidaan hyvin ja ollaan tyytyväisiä osaamme, onko se todellakin joltakin "huonompiosaiselta" pois?

    Jokainen on oman onnensa (epäonnensa) seppä! Valintoja voi aina muuttaa...voi tässä käydä niinkin että minä teen väärän valinnan ja minusta tulee se heikompiosainen....ja silloin olen pelannut korttini väärin, ei se ole muiden vika vaan minun on otettava vastuu itse, ihan itse, omista valinnoistanin...

    Äänestä

  • ajattele sinäkin kirjoitti:

    kärsimme ja kannamme vastuun omista epäonnistumisistamme. Miksi paasata tällaista itsestäänselvyyttä jonain korkeampana filosofiana. Eihän tällaiset jutut epäonnistumisia olisikaan jos ei niistä mitään takapakkia tulisi.
    Kysymys on tässä lähinnä siitä kun näytät katsovan, että heikommassa asemassa oleva ei saisi edes sitä vertaa pyrkiä parempaan, että hän netissä asioistaan kertoo tai harjoitettua talouspolitiikkaa kommentoi. Sinusta köyhä ei saisi edes kertoa missään sitä, että hän kokee tulonsa olevan liian pienet. Toisaalta kuitenkin koko tulopolitiikka ja tuki- ja erilaiset veronkevennysvaatimuket ovat yhtä valitusta siitä miten juuri minun pitää saada lisää fyrkkaa ja että vaikeuksia on kannattavuuden kanssa.

    Äänestä

  • ajattele sinäkin kirjoitti:

    Kaikilla meillä on tänne tullessamme täysin samat mahdollisuudet! Yksilö valitsee itse miten korttinsa pelaa. ( En tarkoita mitään parishuhdejuttuja, joku epäili että kirjoittaisin niistä)

    Kaikki ihmiset eivät vaan huomaa mistä tässä jutussa (elämässä) on kyse ja jäävät kieriskelemään itsesäälissä. Jos minä tai joku muu "parempiosainen" voidaan hyvin ja ollaan tyytyväisiä osaamme, onko se todellakin joltakin "huonompiosaiselta" pois?

    Jokainen on oman onnensa (epäonnensa) seppä! Valintoja voi aina muuttaa...voi tässä käydä niinkin että minä teen väärän valinnan ja minusta tulee se heikompiosainen....ja silloin olen pelannut korttini väärin, ei se ole muiden vika vaan minun on otettava vastuu itse, ihan itse, omista valinnoistanin...

    itsesäälissä kieriskelemään on käsittääkseni vaan halventavassa ja herjaavassa tarkoituksessa valittu ilmaisumuoto asiasta joka kyllä pitää paikkansa.
    Asia on seuraava. Se että epäonnistuttuaan voisi noin vain päästä uudelleen alkuun ei pidä lainkaan paikkaansa tässä meidän kulttuurissamme. Epäonnistumistasi käytetään sinua vastaan, ja siihen vedotaan siihen malliin että epäonnistuneella ei ole oikeutta enää menestykseen. Tämä onkin pirullinen juttu kun näitä isompiakin epäonnistumisia voi sattua jo lapsena.
    Sitten tuosta 'mikä minulla on ei ole sinulta pois' jutustasi. Se on tämän nykyään käötössämme olevan rhan osalta niin, että ostovoimamme määräytyy sen mukaan paljonko meillä tätä rahaa on suhteessa muihin eikä hallussamme olevan rahan määrällä sinänsä ole tässä mitään merkitystä.

    Äänestä

  • ajattele sinäkin kirjoitti:

    Kaikilla meillä on tänne tullessamme täysin samat mahdollisuudet! Yksilö valitsee itse miten korttinsa pelaa. ( En tarkoita mitään parishuhdejuttuja, joku epäili että kirjoittaisin niistä)

    Kaikki ihmiset eivät vaan huomaa mistä tässä jutussa (elämässä) on kyse ja jäävät kieriskelemään itsesäälissä. Jos minä tai joku muu "parempiosainen" voidaan hyvin ja ollaan tyytyväisiä osaamme, onko se todellakin joltakin "huonompiosaiselta" pois?

    Jokainen on oman onnensa (epäonnensa) seppä! Valintoja voi aina muuttaa...voi tässä käydä niinkin että minä teen väärän valinnan ja minusta tulee se heikompiosainen....ja silloin olen pelannut korttini väärin, ei se ole muiden vika vaan minun on otettava vastuu itse, ihan itse, omista valinnoistanin...

    Kaikilla meillä on tänne tullessamme täysin samat mahdollisuudet! Yksilö valitsee itse miten korttinsa pelaa.

    Tässä taasen joku oikea elämänfilosofi laukaisee kuolemattomia totuuksia. Ei siis älliä päässä ollenkaan.

    Mitäs, jos sinä esim. olisit syntynyt tänne sairaana, vajaakuntoisena, CP-vaimmaisena,jne., niin vieläkö väität, että kaikilla on tänne tullessa samat mahdollisuudet ja sitten siitä vaan valitsee miten korttinsa pelaa.Kuule monet tällaiset ihmiset tarvitsevat monen ja monenlaista tukea ehkä hautaansa asti. Sinä, joka olet ollut kai terve tänne maailmaan tullessasi on helppo heittää moista huulta.

    Hei ota nyt järki käteesi vähäksi aikaa ja mieti, mitä oikein ensin lauoit, niin varmaan huomaat, mitä tuli sanottua.

    Äänestä

  • Rupea jattelemaan kirjoitti:

    estääkö vamma tai sairaus ihmistä elämästä ihmisarvoista, rikasta ja onnellista elämää?

    ajattelutapa että vammainen ei voi olla onnellinen, rikas yms. on asennevamma meidän mukamas terveiden päässä...

    Äänestä

Olen tarkoittanut lähinnä huolehtimista Suomesta ja suomalaisista ja esim. omista lähimmäisistä.

Äänestä
  • "Kaikilla meillä on tänne tullessamme täysin samat mahdollisuudet!"

    Ja tämä on yksi suurimpia valheita, mitä keskusteluissa toistetaan. Kaikki sosiaalipsykologiset tutkimuksen osoittavat, että lapsuuden kodin sosiaaliset ongelmat heijastuvat ihmisen elämään. Niukasta rahasta viis, mutta lapsuudessa koettu turvattomuus, henkinen tai psyykkinen väkivalta, päihdeongelmat ym. vaikuttavat ihmisen kehittymiseen. Ja sitä samaa pääkoppaa joutuu kantamaan hartioillaan ihan hautaan asti.

    Lapsuudenperhettäsi et voi valita!

    Äänestä

  • Kiikarit kirjoitti:

    "Kaikilla meillä on tänne tullessamme täysin samat mahdollisuudet!"

    Ja tämä on yksi suurimpia valheita, mitä keskusteluissa toistetaan. Kaikki sosiaalipsykologiset tutkimuksen osoittavat, että lapsuuden kodin sosiaaliset ongelmat heijastuvat ihmisen elämään. Niukasta rahasta viis, mutta lapsuudessa koettu turvattomuus, henkinen tai psyykkinen väkivalta, päihdeongelmat ym. vaikuttavat ihmisen kehittymiseen. Ja sitä samaa pääkoppaa joutuu kantamaan hartioillaan ihan hautaan asti.

    Lapsuudenperhettäsi et voi valita!

    Olet valinnut perheesi itse, jo ennen syntymääsi valitsi vanhempasi. Jos olet valinnut psykopaatit, alkoholisoituneet tms. vanhemmat, olet valinut ne itse oppiaksesi ! Sinulla on myös valinta päästä pois perheestä jos niin haluat...oletko miettinyt miksi niin paljon lapsia otetaan nykään huostaan?

    Eli ota vaan vastuu itse omasta elämästäsi ja päätöksistäsi. Tuntuu kolahtavan pahasti tää juttu...mutta niinhän se on että kun kolahtaa niin sitten älähtää...

    Äänestä

Kaunista esinettä on mukava katsella. Se lisää turvallisuuden tunnetta vaikkei sillä mitäään tekisikään.

Lapsiin ei nyky isä tai äiti saa otetta, kun nykyään on ruumillinen kuritus kielletty. Antaa olla ja menköön kuinka menee, tuummivat vanhemmat. Laste4n kasvatus on kovaa puuhaa. Pitäisi aina olla läsnä ja kohdata tämä sellaisena kuin tämä on.

Äänestä

Autoin vuosikausia erästä ihmistä. Kaikki oli aina päin seiniä, ei ollut rahaa, ei ruokaa, ei vaatteita, ei mitään, kunnes eräänä päivänä alkoi sattuman kauppaa asia selvitä. Kävi käry ja käryää vieläkin. Autettavani oli saanut ainakin neljältä eri taholta apua, myös yhteiskunnan taholta ja mukavaa oli varmaan ollut.

Nyt minun apuni on loppu ja toista samanlaista pitkäaikaisautettavaa ei enää tule. Olen menettänyt luottamukseni täysin, koska olin niin sinisilmäinen. Oma vikani enkä ruikuta, mutta kerron, että myös näin syntyy vääjäämättä välinpitämättömyyttä.

Jokaisella on omat tiukat aikansa, mutta valehteleminen on jo jotakin sellaista, joka saa sydämen särkemään ja särkymään. Tästälähin autan kertaluontoisesti ketä sattuu. Ei kai tästä muutakaan johtopäätöstä voi tehdä eikä näistä puheistani kannata närkästyä. Kun vähistään antaa ja kaataakin kaiken ahneuden kaivoon, niin sieltä ylöskiipeäminen kestää ehkäpä läpi elämän.

Ja kaikille niille, jotka ovat vilpittömästi apua vailla toivon löytyvän jonkun oljenkorren tästä eriarvoistuvasta yhteiskunnasta. Tilanne on huolestuttava. Asia vain sattuu olemaan niin, että epärehelliset ihmiset sekoittavat rehellisten ihmisten arjen. Näin on aina ollut ja tulee olemaan. Se on maailman laki ja sitä kutsutaan elämäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitä muista kirjoitti:

Kun nykyään lukee näitä keskutelupalstoja tai muuten seuraa yleistä keskustelua, ihmetyttää se, että muiden ihmisten hätä ja avuntarve ei paljon hetkauta niitä suomalaisia, joilla on hyvä ja vakituinen työpaikka ja koko elämä on muutenkin kunnossa.
Suomalaiset on vallanut kummallinen "mitä muista kun minulla itsellä menee vain hyvin" menttaliteetti.En tiedä onko syynä ettei kiinosta, ei jakseta vai yleinen ajan henki.
Tämä on muutenkin yleinen globaali ilmiö. Monia ihmisiä kiinnostaa vain raha ja sen perässä juokseminen = eletään vain tehdäksemme työtä, muut ja muiden asiat eivät paljon kiinnosta. Ihmisille on tärketä kaikenlaiset tavarat (maallinen mammona), ulkoinen kauneus, ns. yleinen materialismi.
Ihmisillä pitää olla koko ajan jotain tekemistä mm:ssa monia eri harrastuksia. Ei osata ollenkaan rauhoittua ja nauttia vain olemisesta. Sitä varten monet avioliitot menevät esim. karille melko pian häiden jälkeen. Eo osata puhua, on liian kiire ja pinna aina kireällä.
Olisi hyvä, että ihmiset huolehtisivat edes omista lapsistaan ettei päiväkotien ja koulun tarvitsisi kasvattaa niitä yksin kuten nykyään on asian laita. Monet vanhemmat eivät tiedä tai edes välitä mitä heidän lapsensa tekevät iltaisin ja viikonloppuisin pitkin katuja ryypäten ja tapellen.
Monien vanhat ja sairaat omaiset makaavat täysin yksin sairaaloissa, hoito- ja vanhankodeissa ja omaisilla on ehkä Jouluna aikaa käydä katsomassa heitä pikaisesti. Sielläkin he nälkiintyvät, kusevat ja paskantavat vaippoihin kun kellään ei ole aikaa syöttää heitä tai viedä edes vessaan.
Jokaisen pitäisi kuitenkin muistaa, että kaikkien kiire loppuu aikanaan, ulkoinen kauneus ei ole ikuista, se rapistuu, rahaa ja muuta omaisuutta ei voi ottaa mukaan, voit itse vuorostasi joutaa kokemaan ne hoito- ja vanhainkodin mukavat asiat, jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu