"Tämän maailman

alkeisvoimat"

efedrin kirjoitti: 26.8.2008 klo 09.11

"Oletan että minulla on nyt mahdollisuus saada selitys myös Kol. 2:9 jakeesta?

»Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
9. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti»",

Joku muistutti minua e-maililla, (jonka virustarkastukseni ilmoitti olevan saastunut) ja jossa ilmoitti jääneensä vastausta vaille tässä asiassa, niin ilmoitan oman näkökantani:

Ymmärrykseni mukaan Raamattu kutsuu alkeisvoimiksi kaikkia esikuvia ja yleensä näkyväisiä esineitä ja asioita, kaikkea sitä, mikä tarvitsee uudesti syntymistä tai "uutta luomista", ovat verrattavissa Mooseksen tekemään vaskikäärmeeseen, jonka Herra käski hävittää profeetta Jeremian toimesta. Vertaa Hepr.9:10; 10:1,

Ilmestyskirja:
21:5 "Ja valtaistuimella istuva sanoi: »Katso, uudeksi minä teen kaikki.» Ja hän sanoi: »Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet.»"

Esimerkiksi Raamattu vertaa kyllä Jumalaa Aurinkoon, mutta toisaalta kieltää auringon palvomisen:

Psalmit:
84:12 "Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat."

5.Mooseksen kirja:
4:19 "ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla."

Ymmärrykseni mukaan Paavalin tarkoitus oli opettaa kolossalaisia, että eivät riippuisi kiinni kynsin hampain näkyväisissä esikuvissa, vaan niistä itsensä irrottaen kiinnittäisivät mielensä Kristukseen, joka voitti kuoleman!
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ekivaari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu