Korjasin ja

siirrän uudestaan kirjoitukseni, kun Mohiksen avauksessa ei kukaan ehtinyt vastata.

Kun useita vuosia sitten aloin kirjoitella Netmissionissa, siellä oli vallalla hirvittävä, loppumatonta helvettiä ylistävä buumi, jotka ensin sanoivat, että "Jumala kyllä tahtoisi (tahto ehtotavassa) pelastaa kaikki ihmiset, mutta eivät kaikki ihmiset tule Jumalan luokse Jeesuksen nimessä".

Kun sitten lainasin heille raamatunjakeita sekä Vanhan että Uuden liiton puolelta, esimerkiksi:

Jesaja:
45:23 "Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman.
45:24 Ainoastaan Herrassa - niin pitää minusta sanottaman - on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan."

Filippiläiskirje:
2:10 "niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."

Ja kun eivät voineet enää väittää, että "ei kaikki ihmiset tule Jumalan luokse", he keksivät muotoilla armahtavainen ja laupias Jumala armahtamattomaksi ja laupeudettomaksi jumalaksi, niille raukoille, jotka Jeesuksen kristuksn nimssä Jumalan luokse polvistuen tulevat, uskollisuuden valan vannovat, kumartavat ja Jeesuksen Kristuksen Herrakseen tunnustavat!

Mutta ei! Koska helvetti on iankaikkinen, se pitää täyttää loputtomasti kärsivillä ja ajattelevilla ihmisolennoilla: "Ähä kutti. Siitäs saitte! Pakkoko oli olla Valkyyrille ja Mohikselle tottelematon?"

Luukkaan evankeliumi:
6:36 "Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen."
9205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Evankeliumi kerrotaan, toiset ottaat sen vastaan ja toiset eivät, tuomiolle menevät kaikki, mutta Jeesusta tahtoo seurata ne jotka uskovat, ja "menevät " mieluummin Hänen luokseen kun juoksevat maailman himojen ja sellaisten perässä, mitä se tullessaan tuo.

Äänestä
  • yheret menee sinne hengellisesti rakentuneina ja toiset niin kuin karrelle palaneina kekäleinä!

    Äänestä

Nuo polvistumiskohdat kertovat vain siitä, miten helvettiin menevät ihmiset viimeisellä tuomiolla PAKOTETAAN polvistumaan Jumalan edessä ennen helvettiin heittämistä. Jumala ottaa revanssinsa ja NÖYRYYTTÄÄ ateisteja pistämällä polvilleen.

Äänestä
  • vaatii heitä uskollisuuden valankin vannomaan! Kaiketi semmosen etteivät sieltä karkaa tai lähde "käpälämäkeen" kansanomaisesti sanottuna.

    He vaan vannovat valan Herralle, jonka he ovat vihdoinkin Herrakseen tunnustaneet, ja sanovat hänelle, että "lekottele sinä, Herra Jeesus, siellä taivaan ilossa niihin uuskovisten kanssa! Me täällä helevetissä käristellään toinen toisiamme ja voidellaan paloöljyllä komannen asteen palovammoja!

    Äänestä

11 Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. [Jes. 6:1; Matt. 25:31 | 2. Piet. 3:7]
12 Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. [Dan. 7:10; Luuk. 10:20 | Matt. 16:27 ]
13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. [1. Kor. 15:26,54; Ilm. 2:11]
15 Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen. [Ps. 69:29; Dan. 12:1; Matt. 25:41; Ilm. 19:20]

Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen. [1. Moos. 19:28; Jes. 34:10]

Tällä tavalla Raamattu puhuu kadotuksesta ja niistä jotka sinne joutuvat.

Mitä sinä tuohon sitten lisäät, tai otat pois?

Äänestä
  • helvettipainotteinen tarkoitushakuisuus ilmenee röyhkeimmin juuri tuon kaltaisissa jakeissa kuin

    Ilm. 14:11
    "Tulesta, joka >ihmisiä kiduttaa

    Äänestä

raamatun mukaan.

Äänestä
  • lupaa:

    Efesolaiskirje:
    1:3   "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
    1:10   siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, -> oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällähän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta

    Äänestä

  • jopa ennustaneet helvetin jäätyvän...?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ekivaari kirjoitti:

siirrän uudestaan kirjoitukseni, kun Mohiksen avauksessa ei kukaan ehtinyt vastata.

Kun useita vuosia sitten aloin kirjoitella Netmissionissa, siellä oli vallalla hirvittävä, loppumatonta helvettiä ylistävä buumi, jotka ensin sanoivat, että "Jumala kyllä tahtoisi (tahto ehtotavassa) pelastaa kaikki ihmiset, mutta eivät kaikki ihmiset tule Jumalan luokse Jeesuksen nimessä".

Kun sitten lainasin heille raamatunjakeita sekä Vanhan että Uuden liiton puolelta, esimerkiksi:

Jesaja:
45:23 "Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman.
45:24 Ainoastaan Herrassa - niin pitää minusta sanottaman - on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan."

Filippiläiskirje:
2:10 "niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."

Ja kun eivät voineet enää väittää, että "ei kaikki ihmiset tule Jumalan luokse", he keksivät muotoilla armahtavainen ja laupias Jumala armahtamattomaksi ja laupeudettomaksi jumalaksi, niille raukoille, jotka Jeesuksen kristuksn nimssä Jumalan luokse polvistuen tulevat, uskollisuuden valan vannovat, kumartavat ja Jeesuksen Kristuksen Herrakseen tunnustavat!

Mutta ei! Koska helvetti on iankaikkinen, se pitää täyttää loputtomasti kärsivillä ja ajattelevilla ihmisolennoilla: "Ähä kutti. Siitäs saitte! Pakkoko oli olla Valkyyrille ja Mohikselle tottelematon?"

Luukkaan evankeliumi:
6:36 "Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu