uuden kutosen "tahmea" alku

Epäonnistuiko suunnittelu? Paljon on kuullut juttuja, että uuden kutosen suunnittelu oli täysin japanilaispohjalla, entinen menestys konspeti on hukattu. Entinen kaikkien aikojen menestynein mallihan suunniteltiin ottaen parhaat palat japanilaisesta ja eurooppalaisesta suunnittelusta ym. Uusi kutonen ei ole päässyt missään testeissä ja arvioissa lähellekkään samaan kuin vanha. Jotenkin tuntuu, että joissakin testeissä annetaan pisteitä "vanhasta muistista". Esim. viimeinen tuulilasin vertailu jossa matukka sijoittui kolmanneksi vaikka oikea sijoitus olisi voinut olla viides eli viimeinen, mutta eihän ranskalaisia voi laittaa japanilaisten edelle. Eihän ranskalainen voi tehdä parempaa autoa.

Luulette varmaan että olen joku ranskanpullakuski, ei ajelen "vanhan" mallisella kutosella joka on huippu auto. Olen vain todella pettynyt uuteen kutoseen. Ei se ole miellyttänyt koeajolla eikä vakuuttanut testituloksillaan. Parempi odotella vuoden päästä tulevaa facelift mallia.
624412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

niin ostin uuden kutosen 2.0 koneella pakko kyllä myöntää hampaat rivessä ,että ei ole täysin vastannut minun odotuksia,kuluttaa paljon enemmän normaalissa ajossa mitä ilmoitataan esitteissä kulutukseksi.
kone jotenkin tahmean oloinen ei vastaa kaasuun mihin olin hondalla tottunut en tiedä onko minulle tullut maanantai kappale ,mutta vituttaa jos suoraan sanon.ja tämä ei sitten ole mikään provo vaan mielipiteeni omasta autostani.

Äänestä

on ihana ajaa! Sähköinen tehostin on ehkä herkänlainen, tottumus on toisenlainen, entinen oli jämäkkä. Hiljaisuus!!! Vertailkaa näitä "autolehtien" testejä, nehän ovat täysin perseestä!! Ei järjen häivää!!! Omalla korvalla kuultuna hiljainen. Potenza renkailla vaan ei tee mitään, jyrät mitkä jyrät. Ihmettelen maahantuojaakin, ettei kiinnitä renkaisiin kuten muuhunkaan yleensä mitään!
Seitsemäs MAZDA ja yllätys suuri: ääni näillä helvetin ensiasennus potenzoilla järkyttävä!!!
Entisenä hienon autolehden tilaajana sanon vaan että, perseelleen on arvostelut menneet.
Uuden kutosen viisi päivää omistaneena sanon:
UPEA AUTO, HINTALUOKKANSA VALIOITA! enkä huuda, sanon vaan, auto se on ja parhaasta päästä.

Äänestä

Mazda6 on jaetulla toisella sijalla uuden Tuulilasin vertailussa. Onko siis vika sun asenteessa vai ymmärryksessä vai molemmissa? Ja aivan varmasti olet ranskanpullakuski, niin selvästi tekstistäsi paistaa läpi mieliharmi, kun ranskalaiset autot saivat jälleen vain jäännöspisteitä.

Äänestä

En minä voi muuta kuin kehua. Koeajoin eri merkkejä ja malleja melkein kyllästymiseen asti ja lopulta ihastuin ja päädyin uudempaan kutoseen. Tähän mennessä (reilu 10tkm) auto on vaikuttanut kaikin puolin täydelliseltä. Malli on helmenvalkoinen sedan 2.0TD elegance.

Asioita joita erityisesti nostan esille uudesta kutosesta:
- jämäkkyys niin alustassa kuin hallintalaitteissakin
- todella kaunis ulkonäkö (kääntää ihan jatkuvasti katseita)
- toimintavarmuus ja huolettomuus
- ajamisen mukavuus

On myös paljon muita hyviä puolia ihan ratin ja kojelaudan painikkeiden selkeyttä ja toiminnallisuutta myöten. Lisäksi Elegancessa on hintaluokassaan varsin hyvä varustelutaso yksityiskohtia unohtamatta (esim. 6cd:n mp3-soitin, line-in ulkoisen soittimen kytkentää varten ja muutenkin yllättävän laaduaks äänentoisto). Vakiovarusteista löytyy ajotietokone, vakionopeudensäädin, sähköisesti taittuvat peilit, kaksivyöhykkeinen automaatti-ilmastointi, automaattinen webasto-lisälämmitin, tihkutunnistin, automaattisesti tummeneva taustapeili ynnä muuta.

Ajometeliä ei ole sen enempää kuin muissa saman luokan malleissa, mielestäni uusi kutonen on osoittautunut varsin hiljaiseksi. Passat tosin tuntui vielä hiljaisemmalta, mutta se voi johtua osittain myös käytetyistä renkaista.

Äänestä
  • Itse kävin kokeilemassa uutta ja vanhaa kutosta. Minun mielestäni uudessa ei ollut mitää joka olisi kolahtanut.

    Mistä en uudessa pitänyt:
    - Ohjaus. Miten voidaan tehdä uusi auto jossa ohjaus ei palauta? Ratin joutuu kääntämään käsin suoraan.

    - Ulkonäkö. Onko se Peugeot vai Lexus? Ei mitään omaa, pelkkä kopio muista.

    - Sisustus. Liian "ufomainen".

    - Ajo meteli. Paljon hehkutettiin miten hiljainen se tulee olemaan. Petyin koska odotin liikoja. Muillahan on jo huomattavasti hiljaisempia autoja.

    Onneksi vanhaa mallia sai vielä dieselinä, jonka sitten ostin. Jos vanhaa mallia ei olisi ollut saatavilla en olisi päätynyt Mazdaan.

    Tässäkin ketjussa huomaa miten koville se toisilla ottaa, että Mazdan voittokulku ei jatkunutkaan uuden mallin myötä. Uusi ei ole enään se kutonen joka hallitsi testejä.

    Vanha oli luotettava. Toivottavasti myös uusi malli on sitä. Odottakaa 1-2 vuotta niin todellinen laatu paljastuu. Kilpailu markkinoilla pakottaa kuitenkin tekemään koko ajan halvemmalla ja halvemmalla. Toivottavasti se ei vaikuta Mazdan laatuun.

    Mutta onhan se "vuoden auto 2008". Siis mitä virkaa on moisella tittelillä joka annetaan autolle ennen kuin sitä on edes saatu liikenteeseen? Eikö vuoden auto pitäisi valita loppuvuodesta jolloin tiedettäisiin mitä ja millaisia oikeasti vuoden aikana julkaistiin?

    Äänestä

  • renkaista kuuluu jyrryr. alustasta kuuluu klonks.

    Äänestä

  • eänmualima kirjoitti:

    renkaista kuuluu jyrryr. alustasta kuuluu klonks.

    Vaihda jo se avesi autoon, vaikkapa kuutoseen, niin helpottaa noiltakin osin...

    Äänestä

  • toinen ei kirjoitti:

    Itse kävin kokeilemassa uutta ja vanhaa kutosta. Minun mielestäni uudessa ei ollut mitää joka olisi kolahtanut.

    Mistä en uudessa pitänyt:
    - Ohjaus. Miten voidaan tehdä uusi auto jossa ohjaus ei palauta? Ratin joutuu kääntämään käsin suoraan.

    - Ulkonäkö. Onko se Peugeot vai Lexus? Ei mitään omaa, pelkkä kopio muista.

    - Sisustus. Liian "ufomainen".

    - Ajo meteli. Paljon hehkutettiin miten hiljainen se tulee olemaan. Petyin koska odotin liikoja. Muillahan on jo huomattavasti hiljaisempia autoja.

    Onneksi vanhaa mallia sai vielä dieselinä, jonka sitten ostin. Jos vanhaa mallia ei olisi ollut saatavilla en olisi päätynyt Mazdaan.

    Tässäkin ketjussa huomaa miten koville se toisilla ottaa, että Mazdan voittokulku ei jatkunutkaan uuden mallin myötä. Uusi ei ole enään se kutonen joka hallitsi testejä.

    Vanha oli luotettava. Toivottavasti myös uusi malli on sitä. Odottakaa 1-2 vuotta niin todellinen laatu paljastuu. Kilpailu markkinoilla pakottaa kuitenkin tekemään koko ajan halvemmalla ja halvemmalla. Toivottavasti se ei vaikuta Mazdan laatuun.

    Mutta onhan se "vuoden auto 2008". Siis mitä virkaa on moisella tittelillä joka annetaan autolle ennen kuin sitä on edes saatu liikenteeseen? Eikö vuoden auto pitäisi valita loppuvuodesta jolloin tiedettäisiin mitä ja millaisia oikeasti vuoden aikana julkaistiin?

    Nyt on pakko kommentoida...

    "Ohjaus. Miten voidaan tehdä uusi auto jossa ohjaus ei palauta? Ratin joutuu kääntämään käsin suoraan."
    - Mitä v****a?? Ohjaus palauttaa normaalisti eikä käsin tarvitse auttaa yhtään! Jo tässä vaiheessa huomaan ettet ole oikeasti ole edes ajanut kyseistä autoa! Tervetuloa kuuleppa koeajolle, Otappa vaikka yhteyttä jos haluat ihan oikeasti koeajaa.

    "Ulkonäkö. Onko se Peugeot vai Lexus? Ei mitään omaa, pelkkä kopio muista."
    - Mitä ihmeen Peugeotttia? Lexusta on hieman, mutta hyvässä mielessä. Sehän on japanilainen serkku. Sitäpaitsi Lexus IS200 on todella hieno auto. Mitä ylistävää voit sanoa esimerkiksi Passatista?

    "Sisustus. Liian "ufomainen""
    - Tervetuloa 2000-luvulle Tarmo! Sisustus on todella tyylikäs ja hillitty. Ei ole ufoa nähnytkään. Ota ny vielä silmä käteen ja tutustu muihin uusiin autoihin.

    "Ajo meteli. Paljon hehkutettiin miten hiljainen se tulee olemaan. Petyin koska odotin liikoja. Muillahan on jo huomattavasti hiljaisempia autoja."
    - Ajometeli on yhdyssana. Kutonen on tässä hyvää keskitasoa.

    Äänestä

  • baxtor kirjoitti:

    että olet niitä jotka eivät kestä yhtään, että sinun rakasta autoasi arvostellaan.

    1. Minulla oli kahdesta paikasta uusi kutonen yön yli koeajossa. Molemmissa oli sama vika verrattuna vanhaan malliin. Ohjaus palautti huonosti. Molemmissa paikoissa myyjä sanoi sen olevan ominaisuus, johon pitää tottua. Kun olet aikasi autollasi ajellut niin totut siihen ja et itse ominaisuutta huomaa. Kokeileppa joskus vanhemman mallista kutosta ja vertaa uuteen. Kehitys on mennyt metsään ja rajusti.

    2. Perässä on paljonkin Peugeotin piirteitä (vanhempien mallien). Myönnät siis sinäkin että Lexusta on kopioitu. Passatti on sitä massaa jota suurin osa nyky autoista on. Kohti samaa luokkaa on myös Mazda siirtymässä. Yritetään miellyttää kaikkia. Eli ei mitään persoonallista tai joukosta erottuvaa.

    3. En pidä niistä porrastuksista jotka ovat kojelaudassa. Vertasin sisustusta vanhaa malliin en muiden merkkien uusiin malleihin.

    4. Anteeksi lukihäiriöni. Kiitos että huomautit. Pakkohan siihenkin kommettiini oli jotain keksiä. Vai mitä? Kun uusi kutonen tuli markkinoille niin hehkutus oli suurta. Siitä piti tulla luokkansa hiljaisin auto. Paskanmarjat. Siitä tuli vain "hyvää keskitasoa".

    Minä olin siitä hyvässä asemassa että pystyin vertailemaan uutta ja vanhaa ennen ostoa. Päädyin siihen joka minua miellytti enenmmän. Eli vanhaan. Jos en sitä olisi saanut niin en olisi Mazdaan päätynyt vaan muuhun merkkiin.

    Nämä ovat siis MINUN MIELIPITEITÄNI. Jos ne eivät mielytä niin vittuakos siinä päätäs rupeat aukomaan? Minun mielipiteisiini et sillä vaikuta. Osoitat sillä vain oman henkisen tasosi. Jos et kestä että sinun rakas uusi kutosesi ei ole muiden mielestä maailman täydellisin auto niin ei ole helppoa elämässä.

    Mikä ihme tällä palstalla olevia oikein vaivaa? Jos antaa kommenttii asiallisen vastauksen, mikä ei sitten alkuperäistä kirjoittajaa miellytä, niin vastaus on teinityylistä vittuilua.

    Anteeksi kirjoitusvirheet mutta pitäähän sinullakin jotain kommentoitavaa olla.

    Äänestä

  • pitänyt arvata kirjoitti:

    arvosteluja kestää. Itselläni on kolmas kutonen menossa. Viimeinen uusin malli ja täytyy sanoa että ohjaus on tunnottomampi(sähköinen tehostus, edllisissä hydraulinen). Ensiasennusrenkaat ei ole hyvät, kovat ja äänekkäät. Edellinen contin kitkoilla oli hiljaisempi. Uuteen tulossa misukan uutuus kitkarenkaat saa nähdä miksi äänet muuttuu. Ulkonäkö on jokaisen oma asia, sähkönsininen on komee peli. Sisältä vaikutteet on sporttiset,ihan käteen käypänen.
    Kaiken lisäksi hazbak mallissa on tilaa.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    Äänestä

  • pitänyt arvata kirjoitti:

    että olet niitä jotka eivät kestä yhtään, että sinun rakasta autoasi arvostellaan.

    1. Minulla oli kahdesta paikasta uusi kutonen yön yli koeajossa. Molemmissa oli sama vika verrattuna vanhaan malliin. Ohjaus palautti huonosti. Molemmissa paikoissa myyjä sanoi sen olevan ominaisuus, johon pitää tottua. Kun olet aikasi autollasi ajellut niin totut siihen ja et itse ominaisuutta huomaa. Kokeileppa joskus vanhemman mallista kutosta ja vertaa uuteen. Kehitys on mennyt metsään ja rajusti.

    2. Perässä on paljonkin Peugeotin piirteitä (vanhempien mallien). Myönnät siis sinäkin että Lexusta on kopioitu. Passatti on sitä massaa jota suurin osa nyky autoista on. Kohti samaa luokkaa on myös Mazda siirtymässä. Yritetään miellyttää kaikkia. Eli ei mitään persoonallista tai joukosta erottuvaa.

    3. En pidä niistä porrastuksista jotka ovat kojelaudassa. Vertasin sisustusta vanhaa malliin en muiden merkkien uusiin malleihin.

    4. Anteeksi lukihäiriöni. Kiitos että huomautit. Pakkohan siihenkin kommettiini oli jotain keksiä. Vai mitä? Kun uusi kutonen tuli markkinoille niin hehkutus oli suurta. Siitä piti tulla luokkansa hiljaisin auto. Paskanmarjat. Siitä tuli vain "hyvää keskitasoa".

    Minä olin siitä hyvässä asemassa että pystyin vertailemaan uutta ja vanhaa ennen ostoa. Päädyin siihen joka minua miellytti enenmmän. Eli vanhaan. Jos en sitä olisi saanut niin en olisi Mazdaan päätynyt vaan muuhun merkkiin.

    Nämä ovat siis MINUN MIELIPITEITÄNI. Jos ne eivät mielytä niin vittuakos siinä päätäs rupeat aukomaan? Minun mielipiteisiini et sillä vaikuta. Osoitat sillä vain oman henkisen tasosi. Jos et kestä että sinun rakas uusi kutosesi ei ole muiden mielestä maailman täydellisin auto niin ei ole helppoa elämässä.

    Mikä ihme tällä palstalla olevia oikein vaivaa? Jos antaa kommenttii asiallisen vastauksen, mikä ei sitten alkuperäistä kirjoittajaa miellytä, niin vastaus on teinityylistä vittuilua.

    Anteeksi kirjoitusvirheet mutta pitäähän sinullakin jotain kommentoitavaa olla.

    Mikä sinua vaivaa? Ei ole teinityylistä vittuilua jos kommenoin sinun kommentointejasi. Itse näköjään osoitat henkisen tasosi kirjoittelemalla tänne anonyyminä ja selvästi haistattelemalla vittua ja mollaamalla muita teiniksi koska ovat eri mieltä? Keskity nyt vähän, ei tässä ole kukaan vittuillut kenelläkään, ei ainakaan ole ollut tarkoitus. Kestä myös itse se jos joku on eri mieltä äläkä heti suutu ja ala haukkumaan.

    Yhtälailla myös minulla on mielipiteeni ja olen kanssasi asioista eri mieltä. JA vaikka olenkin eri mieltä, niin en hauku sinua julkisesti teiniksi. Mistälähtien teineillä on ollut alla jo kolmas uusi auto?

    Enkä silti täysin ymmärrä kaikkia noita kommenttejasi. En ainakaan näe että asiat joista et pidä olisivat millään tavalla yleisesti oleellisia kutosen heikkouksia. Tosin makuasioita kyllä :)
    1. Jos ohjaus on jonkinlainen tottumiskysymys niin so be it. Ei siinä mitään vikaa ole vaikkei se olekaan samanlainen kuin vanhan kutosen hydraulin ohjaus johon olet ilmeisesti tottunut? Kyllä se todellakin palauttaa ihan hyvin, koska käännöksen jälkeen voin huoletta päästää ratista kädet irti ja auto jatkaa matkaa nätisti ja ratti suoristuu sopivan nopeasti. Mitä ihmettä sitten tarkotat tolla palauttamisen puuttumisella? En ymmärrä, koska omassani ei ole mitään ongelmaa? Kiinnitin siihen tänään ihan erityisesti huomiota.

    2. Peugeottia en kutosen muotoilusta löydä. Uusi kutonen on mielestäni paljon erottuvampi kuin vanha kutonen ja yleisestikään ei tässä vertailussa häviä kilpailijoilleen yhtään, vaan on useimpien tuntemieni ihmisten mielestä sarjassaan kerrassaan kaunis auto. Tämä ei todellakaan ole vain minun mielipiteeni. Ja eiköhän kaikki valmistajat hae uusia inspiraatioita myös muilta, eikä sitä kannata aina kopioimiseksi herjata.

    3. Porrastukset siis tekevät ufon? En tiedä mihin ole mieltynyt enkä pysty enempää tätä kommentoimaan. Makunsa kullakin sanoi koira kun persettään nuoli?

    4. No enkö keksinyt kuitenkin? Petyit siis vain koska odotit liikaa? No, minä en odottanut liikoja. Keskitaso meluisuuden suhteen on mielestäni ihan ok, vanha kutonen on uutta meluisampi ja siinähän ollaan menty oikeaan suuntaan eikö vain? Kutonenhan ei ole luxusluokan auto, joten ei siltä pidäkään odottaa kaikessa parasta. Hyvä että tuon luokan autoa saa uutena vain reilulla 25000 eurolla :)

    Äläkä nyt suutu. Pidä hermosi kurissa :)

    katkea verisuoni päästä. Kaiva ne herneet pois nenästä, että edes happi alkaa kulkemaan.
    HEI ihan oikeesti. Lue edellinen viestisi huolella niin ei todellakaan tarvitse ihmetellä miksi pidän tyyliäsi kirjoittaa "teinimäisenä vittuiluna". Vertaus tosin taisi osua aika arkaan paikkaan, päätellen miten siihen reagoit.

    Mistä ihmeestä voi kummuta tuollainen raivo niitä kohtaan jotka eivät pidä Mazdaa täydellisenä? Minulla on kutonen. Se ei todellakaan ole täydellinen. 3 kertaa takuuhuollossa ekan puolen vuoden aikan. Nyt se on sellainen kuin odotin sen uutena olevan. Miten sinulla? Itsellesikö yrität vakuutella Mazdan ylivertaisuutta kirjoituksilla?

    Minä en ole kirjoittanut tämän ketjun muihin säikeisiin kuin tähän. Sinä taas kirjoitat samalla teinityylilläsi kaikille muillekin. Kaikki jotka kritisoivat, mielestäsi täydellistä mazdaa, saavat samanlaisen kohtelun.

    Yritä rauhoittua ja jatkaa elämääsi. Kyllä se Mazda on ihan hyvä auto (tosin ei täydellinen).

    Mutta se siitä...

    Äänestä

Ja ei tosiaan vuoden päästä ole tulossa faceliftiä :D ehkä 2-3 vuoden kuluttua. Mussuttele sen aikaa vaikka sitä ranskanleipää sitten jos siltä tuntuu. Tuskin olet oikeasti käynyt uudella kutosella ajelemassa edes :)

Äänestä
  • jo vuoden jälkeen. Seuraava on luvassa parin vuoden päästä. Ensimmäisessä faceliftauksessa korjataan ensimmäisen vuoden aikana tulleita lastentauteja ja jälkimmäinen on isompi muutos jotta mallin elinkaari säilyisi pitempään.

    Äänestä

  • faceliftaus kirjoitti:

    jo vuoden jälkeen. Seuraava on luvassa parin vuoden päästä. Ensimmäisessä faceliftauksessa korjataan ensimmäisen vuoden aikana tulleita lastentauteja ja jälkimmäinen on isompi muutos jotta mallin elinkaari säilyisi pitempään.

    Jep, ymmärtää hyvin, että autoihin, joissa on lastentauteja, pitää tehdä korjauksia jo vuoden jälkeen. Sitten on niitä automerkkejä ja -malleja,joissa ei ole lastentauteja (eli testaamista ei suoriteta autonostajilla, vaan auto on valmis tullessaan markkinoille), jolloin ei tarvitse vuoden päästä olla tekemässä korjaavia juttuja...

    Äänestä

  • ymmärtääkin.. kirjoitti:

    Joo ei Mazdaan ole koskaan tullut ensimmäisen vuoden jälkeen faceliftiä, koska lapstentauteja ei ole ollut.

    Eurooppalaissa merkeissä taas on poikkeuksetta lastentauteja kun uusi korimalli tulee markkinoille. Vasta muutaman vuoden jälkeen viat vähenevät kun maksavat asiakkaat, ikävä kyllä, ovat tehneet testauksen ja "löytäneet" kaikki viat ja virheet, jotka valmistaja sitten (toivottavasti) korjaa tulevaan facelift-malliin. Japanissa autot testataan paremmin ja laatukulttuuri näkyy läpi koko tuotantoketjun.

    Japanissa siis osataan laatu, koska siellä laatu ymmärretään "oikealla" tavalla. Yleinen japanilainen laadun määritelmä on, että laatua kuvaa se, kuinka pienen kokonaishävikin tuote aiheuttaa yhteisölle sen jälkeen kun se on lähetetty tehtaalta. Hävikki tarkoittaa kaikkia niitä haittoja, joita hyödykkeen kuluminen, vikaantuminen ja rikkoontuminen aiheuttavat käyttäjälleen.

    Saksalaisille ja ranskalaisille laatu merkitsee ennemminkin jalopuuta ja helmiä sioille... Esimerkiksi Mersua voi pitää joidenkin määritelmien mukaan laadukkaana, mutta ei japanilaisen määritelmän ja laatutason mukaan.

    vakuuttaa itseään ja muita uuden kutosen laadusta, mutta tosiasia on se ettei uusi kutonen ole vielä lähelläkään laadussa sillä tasolla kuin entinen faceliftattu kutonen oli. Entisessäkin mallissa oli joitakin vikoja markkinoille tulleessaa (mm. ruostesuojaus) ja ne korjattiin myöhemmin. Nyt on jo kuultu joistakin vastaavista uuden kohdalla, yksi on mm. tunnoton ja huonosti palauttava ohjaus.

    Äänestä

  • baxtori yritttää kirjoitti:

    potaskaa onkin. Ohjaustuntuma on sähköisen tehostuksen ansiosta kevyt, mutta palauttaa aivan hyvin. Auto kaikin puolin jämäkämpi edelliseen verrattuna. Nykysuuntaus on melkein kaikilla, että ojaus on sähköisesti tehostettu.
    Eräs fiksu autolehti sanoo: Uusi Mazda6 on hyvä kaikilla osa-alueilla. Hyvin sanottu.

    Äänestä

  • baxtor kirjoitti:

    Joo ei Mazdaan ole koskaan tullut ensimmäisen vuoden jälkeen faceliftiä, koska lapstentauteja ei ole ollut.

    Eurooppalaissa merkeissä taas on poikkeuksetta lastentauteja kun uusi korimalli tulee markkinoille. Vasta muutaman vuoden jälkeen viat vähenevät kun maksavat asiakkaat, ikävä kyllä, ovat tehneet testauksen ja "löytäneet" kaikki viat ja virheet, jotka valmistaja sitten (toivottavasti) korjaa tulevaan facelift-malliin. Japanissa autot testataan paremmin ja laatukulttuuri näkyy läpi koko tuotantoketjun.

    Japanissa siis osataan laatu, koska siellä laatu ymmärretään "oikealla" tavalla. Yleinen japanilainen laadun määritelmä on, että laatua kuvaa se, kuinka pienen kokonaishävikin tuote aiheuttaa yhteisölle sen jälkeen kun se on lähetetty tehtaalta. Hävikki tarkoittaa kaikkia niitä haittoja, joita hyödykkeen kuluminen, vikaantuminen ja rikkoontuminen aiheuttavat käyttäjälleen.

    Saksalaisille ja ranskalaisille laatu merkitsee ennemminkin jalopuuta ja helmiä sioille... Esimerkiksi Mersua voi pitää joidenkin määritelmien mukaan laadukkaana, mutta ei japanilaisen määritelmän ja laatutason mukaan.

    Mazda 6 on täysi ruostepommi josta laatua ei löydä kirveelläkään. Uusi kutonen on persoonaton testijumbo, jonka ohjaus on syvältä ja melutaso korvia riipova. Ei japanilainen ole osannut koskaan suunnitella autoa eikä tule osaamaan.

    Äänestä

  • baxtori yritttää kirjoitti:

    vakuuttaa itseään ja muita uuden kutosen laadusta, mutta tosiasia on se ettei uusi kutonen ole vielä lähelläkään laadussa sillä tasolla kuin entinen faceliftattu kutonen oli. Entisessäkin mallissa oli joitakin vikoja markkinoille tulleessaa (mm. ruostesuojaus) ja ne korjattiin myöhemmin. Nyt on jo kuultu joistakin vastaavista uuden kohdalla, yksi on mm. tunnoton ja huonosti palauttava ohjaus.

    Tutustu vaikka faktoihin, koska aihe selvästi näyttää kiinnostavan sinua. Enkä tarkoita tätä millään pahalla :) Toki otan mielelläni vastaan informaatiota, jolla voit perustaa väitteeni potaskaksi. Perustin sanomani kohtaamiini tilastoihin, käyttäjätutkimuksiin, omakohtaisiin kokemuksiin ja laatuajattelun perusteisiin.

    Jos ei pidä ohjauksesta (vanhaan kutoseen verrattuna), niin se ei varsinaisesti liity laatuun aiemmin kuvailemani laatufilosofian mukaan. Lastentaudeilla ei tarkoiteta auton ominaisuuksia. Sanon nyt vielä kerran, että laadulla tarkoitetaan vikoja, jotka aiheuttavat hävikkiä (sekä vaivaa) sen jälkeen kun auto on valmistettu. Toitotan tätä nyt ehkä jo liikaa, mutta kaikille laatu käsitteenä ei tunnu olevan itsestäänselvyys. Ja toki laadulle on myös muilta määritelmiä, mutta itse pidän Taguchin määritelmää hyvänä ja yksinkertaisena.

    Nyt vain aika näyttää onko uudessa kutosessa lastentauteja, eli laatupoikkeamia. Ei ole ainakaan tähän mennessä löytynyt kun ovat olleen noin 9 kuukautta liikenteessä.

    Tiedän toki että edellisen kutosen ruostesuojaus oli puutteellinen. Yksikään auto ei sentään ole kaikin puolin täydellinen. Kaikesta huolimatta edellisessäkin kutosessa oli vähän lastentauteja/vikoja ja Laatu on pysynyt Mazdalla aina korkeana. Facelift oli ennemminkin uudistus, jolla jatkettiin mallin elinkaarta, eikä niinkään "korjauspäivitys".

    Toivottavasti kukaan ei vedä herneitä nenään tästäkin kommentista. En mielestäni vittuillut kenellekään, enhän? :) Aina saa olla eri mieltä, mutta älkää suuttuko, koska silloin keskustelusta menee maku. Älkää ainakaan haukkuko teiniksi enää :)

    Äänestä

  • sitä saa lukeakin kirjoitti:

    Mazda 6 on täysi ruostepommi josta laatua ei löydä kirveelläkään. Uusi kutonen on persoonaton testijumbo, jonka ohjaus on syvältä ja melutaso korvia riipova. Ei japanilainen ole osannut koskaan suunnitella autoa eikä tule osaamaan.

    Saanenko kysyä miksi roikut tällä foorumilla jakamassa tuota "tietämystäsi"? :)
    Äskeisessä kommentissasi vastustit suoraan tilastollisia kiistämättömiä faktoja ja keksit Mazdan olevan testijumbo. Tiesitkö että eurooppalaiset ja amerikkalaiset autotehtaat ihan julkisesti myöntävät hakevansa oppeja japanilaisesta laatuosaamisesta? Japanilaisten autojen vikatiheys ja tuotantolaitosten tehokkuus on selvästi parempaa kuin Euroopassa ja Amerikassa.

    kyllähän auton ensimmäinen vaatimus on, että sen ruostesuojaus on kunnossa. Teknikkaa voi korjata tarpeen tullen, laholle korille ei oikein voi tehdä mitään.

    En ole tuo jolle vastasit, mutta ei Mazdaa voi pitää laatuautona. Noille käyttäjätutkimuksille en laske palaneen puupennin vertaa.

    tähän viestiketjuun kaksi viestiä. Uusi Mazda 6 jäi jumboksi suomalaisessa vertailutestissä. Se on faktaa. Ruostetutkimuksissa Mazda on menestynyt surkeasti, se on myös faktaa.

    Minua ei juuri kiinnosta joutuuko autoon vaihtamaan yhden vai kaksi polttimoa tiettynä ajanjaksona.
    Tiesitkö, että japanilaiset kopioivat surutta eurooppalaisia ja toivoisivat pääsevänsä joskus niiden tasolle ajettavuudessa.

    Ulkonäkö on makuasia, mutta tuolla jonkun mainitsema Peugeot on hyvä esimerkki siitä, miten edelleen voidaan tehdä kauniita ja persoonallisia autoja. En omista Peugeotia juuri nyt mutta olen omistanut ja voin tulevaisuudessa sellaisen taas ostaakin. Mazdaa en.

    Äänestä

  • ruostetutkimuksiin kirjoitti:

    kyllähän auton ensimmäinen vaatimus on, että sen ruostesuojaus on kunnossa. Teknikkaa voi korjata tarpeen tullen, laholle korille ei oikein voi tehdä mitään.

    En ole tuo jolle vastasit, mutta ei Mazdaa voi pitää laatuautona. Noille käyttäjätutkimuksille en laske palaneen puupennin vertaa.

    Siinähän siiten korjailet nykyauton hankalia sähkövikoja tai istut autoasi odottelemassa merkkikorjaamon kahviautomaatti parhaana kaverinasi. Nykyauton elinkaari kaikkine tietokoneineen ja sähkölaitteineen jää todella lyhyeksi jos laatu on huonoa. Jos Mazdojen ruostesuojaus on se tärkein kriteeri, niin hoida ongelma pois suojauttamalle se PISTE. Yhdellä suojauksella saa 10-12 vuoden takuun. Sen luulisi riittävän.

    Tällä tasolla tämä keskustelu ei johda mihinkään.

    Äänestä

  • kirjoittanut muuten kirjoitti:

    tähän viestiketjuun kaksi viestiä. Uusi Mazda 6 jäi jumboksi suomalaisessa vertailutestissä. Se on faktaa. Ruostetutkimuksissa Mazda on menestynyt surkeasti, se on myös faktaa.

    Minua ei juuri kiinnosta joutuuko autoon vaihtamaan yhden vai kaksi polttimoa tiettynä ajanjaksona.
    Tiesitkö, että japanilaiset kopioivat surutta eurooppalaisia ja toivoisivat pääsevänsä joskus niiden tasolle ajettavuudessa.

    Ulkonäkö on makuasia, mutta tuolla jonkun mainitsema Peugeot on hyvä esimerkki siitä, miten edelleen voidaan tehdä kauniita ja persoonallisia autoja. En omista Peugeotia juuri nyt mutta olen omistanut ja voin tulevaisuudessa sellaisen taas ostaakin. Mazdaa en.

    Ei minua oikestaan kiinnosta montako viestiä olet kirjoittanut, eikä sitä tiedä kun et nimimerkkiä käytä.

    Mielestäni yksi suomalainen testi ei kaikkea kerro, eikä sen perusteella tulisi alkaa sokeasti kuuluttamaan autoa "testijumboksi". olen minäkin lukenut monta testiä, monilta eri tahoilta, ja ainakin niissä Mazda on menestynyt hyvin.

    Ja vihjeeksi, että esimerkiksi edellinen kutonen oli ajettavuudeltaan luokkansa paras. Eikö tämä taistele todella vahvasti väittämääsi vastaan?

    Olet nyt henkilökohtaisesti päättänyt Mazdan olevan todella surkea auto (siis paskaa laatua, ruma, kopioitu, ruostepesä, huono ajettava jne) etkä sellaista aio ikinä osta.
    Peugeot on taas on mielestäsi hyvä ajettava, ruosteeton, laadukas, "kaunis ja persoonallinen" auto. Mikset siis mene sinne Peugeotin palstalle kirjottelemaan? Aika vaikeaa uskoa ettet ajelisi ranskalaisella autolla. Ei millään pahalla, mutta mieti nyt vähän =)

    Eiköhän tämä keskustelu ollut tässä.

    Joskus ne oli sitä, mutta eivät enään. Mulla on vanhan mallin kutonen ja appiukolla 607 ja sen pojalla 407. Itse myönsivät kutosen olevan parempi ajettava ja itsekin tulin samaan johtopäätökseen. Väitän, että peugeot merkkisiä autoja tehdää muotoilu pää edellä, sen jälkeen tulevat vasta teknisyys, ajettavuus, käytännöllisyys, laatu yms. Onkin hauskaa miten paljon on ihmisiä jotka eivät perusta autonvalinnassaan pätkääkään testeihin ym. Ainoa kriteeri on ulkonäkö ja merkki.

    Äänestä

  • sitä saa lukeakin kirjoitti:

    Mazda 6 on täysi ruostepommi josta laatua ei löydä kirveelläkään. Uusi kutonen on persoonaton testijumbo, jonka ohjaus on syvältä ja melutaso korvia riipova. Ei japanilainen ole osannut koskaan suunnitella autoa eikä tule osaamaan.

    Kirjoituksesi tason alapuolelle ei enää pääse, niin täydellistä on tietämättömyytesi ja vihasi japanilaisia ja ilmeisesti kaikkea vierasta kohtaan.

    Itse olen suuren suomalaisen firman työssä. Meiltä kuten muiltakin firmoilta käydään Japanissa Toyotan tuotantolaitoksilla oppimassa laatutyön tekemistä, laatuajattelua ja laatujohtamista.

    Yleisesti sentään tiedetään ja tunnustetaan, että japanilaiset autot, moottoripyörät, kamerat/kiikarit, tietokoneet, kodin elektroniikka ylipäätään jne. ovat laadultaan ja käyttövarmuudeltaan sellaista korkeaa tasoa, jota
    ympäri maailman arvostetaan.

    Äänestä

  • baxtor kirjoitti:

    Siinähän siiten korjailet nykyauton hankalia sähkövikoja tai istut autoasi odottelemassa merkkikorjaamon kahviautomaatti parhaana kaverinasi. Nykyauton elinkaari kaikkine tietokoneineen ja sähkölaitteineen jää todella lyhyeksi jos laatu on huonoa. Jos Mazdojen ruostesuojaus on se tärkein kriteeri, niin hoida ongelma pois suojauttamalle se PISTE. Yhdellä suojauksella saa 10-12 vuoden takuun. Sen luulisi riittävän.

    Tällä tasolla tämä keskustelu ei johda mihinkään.

    kun ruostuu myös ulkoapäin. Kuten esim. Mazda tekee. Tuossa oli vanhalla koulukaverilla kutonen joka ruostui takalokasuojan kaaristaan vaikka oli uutena suojattu.

    Äänestä

  • kaivataan kirjoitti:

    Kirjoituksesi tason alapuolelle ei enää pääse, niin täydellistä on tietämättömyytesi ja vihasi japanilaisia ja ilmeisesti kaikkea vierasta kohtaan.

    Itse olen suuren suomalaisen firman työssä. Meiltä kuten muiltakin firmoilta käydään Japanissa Toyotan tuotantolaitoksilla oppimassa laatutyön tekemistä, laatuajattelua ja laatujohtamista.

    Yleisesti sentään tiedetään ja tunnustetaan, että japanilaiset autot, moottoripyörät, kamerat/kiikarit, tietokoneet, kodin elektroniikka ylipäätään jne. ovat laadultaan ja käyttövarmuudeltaan sellaista korkeaa tasoa, jota
    ympäri maailman arvostetaan.

    suuren suomalaisen firman palveluksessa.

    Minulla on ollut itselläni japanilaisia autoja ja moottoripyöriä, etenkään autoja ei voi kehua. Veneissä on kaksi japanilaista perämoottoria, toinen toimii suht. ok mutta toinen ei. Olisi pitänyt ostaa suosiolla enemmän polttoainetta kuluttava raudasta tehty amerikkalainen.

    Viimeisin japanilainen susiostos on digikamera (pokkari), jossa on myös laajakulmaobjektiivi. Usein jompikumpi näyttö on täysin pimeänä. Toimimattomien Sonyn autosoittimien jälkeen olen vaihtanut ne Blaupunktin soittimiin. Kyllä japanilaisten tuotteiden laatu on pudonnut melkoisesti.

    Äänestä

  • suuri klisee. kirjoitti:

    Joskus ne oli sitä, mutta eivät enään. Mulla on vanhan mallin kutonen ja appiukolla 607 ja sen pojalla 407. Itse myönsivät kutosen olevan parempi ajettava ja itsekin tulin samaan johtopäätökseen. Väitän, että peugeot merkkisiä autoja tehdää muotoilu pää edellä, sen jälkeen tulevat vasta teknisyys, ajettavuus, käytännöllisyys, laatu yms. Onkin hauskaa miten paljon on ihmisiä jotka eivät perusta autonvalinnassaan pätkääkään testeihin ym. Ainoa kriteeri on ulkonäkö ja merkki.

    noita juttujasi ajettavuuden suhteen. Itselläni oli 605 ja 406 jotka olivat molemmat parempia ajaa kuin Mazda 6. Toki 407 ei ole niin hyvä kuin siltä odotettiin. Taitavat esim. nuo Peugeotin dieselmoottorit olla aivan huipputasoa jos tekniikasta puhutaan. Nyt on alla saksalainen joka vaihtuu aikanaan saksalaiseen, ranskalaiseen tai ruotsalaiseen.

    Äänestä

  • baxtor kirjoitti:

    Siinähän siiten korjailet nykyauton hankalia sähkövikoja tai istut autoasi odottelemassa merkkikorjaamon kahviautomaatti parhaana kaverinasi. Nykyauton elinkaari kaikkine tietokoneineen ja sähkölaitteineen jää todella lyhyeksi jos laatu on huonoa. Jos Mazdojen ruostesuojaus on se tärkein kriteeri, niin hoida ongelma pois suojauttamalle se PISTE. Yhdellä suojauksella saa 10-12 vuoden takuun. Sen luulisi riittävän.

    Tällä tasolla tämä keskustelu ei johda mihinkään.

    taidat tosissaan uskoa, että nykyautoissa on paljon sähkövikoja. Kas kun ei ole sattunut kohdalle kuin yksi ABS:in anturi jonka vaihtoivat pikahuollossa nopeasti. Ja sekin oli 90-luvun puolella.

    Äänestä

  • vaikea uskoa kirjoitti:

    noita juttujasi ajettavuuden suhteen. Itselläni oli 605 ja 406 jotka olivat molemmat parempia ajaa kuin Mazda 6. Toki 407 ei ole niin hyvä kuin siltä odotettiin. Taitavat esim. nuo Peugeotin dieselmoottorit olla aivan huipputasoa jos tekniikasta puhutaan. Nyt on alla saksalainen joka vaihtuu aikanaan saksalaiseen, ranskalaiseen tai ruotsalaiseen.

    Jotkut joutuvat jatkuvasti todistelemaan itselleen, että "eurooppalaiset on japanilaisia parempia". Älä poju usko kaikkea mitä se isäukkos on opettanut, nykyään tuonkin sanonnan voi kääntää toisinpäin.

    Äänestä

  • otan osaa kirjoitti:

    Jotkut joutuvat jatkuvasti todistelemaan itselleen, että "eurooppalaiset on japanilaisia parempia". Älä poju usko kaikkea mitä se isäukkos on opettanut, nykyään tuonkin sanonnan voi kääntää toisinpäin.

    kun ajaa hyvillä eurooppalaisilla autoilla. Neljä japanilaista olen omistanut ja ne riittävät minun kohdaltani. Vajaat kaksi miljoonaa kilometriä ovat opettaneet.

    Äänestä

  • muuten minäkin kirjoitti:

    suuren suomalaisen firman palveluksessa.

    Minulla on ollut itselläni japanilaisia autoja ja moottoripyöriä, etenkään autoja ei voi kehua. Veneissä on kaksi japanilaista perämoottoria, toinen toimii suht. ok mutta toinen ei. Olisi pitänyt ostaa suosiolla enemmän polttoainetta kuluttava raudasta tehty amerikkalainen.

    Viimeisin japanilainen susiostos on digikamera (pokkari), jossa on myös laajakulmaobjektiivi. Usein jompikumpi näyttö on täysin pimeänä. Toimimattomien Sonyn autosoittimien jälkeen olen vaihtanut ne Blaupunktin soittimiin. Kyllä japanilaisten tuotteiden laatu on pudonnut melkoisesti.

    arvolaattaa, siellä lukee vuorenvarmasti made in China tai Taiwan tai joku muu kaukoidän maanimi. Edessä lukee Blaupunkt, mutta tosiasia on, että elektroniikan laitteet kootaan useimmiten Kiinassa, Malesiassa, Taiwanissa, jne. kuten myös Sonyn halpakamerasi, Niken urheilutossut ym. Silloin kun ostat Japanissa tehdyn laitteen, kuten vähän hintavamman Sonyn kameran, Mazda auton jne., saat totuttua japanilaista laatua.
    Nyt osoitit vain, että voit olla isossa firmassa mitättömässä asemassa, kun tietosi ovat noin heikonpuoleiset.

    Totta on, että USAssa myös osataan tehdä laatutuotteita, kuten vaikkapa perämoottoreita.

    Äänestä

  • autoradiosi kirjoitti:

    irroittaa Blaukkarin soitinta nähdäkseni missä se on valmistettu.
    Missäs kohtaa kirjoitin omistavani Sonyn halpakameran? Kamera on melkoisen kallis Kodak jossa lukee "Made in Japan". Olen myös omistanut neljä Japanissa valmistettua autoa ja olen lopen kyllästynyt japanilaiseen "laatuun". Nykyään varmistan, että tuotteessa ei lue "Made in Japan".
    Korkeakoulussa proffa sanoi, että jos ostat koneen osta saksalainen. Olisi pitänyt uskoa vähemmällä.

    Äänestä

  • viitsi kirjoitti:

    Oliko oikein kynägeologian rohvessori korkeakoulussa sulle koneoppeja kertoilemassa...

    Äänestä

  • viitsi kirjoitti:

    irroittaa Blaukkarin soitinta nähdäkseni missä se on valmistettu.
    Missäs kohtaa kirjoitin omistavani Sonyn halpakameran? Kamera on melkoisen kallis Kodak jossa lukee "Made in Japan". Olen myös omistanut neljä Japanissa valmistettua autoa ja olen lopen kyllästynyt japanilaiseen "laatuun". Nykyään varmistan, että tuotteessa ei lue "Made in Japan".
    Korkeakoulussa proffa sanoi, että jos ostat koneen osta saksalainen. Olisi pitänyt uskoa vähemmällä.

    Nauroin jo ääneen höpötyksellesi. Omistat siis eurooppalaisen romuauton tai Ladan tai 80-luvun karvanoppadatsunin, 2000-luvun japanilaisissa kunnollinen radio/cd-soitin kuuluu auton varusteisiin.

    Kameraakaan sinulla poloisella ei ole. Kodak on nimittäin tunnetuin amerikkalainen kamera, Eastman Kodak Company, pääkonttori Rochesterissa USAssa, nykyään Yhdysvaltojen suurin digikameroiden valmistaja. Saattaa löytyä merkinnällä made in China, made in Taiwan, mutta ei varmasti made in Japan.

    Koulutuksesikin näyttää jääneen peruskouluun ja ammattikouluun. Korkeakoulutetun nimittäin tunnistaa siitä, että hän on kriittinen ja laittaa proffan sanomiset samaan mielipiteiden astiaan kuin muidenkin. Kerropa proffan nimi ja missä korkeakoulussa ja tiedekunnassa professorina? Ettei vain pappisoppien harjoittaja.

    Saksassa toki tehdään hyviä koneita ja myös heikkolaatuisia. Yleensä kyllä saksalaisiin koneisiin ja laitteisiin voi luottaa. Huonojakin on, itselläni on huonoja kokemuksia 2000-luvun Opeleista. Käyttövarmuudessa vain Porsche saksalaismerkeistä yltää Japanissa valmistetun auton tasolle, asiasta löytyy tutkittua tietoa verkkosivuilta.

    Markkinat kertovat, mitä maailma arvostaa ja ostaa. Mietipäs näitä faktoja: Toyota on maailman suurin auton valmistaja - noin 9 - 10 miljoonaa autoa vuosittain, Honda on maailman suurin moottorien valmistaja - 23 miljoonaa moottoria vuosittain, Mazda6 on maailman eniten testejä, vertailuja ja laatuvoittoja saanut automalli.

    Hyvää jatkoa huonolaatuisten tuotteiden ostajana, olet aarre sarjassa tyhmä asiakas/ helposti kusetettava.

    Äänestä

  • tiedon puutetta kirjoitti:

    Ah. Hienoa nähdä älykkäitä ja tietäviä ihmisiä tälläkin palstalla. Ihmiskunnalla on vielä toivoa. :)

    että kutosen edellinen malli on maailman eniten testejä voittanut automalli. Uuden mallin myötä se on tippunut keskikastiin muiden joukkoon. Vain aika näyttää millainen se on todella laadultaan.

    Äänestä

Jo autoliikkeen sisällä istuessani uuteen kutoseen, petyin. Istuin veltto, reisituki vajaavainen. Kojelauta kuttaperkkamuovia, keskikonsoli nitisi jo vipstaakeja kokeillessa. Ovi lämähti heppoisan oloisesti, kuten 80-luvun nipponeissa. Ei hyvä. Jos vielä tuo ruosteongelma jatkuu ex-mallin tapaan niin en ostaisi.

Äänestä
  • Eli et siis ole todellisuudessa muuta kuin lehdistä kuvia katsellut ko. autosta...

    Äänestä

  • tuolilla... kirjoitti:

    Eli et siis ole todellisuudessa muuta kuin lehdistä kuvia katsellut ko. autosta...

    Joo ei tuo edellinen kommentoija ole uudessa kutosessa istunut :) Vai että oikein keskikonsolikin natisee, no jopas varmaankin ;) Oletko myös huomannut kuinka uusissa kutosissa on jo luovutushetkellä ne muovihelmat ihan läpiruosteessa?

    Tämä on kyllä niin huvittavaa touhua. Miksi täällä on tällaista provoporukkaa enemmän kuin oikeita Mazdojen omistajia? Ei kai muiden merkkien palstoilla ole samanlaista ilmiöö?
    Enhän minäkään pyöri tuolla mersupalstoilla haukkumassa niiden sähkövikoja ja kuinka mersuilla ajavat ovat juntteja juppeja.

    On kyllä huvittava seurata tätä palstaa, jossa Mazdai-miehet ovat niin herkkähipiäisiä ottamaan vastaan negatiivista, mutta valitettavasti tosiasiaa automerkistä nimeltä Mazda. Valitettavasti itse omistan Mazda 6:n ja ongelmia on ollut ruostumisen lisäksi aivan liikaa. Odotukset autosta olivat korkealla, mutta pettymys oli suuri. Tavoitteena on päästä purkista eroon ja palata takaisin saksalaiseen laatuautoon.

    Muistakeehan, ettei tuolla Mazdalla ole ainakaan vielä tunne-elämää, vaikka niin voisi erehtyä luulemaan, kun tätä palstaa seuraa.

    "Toiset rakastavat nätei flikoi, mutta toiset..."

    ihmisten jotka on kirjastossa päässeet pc ääreen ja provon kirjoitettuaan painuvat vanhaan ruostuneeseen nissan sunnyyn jota rumempaa autoa saa hakea..siitä sitten suunta lähiöön jossa kyyristellään asunnossa naapureiden opeleita kadehtien...

    Äänestä

  • Aimo Rutjake kirjoitti:

    Eli jos ei ole ongelmia, ja on tyytyväinen => ei saa kirjoittaa tai tuoda julki täällä.
    Vain tyytymättömyyden ilmaisut sallittuja. Lisäksi oikeutettuja ovat kirjoittamaan ne, joilla ei ko. autoa edes ole, joiden kokemukset autosta perustuu 30 sekuntin istumiseen autoliikkeen esittelyautossa, lehtien lukemiseen, kummin kaiman siskon enon edesmenneen ystävän joskus kuulemaan ja tämän palstan aiempiin provoihin...

    Äänestä

  • Aimo Rutjake kirjoitti:

    On kyllä huvittava seurata tätä palstaa, jossa Mazdai-miehet ovat niin herkkähipiäisiä ottamaan vastaan negatiivista, mutta valitettavasti tosiasiaa automerkistä nimeltä Mazda. Valitettavasti itse omistan Mazda 6:n ja ongelmia on ollut ruostumisen lisäksi aivan liikaa. Odotukset autosta olivat korkealla, mutta pettymys oli suuri. Tavoitteena on päästä purkista eroon ja palata takaisin saksalaiseen laatuautoon.

    Muistakeehan, ettei tuolla Mazdalla ole ainakaan vielä tunne-elämää, vaikka niin voisi erehtyä luulemaan, kun tätä palstaa seuraa.

    "Toiset rakastavat nätei flikoi, mutta toiset..."

    Viestistäsi pystyy varmuudella päättelemään, että Mazda saattaa olla naapurilla, mutta ei sulla; kateus paistaa niin ilmiselvästi läpi.

    Millaisia ylimaallisia odotuksia Mazdasta tai autosta ylipäätään voisi olla, että pettymys on niin suuri, että aivan julkisuuteen asti pitäisi asiaa itkeä. Kai nyt aikuinen ihminen osaa ennen hankintoja sen verran perehtyä asiaan, että saa sitä, mitä tilaa. Juttusi kertoo vain sen, että olisit halunnut uuden Mazdan, mutta likviditeettisi oli riittämätön.

    Äänestä

  • Aimo Rutjake kirjoitti:

    On kyllä huvittava seurata tätä palstaa, jossa Mazdai-miehet ovat niin herkkähipiäisiä ottamaan vastaan negatiivista, mutta valitettavasti tosiasiaa automerkistä nimeltä Mazda. Valitettavasti itse omistan Mazda 6:n ja ongelmia on ollut ruostumisen lisäksi aivan liikaa. Odotukset autosta olivat korkealla, mutta pettymys oli suuri. Tavoitteena on päästä purkista eroon ja palata takaisin saksalaiseen laatuautoon.

    Muistakeehan, ettei tuolla Mazdalla ole ainakaan vielä tunne-elämää, vaikka niin voisi erehtyä luulemaan, kun tätä palstaa seuraa.

    "Toiset rakastavat nätei flikoi, mutta toiset..."

    me mazda miehet tykätään vain näteist likoist.

    Äänestä

  • paljastit ittes kirjoitti:

    me mazda miehet tykätään vain näteist likoist.

    Tiedoksenne herkkähippiäiset Mazdai-"miehet" (huomatkaa lainausmerkit): olen ostanut Mazda 6 farkun jo 2003, joten kaikki viat ja ongelmat ovat selvillä. Harmittaa vietävästi, koska olisi ollut massia ostaa paljon, paljon, paljon (joko riittää) parempi auto, mutta menin jostain syystä "riisikupin" retkuun (tämä ei toistu).

    Kuten vastauksista voi päätellä, ovat tämän autokunnan omistajat todella herkkähipiäistä, karvanoppiinsa rakastunutta poppoota. Enpä ole aikaisemmin mokomia tavannut

    (P.S. en ole kuitenkaan homo, kuten eräs "mussukka" epäilee. Enkä myöskään ole kateellinen Mazdan omistajille. Heitä kohtaan tunnen lähinnä syvää sääliä ja sympatiaa).

    Elekää kuitenniin menettäkö epätoevoanne! Kyllä ruostetta pisaa jatkossakin

    Äänestä

  • Aimo Kimpale kirjoitti:

    vingut siellä peräkammarissasi jonkun irroittamaan lepositeesi. Milloin pääset lomille?

    Katso nyt mitä taas kirjottelit, keskity vähäksi aikaa ja ajattele. Tuo on niin noloa jo ihan tosissaan hävettää puolestasi. Omaksi onneksesi et omaa edes nimimerkkiä. Lopeta jo.

    Siis haukut täällä Mazdaa niin paskaksi että tunnet sääliä ja sympatiaa omistajia kohtaan ja olet kuulemma vielä itsekin Mazdan omistaja. Perin kummallista. Sit vielä mollaat herkkähippiäisiksi kun itse lietsot täällä kuin viimestä päivää? Et kestä yhtään jos joku kehuu Mazdaa. Saatko tästä harrastuksestasi jotain tyydytystä? Ja massii on... on on varmasti. Harvemmin sellaiset ihmiset kyttäävät suomi24:ssa mollaamassa toisten autoja, keillä on oikeasti varaa ostaa paljon, paljon, paljon parempi auto kuin n. 30 000 euron uusi Mazda 6.

    Sanon nyt vielä toistamiseen: Lopeta jo.

    Äänestä

  • olet myös idiootti kirjoitti:

    vingut siellä peräkammarissasi jonkun irroittamaan lepositeesi. Milloin pääset lomille?

    No alakaahan ne "amisviikset" värisemään. Jos teillä on noin vaikeata kuunnella autoonne kohdistuvaa arvostelua/epäilyä, ei suhde karvanoppa-Mazdaanne taida olla kovin vahvalla pohjalla. Nyt kannattaa mennä äkkiä silittämään peltilehmää. Se on voinu vaikka pahottaa mielensä.

    Tämä toinen veijo oli kovasti kiinostunut sähköpostista. Haluaisitko oikein kirjeenvaihtoon?

    Olen pahoillani tuottamastani mielipahasta, koettakaa kestää. Ja kyllähän Te kestätte, enemmän ainakin kuin Mazda.

    Äänestä

  • Aimo Kimpale kirjoitti:

    Tiedoksenne herkkähippiäiset Mazdai-"miehet" (huomatkaa lainausmerkit): olen ostanut Mazda 6 farkun jo 2003, joten kaikki viat ja ongelmat ovat selvillä. Harmittaa vietävästi, koska olisi ollut massia ostaa paljon, paljon, paljon (joko riittää) parempi auto, mutta menin jostain syystä "riisikupin" retkuun (tämä ei toistu).

    Kuten vastauksista voi päätellä, ovat tämän autokunnan omistajat todella herkkähipiäistä, karvanoppiinsa rakastunutta poppoota. Enpä ole aikaisemmin mokomia tavannut

    (P.S. en ole kuitenkaan homo, kuten eräs "mussukka" epäilee. Enkä myöskään ole kateellinen Mazdan omistajille. Heitä kohtaan tunnen lähinnä syvää sääliä ja sympatiaa).

    Elekää kuitenniin menettäkö epätoevoanne! Kyllä ruostetta pisaa jatkossakin

    väpä sinne cittari-palstalle takaisin kyykytettäväksi!

    Äänestä

  • jos menisit kirjoitti:

    väpä sinne cittari-palstalle takaisin kyykytettäväksi!

    Nyt en "jumarra". Citymarkettiako meinaat? Se on remontissa!

    Äänestä

  • löyhäpäisten jupinaa kirjoitti:

    ihmisten jotka on kirjastossa päässeet pc ääreen ja provon kirjoitettuaan painuvat vanhaan ruostuneeseen nissan sunnyyn jota rumempaa autoa saa hakea..siitä sitten suunta lähiöön jossa kyyristellään asunnossa naapureiden opeleita kadehtien...

    Sulla kaikki kamarit lämpimänä?

    Äänestä

  • Allan Päin kirjoitti:

    No alakaahan ne "amisviikset" värisemään. Jos teillä on noin vaikeata kuunnella autoonne kohdistuvaa arvostelua/epäilyä, ei suhde karvanoppa-Mazdaanne taida olla kovin vahvalla pohjalla. Nyt kannattaa mennä äkkiä silittämään peltilehmää. Se on voinu vaikka pahottaa mielensä.

    Tämä toinen veijo oli kovasti kiinostunut sähköpostista. Haluaisitko oikein kirjeenvaihtoon?

    Olen pahoillani tuottamastani mielipahasta, koettakaa kestää. Ja kyllähän Te kestätte, enemmän ainakin kuin Mazda.

    Lopeta horinasi ja pidä tipaton päivä.

    Äänestä

  • aa auttaisi sinua kirjoitti:

    Lopeta horinasi ja pidä tipaton päivä.

    Tapanani ei ole kännätä. Vaikka sitähän sinä toivoisit, koska totuus viiltääää!!!

    Nyt mie meen nukkumaan. Koettakkee päriäillä!

    Äänestä

  • Pelti Lehmä kirjoitti:

    Sulla kaikki kamarit lämpimänä?

    Nissan Sunny on kyllä rumin auto japseista...kuka piru sen on suunnitellut.

    Mutta siksi sitä ajaakin lipispäiset papparaiset tai ylipaksut patut

    Äänestä

  • Aimo Rutjake kirjoitti:

    On kyllä huvittava seurata tätä palstaa, jossa Mazdai-miehet ovat niin herkkähipiäisiä ottamaan vastaan negatiivista, mutta valitettavasti tosiasiaa automerkistä nimeltä Mazda. Valitettavasti itse omistan Mazda 6:n ja ongelmia on ollut ruostumisen lisäksi aivan liikaa. Odotukset autosta olivat korkealla, mutta pettymys oli suuri. Tavoitteena on päästä purkista eroon ja palata takaisin saksalaiseen laatuautoon.

    Muistakeehan, ettei tuolla Mazdalla ole ainakaan vielä tunne-elämää, vaikka niin voisi erehtyä luulemaan, kun tätä palstaa seuraa.

    "Toiset rakastavat nätei flikoi, mutta toiset..."

    Tutun uudehko Mersu on pahasti ruosteessa.

    Itelläni ollut monta matua ja kaikki pelittää loistavasti.

    Äänestä

  • Aimo Kimpale kirjoitti:

    Tiedoksenne herkkähippiäiset Mazdai-"miehet" (huomatkaa lainausmerkit): olen ostanut Mazda 6 farkun jo 2003, joten kaikki viat ja ongelmat ovat selvillä. Harmittaa vietävästi, koska olisi ollut massia ostaa paljon, paljon, paljon (joko riittää) parempi auto, mutta menin jostain syystä "riisikupin" retkuun (tämä ei toistu).

    Kuten vastauksista voi päätellä, ovat tämän autokunnan omistajat todella herkkähipiäistä, karvanoppiinsa rakastunutta poppoota. Enpä ole aikaisemmin mokomia tavannut

    (P.S. en ole kuitenkaan homo, kuten eräs "mussukka" epäilee. Enkä myöskään ole kateellinen Mazdan omistajille. Heitä kohtaan tunnen lähinnä syvää sääliä ja sympatiaa).

    Elekää kuitenniin menettäkö epätoevoanne! Kyllä ruostetta pisaa jatkossakin

    Myös matukka 6 mallia 2003 ja mitään vikaa ei ole ollut, ei ruostetta tms

    Äänestä

  • Itsellänion kirjoitti:

    No sehän on hyvä, että edes yksi Mazda täyttää ne edellytykset, joiden pitäisi olla itsestään selvää. Onnittelut!

    Äänestä

  • Itsellänion kirjoitti:

    Myös matukka 6 mallia 2003 ja mitään vikaa ei ole ollut, ei ruostetta tms

    Mazda6 vm.2003 ja aivan takuuvarmasti löytyy ruostetta, vaikka olisit säilyttänyt sen tallissa ajamattomana.

    Äänestä

  • varmasti! kirjoitti:

    Mazda6 vm.2003 ja aivan takuuvarmasti löytyy ruostetta, vaikka olisit säilyttänyt sen tallissa ajamattomana.

    valehtelet, ei ruostetta missään!
    Takuuvarmasti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mikä meni pieleen? kirjoitti:

Epäonnistuiko suunnittelu? Paljon on kuullut juttuja, että uuden kutosen suunnittelu oli täysin japanilaispohjalla, entinen menestys konspeti on hukattu. Entinen kaikkien aikojen menestynein mallihan suunniteltiin ottaen parhaat palat japanilaisesta ja eurooppalaisesta suunnittelusta ym. Uusi kutonen ei ole päässyt missään testeissä ja arvioissa lähellekkään samaan kuin vanha. Jotenkin tuntuu, että joissakin testeissä annetaan pisteitä "vanhasta muistista". Esim. viimeinen tuulilasin vertailu jossa matukka sijoittui kolmanneksi vaikka oikea sijoitus olisi voinut olla viides eli viimeinen, mutta eihän ranskalaisia voi laittaa japanilaisten edelle. Eihän ranskalainen voi tehdä parempaa autoa.

Luulette varmaan että olen joku ranskanpullakuski, ei ajelen "vanhan" mallisella kutosella joka on huippu auto. Olen vain todella pettynyt uuteen kutoseen. Ei se ole miellyttänyt koeajolla eikä vakuuttanut testituloksillaan. Parempi odotella vuoden päästä tulevaa facelift mallia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu