Semper.Fidelis ilmestyi tauon jälkeen palstalle
alkoivat Teuvo Sunin avaukset poistua.
Sillä hän on todella parasta, mitä Saatana voi tällä hetkellä
tällekin palstalle tuoda, kuten nimerkkinsäkin todistaa.
Kun "aina uskollinen"
12
483
Vastaukset
antoi Saatana olla kirjoitusteni rauhassa, tämän lupauksen jälkeen:
Nimimerkille: -kristitty-
Kirjoittanut: TeuvoSuni 20.8.2008 klo 21.05
Koska tämän maailman jumala, toinen niistä Raamatun ilmoittamista
jumalista - jonka nimeä ei täällä saisi edes mainita - näyttää nyt antaneen
sinun tehtäväksi junailla Totuuden Hengestä syntyneet kirjoitukset pois
raamattukeskustelusta.
Ja koska Totuuden Henki kehottaa hänen omiaan myös pyrkimään rauhaan
kaikkien kanssa, niin toistan sinulle nyt sen sopimuksen, jota yritin vuosi
sitten aikaan saada silloisten päivystysvuorossa olleiden väärämielisten
kanssa, mutta se ei onnistunut:
Minä lupaan tästä elokuun 20. päivästä alkaen kuukauden ajan olla tulematta
Totuuden Hengen kanssa yhteenkään keskusteluun, jos ei sinne minua nimeltä
kutsuta, ehdolla, että jätätte kaikki avaukseni rauhaan, ettekä ole ylläpidolta
ruikuttamassa niiden poistamista. Ja jatkan lupaustani niin
kauan kuin kirjoitukseni esillä pysyvät.
Jos sinä et halua keskustella Raamattuun liittyvistä asioista omalla ortodokseille
annetulla palstalla, niin nyt saat ainakin minusta vapaana tehdä sen täällä, vaikka
tällaisella aloituksella:
Vain ortodokseille.
Kirjoittanut: -kristitty-
Mitä mieltä te olette siitä, kun Jumala on kieltänyt kuvien tekemisen, ja kaikki
meidän kirkkomme ovat täynnä noita kiellettyjä kuvia, ja joita pappimme vielä
kaikkien nähden suutelevat?
---
Mutta nyt se heti mitätöitiin kun aina Saatanalle uskollinen
Semper.Fidelis ilmestyi palstalle.
Siksi ei minukaan enää tarvitse siitä kiinnipitää,
vaan voin vapaasti tulla
tuomaan totuutta väärämielisten avauksiin.Minä en ihan vielä ymmärrä kaikkia toimintoja tällä palstalla, sen verta uus kuitenki oon.
Jos pyytää poistattaan jonku viestin, nii pitäähän siihen varmaa olla joku perustelu? vai kui tämä menee?Valitusvirret 3:22-25
"Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet,
sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni;
sentähden minä panen toivoni häneen.
Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii."
Filippiläiskirje 4:4,5
"Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon.
Herra on lähellä."tankkaavat sitä kirjoituksista.
Pyhän Hengen saaneilla tuo lähde pulppuaa heidän sydämessään:
"Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.
Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka
kumpuaa ikuisen elämän vettä."
- joku muu läheltä.
Vastaan tähän;
tiedät kyllä mistä on kyse.
Kuvaa en lähetä, koska olet kommentoinut
epäkunnioittavasti kanssa sisariini.
Matt. 18:15
"Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.
Ja en ole sinun puolella enkä sinua vastaan.
1. Kor. 4:4
Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra.ja puheillani miellyttäisin, enkä heille totuudesta
mitään kertoisi,
en silloin enää olisi Kristuksen palvelija.- sisar.?
TeuvoSuni kirjoitti:
ja puheillani miellyttäisin, enkä heille totuudesta
mitään kertoisi,
en silloin enää olisi Kristuksen palvelija.Olet Pahan palvelija TS.
Raamattu opettaa eli Jumalan sana opettaa säädyllisyyteen, kunnioittamaan esivaltaa, lähimmäistä rakastamaan, mutta sinun rakkautesi on paholaisesta,
ei Jumalasta,
Raamattu käskee nuhdella kahden kesken, ja jos se ei auta niin sitten kahden tahi kolmen todistajan kanssa.
Matt. 18:16
Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
Syntiä tekevä veli ja seurakunta
15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]
16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15 ; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]
17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. [1. Tim. 5:19,20 | Room. 16:17; 1. Kor. 5:9-13]
18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19 ]
19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. [Matt. 7:7 ]
20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." [Matt. 28:20; Joh. 14:23, 20:19,26] sisar.? kirjoitti:
Olet Pahan palvelija TS.
Raamattu opettaa eli Jumalan sana opettaa säädyllisyyteen, kunnioittamaan esivaltaa, lähimmäistä rakastamaan, mutta sinun rakkautesi on paholaisesta,
ei Jumalasta,
Raamattu käskee nuhdella kahden kesken, ja jos se ei auta niin sitten kahden tahi kolmen todistajan kanssa.
Matt. 18:16
Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
Syntiä tekevä veli ja seurakunta
15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]
16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15 ; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]
17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. [1. Tim. 5:19,20 | Room. 16:17; 1. Kor. 5:9-13]
18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19 ]
19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. [Matt. 7:7 ]
20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." [Matt. 28:20; Joh. 14:23, 20:19,26]Sillä ihmiskunta ei ole enää aikoihin elänyt alkuseurakunnan aikaa,
sillä pappien kelvottomuuden tähden Jumala poisti omasta käytöstään
kaikki ihmiskäsin tehdyt rakennukset jättäen ne Saatanalle ja
hänen papeilleen. Samalla tavoin kävi esivallallekin:
Minulle Pyhä Henki on aivan erityisesti paljastanut totuudet Saatanan
valheista, joilla tuo Peto on tämänkin kansan omakseen saanut.
Tässä on Raamatun totuus siitä, miten ja miksi Jumalan huoneista
tuli rosvojen luolia - näitä ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä.
"Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty
sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin
kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.
Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon
teille, että ette te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu
olkoon hän, joka tulee Herran nimessä."
Ja tänä päivänä ovat kaikki Herran nimessä, hänen Henkensä kanssa tälläkin
palstalla kirottuja sunilaisia, vaikka totuus ei teidän kenenkään keskellä ole
koskaan ennen ollut niin lähellä, kuin se tänä päivänä on.
Vuonna 70 Jumala todella poisti lopullisesti kaikki maailman temppelit
omasta käytöstään ja todistukseksi antoi roomalaisten tuhota
oman rakkaan temppelinsäkin niin perusteellisesti, että Jeesuksen
ennustus sen kohtalosta täydellisesti tuhoutui: "Tähän ei jää kiveä kiven päälle:"
Ja Jeesuksen ennustus perustui Jumalan profeetoille antamaan ennustukseen:
"Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä.
Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa
vihassaan hän hylkäsi kuninkaan (siis esivallan) ja papit.
Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi
vihollisen käsiin palatsit ja muurit.
Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki.
Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan,
yhdessä ne sortuivat."
Miksi Jumala tällaisen teon teki. Sekin on selvästi ilmoitettu:
"Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa.
Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.
Eivät uskoneet maan piirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen,
että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.
Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden,
he vuodattivat kaupungissa viattomien verta. Silmät sokeina he nyt
harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin
eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."
Siksi Jeesus ei suostunut tähän Saatanan mahtavaan tarjoukseen, jolla
hän suostutteli häntä näine rakennustensa johtajaksi:
"Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi,
sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdo.
Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."
Jeesus ei kumartanut, mutta sitten tulivatkin ne, jotka kumarsivat, Saatanan
pettämät antikristukset: paavit, piispat, patriarkat, papit, metropoliitat, saarnaajat,
evankelistat, julistustyöntekijät, uudelleen kastajat, kaatajat jne...
Pyhän Hengen kutsuma Paavalikin kaiken tämän tietoonsa sai, kun tästäkin
totuudesta näin selvästi kirjoitti:
"Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen
pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa
meidän puolestamme."
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja
pyhäkkö maan päällä."
Mutta ei enää Uudella liitolla:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan
ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse
hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."
Sinulle lienee mahdotonta ymmärtää, miten Saatana todella kaikessa matkii
Jumalaa? Kun se 300-luvulla maailman lopullisesti hallintaansa sai, ja sai
palvelijansa rakentamaan hänelle noita ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä, niin
se pisti palvelijansa siellä matkimaan Vanhan liiton temppelitoimintaa.
Ja noiden temppelien prototyypin se rakensi heti kohta vedenpaisumuksen
jälkeen. Lue 1.Moos.11: 1-2. Ja erittäin merkittävät ovat sanat, jotka Jumala
lausui, kun Poikansa kanssa tuota mahtavuutta katseli:
"Tämä, mitä he nyt ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät
tekemään mitä tahansa."
Ja vaikka Jumala tuolloin sekoitti ihmisten kielet, niin kyllä Saatana sai temppelinsä
rakentajia kaikista maailman kielistä, kun Jumala antoi sille täyden vallan viedä
noiden rakennustensa kautta kadotukseen kaikki totuudesta luopuneet:
"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi
he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka,
kun Jumalan sanat toteutuvat.
Nainen, jonka näit on se suuri kaupunki, joka hallitsee maailman kaikkia hallitsijoita."
Ja tuo suuri kaupunki on Vatikaani:
"Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."
Portot ovat seurakuntia, ja iljetykset Saatanan synagogia eli temppeleitä, kirkkoja,
rukoushuoneita ja jopa telttamajoja, joissa rajua eksytystä pidetään voimassa
siihen hetkeen sakka, kun ihmiskunnan tuho alkaa: ihmiskäsin tehdyistä
jumalanhuoneista:
"On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa
meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan
evankeliumia" eli totuutta.Sirkka, nadasja-emilia vai Mia Heidi?
Kaikille näille naisille, Sirkka-Iita mukaan lukien on yhteistä
se, että heillä on samanniminen mies, sama asuinpaikka
Pohjois-Ruotsissa, kotiosoite, ja jopa puhelinnumerokin. Ja
lisäksi heillä kaikilla on yhteinen sukulainen Ylivieskassa.- Ruuki.
TeuvoSuni kirjoitti:
Sirkka, nadasja-emilia vai Mia Heidi?
Kaikille näille naisille, Sirkka-Iita mukaan lukien on yhteistä
se, että heillä on samanniminen mies, sama asuinpaikka
Pohjois-Ruotsissa, kotiosoite, ja jopa puhelinnumerokin. Ja
lisäksi heillä kaikilla on yhteinen sukulainen Ylivieskassa.Asuinpaikkani on Suomessa,Ruuki.
Joten puh. on 08-.
Sukulaisia ei Ylivieskassa. Ruuki. kirjoitti:
Asuinpaikkani on Suomessa,Ruuki.
Joten puh. on 08-.
Sukulaisia ei Ylivieskassa.Sillä oikeamieliset kirjoittavat: Ruukki ja väärämieliset: Ruuki.
- Oonhan.
TeuvoSuni kirjoitti:
Sillä oikeamieliset kirjoittavat: Ruukki ja väärämieliset: Ruuki.
Olenhan Pohjalainen.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.744999Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.123378Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242690Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571747- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2251180Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra53902