SUOMEN perustuslain

yhteistyössä valtioneuvoston (= hallitus) kanssa hoitaa ulkopolitiikan. Eli että jos Stubbin pitäisi olla siellä niin silloin se on Vanhanen jonka pitää antaa lautasensa hänelle. Silloin siellä on mukana se kokoonpano, joka MEIDÄN OMAN perustuslain mukaan siellä pitäisikin olla. EU:n keskeiset asiat ovat ns sisäasioita eli sinne Tarjan ei pitäisikään mennä, mutta Georgia, jota kokouksessa käsitellään on ulkomaa. Eli: jääköön Matti kotiin!
9217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos Etyj-puheenjohtajuus olisi jollain muulla valtiolla kuin Suomella, tilanne olisi vastaava kuin nytkin. Etyj ei ole järjestönä mikään päättävä elin Euroopan Unionissa.

Presidentti siis pääministerin kanssa ja ulkoministeri paikalle, jos tarvetta on. Meillä suomalaisilla on vara maksaa kolmen päättäjän matkat ja muut kulungit, koska meidät tunnetaan hölmöläisyydestämme.

Äänestä
  • Vaikka poliittinen itsenäisyytemme onkin luovutettu pois EU:hun liittymisen yhteydessä, emme sentään ole vielä Naton miehittämiä, koska suomalaisten enemmistö vastustaa vieraiden joukkojen tuomista maahamme.

    Äänestä

  • mukana ehdottomasti. Vanhanen on ulkona asioista ja Stubbilta voi livahtaa "sammakoita". Halosella on ehdottomasti pitkäaikainen tietämys ja kokemus ulkopolitiikan asioista.

    Äänestä

  • pitää olla kirjoitti:

    mukana ehdottomasti. Vanhanen on ulkona asioista ja Stubbilta voi livahtaa "sammakoita". Halosella on ehdottomasti pitkäaikainen tietämys ja kokemus ulkopolitiikan asioista.

    Halonen jarruttaa Suomen liittymistä Natoon, koska venäläisillä on hallussaan raskauttavaa aineistoa Halosen toiminnasta Stasin agenttina. Hyvä niinkin. Vaikka syy on alhainen, Halosen jarrutuksesta on hyötyä maallemma. Pysymme kohta uppoavan sionistiliittoutuman ulkopuolella.

    Äänestä

  • pitää olla kirjoitti:

    mukana ehdottomasti. Vanhanen on ulkona asioista ja Stubbilta voi livahtaa "sammakoita". Halosella on ehdottomasti pitkäaikainen tietämys ja kokemus ulkopolitiikan asioista.

    jos tällainen perisuomalainen sanonta sallitaan. Stubbilta ei livahda "sammakoita", hän on äärimmäisen älykäs ja kokenut europarlamentaarikko. Halonen taas on erittäin vallanhimoinen sosiaalitantta (vrt. nimitykset vastoin hallituksen yksimielistä kantaa), joka ei oikein osaa ottaa kantaa mihinkään. Stubbin siellä pitäisi olla, ei Halosen. Mutta onhan asiassa sekin puoli, että Halonen voi lentää sinne luudalla ja siten säästää energia- ja polttoainekustannuksia Suomen valtiolta.

    t. Mirkku

    Äänestä

valtioneuvostolle ja Ulkoministeriön erikoisalaan kuuluvat asiat ko. ministerille...

EUn kokous on EU-asia Ei suomen ulkopolitiikaa....

Stubb on ulkoministerinä suomen perustuslain mukainen lausunnon antaja: koskeehan asia ulkoministeriön tehtävien hoitoa.

Toki Tarja Halonen on saanut Moskovasta kirjeen, joten ehkä ohjeissa on kerrottu millaista ulkopolitiikaa suomi saa harjoittaa?

Piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä
  • nimimerkki on täysin perseestä. Jätä tyhmät mielipiteesi omalle hiekkalaatikollesi ja melskaa siellä.

    Äänestä

ja kun paikat puutuu niin vaihdetaan osia.

Äänestä

olis kiva kerran kuulla vähän terävämpi kannanotto asioihin ,jatkuvan mielistelyn sijaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mukaan presidentti kirjoitti:

yhteistyössä valtioneuvoston (= hallitus) kanssa hoitaa ulkopolitiikan. Eli että jos Stubbin pitäisi olla siellä niin silloin se on Vanhanen jonka pitää antaa lautasensa hänelle. Silloin siellä on mukana se kokoonpano, joka MEIDÄN OMAN perustuslain mukaan siellä pitäisikin olla. EU:n keskeiset asiat ovat ns sisäasioita eli sinne Tarjan ei pitäisikään mennä, mutta Georgia, jota kokouksessa käsitellään on ulkomaa. Eli: jääköön Matti kotiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu