Ketä sinä huudat avuksesi?

Tässä lyhyt katsaus siihen päivään, kun JUmala otti minut kiinni
hänen käskyjensä rikkomisesta:

Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan
kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään
aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen
puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki
luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden
oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen
viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä
Luukkaan evankeliumi, josta luin:

"Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli
viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää,
mutta ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen
käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt.
Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä
vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä
se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi
vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin
ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä
jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi
Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa
ja ihmettelemässä.

Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen
odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten,
aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan
näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen
pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin,
kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

"Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät
olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä
jotakin."

Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala
sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden,
kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni
vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että
minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän
hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen
kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin
olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se
asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle
kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman
täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten
sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala
lausuukin kuolemantuomion.

Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä
vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää
kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hyvä isä. Köyhänä
läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
"Minä olen tämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen
sinulta pois!", kuului vastaus.

Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
"Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa
näin johdeta."

En ole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole
mitään merkitystä?
"Minä olen sinut niistä varjellut."

Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai
13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu
Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640.
Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien
vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

"Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko
elämäni ajan ja niin muodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä
tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt
jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki
edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän
tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon
vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko
loppuelämäsi on pilalla!"

Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuoden kuluttua hakkaa minut
pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko
sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä
tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään
yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja
pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydämeeni, kun
tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin
vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät
hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee
valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin
Jumalasta."

Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi
mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani
tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme
ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten nolin tehnyt, ja kysyin: "Voitko
antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän
vastasi: "Voin."

Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa
mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin
jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta
lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä
minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon
näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän
katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman,
joka ei koskaan katoa.

Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo
toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä
kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden
valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto
revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse
Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt
näiden harvojen joukkoon:

"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja
laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja
vain harvat löytävät sen."

"Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin
tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan
pois."