nyt voisi olla tuloveronkevennysten sijaan parempi nostaa tasoltaan hintakehityksestä jälkeenjäänyttä kansaneläkettä satasella, niin nämä tietyt tyypit heittävät siihen tyyliin 'Kyllä minusta kuitenki työn teko on se asia jolla köyhyydestä eroon tulisi pyrkiä, pelkän ilmaisen rahan jakelusta ei ole ratkaisuksi', tai heittävät jotain siitä miten he ovat ahkeria ja oppineet jo pienestä että 'raha ei kasva puussa'
Tämä on tyypillistä sen lajin propakantaa mitä julkiset tiedotusvälineet täynnänsä ovat. Strategia on seuraavanlainen.
Otetaan joku yksinkertainen itsestäänselvyys jota pajattamalla ja tukena käyttäen vahvistetaan omaa ideologista sanomaa, ja ne kannanotot asiaan jotka eivät ole linjassa oman ideologian kanssa tulkitaan tai muuten annetaan ymmärtää olevan ristiriidassa juuri tämän sopivaksi valitun yksinkertaisen itsestäänselvyyden kanssa.
Mitä tähän esimerkiksi yllä ottamaani itsestäänselvyyteen tulee, niin minä uskon että kaikki nimenomaan haluavat omalla palkkatyöllä, yrittäjänä tai muulla aktiivisella toiminnallaan itsensä elättää, ja joka tapauksessa ainakin itse omaa talouttaan hallita.
Kuitenkin monelle meistä tulee tämän työtoiminnan osalle terveydellisiä esteitä ennemmin tai myöhemmin, ja kaikillekkin viimeistään silloin jos ikää paljon karttuu.
Edelleen kun monet työtehtävät nykyajan tavarantuotannossa vaativat pitkiäkin ammattikoulutuksia ja työharjoitteluja ei niihin niin vaan tuosta mennä, ja kun vielä koulutuksia ja työvoiman tarvetta ei niitäkään saada kohtaamaan niin siitä sitä työttömyyttäkin sitten helposti tulee.
Edelleen on tavarantuotannossa monopolistisia rakenteita niin yrittäjien kuin työntekijöidenkin osalta, ja nämä tällaiset rakenteet sitten pyrkivät estämään sitä että ei 'meidän metsästysmaille lisää väkeä tulisi'
Vielä on myös paljon kulttuurisia ja henkilöpsykologisia tekijöitä sellaisia, jotka eivät välttämättä ollenkaan itse työtehtävän hoitoon liity, mutta joiden perusteella joko työnantaja diskaa työnhakijan tai ei muuten katsota jonkun sopivaksi esim. alkaa yrittäjänä jollain toimialalla.
Sekin on huomionarvoinen seikka, että koko yhteiskunnankin kannalta tärkeätä työtä ja muuta toimintaa on edelleenkin paljon sellaista josta ei varsinaisesti palkkaa makseta lainkaan, tai korkeintaan jotain pientä korvausta maksetaan. Eivät nimittäin ole nämä nyt vallassa olevat uusliberalistiset talousgurut tällaista toimintaa vielä ainakaan kokonaan onnistuneet hävittämään.
Sitten meillä on nämä työttömyyskorvaukset ja eläkkeet joiden periaatteesa pitäisi turvata säällinen toimeentulo, mutta nyt vaan on päässyt käymään niin että ne eivät enää mitenkään säällistä toimeentuloa turvaa ainakaan n.s. pieneläkeläisille sittenkään vaikka ei mitään erityisempiä sairauskuluja olisi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.