Sad, sad

Vaikka katsoin jo toisen kerran, niin silti piti kyynel vuodattaa. Oikein kaksi nuorta miestä menetti samassa jaksossa kultsinsa. Ne täti Peggyn hampaakin puhdistuivat, että kyllä tuossa jaksossa tapahtui.

Phil-David kirjoitti:

Vaikka katsoin jo toisen kerran, niin silti piti kyynel vuodattaa. Oikein kaksi nuorta miestä menetti samassa jaksossa kultsinsa. Ne täti Peggyn hampaakin puhdistuivat, että kyllä tuossa jaksossa tapahtui.

surullinen. Minua kosketti kaikista eniten noitten kavereiden myötäeläminen toisen surussa. Philin raivo, joka murtui Robin edessä, sitten Ginan ja Philin yritykset Robin lohdutuksessa.

Kaiken sen draaman katselun keskellä tuli mieleen, että on todella tuotantoryhmä nähny vaivaa ja tehnyt kohtaukset viimeisen päälle. Toteutus oli minusta aivan loistava, tai katsoja saatiin ainakin vangittua juoneen niin, ettei pieniä puutteita edes huomannu, jos nyt niitä sitten olikaan.

Ja sitten ne Pegin hampaat, saatinhan niihin vihdoinkin vähän loistoa, ja huomasitte sitä hymyä, oikealle, vasemmalle ja vähän eteenkinpäin, kunnes totuus paljastui.....

Peggy-täti pohojanmaalta kirjoitti:

surullinen. Minua kosketti kaikista eniten noitten kavereiden myötäeläminen toisen surussa. Philin raivo, joka murtui Robin edessä, sitten Ginan ja Philin yritykset Robin lohdutuksessa.

Kaiken sen draaman katselun keskellä tuli mieleen, että on todella tuotantoryhmä nähny vaivaa ja tehnyt kohtaukset viimeisen päälle. Toteutus oli minusta aivan loistava, tai katsoja saatiin ainakin vangittua juoneen niin, ettei pieniä puutteita edes huomannu, jos nyt niitä sitten olikaan.

Ja sitten ne Pegin hampaat, saatinhan niihin vihdoinkin vähän loistoa, ja huomasitte sitä hymyä, oikealle, vasemmalle ja vähän eteenkinpäin, kunnes totuus paljastui.....

Miesten suru oli käsin kosketeltava! Miten hieno sarja, surua iloa, draamaa. Eikä tunteita peitellä, vaan ne ikäänkuin eletään toden tuntuisesti. Ja kaiken yllä se i h a n a yhteisöllisyys, joka nivoo jokaisen jakson hellään huomaansa.

sykkyrällä kirjoitti:

Miesten suru oli käsin kosketeltava! Miten hieno sarja, surua iloa, draamaa. Eikä tunteita peitellä, vaan ne ikäänkuin eletään toden tuntuisesti. Ja kaiken yllä se i h a n a yhteisöllisyys, joka nivoo jokaisen jakson hellään huomaansa.

" Onneksi" tiesin, mitä tuleman pitää, sillä olisin varmaan vollottanu niin, että naapuriin asti olisi kuulunut...ja ne ei nyt ihan seinän takana asu..
Mutta viime viikolla mulle tuli sellainen ahaa-elämys, että tän sarjan imagoon ei kuulu onnellista paria...tai ainakin jossain vaiheessa onni katoaa tavalla tai toisella..(yleensä toinen kuolee)
Onhan sitten näitä onnellisesti avioliitossa olevia, joilla se puoliso on sellainen "haamu-puoliso", joka ei sarjassa esiinny , esim. Alfin ja Millerin vaimot ja se ilmeisesti pitää puolison hengissä...