Olisi kiva

oikeasti täällä osoittaisivat edes joitain aitoja varteenotettavia todisteita sen puolesta että maa liikkuisi.

Järjellisiä perustelujahan tuolle ei ole vaan kaikki perustuu sille hullunmyllytysoletukselle että maa siis todella pyörii ja kiertää universumia ja kaikki laajenee samaan aikaan universumissa, ja kaikki on luonnollisesti tullut sattuman kautta ilmaiseksi ilman mistään. Kaikki vain, kuten Kabbalalaisessa alkuräjähdyssyndroomassa, on yhtäkkisesti tullut tänne kuin itsestään.

Silti kaikki vaikuttaa suhteellisen järjestelmälliseltä, niin ettei meillä ole mitään ongelmia täällä? Meteoriittejakaan ei ole ainakaan minun tietojen mukaan useita iskeytynyt maailmaan. Muutamia joskus - mikä antaa olettaa että mokoma Kabbalalainen alkuräjähdysteoria olisi oikeassa? Jos Jumalaa ei ole, niin mikä tehtävä täällä on? Sitä voisi varmaan jokainen mietiskellä itse. Aika tarpeetontahan täällä on yksinään olla ja kummallista ettei ihmisen aivot ole 6000 vuodessa vielä kehittyneet suuntaan, jossa moinen ajattelu tukahdutettaisiin, onhan selvää että moinen ajattelu ahdistaa(siis sellainen että olemme täällä ilman mitään).

Ja se olisi aika tylsää.
4245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei ainuttakaan.

"Meteoriittejakaan ei ole ainakaan minun tietojen mukaan useita iskeytynyt maailmaan. Muutamia joskus -"

Ei. Maapallon ilmakehään tullessaan ne ovat meteoroideja. Meteori taas on ilmiö, jonka havaitsemme meteoroidin palaessa ilmakehässä. Meteoriitti on (suht harvinainen) maan pinnalle asti päässyt meteoroidi. Jos meteoroidi ei höyrysty ilmakehässä, kuten useimmiten käy, se mötkähtää maahan. Mutta siinä samassa silmänräpäyksessä se muuttuukin meteoriitiksi. Siis avaruusperäiseksi kiveksi.

Kuitenkin näitä "meteoriittikokelaita" jotka höyrystyvät imakehässä käytetään jopa radiotekniseen tiedonsiirtoon. Meteorisironta on ihan käytetty menetelmä silloin kun etäsiyydet ovat pitkiä ja signaalin siirtovarmuus ja nopeus ei ole kriittinen.( esim. säänhavaintoasema Tyynenmeren saarilla)
Ilmiö on hyvinkin yleinen.

Lienee turha samalla tarkuudella puuttua muuhun esittämääsi? Lue enemmin, luulet vähemmin.

Äänestä

Auringon massa tunnetaan ja kuun myös.

Kuu kiertää maata -> Painovoimateoria toimii.

Aurinkoa on oikeasti tutkittu. Sen massa tunnetaan. Jos maa ei kiertäisi, se olisi tipahtanut suoraan aurinkoon jo 10 miljardia vuotta sitten.

Osaat kirjoittaa muttet laskea. Kivat sulle. Raportoi muille samanlaisille pöljille.

Edes (älykkäät) kreationistit eivät (enää) kyseenalaista sitä että maa kiertää aurinkoa.

Outoa että oikean tiedon osaajiltakin kesti TÄMÄN tiedon omaksuminen vuosisatoja. Luulisi oikean tiedon sisältävän tämäkin informaation, ettei ketään tarvitsisi POLTTAA (Giordano Bruno, tieteen marttyyri).

Tiedoksi:

On loogista että maa kiertää aurikoa sillä perusteella että sinä (ilman ilmeistä oikeutta) istuit tukevasti kirjoittaessasi sitä turhaa saastaa jota kirjoitit tämän threadin alkuun. Muten olisit jo leijaillut avaruuteen. Asia jota turhaan jään toivomaan.

Äänestä

"Ja se olisi aika tylsää."

Mielestäni on hullua määrittää todellisuutta sen mukaan, mikä olisi mieluista.

Äänestä

Universaalista näkökulmasta katsoen meteoriitti panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta meihin kohdistuvaa tietotarvetta, sekä ratkaisee ongelmia tutkittaessa ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.

Myöskin eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta meteoriitti pakottaa kohderyhmää huomioimaan yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja.

Ja vaihtelevalla menestyksellä myös meteoriitti on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia.

Lopuksi arkielämä on opettanut meille, että meteoriitti järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen.

tarpeetonta totta tosiaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että jotkut kirjoitti:

oikeasti täällä osoittaisivat edes joitain aitoja varteenotettavia todisteita sen puolesta että maa liikkuisi.

Järjellisiä perustelujahan tuolle ei ole vaan kaikki perustuu sille hullunmyllytysoletukselle että maa siis todella pyörii ja kiertää universumia ja kaikki laajenee samaan aikaan universumissa, ja kaikki on luonnollisesti tullut sattuman kautta ilmaiseksi ilman mistään. Kaikki vain, kuten Kabbalalaisessa alkuräjähdyssyndroomassa, on yhtäkkisesti tullut tänne kuin itsestään.

Silti kaikki vaikuttaa suhteellisen järjestelmälliseltä, niin ettei meillä ole mitään ongelmia täällä? Meteoriittejakaan ei ole ainakaan minun tietojen mukaan useita iskeytynyt maailmaan. Muutamia joskus - mikä antaa olettaa että mokoma Kabbalalainen alkuräjähdysteoria olisi oikeassa? Jos Jumalaa ei ole, niin mikä tehtävä täällä on? Sitä voisi varmaan jokainen mietiskellä itse. Aika tarpeetontahan täällä on yksinään olla ja kummallista ettei ihmisen aivot ole 6000 vuodessa vielä kehittyneet suuntaan, jossa moinen ajattelu tukahdutettaisiin, onhan selvää että moinen ajattelu ahdistaa(siis sellainen että olemme täällä ilman mitään).

Ja se olisi aika tylsää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu