tällä palstalla en ainakaan ole nähnyt yhtään, joka jotenkin yrittäisi edes ymmärtää sitä, että usko tuonpuoleiseen on jotain mitä ei fysiikan lakien mukaan voi kiistellä.
jotkut vaan uskoo, mutta kyllä meitä on täällä lehtoreita ja maistereita ja muutamia mensan jäseniäkin, joita te aina haukutte tyhmiksi ja lapsellisiksi.
itseäni kiinnostaa täällä roikkumiseen jotenkin yrittää oppia mitä on se ateistin "uskon varmuus", että mitään muuta ei ole.
jotkut vaan uskoo, mutta kyllä meitä on täällä lehtoreita ja maistereita ja muutamia mensan jäseniäkin, joita te aina haukutte tyhmiksi ja lapsellisiksi.
itseäni kiinnostaa täällä roikkumiseen jotenkin yrittää oppia mitä on se ateistin "uskon varmuus", että mitään muuta ei ole.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Katsopa vastaukseni niminerkki Tiedemaakarille edellisen kirjoitukseni kirvoittamaan kysymykseen... Olenko epäsuvaitsevainen?
Suvaitsen toki, että on ihmisiä, joilla on erilainen käsitys tästä olevasta. Sitä minun ei kuitenkaan ole pakko hyväksyä, että olisi olemassa mitään ns. yliluonnollista. Se olisi vastoin omaa maailmankuvaani.
Senkin hyväksyn ja ymmärrän, että se aivoissanne tapahtuva (kemiallisten ja fysikaalisten reaktioiden ketju) ei ole selitetävissä PELKÄSTÄÄN tieteen avulla, vaan siihen tarvitaan myös tunnetta =) Ja luojan (!??) kiitos, sellainen meille on annettu omantunnon lisäksi.
Yksinkertaistaen ajattelen, että koska LUONTO on niin monessa asiassa niin viisas, niin kai me ihmisetkin luonnon osana kykenemme edes jonkin asteiseen viisauteen, kun mietiskelemme elämää ja keksimme uusia tieteellisiä innovaatioita...
Itse tykkään puhua luontoäidistä (kai jotain feminismiä?!!) käsitellessäni kaikkea luonnossa olevaa kaunista - ja julmaakin.
Tosin matematiikastakin tykkään; On huima tunne tajuta, miten ihminen on keksinyt sellaisia matemaattisia työkalua, joilla pystytään laskemaan vaikkapa kappaleen painopiste integroimalla!!! Mistä sekin ihmisen saama äly kertoo - olemme yhtä älykkäitä kuin meitä ympäröivä luonto! Ja siellä on vielä monta meille uutta, selvittämätöntä haastetta!
Monet ihmiset tarvitsevat uskontoa jaksaakseen ja ymmärtääkseen, mutta mitä jos ihmiset keskittäisivät voimavaransa toistensa auttamiseen kaiken turhan mietiskelyn sijaan? Se kai sitten olisi se teidän odottamanne paratiisi... unelma, johon kannattaisi pyrkiä - tosielämässä.
""Monet ihmiset tarvitsevat uskontoa jaksaakseen ja ymmärtääkseen, mutta mitä jos ihmiset keskittäisivät voimavaransa toistensa auttamiseen kaiken turhan mietiskelyn sijaan""
eli uskovaisten mietiskelykö jarruttaa maailman muuttumista hyväksi??
"eli uskovaisten mietiskelykö jarruttaa maailman muuttumista hyväksi???"
Ilman muuta jarruttaa! Mieti nyt itsekkin, hyvä mies. Kuinka monta ihmistä on tapettu uskonnon takia? Uskonnot aloittavat sotia ja aiheuttava
t kärsimystä.
Uskonnollisten ihmisten jääräpäisyys on kapula kehityksen rattaissa.
Kuinkas paljon hyötyä sellaisesta ylipäätänsä on? Ei rokotteitakaan ole tietääkseni rukoilemalla kehitetty, eivätkä lääkärit paranna käsiä ristimällä sairaita.
Eiköhän kuitenkin niin moni ihminen maailmassa usko ja rukoile, että jos siitä ihan oikeasti olisi jotain hyötyä, niin mikseivät sota, taudit ja köyhyys väisty muuten kuin tekemällä asioiden eteen jotain KONKREETTISTA?????
Vai odotatteko vain vapaalippua valmiiseen pöytään paratiisiin?
...suhteellisuuden omaksumiseen(lainaten tuota viksua Alberttia),kö ?!?
Tuo ihmismielessä tapahtuva sähkökemiallinen prosessi lienee vielä(!) melko paljolta osin selittämättä...siis vielä !?!
Miksi ihmeessä sotkea yhtälöön tuntematonta vakiota(=X=jumal-olento?) kun justiinsa alamme päästä jyvälle maailmankaikkeuden ja siten inhimillisen elämän(ja pii-pohjaisenkin,ym.!)
olevaisuudesta,kö ?!?
Eihän pirulle - sorry, jesselle ja muille jumaluuden ilmentymille! - sovi pikkusormeaan ojentaa...se haukkaa koko käden !?!
Ja mitnkäs sitten tänne kirjoittelisit...vai oletko ehkä n.s. molempikätinen,kö ?!?
lol
;-)
Toivottavasti ei synny käsitystä, että ateistit tai ei-teistit karttaisivat asioiden pohtimista, mietiskelyä yms. Minun mielestäni vaikuttaminen yhteiskuntaan ei sulje pois hiljentymistä ja mietiskelyä, sitä tarvitsee tavalla tai toisella jokainen. Hiljentymistä voi olla liikuskelu luonnossa, suomalaisille varmaan hyvin luonteva ja rakas tapa. Itse koen pyhyyden tunteen juuri metsässä tai kalliolla, kun katselen maisemaa ympärilläni.
En usko, että kristityt ym. istuvat pelkästään kädet ristissä. Enkä usko myöskään, että avustusjärjestöt kuten Suomen Punainen risti olisivat jotain ateistien järjestöjä. Tai että nimenomaan ei-kristityt puuhailisivat sellaisia kampanjoita kuin "Elämä lapselle" tai radiossa vuosikymmeniä soinutta Sävellahjaa. Nämä ihmiset tekevät näitä asioita sydämellään eivätkä toitota koko ajan ideologioitaan, joita heillä varmaankin on.
Uskonnot eivät alota sotia. Uskonnot eivät ole pahan alku ja juuri, vaan ihmiset, jotka höyrähtävät jumaliinsa ja uskovat toimivansa jumaliensa tahdon mukaan. Kyse on ihmisen kyvystä tulkita jumalien sanaa.
Minäkään en usko, että tänä päivänä uskovaisten mietiskely auttaisi maailmanrauhaa. Usein ollaan liian kiihkeästi puolustamassa omia näkemyksiään, niin että unohdetaan kuunnella mitä muilla on sanottavana.
Hienoa on, että ihmisillä on omia näkemyksiä. Hiemompaa olisi kuitenkin muistaa, että toisilla on omansa, yhtä vääriä tai oikeita jokainen. Varsinaista viisautta on kuitenkin kyky kyseenalaistaa omia ajatuksiaan ja asioita, joita pitää itsestäänselvyyksinä.
Tuittu rakas. Ettäs osaat olla vastakarvaan kaikkea. Pelleiletkö? Saatko sanoistasi jotain kicksejä? Olet selvästi älykäs, mutta hirvittävän ilkeä ihminen - ja saahan sitä olla. Jotenkin olet oiken mielenkiintoinen omituisissa kommenteissasi. Jess, taidanpa pitää sinusta!
kuten varmaan olet huomannut niin ateistijen
"me henki" on samankaltaista kuin lestaadio-
laisilla ,samaa inttämistä ja yhdentotuuden
julistamista ilman isoapäätä tai ketunhäntää !
kysymys kuuluu, miksi ateisti on niin epäuskoinen.
Miksi ateisti ei usko, että on olemassa tuonpuoleista ?
En osaa vastata tyhjentävästi, eikähän täällä ole käsitelty asiaa monelta eri kantilta. Minusta itsestäni ylimaallinen persoonallinen henkiolento ei kuulu tämän päivän todellisuuteen, mutta en minä toki sen koommin tiedä mikä on kaiken olevaisen takana.
quote: "Miksi ateisti ei usko, että on olemassa tuonpuoleista ?"
Minusta ateistien (jollainen itsekin osaltani olen) kohdalla ei pitäisi puhua uskomisesta tässä asiayhteydessä. Parempi olisi käyttää esim. termiä 'olettaa': eli ateisti ei oleta että on olemassa tuonpuoleista.
Tämä siksi, ettei mennä sitten väittämään ateismiä uskonnoksi tai vastaavaksi ja toisaalta siksi, että ateistillahan ei ole todistamisen takkaa, toisin kuin uskovilla. Ateisti ei väitä että "en usko jumalaan" vaan sanoo "en oleta jumalaa." Siinä on vissi ero.
miten teisti voi olla koko ajan varma siitä
että tuonpuoleinen on olemassa.
Vai onko kuitenkin niin, että teistilläkin joskus
herää epäilys, että voi olla toisinkin. Ateisti on vain kulkenut tien loppuun asti.
Uskon varmuudesta epäilyn kautta epäuskoon.
Jos tuo on ateistin tie, niin varonpa sille astumasta. Miten uskon varmuus voi johtaa epäuskoon? Sekö tässä on se onnellinen ja tavoiteltava lopputulos? Epäillä kyllä sopii, mutta jos epäilee vääriä asioita ja asettaa oikeat asiat kyseenalaisiksi, niin lopputolos kai on sitten tuo epäusko. Mutta täysin järjetön ja typerä lopputulos. Epäusko ei vie ihmiskuntaa eteenpäin, ei ole koskaan vienyt.
"tällä palstalla en ainakaan ole nähnyt yhtään, joka jotenkin yrittäisi edes ymmärtää sitä, että usko tuonpuoleiseen on jotain mitä ei fysiikan lakien mukaan voi kiistellä."
Ehkä se johtuu siitä, että monet tänne kirjoittavat uskossaolevat (ateistit, hindut ja kristityt) tulevat kertomaan omasta uskostaan, eikä kuuntelemaan asiaa muiden uskosta. Siten esimerkiksi ateismi-palstalla on luultavimmin tarkoitus keskustella ateismista, eikä koettaa saada ateisteja käännytettyä. Törmätään siis tilanteeseen, jossa kaksi päinvastaista päämäärää koettaa jotenkin sopeutua olemaan yhdessä ja sitten ihmetellään, miksi tulee riitaa. Sitä tulee, koska harvat täällä kuuntelevat.
Itse olen ollut kristitty. Rukoilin reilu 25-26 -vuotiaaksi eli lopetin n. viisi vuotta sitten. Olen nähnyt itseni kristittynä, itsenipettäjänä ja myöhemmin ateistina, itsenipettäjänä. Lopulta asiat ovat loksahtaneet kohdalleen ja nykyisellään, en näe teisti-ateisti-asetelmaa minään taistelukenttänä, vaan termiviidakkona. Jos näistä on jompikumpi valittava, olen ateisti ja tasapainossa itseni ja ympäristöni kanssa.
Miten olen joskus uskonut Jumalaan? Se oli minun uskoni ja rukoilin Häntä. Siinä ei ollut mitään ongelmaa ja se toi minulle turvaa, psyykkistä ja/tai henkistä. On helppoa ymmärtää, miksi joku uskoo jumalaan. Se on yhtä helppoa kuin se, miksi kukaan uskoo ylipäätään mihinkään. Toisille vain nousee lopulta seinä eteen uskossa, mutta sekin on inhimillistä. Onpa jopa ihmisiä, jotka lopulta menettävät uskonsa niin jumalaan kuin elämään ja heidän ratkaisunsa ovat epätoivoisia. Ihmismieli ei ole fysiikan, sen enempää kuin luonnonlakien alainen.
Kysymys suvaitsevuudesta voidaankin siis heittää enemmän inhimilliseksi, ihmiskuntaa koskevaksi kuin jotain tiettyä uskoa tai filosofiaa. Voipa olla jopa niin, että vaikka Ku Klux Klanin jäsenet tiettävästi vihaavat mustia, heidänkin joukostaan löytyy ihmisiä (jotka helposti voisivat erota lahkosta), jotka itseasiassa pitävät mustista ja haluaisivat puolustaa heitä. Samoin löytyy Jehovan todistajista ihmisiä, jotka näkevät valheen läpi, samoin ateisteista ja kristityistä. Jokaisen kohdalla valhe on kuitenkin eri, mutta he ovat itsessään matkalla kohti jotain muutakuin, mitä he sillä hetkellä henkisesti edustavat. Suvaitsevia ihmisiä on olemassa, siten heitä on pakko löytyä ateisteista, kun heitä saattaa löytyä myös KKK:n joukosta (joka on sentään äärioikeistolainen, -kristitty lahko).
Jos ihmiset haluavat tutustua toisiinsa ja nähdä toisissa ihmisissä suvaitsevuutta, luulen ongelman kuitenkin lopulta olevan juuri etsijän mielessä. On helppoa tuudittautua ajattelemaan, että kun yksi on kusipää, niin kaikki ovat kusipäitä. Näin voi käydä ihmissuhteissa, joissa mies hakkaa naista. Sen jälkeen nainen ei ehkä enää uskalla helposti sitoutua miehiin. Näinkään asia ei kuitenkaan ole, mutta ihmismieli on siinä määrin hienorakenteinen, että pienetkin asiat pohjalla vaikuttavat, eikä ihminen ole aina itsekään tietoinen siitä, kuuluuko hän suvaitseviin vai ei-suvaitseviin. Samalla tavalla ihminen voi ihan huomaamattaan päättää uskovansa totuuteen ja muiden usko on bullshittiä. Tällaista päätelmää voitaneen helposti horjuttaa, mutta ihmisen mielessä se pysyy sitkeämmin, jos sen varassa on koko hänen maailmankatsomuksensa.
Kysymykseen ateistin uskonvarmuudesta vaatisin hieman tarkennusta ja lisäkysymyksiä. Mikä siinä kiinnostaa?