Vastaatteko puhelimeen?

Ruuneperi ejk

Kun puhelin soi ei siihen välttämättä tarvitse vastata.

Kännykkä on kuitenkin paljon enemmän kuin vanha lankapuhelin. Saattaa tulla välttämätön avuntarve yksin ollessa, sairaana, loukkaantuneena tms.

Asia tuli mieleeni kun soitin sukulaiseni puolisolle. Tämä vastasi n. 1/2-tunnin kuluttua ja sanoi: "Huomasin kyllä soittosi, mutta en viitsinyt vastata kun join juuri kahvia!"

Hätätilanteessa on kiire. Hätäkeskus varmaan vastaa mutta saakohan apua, jos ei pysty tarkkaan kertomaan tilanteeestaan.

Paikallinen tuttu tai sukulainen on tällöin tärkeä - edellyttäen, että vastaa.

Tulin surulliseksi kun kuulin tuon vastaamattomuuden syyn.

Miten olisi käynyt jos? Aina ei voi vastata mutta usein voi ainakin kysyä, mistä on kysymys.

Olen yksinäinen, vanha ja vammainenkin, siksi tuollaisen "heitteillejätön" koin niin voimakkaasti.

J.K. Mistään vakavasta ei tällä kertaa ollut kysymys.

14

980

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puhelimen soittoon tänä aamuna heräsin jo ennen kuutta. Sisar soitti 300km päästä ja kysyi neuvoja.
      Vielä vähän aikaa on käytössäni lankapuhelin siis ensi kuun loppuun. Sitten ainoastaan kännykkä.

      Häirintä soittoja joskus tulee, numeronäyttö osoittaa kuka soittaa,lehdenmyyjä puhelun saa lopetettua kun sanoo matkustavan ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi. Tilastoijat kysyvät oletteko 20 - 50v ikäinen, kun vastaa olen "85v" loppuu puhelu. Ystävällisyys ei maksa mitään.

      Kun on puhelimen hankkinut, se kait on sitä varten että puheluihin vastaa.

      • Takkutukka

        vastaaminen on. Numerot näkyvät näytössä ja ne puhelut otan oitis, muita en, siitäpitäen kun joku kauppasi pikkuhousuja. Jos tuntemattomalla on asiaa, sopii lähettää teksiviesti. Systeemi toimii hyvin!


    • Jatta

      pitäisi aina kantaa mukana, että on tavoitettavissa milloin vain ja voi itsekkin käyttää sitä tarvittaessa kotoa poissa ollessa. Minä olen sen kokenut näin ja yritän muistaa ottaa mukaan, ainakin jos olen kauemman aikaa poissa.

      Kun näyttöön tulee "tuntematon numero", siihen en vastaa. Joskus lehtitilauksiin tulee vastattua ehkä töykeästikin, pitää kai parantaa tapansa ja olla kieltäytyessä ystävällisempi. "Sehän ei maksa mitään."

    • Jotkut ovat niin innokkaita vastaajia, että keskustelu kasvokkain olevan henkilön kanssa loppuu, kun puhelin soi.
      Ei todellakaan ole miellyttävää kuunnella vieressä toisen jaarituksia puhelimeen, kun ei voi poistua, ennen kuin oma asia on toimitettu.

      Kahvinjuonti ei mielestäni ole este puhelimeen vastaamiseen, mutta joskushan on tilanne, että puhelua ei voi ottaa vastaan. Kohteliasta kuitenkin mielestäni on sanoa luuriin, että ottaa yhteyttä jonkin ajan päästä. Kunhan sitten vain muistaa lupauksensa!

      • Jossu P

        ja kuulen puhelimen soivan, silloin en vastaa.

        Muulloin kyllä.


    • Laritsa M

      Puhelinsoitot ovat pahan kerran kärsineet uskottavuuttaan. Kaupoissa, aamuöisin, raitiovaunuissa ja joka paikassa pajatetaan puhelimessa pelkkää pötyä. Sen takia siihen ei aina viitsi vastata. Itselleni soittaa häiriösoittoja kaverini, joka Tallinnasta palattuaan soittelee pikku hiprakassa ilman mitään asiaa ja haluaa jutella niitä näitä.

      Haluaisin pitää linja vapaana siltä varalta, että joku tarvitsee minua. En tiedä miten se onnistuisi?

    • Hintriika*

      On aivan tavallista, että unohdan puhelimen taskuun tai laukkuun, kun tulen kotiin. En läheskään aina kuule toiseen huoneeseen, kun puhelin eteisessä takintaskussa soi. Jossakin vaiheessa tietenkin huomaan, että soittoja on tullut, ja soitan takaisin.

      Toinen tilanne on paikassa, jossa ei ole suotavaa puhelimen soida kesken kaiken. Silloin laitan puhelimen äänettömälle ja näen tilaisuuden jälkeen, jos joku on soittanut. Tosin minulle käy usein, että puhelin unohtuu äänettömälle seuraavaan päivään saakka.

      Lukuunottamatta näitä kuulon tai muistin tekemiä tepposia vastaan puhelimeen - soitti kuka tahansa. Jankkaaville lehdenmyyjille, jotka eivät millään usko, etten tilaa mitään, tulee joskus sanoneeksi vähän kärkevästi. Muutoin yritän käyttätyä ihmisiksi.

      Ajatelkaapa, että ennen kännykkäaikaa ei kukaan ottanut lankapuhelinta kainaloonsa, kun lähti kotoa! Eikä koskaan huolettanut, että joku voi soittaa sillä välin, kun on pois kotoa.

      • Poikani toi minulle kännykän ja pyysi pitämään sitä mukana, en tietenkään edes muistanut koko puhelinta, ja sitten minua etsittiin...

        Kerran vävyni meni jopa ikkunasta sisälle kun autoni oli pihalla, enkä vastannut puhelimeen, no, olin lähimaastossa, eikä puhelin mukana.

        Nykyisin otan puhelimen mukaan lenkille, kuntosalille ja metsään, mutta vain siksi, että saan yhteyden jos minulle sattuu jotain, eli tarvitsen apua. Läheiseni tietävät että liikun, enkä aina kaivele puhelinta taskustani.

        Jotenkin nykyaika vaatii meitä elämään jokaisen hetken, puhelin vieressä, autolla ajaessa, pyöräillessä, junassa, kaupassa!
        Pyrin vastaamaan kaikkiin puheluihin, koska tavallaan harrastuksieni kautta minuun ottavat yhteyttä oudotkin ihmiset, olisi ikävää jos en vastaisi, vaikka usein puhelut ovat esittelyjä, myyntiä yms. Niihin voi sanoa kiitos ei.

        Kun läheiseni soittavat epätavalliseen aikaan, silloin tiedän että on tosi kysymyksessä, mutta meillä on siskoni, ja oman "perheeni" kanssa ns. kuumalinja jossa heti näkee kuka soittaa perhelinjalla.
        Mukava ja halpa tapa, puhelut vuoden loppuun asti ilmaisia näiden sopimukseen kuuluvien numeroiden välillä. Vain perusmaksu, joka sekin minulle hyvitetään omassa henk. koht. puhelimeni laskussa.


      • Fanni

        Hintriikan teksti kuin olisin sen kirjoittanut. Samat sanat ! Kännykkä on usein laukussa kaapin oven takana.
        Nimeni puuttuu luettelosta, joten viime vuosina soittajat ovat vähentyneet. Nyt ilmoittauduin maksulliseen luetteloon, jonka taksat ovat mielestäni liika korkeat ajatellen vanhoja yksinäisiä.
        Kyllä heille tulisi saada ilmaiseksi luettelonimi. Kukahan nostaisi asiasta haloon ja lähtisi aatetta ajamaan. Vai olisiko haittaa...


      • en halua olla aina tavattavissa, enhän ollut sitä lankapuhelimenkaan aikaan ja toimeen vain tultiin. En edes muista pitää kännykkää aina mukana. Ja soittajan ilmoittava näyttö on hieno juttu. Läheisteni verkostossa en ole ainoa, uskon, että joku muu löytyy hätäsoittajalle, jos minä en vastaa. Olen omaishoitajana joutunut päivystämään yötäpäivää ja pelästynyt jokaista pirahdusta. Kun se on nyt ohi, katson, etten ole velvollinen olemaan aina läsnä. Silti: ihana kännykkä!


    • Katicat2

      Minulla on lankapuhelin sekä känny. Lankapuhelimessa on sopimus 8 euroa perusm. ja puhepaketti 6 euroa aikarajoituksetta omaan verkkoryhmään eli n.14 euroa/kk. Toistaiseksi pidän tämän lankaliittymän. Siinä voi sitten niiden muutamien lähimpien kanssa pitempäänkin jutella ilman aikaveloitusta.

      Känny on aina mukana ja vastaan kun soitetaan. En sammuta koskaan vaan laitan tarvittaessa äänettömälle, jotta näen soitot. Lankapuhelimessa on suoramarkkinointikielto ja se on toiminut jo jonkun vuoden mainiosti.

      Kännyyn tulee joitakin tarjouksia joskus operaattoreilta. Viimeksi omalta operaattorilta tarjous, että viikonloppuna saa puhua eurolla niin paljon kun haluaa. Sanoin etten tee sillä mitään, mutta kun kerran on ilmainen niin laita sitten jos haluat.

      Sitten tuli kirjallinen vahvistus, josta huomasin että samalla olin sitonut itseni vuodeksi operaattoriini. En aio operaattoria vaihtaa, mutta purin tuonpalvelun heti ihan vaan periaatteesta. Mielestäni tästä olisi pitänyt mainita palvelua tarjottaessa.

      • Atolfia

        ovat käytössäni. Vastaan kyllä aina, kun puhelin soi. Joskus olen ulkona enkä kuule, mutta katson aina kännykkään onko tullut puheluita. Lapset varsinkun hätääntyvät, ellemme vastaa heidän soittoihinsa. Meillä tuo kontrolli pelaa.

        Lankapuhelimeen tulee aika usein vikasoittoja ja panee kyllä ihmettelemään, mitä ne ovat.


    • Kun joku soittaa, hänellä on asiaa.
      Eikä se maksa mitään, koska soittaja maksaa.
      Lankapuhelin on kallis. Viimeksi lasku oli 32€, josta kk-maksut oli 24 ja puhelut 8€, mutta olla pitää. Ilmankin tosin tultaisiin toimeen.

      En ymmärrä ihmistä, joka vastaa esim. konsertissa puhelimeen ja selittää kaikkien kuulle, että en nyt voi puhua, kun olen konsertissa, soitan sitten väliajalla.
      Pistäisi puhelimen kiinni ja häpeäisi hiljaa.

      Minulla on muutamia kavereita, joilla työpuhelin.
      Kun he näkevät minun soittavan, he ottavat puhelun ja katkaisevat saman tien ja soittavat minulle.
      Köyhän eläkeläisen puhelinkulut pysyvät kohtuullisempina.

      • Voi sitä aikaa!

        Olen monesti ajatellut sitä aikaa, kun odotin kullaltani puhelua ja siinä istuin puhelimen vieressä hokien mielessäni: 'soita jo, soita jo'. Mihinkään ei voinut mennä, ettei tärkeä puhelu vaan mennyt ohi korvien. Joskus se oli piinallista. Nyt on kännykkä ja se kulkee mukana, minne ikinä menenkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1124
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      830
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      583
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      514
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe