Eli häippäsen nyt häiriköimästä tältä palstalta. Parempi on, etten enää vilkaisekkaan tänne. Ettei tule agressioita kirjoittaa mitään. Anteeksi kaikki asiattomuuteni.Muutenkin liiallinen tietokoneen ääressä oleminen aiheuttaa masennusta. Näennäisestä kylmyydestäni huolimatta moni ihminen tuli läheiseksi. Toivotan feministeille ja teille jätkille hyvää, mutta rehellistä onnea!
Hyvästit
Colli
10346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...maltatko pysyä pois. Minä en enää tohdi heitellä hyvästejä, kun ei täältä maltakaan... Ehkä jonain päivänä sitten pois hämyisestä kellarista ja pimeiltä feministipalstoilta aurinkoiseen maailmaan ;-)
Ota se pipo pois silmiltä, niin näet paremmin.
...olen kokenut loistavani kirkkaana lyhtynä heidän keskuudessaan, "jotka pimeydessä vaeltavat" ;-)
Niin, useimmat karjatilanemännäthän ovat jo luopuneet päreestä hamapiden välissä.
Nyt on Proffa nykyemäntien hampaiden välissä.
"emänniksi" moniakaan tällä palstalla kirjoittavia feministejä kutsuisi.
Emäntä yleensä pitää huolta useammasta ihmisestä ja taloudesta, kuin esim. vain omasta urastaan.
Sosialismiin tai pelkästään oman uran tavoitteluun taipuvaista sinkku- tai muuten vain lapsetonta feministiä on vaikea mieltää "emäntä"-sanaan verrattvissa olevana olentona - emäntä on todellinen vastuunkantaja yksikössä nimeltä perhe. Olen puolestani kokenut ns. "oikeiden nykyemäntien" ymmärtävän itseäni vallan hienosti - lähinnä saan heiltä ystävällisiä kommentteja kohtaani, en suinkaan koe itseäni nakerrettavan.
Ethän tiedä meistä juuri mitään, et siitä, kuinka monesta ihmisestä "uramme" lisäksi pidämme huolen, et siitä, minkälaista arkivastuuta kukin kannamme.
Eikö muuten "emäntämäärittelysi" mukaan "emännyyskin" ole ura, mitä? VarsiNAINEN toimitusjohtaja, maatalon emäntä. Emäntä voi olla emäntä ilman puolisoa ja/tai lapsia. Olen sellaisiakin tuntenut.
...feministit täällä ovat kertoneet olevansa lapsettomia, joko sinkkuja tai sitten avoliitossa/parisuhteessa/avioliitossa eläviä - monet vain uraansa rakentavia.
Mutta tarkennuksesi on hyvä - emännyys voi totta kai olla ura, ja hieno onkin. Maatalon emännät, tulevat juttuun kanssani hienosti, emme tosin puhu feminismistä - ilmeisesti se on jo aiheena heille ei-relevantti. Maalaisnaiset normaalisti ovat luonnostaan tasa-arvoisia vastuunkantajia perheissään - ainakin minun tuntemani. Siinä ei feminismillä ole erityisesti annettavaa, vaan se useimmin näyttäytyy sossutätien meuhkaamisena heidän silmissään.
Totta kai emäntä voi olla sellainen, jolla ei ole lapsia. Usein emännällä on talous huolenaiheenaan (eräänlainen ostologistikko / myös toimitusjohtaja), kun isäntä tekee enemmänkin ne fyysiset "miesten" työt. Joskus huolenaiheena voi olla vanhukset - joko omat tai puolison vanhemmat - joita hoidetaan kotona.
Tuossa vanhusten kotihoidon tukemisen tiimoilta muuten olisi tasa-arvoliikkeellä paljon tehtävää. Usein naiset noissa tapauksissa jäävät hoitamaan sairaampia vanhuksia, eikä heidän ponnistelujaan juurikaan yhteiskunta tue - kun taas sitten egoististen uralasten vanhemmat tumpataan vain vanhainkoteihin jne. ja noiden ego-ihmisten (miesten ja naisten) urat tulevat yhteiskunnalle lopulta paljon kalliimmaksi - ja vanhusten elämänlaatu huonommaksi, kuin heillä, jotka omasta selkänahastaan hoitavat rakkaita vanhuksiaan kotona.
Aikamme materialismi näkyy juuri emäntien ja isäntien puutteena, jotka pitäisivät omista vanhemmistaan myös huolta.
Nyt täytyy sanoa, että todennäköisesti tässä ruoskin itse itseäni - vielä tosin omat vanhempani ovat itse toimeentulevia ja hyväkuntoisia, mutta olisinko valmis tinkimään omasta urastani, mikäli he sairastuisivat ja esim. minun läsnäolollani voisivat silti asua kotona, jos olisin osapäiväisesti heitä lähellä? Minun ja perheeni pitäisi muuttaa jne...
Vai olisiko minun päätökseni vain kylmä vanhainkotipassituksen kannattaminen... aika näyttää, että olenko tässä tapauksessa fariseus vai toiminko, kuten itse saarnaan.
Otsikkosi on erittäin oikeaan sattuva noin yleensä. Silloin, kun minä koen, ettei minulla ole mitään opittavaa - silloin minut saa ampua. Silloin minusta on tullut tosiaan egoistinen pissapää, jolla ei ole kenellekään mitään annettavaakaan, vaan lillun sitten omassa itsetyytyväisyydessäni.
Siksi on hyvä, että ihmiset sanovat toisilleen muistutuksia siitä, että ihminen voi aina oppia uutta.
Tuosta omien vanhempien/appivanhempien huolehtimisesta: jättäisikö MIES uransa katkolle sellaisen takia, ehkä jopa moneksi vuodeksi?
Nykymiehen ei tarvitse lähteä rintamalle puolustamaan maata ulkoista vihollista vastaan. Onko hän valmis näyttämään ESIMERKKIÄ yleisinhimillisen, kaikkiin korkeakulttuureihin kuuluneen "esi-isien kunnioittamisen" jalossa ideassa?
Muistathan vanhan tarinan nuoresta perheestä. Nuori äiti ja isä istuivat lapsensa kanssa pöydässä ruokailemassa, mutta vanhalle vapisevalle vaarille annettiin ruokaa johonkin sivulla olevaan kaukaloon. Sitten tarina jatkui jotenkin näin, että lapsi alkoi leikkiä ja sanoi, että kun isä ja äiti sitten tulevat vanhoiksi, hänkin ruokkii vanhempiaan kaukaloon. Lapsihan vain totesi noudattavansa vanhempiensa esimerkkiä.
...niin sanoakseni "häränsilmään".
Siinä on proffallekin paljon mietittävää - Iso Kirjakin sanoo: "Kunnioita [joka alkukielessä sisältää myös merkityksen, pidä huolta] isääsi ja äitiäsi, jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä."
Ison Kirjan ideaali siis sisältää myös tuon kuvan siitä, että me saamme tässäkin asiassa niittää lopulta sitä, mitä kylvämme.
Tämä on aihepiiri, joka on muutaman vuoden sisällä mitä ilmeisimmin tulossa minulle ajankohtaiseksi - ja tämä suoraan naulan kantaan osuva kommenttisi antaa minulle paljon ajattelemisen aihetta.
Itse en pidä miehen vastuuta asiassa mitenkään vähäisempänä kuin naisenkaan... Varsinkin, kun omilla vanhemmillani on "vain" poikia. Mutta yleensähän on perinteisesti ollut niin (ennen kuin feminismin voittokulku oli vakiintunut), että yksi tyttäristä (se "vanhapiika") sitten otti huolehtiakseen vanhemmista, kunnes kupsahtivat, ennen kuin hänen "elämänsä alkoi".
Nykymeiningillä monen vanhuksen sydäntä kylmää - kun uramiesten ja -naisten sydämissä ja ajatuksissa ei heille aikaa liiemmin liikene.
Löysimme ainakin yhdessä asiassa nyt yhteisen sävelen - mutta kysymykseesi oman vastaukseni täytyy seljetä muutaman vuoden sisään - se sisältäisi ajatuksen muuttamisesta, ja radikaalin uravaihdoksen - myös vaimoni osalta (joka nyt lasten kasvettua kouluikään alkaa rakentelemaan sitä omaansa).
Olen omassa suvussani nähnyt feministiä masentavan tapauksen tuollaisesta "vanhapiikahuolehtijasta". Äiti kuoli liian "myöhään". Nainen ei ollut enää lapsentekoiässä, ei ollut myöskään tuolla maalaispaikkakunnalla pystynyt solmimaan lämmintä miessuhdetta. Hän oli todella tyypillinen juoruileva vanhapiika, tosin ahkera, säästäväinen, siveellinen ja aina oikeassa. Osasi kasvattaa muidenkin lapset. Sellainen tuli nuoresta, verevästä, lukemista, pyhäkoulutyötä ja vilkasta seurakuntaelämää harrastaneesta neidistä vuosikymmenten mittaan.
Yhteiskunta ja talouselämä pitäisi panna sen tosiasian eteen, selkä seinää vasten, että saisimme lukuisin perhekunnin "päähämme" muuttaa toiselle paikakunnalle, ehkä jäädä joksikin aikaa työelämästä saattaaksemme vanhuksiamme kunnes he pääsevät "esi-isiensä luo" tai ollaksemme enemmän lastemme kanssa (koskee myös isiä).
Pitäisi oikeastaan luoda lainsäädäntöteitse oikeus "vanhempainlomaan" (vanhuksen lääkärintodistuksen nojalla) vaikeasti sairaan tai kuolevan vanhemman seurassa olemiseen, jolloin voisi matkustaa vaikkapa muutamiksi viikoiksi hänen luokseen tai noutaa hänet omaan kotiinsa. Matalapalkkaiselle voisi tuolta ajalta maksaa työttömyyskorvauksen suuruista tukea. Naurettavaako? Taloudellisesti mahdotontako? No, inhimillisyys ei saa olla liian kallista nykymaailmassa; monista asioista maksetaan tosin mukisematta mitä hyvänsä...
Luulenpa, että useimmilla meistä vanhemmista on parempi omatunto lastensa kasvastuksen suhteen kuin omien vanhempiensa huomioimisen suhteen.