Ihmisopit

Paljon on ollut puhetta ja syyttelyä ihmisopeista. Oikea herkkupala inhimilliselle ihmiselle. Minä tiedän! Tiedän totuuden! Sinä et totuutta tunne, vaan levität ihmisoppia! etc..etc..

Kuten on sanottu, tutkimalla muita uskontoja ja kansojen perimätietoa, tutustumalla mytologioihin, historiaan, tieteeseen eri aikoina ja niin edelleen, voi oppia ymmärtämään myös Kristinuskoa. Tai muuta omaksumaansa uskontoa.

Kaikki uskonnot ja niiden erilaiset versiot sisältäen kaikki oppisuuntaukset, kirkot ja lahkot, ovat mielestäni mitä tyypillisintä ihmisoppia jokainen. Ihmisten kirjoittamiin dogmeihin ja mytologioihin perustuvia vakaumuksellisia suuntia.

Aikojen alusta, kun ihminen kehittyi itsensä tuntevaksi ja olemassaolonsa tajuavaksi olennoksi, on kehitykseen kuulunut myös yhteisöllisyys. Perhekunnat, heimot ja kansat. Niiden johtamiseen on tarvittu lakeja ja määräyksiä. Ei yksikään johtaja ole voinut johtaa ilman taustatukea. Olipa se hengellistä tai perustuipa se materiaaliseen tai älylliseen voimaan johdettavia kohtaan. Tuosta tarpeesta ovat syntyneet niin lakikirjat kuin uskonnotkin. Siis ne ovat ihmisoppeja. Oppeja siitä, kuinka johdetaan ja hallitaan.

Hallitseminen on edellyttänyt yleensä jotain ulkonaista ominaisuutta. Voimaa tai vaikkapa erilaista, ylempää arvoa kuvaavaa pukeutumista, vallan ulkoisia merkkejä. Näitä voisi luetella loputtomiin alkaen alkuasukkaiden erilaisista nenälävistyksistä tai sulkapäähineistä jatkuen kuninkaiden valtaistuimiin, kruunuihin ja muihin valtaa osoittaviin esineisiin. Etuoikeudet ovat luonnollisesti seuranneet valta-aseman mukana.
Niin on nykyäänkin. Valtioiden päämiehillä, ja uskonnollisilla johtohahmoilla paavista lahkojohtajaan.

Entäpä se oikea oppi? Minulle se on selkiytynyt ajan ja kokemusten(usein myös epämiellyttävien) myötä. Mielestäni, tai ainakin minulle, oikea oppi on henkisen kehityksen tie. Tulla suvaisevammaksi, yrittää ymmärtää toisinajattelijoitakin ja varoa ylentämästä itseäni yhdenkään yläpuolelle, mutta myös olemalla alistumatta henkisten "johtajien" mielihaluille. Oikeaa on minulle ja minun mielestäni itselleni sopivaa, kun olen sopisoinnussa omantuntoni, luonnon ja suuren kokonaisuuden, maailmankaikkeuden kanssa. Tarkoitan maailmankaikkeudella sitä, jonka kykenen ymmärtämään. Paljon on vielä löytämättä, eikä kaikki ole ymmärtääkseni edes tarpeellista tietää. Siis koko totuus on ja pysyy salattuna. Jos väittäisin tuntevani totuuden, pysähtyisi henkinen kehitykseni ja romahtaisin "tutuuden tuntijoiden" tasolle mieleltäni.
Omatunto, luonto, koko luomakunta ja sen ylläpitäjä, Luoja, ovat tärkeitä minulle. Uskonnot ja niiden jumalat ovat mielestäni vain ihmisoppien tuotteita.
Uskonnollisissa kirjoissa on paljon hyvää. Elämänohjeita ja eettisiä käyttäytymissääntöjä. Mm. Konfutsen oppi ja Raamattu sisältävät sen tärkeimmän. Tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän, rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Luojaasi yli kaiken. Ei sanatarkasti noin, mutta asiasisältö ja eettinen ohje on yksi ja sama, kuten sama on Luojakin kaikille. Vain ihmisopit riitelevät.
Raamattukin sanoo: "Etsikää, niin te löydätte." Ja "älä tee kuvaa Jumalastasi."
Olen etsinyt ja löytänyt. Minkä? Oivalluksen kokonaisuudesta ja omasta paikastani siinä. Enkä tee jumalan kuvaa, en edes mielikuvaa, koska sitä ei oivalluksen lisäksi tarvita.
Ja taas saa olla toista mieltä ja saa riidellä siitä kuka uskoo oikein, kuka väärin, kuka on syntinen, kuka ei. Kernaasti, jos se antaa sisällön elämään. :)
10263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Se on sama asia kuin maailma pienenee kun matkustaa.

Äänestä
  • ...saattaa myös kasvattaa ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuus taas ei viihdy fundamentalismin kaverina. :)

    Äänestä

et myöskään pysty uskomaan Kaikkivaltiaan Jumalan ilmoitusta tämän
maailman jumalasta, Saatanasta, joka kaikessa matkii Jumalaa.

Siksi nuo sinun ihannoimasi kaikki maailman erihenkiset
uskonnot ja uskomukset ovatkin juuri Saatanan aikaansaannosta:

"Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja
voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki
HEIMOT, KANSAT, KIELET JA MAAT.

Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä - kaikki ne, joiden nimi
ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna
teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

Äänestä
  • >>>Saatanasta, joka kaikessa matkii Jumalaa.

    Äänestä

  • ...Teuvo Suni ja kaikki muutkin saatte ihan vapaan tahtonne mukaisesti uskoa aivan kuten haluatte. En puutu siihen asiaan varsinkaan kun tämä on keskustelua Raamatusta, ei uskojen oikeellisuudesta tai uskonnosta ylipäätään.
    Kerron vain itsestäni, enkä edellytä että joku toinen kokisi asioita samalla tavalla.
    Minulle ei vain riittänyt se uskontojen suppea oppimäärä, jonka turvin vaelsin vuosikaudet. Piti saada lisää tietoa, täytyi vertailla maailmankatsomuksia. Toisin sanoen oli otettava selvää asioista, etsittävä vastauksia.Aivan kuten Raamattukin kehottaa; etsikää niin te löydätte. Sama ohje sisältyy moniin muihinkin uskonnollisiin kirjoihin ja oppeihin.

    Mitä tulee Jumalan ilmoitukseen Saatanasta, on sekin ihmisten kirjoittamaa asiaa, joka (Saatana) on lainattu Kristinuskoa vanhemmista uskonnoista ja esitetään Raamatussa ikään kuin uutena, jumalallisena ilmoituksena. Näin voi uskoa ja uskookin se, joka ei etsi vastauksia. Ei etsi, vaikka siihen suorastaan Raamattukin velvoittaa. Mutta tässäkin on kysymys yksilön valinnasta ja hänen henkisen kehityksensä tiestä. Toisen ei ole tarkoitettukaan omaksuvan Luojan suuren kokonaisuuden tietoutta samaan tahtiin kuin toisen.

    Äänestä

  • ihmisessä. kirjoitti:

    >>>Saatanasta, joka kaikessa matkii Jumalaa.

    ...elää taruissa ja joidenkin ihmisten psyykessä. Samoin tekevät jumalat ja niitä riittää vaikka jokaiselle ihan omanlaisensa. Mutta ihmistä korkeampi voima, joka ylläpitää rakentamaansa maailmankaikkeutta, kosmosta kaikkine elämän muotoineen, ei mahdu edes kuvitelmiin. Se on vain oivallettava ja jos jokin nimi "ilmiölle" pitää antaa, sanon sitä Luojaksi. Jumalat ovat ihmisen kyhäämiä, hyvin vajavaisia mieli-, tai muita kuvia asiasta. Siinä tehdään perusteellinen virhe, jonka myös eräs pyhä kirja, Raamattu, suoraan kieltää. "Älä tee kuvaa Jumalasta..." Minun ymmärryksessäni se tarkoittaa myös mielikuvaa. Eikä sitä edes tarvita, pelkkä tietoisuus itseä korkeammasta voimasta on riittävä. Tämä kerrotaan jo kauan ennen kuin Raamattua oli edes alettu kirjoittaa ja se kerrotaan Raamatussakin. Haluaako ihminen sen ymmärtää, onkin sitten oma juttunsa.

    Äänestä

  • lakkiluke kirjoitti:

    ...Teuvo Suni ja kaikki muutkin saatte ihan vapaan tahtonne mukaisesti uskoa aivan kuten haluatte. En puutu siihen asiaan varsinkaan kun tämä on keskustelua Raamatusta, ei uskojen oikeellisuudesta tai uskonnosta ylipäätään.
    Kerron vain itsestäni, enkä edellytä että joku toinen kokisi asioita samalla tavalla.
    Minulle ei vain riittänyt se uskontojen suppea oppimäärä, jonka turvin vaelsin vuosikaudet. Piti saada lisää tietoa, täytyi vertailla maailmankatsomuksia. Toisin sanoen oli otettava selvää asioista, etsittävä vastauksia.Aivan kuten Raamattukin kehottaa; etsikää niin te löydätte. Sama ohje sisältyy moniin muihinkin uskonnollisiin kirjoihin ja oppeihin.

    Mitä tulee Jumalan ilmoitukseen Saatanasta, on sekin ihmisten kirjoittamaa asiaa, joka (Saatana) on lainattu Kristinuskoa vanhemmista uskonnoista ja esitetään Raamatussa ikään kuin uutena, jumalallisena ilmoituksena. Näin voi uskoa ja uskookin se, joka ei etsi vastauksia. Ei etsi, vaikka siihen suorastaan Raamattukin velvoittaa. Mutta tässäkin on kysymys yksilön valinnasta ja hänen henkisen kehityksensä tiestä. Toisen ei ole tarkoitettukaan omaksuvan Luojan suuren kokonaisuuden tietoutta samaan tahtiin kuin toisen.

    Ei Saatana tullut tähän maailman kristinuskon myötä,
    vaan se on ollut täällä jo silloin, kun Jumala ensimmäiset
    ihmiset loi, ja johdatti heidät paratiisiin.

    Ja siellä se Saatana aloitti ihmiskunnan ensimmäisen
    herätyskokouksen ja evankeliointitilaisuuden.

    Saatanan touhujen seurauksena Jumala antoi vedenpaisumuksenkin tulla.

    Sitten seurasi näiden ihmiskäsin tehtyjen temppelien prototyypin
    pystyttäminen Babyloniaan.

    Sitten Sodoman ja Gomorran pahuus jne... Loputtomiin,
    siihen hetkeen saakka, kun Jumala Saatanan joukkoineen tuhoaa.

    "Ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ...tunnen tuon kertomuksen hyvinkin. En vain enää usko satuihin, kuten en joulupukkiinkaan. Hyvin samankaltaisia saatana-, ja paholaistaruja on kerrottu maailman halki. Yleensä peloittelutarkoituksessa, mutta myös valtaapitävien omien mokien peittelyksi.
    Mutta olkoon edelleenkin uskosi vakaa ja horjumaton koska se sopii sinulle. Entä mitäpä jos ryhtyisit tutkimaan asioita ihan oikeasti? Ehkäpä sitten syntyisi myös keskestelua Raamattu-nimisestä kirjasta, eikä vaan siitä, kuka mitenkin uskoo. Uskohan on jokaisen henkilökohtainen asia, jota tulisi kunnioittaa.

    Muuten, olen sitä mieltä, että jos maailmasta poistettaisiin kaksi asiaa, politiikka ja uskonto, loppuisivat sorto ja sodat sekä nälänhätä melko pian. Miksi? Sitäpä kannattaa ajatella vaikka siinä mielessä kuin Raamatussakin sanotaan; ...minkä teet yhdelle minun pienimmistä, sen teen sinulle. Tai kuten Konfutse opetti;"Ken niin pitkälle kuin suinkin kehittää mahdollisuuksiaan ja toteuttaa niitä vastavuoroisuuden periaatteen mukaisesti, hän ei ole kaukana oikealta tieltä. Mitä et halua tehdä itsellesi, sitä sinun ei ole tehtävä toisellekaan."

    Uskonto.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Uskonto.

    ...olen samaa mieltä kanssasi. Noin verbaalisesti ilmaistuna. Mitä se sitten tarkoittaa kenenkin kohdalla, on asia erikseen, mutta se taas ei minulle kuulu, paitsi itseni osalta. No, toisinaan tuntuu siltä, että kyllä politiikkakin joutaisi poistaa. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lakkiluke kirjoitti:

Paljon on ollut puhetta ja syyttelyä ihmisopeista. Oikea herkkupala inhimilliselle ihmiselle. Minä tiedän! Tiedän totuuden! Sinä et totuutta tunne, vaan levität ihmisoppia! etc..etc..

Kuten on sanottu, tutkimalla muita uskontoja ja kansojen perimätietoa, tutustumalla mytologioihin, historiaan, tieteeseen eri aikoina ja niin edelleen, voi oppia ymmärtämään myös Kristinuskoa. Tai muuta omaksumaansa uskontoa.

Kaikki uskonnot ja niiden erilaiset versiot sisältäen kaikki oppisuuntaukset, kirkot ja lahkot, ovat mielestäni mitä tyypillisintä ihmisoppia jokainen. Ihmisten kirjoittamiin dogmeihin ja mytologioihin perustuvia vakaumuksellisia suuntia.

Aikojen alusta, kun ihminen kehittyi itsensä tuntevaksi ja olemassaolonsa tajuavaksi olennoksi, on kehitykseen kuulunut myös yhteisöllisyys. Perhekunnat, heimot ja kansat. Niiden johtamiseen on tarvittu lakeja ja määräyksiä. Ei yksikään johtaja ole voinut johtaa ilman taustatukea. Olipa se hengellistä tai perustuipa se materiaaliseen tai älylliseen voimaan johdettavia kohtaan. Tuosta tarpeesta ovat syntyneet niin lakikirjat kuin uskonnotkin. Siis ne ovat ihmisoppeja. Oppeja siitä, kuinka johdetaan ja hallitaan.

Hallitseminen on edellyttänyt yleensä jotain ulkonaista ominaisuutta. Voimaa tai vaikkapa erilaista, ylempää arvoa kuvaavaa pukeutumista, vallan ulkoisia merkkejä. Näitä voisi luetella loputtomiin alkaen alkuasukkaiden erilaisista nenälävistyksistä tai sulkapäähineistä jatkuen kuninkaiden valtaistuimiin, kruunuihin ja muihin valtaa osoittaviin esineisiin. Etuoikeudet ovat luonnollisesti seuranneet valta-aseman mukana.
Niin on nykyäänkin. Valtioiden päämiehillä, ja uskonnollisilla johtohahmoilla paavista lahkojohtajaan.

Entäpä se oikea oppi? Minulle se on selkiytynyt ajan ja kokemusten(usein myös epämiellyttävien) myötä. Mielestäni, tai ainakin minulle, oikea oppi on henkisen kehityksen tie. Tulla suvaisevammaksi, yrittää ymmärtää toisinajattelijoitakin ja varoa ylentämästä itseäni yhdenkään yläpuolelle, mutta myös olemalla alistumatta henkisten "johtajien" mielihaluille. Oikeaa on minulle ja minun mielestäni itselleni sopivaa, kun olen sopisoinnussa omantuntoni, luonnon ja suuren kokonaisuuden, maailmankaikkeuden kanssa. Tarkoitan maailmankaikkeudella sitä, jonka kykenen ymmärtämään. Paljon on vielä löytämättä, eikä kaikki ole ymmärtääkseni edes tarpeellista tietää. Siis koko totuus on ja pysyy salattuna. Jos väittäisin tuntevani totuuden, pysähtyisi henkinen kehitykseni ja romahtaisin "tutuuden tuntijoiden" tasolle mieleltäni.
Omatunto, luonto, koko luomakunta ja sen ylläpitäjä, Luoja, ovat tärkeitä minulle. Uskonnot ja niiden jumalat ovat mielestäni vain ihmisoppien tuotteita.
Uskonnollisissa kirjoissa on paljon hyvää. Elämänohjeita ja eettisiä käyttäytymissääntöjä. Mm. Konfutsen oppi ja Raamattu sisältävät sen tärkeimmän. Tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän, rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Luojaasi yli kaiken. Ei sanatarkasti noin, mutta asiasisältö ja eettinen ohje on yksi ja sama, kuten sama on Luojakin kaikille. Vain ihmisopit riitelevät.
Raamattukin sanoo: "Etsikää, niin te löydätte." Ja "älä tee kuvaa Jumalastasi."
Olen etsinyt ja löytänyt. Minkä? Oivalluksen kokonaisuudesta ja omasta paikastani siinä. Enkä tee jumalan kuvaa, en edes mielikuvaa, koska sitä ei oivalluksen lisäksi tarvita.
Ja taas saa olla toista mieltä ja saa riidellä siitä kuka uskoo oikein, kuka väärin, kuka on syntinen, kuka ei. Kernaasti, jos se antaa sisällön elämään. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu