Sana adventisti (ja adventismi) ei sovi mihinkään muuhun kuin harhaoppiin.
Raamatussa ei puhuta, kirkkoisät eivät puhuneet, eivätkä kristityt missään puhu, olevansa adventisteja.
Latinalaisen termin adventti käyttö alkoi pimeältä keskiajalta. Sen käyttö on Raamatun yhteyksissä täysin perusteetonta. Joulu ei ole raamatullinen juhla eli ei voi olla mitään raamatullisia adventteja edeltämässä sitä. Yksi harhaopin edustaja, Ellen White, on muokannut tuon keskiajalta lähtöisin olevan latinalaisen termin adventti omaan käyttöönsä, ajamaan omia tarkoitusperiään.
Katolilaisuudessakaan ei sanottu, että joku on adventisti. Tai että joku parousiasiti. Parousia on kreikkaa ja tarkoittaa mm. Kristuksen tulemista.
On vain vääriä adventisteja. Termi adventisti/adventismi on väärä ja on ihan turhaa yrittää keksiä sille oikeita sovellutuksia.
Parousia Raamatussa on ihan eri asia kuin adventismi. Ei kukaan voisi olla parousiastikaan siten, että liittäisi siihen semmoisia harhaoppikokonaisuuksia kuin seitsemännen päivän adventistit ovat sanaan adventti liittäneet. Jos liittäisi, niin sitten voisi täydellä syyllä sanoa, että parousiaismi on harhaoppi. Sitten olisi ihan turha keksiä positiivista sisältöä sille nimitykselle. Mormoneilla, jehovan todistajilla ja adventisteilla on joitain hyviä ja raamatullisia ideoita, mutta se ei tee niistä oikeita eikä kristillisiä – ne ovat kristillisperäisiä harhaoppeja ja niistä pitää erota.

Vastaukset 9
Vanhimmat
adventus (lat). = parousia (kr.)
Toisesta tulemisesta käytetään myös kreikkalaista sanaa Parousia, joka tarkoittaa ilmestymistä ja sen jälkeistä läsnäoloa. Jeesuksen toinen tuleminen on keskeinen osa kristillistä eskatologiaa eli lopun aikojen tapahtumia koskevia oppeja mutta adventti sanana on peräsin pimeältä keskiajalta.
Adventisti sanalla tarkoitetaan suuren harhan selittämistä, että miksi Jeesus ei tullut takaisin 22.10.1844 Amerikassa.
Adventti sanan ovat keksineet pimeän keskiajan paavin valta josta adventistit ovat sen lainanneet.
Adventistien vallan merkki on sapattisinetti ja Ellen Whiten henki.
HERRAN TULEMUS
Herran tulemista ja Jumalan valtakunnan tulemista
näkyvällä tavalla julistivat pyhät jo maailman
seitsemännessä sukupolvessa!
Sekä Apollos (?) että Juudas muistuttavat Eenokista,
joka Herran tulemusta julisti, ei mitään adventtia.
Pakanain kausi ja seurakunnan ylöstempaus on
eräs välivaihe - kuten tuo 430 vuotta Aabrahamin
jäkeen "jälestäpäin lisätty" lain aika (juutalaiset), "että
synti suureksi tulisi".
Hepr. 11:5
Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. "Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen." Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli -- niin hänestä todistetaan -- elänyt Jumalan mielen mukaisesti. [1. Moos. 5:24]
Juud. 1:14
Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs: "Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa
[1:14,15: 2. Tess. 1:10; Ilm. 1:7 : 1. Moos. 5:21-24]
Sak 14:3-5
3 Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. [Jes. 42:13]
4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]
Apt 1:11-12
11 Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."
[Ap. t. 2:7 | Ap. t. 3:21]
12 Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan* päässä. He palasivat Jerusalemiin [Matka, joka sapattina oli lupa kulkea, noin kilometri.] [Luuk. 24:52]
Uusi laulu Siionin vuorella - Ilm 14:1
1 Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. [Ilm. 7:3,4]
HUOMAA! Ilm 7:3-4,9 - Johannes näkee MAASSA ne
144000 ja siinä vaiheessa vielä TAIVAASSA tuon
lukemattoman joukon kirkastettuja pyhiä.
Sitten Herra tulee heidän kanssaan alas ja täällä
odottavat Siionin vuorella ne 144000
Ilm 7:3-4
3 "Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan." [Hes. 9:4,6]
4 Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:
Ilm 7:9 Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa [Ilm. 3:5, 4:4, 6:11]
Juuri tänään radio Deissä kerrottiin Raimo
Mäkelän (SRO) kirjoittaneen yleisluontoisen
kirjan rauhan valtakunnan tulemisesta. On siitä
huolissaan, että asiasta niin vähän on puhuttu
viime vuosikymmeninä, vaikka se on mitä
ilmeisimmin muutaman vuosikymmenen sisällä
tapahtuva. Viime vuosikymmeniin saakka se on
ollut paremmin esillä.
Israel on tietysti aina siitä ammentanut toivoa.
Ei ole mitään adventtia - on Herran tuleminen
pedonajan lopussa ja pedonajan alkaessa srk:n
ylöstempaaminen, "pilviin ja tuuliin".
Tosin osa eksegeeteistä (eskatologeista) katsoo,
että ehkä noin puoleen väliin pedonaikaa srk on
vielä läsnä.
Armoa ja rauhaa Herrassa!
Tahdotte käyttää latinalaista sanaa, koskapa
se on paavinvaltaa korostava.
Mutta me protestantit juonnamme kreikankielestä.
Raamattu koottiin kreikankielelle, mutta paavi
tahtoi näyttää valtansa ja alkoi käyttää latinaa.
en eroa adventtikirkosta vaikka mitä huutelet ja räyhäät.
En liity adventtikirkkoon koska sinä olet siellä.
Hyvä että teidät uppiniskaiset on koottu sinne
tutkintovankeuteen, eristetty meistä muista.
Suutari pysyköön lestissään ja orja pysyköön orjana.
1. Kor. 7:21
Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana.
Jeesus kirstus - eikä pääse pois