Sarah Palin

USA saa varapresidentin, joka on helluntailainen. Hänet on vauvana kastettu katoliseksi, mutta uskoon tultuaan hän otti raamatun mukaisen kasteen ja liittyi helluntaiseurakuntaan.

Hän on menestynyt myös kauneuskilpailussa.

Jo valokuvakin kertoo, että Sarah Palin on aidosti uskossa.

Meidän on syytä rukoilla Jumalan varjelusta ja siunausta hänelle. USA tarvitsee valoisaa uskovaa johtajaa.
10537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

suurta teatteria, en usko, että aidolla uskovaisella on tänä päivänä enää sijaa niissä ympyröissä. Eikä mielestäni kuvan perusteella voi uskosta päätellä mitään. Tämä on ensireaktio, en ollut kuullut aiemmin koko ihmisestä mitään, joten toivotaan, että olen väärässä.

Äänestä
  • tasa-arvoon. aika kaksnaamasta hehkuttaa jotain oikeistolehmää ja samalla polkea sitä omaa akkaa hellan ja imurin väliin.

    Äänestä

  • ettehän te usko kirjoitti:

    tasa-arvoon. aika kaksnaamasta hehkuttaa jotain oikeistolehmää ja samalla polkea sitä omaa akkaa hellan ja imurin väliin.

    , kuka sitten oletkin.

    Äänestä

brunette ja vielä ollaan samanikäisiäkin. Voi kun näkis noin tyylikkäitä naisia täälläkin. Politiikasta viis! Siitä olen jo saanut aivan tarpeekseni.

Äänestä

Bushin uskon hedelmistähän olemme saaneet nauttia ympäri maailmaa jo kahdeksan vuotta.Toivotteko saman jatkuvan?

Äänestä

MITEN se tuo aito usko siis näkyy VALOKUVASSA? Minusta tuo akka näyttää tyypilliseltä poliittiselta pyrkyriltä, jolle ihmisoikeudetkin ovat vain pelin palikoita. Samanlainen petolinnun peräpuoli taitaa olla kuin Suomessa tämä Räsäen ämmä, joka luikertaa jopa omaan varsinaiseen ammatiinsa liittyvissä asioissa.

Kauhukuva: McCain tulisi pressaksi ja - vanha kun on - kuolisi äkkiä. Tuosta hellarikotkasta tulisi ydinasemahdin pressa. Siinä saisi maailmansota alkunsa. Se olisikin uskonsota se.

Äänestä

ruma ihminen ei voi olla uskossa eikä hellari? onko sinulla muita vastaavia rasistisia ajatuksia? tai onko sinulla siis ajatuksia ollenkaan?

Äänestä

uskon aitouden!

Et kai tosissasi usko tuollaiseen höpsöttelyyn?

Äänestä

varapresidenttikandidaatti ole Joseph Biden ja tiettävästi mies?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaunis helluntailainen kirjoitti:

USA saa varapresidentin, joka on helluntailainen. Hänet on vauvana kastettu katoliseksi, mutta uskoon tultuaan hän otti raamatun mukaisen kasteen ja liittyi helluntaiseurakuntaan.

Hän on menestynyt myös kauneuskilpailussa.

Jo valokuvakin kertoo, että Sarah Palin on aidosti uskossa.

Meidän on syytä rukoilla Jumalan varjelusta ja siunausta hänelle. USA tarvitsee valoisaa uskovaa johtajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu