Suomalaiset alkoi mätänemään vasta kristinuskon myötä.
Ennen kristinuskoon pakottamista, myös suomalaiset tuhkasivat kuolleet.
Useiden uskonpuhdistusten myötä hautaamisen perustelu on vääristynyt, mutta alkuperäinen ajatus, laatikkoon pakkaamisessa ja maahanpanemisessa on säilöminen.
Alkuperäisesti, kaikkien monoteistien messiaan odotuksen taustalla on, että vasta messiaan tultua taivaan portit aukeavat, ja sekä elävät ja kuolleet uskovat pääsevät taivaaseen.
Hautaamisen tarkoitus onkin säilöä kuolleet ylösnousemista varten, olisiko egyptiläisten idea, jonka juutalaiset levittivät monoteismien syntyseuduille.
Aikaisemmin lähes kaikkialla, ja intiassa vieläkin ajatellaan, että totuus ei pala tulessakaan
ja polttamalla ihmisestä puhdistuu saasta, joten sen jälkeen puhdas sielu pääsee jatkamaan välittömästi vaellustaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Haluaisin sellaisen ruumispuiston missä voisi katsella ruumiita. Kuolleen näkeminen piristää ja auttaa ajattelemaan elämän lyhyyttä ja tärkeyttä. Mulla oli pukukaappi ruumis jääkaapin vieressä...
Tuhkaaminen on yleistymään päin Suomessakin. Omassa suvussani omana aikanani kaikki keskuudestamme poistuneet on tuhkattu ja tuhkat (tai osa tuhkasta) siroteltu vainajan haluamaan paikkaan.
Eräillä buddhalaisilla alueilla (mm. Tiibetissä) on yleistä, että kuolleet syotetään linnuille. Näillä alueilla tehdään myös luurankotaidetta muistuttamaan elämän ja kaiken olevaisen väliaikaisuudesta.