Luuletko,

on yhtäkään täydellistä ihmistä. Jos luulet jonkun ihmisen olevan täydellinen, niin olet vaarassa lähteä seuraamaan ihmistä sen sijaan, että lähtisit seuraamaan Jumalan Sanaa/Jeesusta. Niin on monille käynyt ja he ovat joutuneet turmioon.
393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

laiskuutta. Laiskuus vie häviöön, ahkeruus vie voittoon, jos se ahkeruus kohdistuu kaiken luojan tuntemiseen ja Hänen palvelemiseensa ja itsensä eli, oman Jerusalemin hoitamiseen ja lähimmäisten auttamiseen.
Sananl. 13:4
Laiskan sielu haluaa, saamatta mitään, mutta ahkerain sielu tulee ravituksi.
Sananl. 15:19
Laiskan tie on kuin orjantappurapehko, mutta oikeamielisten polku on raivattu.
Sananl. 21:25
Oma halu laiskan tappaa, sillä hänen kätensä eivät tahdo työtä tehdä.
Sananl. 6:6
Mene, laiska, muurahaisen tykö, katso sen menoja ja viisastu.
Sananl. 6:9
Kuinka kauan sinä, laiska, makaat, milloinka nouset unestasi?
Sananl. 10:26
Mitä hapan hampaille ja savu silmille, sitä laiska lähettäjillensä.
Sananl. 12:24
Ahkerain käsi saa hallita, mutta laiska joutuu työveron alaiseksi.
Sananl. 12:27
Laiska ei saa ajetuksi itselleen riistaa, mutta ahkeruus on ihmiselle kallis tavara.
Sananl. 19:24
Laiska pistää kätensä vatiin, mutta ei saa sitä viedyksi suuhunsa jälleen.
Sananl. 20:4
Syksyllä ei laiska kynnä; elonaikana hän tyhjää tapailee.
Sananl. 22:13
Laiska sanoo: "Ulkona on leijona; tappavat vielä minut keskellä toria".
Sananl. 26:13
Laiska sanoo: "Tuolla tiellä on leijona, jalopeura torien vaiheilla".
Sananl. 26:14
Ovi saranoillaan kääntyilee, laiska vuoteellansa.
Sananl. 26:15
Laiska pistää kätensä vatiin; ei viitsi sitä viedä suuhunsa jälleen.
Sananl. 26:16
Laiska on omissa silmissään viisaampi kuin seitsemän, jotka vastaavat taitavasti.
Matt. 25:26
Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut.

Äänestä

Filippiläiskirje 2
12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä,
15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,
16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.

Äänestä

Jeesusta tunnetuksi. Hän kastoi ja opetti kertoen kirkkaan valon tulemisesta tänne ihmisten keskuuteen, eli hän teki tietä Jeesukselle. Tänäänkin Jumala lähettää Johannes Kastajan kaltaisia ihmisten keskuuteen tekemään tunnetuksi Jumalan Sana/Jeesus ja nämä kasvattavat ihmisiä Jumalan Sanan tuntemiseen, mutta näiden kasvattajien tulee vähetä ja Jumalan Sanan/Jeesuksen tulee kasvaa kasvatuksen alaisuudessa olevassa.

Paavali oli kiivailijakin toisinaan ja hän sanoo suoraan, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat aina opetusta vailla, eli heissä Sana ei saa sijaa niin, että nämä ihmiset itse hylkäivät lihantahdon ja suostuisivat siihen, että Jeesus Kristus kasvaa heissä. Tälläiset ihmiset ovat alati vaarakentässä, sillä heillä itsellään ei ole juurta Jumalassa ja siksi he ottavat koko ajan toisten ihmisten kautta opetusta ja saattavat ajautua väärin opettavien opetettavaksi ja näin heiltä estyy oikea kasvu, joka johdattaa uudestisyntymiseen.

Johannes 3
27 Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.
28 Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty.
29 Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.
30 Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.
31 Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien.
32 Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan.
33 Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että olemassa kirjoitti:

on yhtäkään täydellistä ihmistä. Jos luulet jonkun ihmisen olevan täydellinen, niin olet vaarassa lähteä seuraamaan ihmistä sen sijaan, että lähtisit seuraamaan Jumalan Sanaa/Jeesusta. Niin on monille käynyt ja he ovat joutuneet turmioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu