Olimme hyvän ystäväni kanssa pitkällä kalareissulla joka kesti päivää vaille viikon.
Tuo ystäväni toimii rovastina eräässä aika suuressa seurakunnassa suunnilleen keskisuomessa.
Monta päivää rypiessämme niillä pensaikkoisilla ojilla joista saa ja saikin jonkin verran tammukoita ja jopa sellaisia kirjolohen tapaisia joiden nimiä minä en yksinkertaisesti tiedä.
Havahduin eräänä päivänä kun tuo ystäväni poltti kertakaikkiaan päreensä ja sieltä pensaikosta kuului ihan selvällä suomen kielellä: "voi vitun perkele".
Pitkään se minua vaivasi ja viimein uskalsin kysyä kaveriltani että kuinka sinä nyt noin kimmastuit ja jouduitko pitkäänkin rukoilemaan anteeksi niitä sanoja jotka vihaspäissäsi siellä latelit.
Kaveri sanoi että nehän oli vain sanoja joilla yritin helpottaa silloista oloani. Kun on Jumalan kanssa asiat kunnossa niin tuollainen on sallittua jos kuulijoita ei ole. Pyysi hirveästi minulta anteeksi jos jouduin kuuntelemaan moista.
Sanoin että ei se minua härinnyt yhtään siinä mielessä mutta olin huolissani sinusta kuinka sinun nyt käy kun pimahdit noin.
Hän sanoi vielä että papin ammatti on -tai pitäisi olla vakaumusperäistä kuten hänelläkin ja pelisäännöt Jumalan kanssa sovitaan silloin kun tuohon ammattiin ryhdytään.
Miten te suhtaudutte tuollaiseen?

Vastaukset 10
Vanhimmat
hihat jostakin syystä, minusta inhimillistä meille kaikille syntisille.
Onhan se vasara joskus paukahtanut minullakin peukalonkynteen, ja kyllä sieltä se "vanha Aatami" sillä hetkellä löytyy - jopa voimasanojen kera.
Ehkäpä Herra suuressa armossaan antaa anteeksi hengenmiehen voimasanat, koska hän ei ollut virkatehtävissä. Olisiko tuo kirosana yhtä suuri synti kuin esimerkïksi kalavale...?
ihan nimeltä mainiten edestänsä pois käskeä, kun ei vaan sitä avuksensa huuda:
Matteuksen evankeliumi:
16:23 "Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: »Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten.»"
silloin ajattelin. Se jotenkin tuntui helpottavalta varsinkin kun itseltänikin joskus lipsahtaa mutta minä tiedänkin että en koskaan kohdista sitä "noitumista" tuonne yläkertaan. Ne ovat minulle vain jollain tapaa hepottavia sanoja sillä hetkellä joilla ei ole minkäänlaista tekemistä minun uskoni kanssa.
Yhdessä papin kanssa nauroimme noille minun peloille. Hän sanoi että sellaiset paatokselliset papithan tämän teorian mukaan joutuisivat alimpaan kadotukseen sillä hehän jatkuvasti saarnoissaan lausuvat tuon sielunvihollisen nimiä joskus kymmenenkin kertaa.
Kyllähän siinä järkevästi ajatellen on perää. Sanat on sanoja ja tarkoitus on eri asia.
Ei vaan ei se ois saanut, oikeesti.
Vaan kumpi lie pelisäännöt laatinut, pappi vai Jumala. Epäilen, että Jumalan allekirjoitus
puuttuu.
Vai olisiko Jeesus vakuuttanut ollessaan Saatanan kiusaamana nälissään erämaassa, jos olisi päräyttänyt saman litanian kuin pappi...
erämaassa ollut ketään muita kuulemassa.
Joutuu kärsiä ja lukea mitä päästät ulos sun sydämestä !! Sulla olis varmaan tosi hauska sen papin kanssa mutta ei Jeesuxen kanssa ja siinä on ja tulee sitten totuus esiin kuka rakastat ja kuka vihaat !!
ei sinulla ole siitä asiasta sen enempää tietoa kuin mullakaan.
vaikka oon ollut 27v uskossa Jeesukseen.Ei siinä oo attanut muu kun sanoa jotain siihen tapaan että:Herra anna anteeksi, taas lipsahti sielunvihollisen nimi, mutta anna anteeksi, ja sinä oot Jeesus Herrani.
Raamattu sanoo:joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon.
pois saa käskeä! Lukekaa vastaukseni "Saahan sitä" tuosta väliltä!