Oi rakas kuolema,
lastas muistatko viimein?
Saavutko varjoin
hienoin tuoksuvin siimein?
Kättä en nosta,
en sinun työtäsi estä.
En, rakas Kuolema,
uusia tuskia kestä.
Painava vankila
aukaise sieluni mennä
Untuvasiivin
umpuja nosta ja lennä.
Saima Harmaja
lastas muistatko viimein?
Saavutko varjoin
hienoin tuoksuvin siimein?
Kättä en nosta,
en sinun työtäsi estä.
En, rakas Kuolema,
uusia tuskia kestä.
Painava vankila
aukaise sieluni mennä
Untuvasiivin
umpuja nosta ja lennä.
Saima Harmaja
Vastaukset 3
Vanhimmat
...Saima Harmaja. Niin yksin ja niin sairas. Valmistautui kuolemaansa runojensa kautta. Lempirunoilijoitani.
Me suomalaiset eletään niin masennuksen ja kuolemanhengen alla, että kaikenlainen itsesäälinen ja masentava uppoaa meihin niin syvälle.
Ulkomailta tulevat tunnistavat tämän raskauden heti, mutta me ollaan oltu sen alla aina niin ettei sitä nähdä.
Kyllä todellinen elämä on ihana eikä kuolema. Jos kuoleman kanssa lähtee käsipäivää toivottelemaan niin turpaan se lyö.
oli kyse. Hän oli ihana. Kauniita runoja loi. On kuolemakin tavallaan kaunis ja Saima käsitteli omaa lähestyvää kuolemaansa hyvin kauniilla tavalla. En näe siinä mitään masentavaa. Saiman runojen perusteella hän kärsi enemmän yksinäisyydestään, kun kuolemisestaan, josta oli toki kipeän tietoinen. Hän on kylläkin sanonut myös jotenkin näin: "En kiellä, ettenkö välillä tuntisi taiteellista nautintoa siitä, että olen niin pohjattoman yksin."
Olet tietysti oikeassa siinä, että todellinen elämä on ihanaa. Niinhän se onkin. Mutta en ymmärtänyt, mitä tarkoitit sillä, että kuolema lyö turpaan. Eihän kuolemaa oikeastaan ole. Suhtaudun jostain syystä kuolemaan melko välinpitämättömästi, olen aina suhtautunut. Eikä kaunis melankolia ole ollenkaan paha asia. Mollivoittoinen kansa, mitä sitten?