Mormonit ateisteja?

Täällä lukeneena hämmästelen mormonien kahta ominaisuutta: heidän oppirakennelmaansa perustellaan logiikan ja monimutkaisten selittelyjen kautta (valehtelu?) ja toisaalla heidän materialisminsa: jumala on ainetta (luuta ja lihaa?) ja omana tavoitteena on päästä jumalaksi. Ok, uskonto sääntöineen, mutta mitä sillä on tekemistä Jeesuksen (hengellisen sanoman) kanssa?
19634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

?????

Äänestä

eipä tällä palstalla pääse koskaan uskonnon ytimeen kun kaikenlaisia sivuseikkoja raavitaan. No jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.

Äänestä

Meidän "mormonien" eli myöhempien Aikojen pyhien uskonto kylläkin perustuu nimenomaan Kristukseen. Se on kirkkomme nimessäkin. Pelastumme armosta, mutta vasta oikeiden toimitusten ja tekojen ja oikeanlaisen elämän jälkeen, eli pitää tehdä mitä Taivaallinen Isä sanoo käskyissään. Jumaluudessa on kolme persoonaa, joilla Isällä ja Pojalla on luu- ja liharuumis, ja Pyhällä Hengellä ei ole. jollei näin olisi, hän ei voisi asua uskollisissa kirkkomme jäsenissä. Muut saavat opastusta Kristuksen valosta, mutta eivät Pyhältä Hengeltä. Usko ja teot. Teot ovat Kristuksen käskyjen noudattamista ja hänen seuraamistaan. Ei enempää eikä vähempää. Tämä on Kristuksen työtä, ja on 24 h seitsemänä päivänä viikossa. Ei niin, että vain sunnuntaisin oltaisiin uskovia kuten monissa "kirkoissa".
Tämä on Jumalan työtä ja hänen tahtonsa. Seuraamme Hänen elävää profeettaansa, ja mittaamme neljän pyhän kirjan mittakepillä totuutta.
Joka muuta sanoo, eksyttää.

Äänestä
  • >>>>jopas taas pomppasi
    ei pullosta 2.9.2008 klo 14.49

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    >>>>jopas taas pomppasi

    Kristus nousi taivaaseen erilaisessa ruumiissa kuin maan päällä eläessään. Maanpäällinen liha luu ei peri taivaan valtakuntaa. Se on katoavaista ainetta, mutta ylönousemuksessa kaikki saavat katoamattoman täydellisen ruumiin.

    Maallinen ruumis on kuin siemen, jonka hävittyä mutta jonka ansiosta saamme uuden ruumiin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    >>>Kristus nousi taivaaseen erilaisessa ruumiissa kuin maan päällä eläessään. Maanpäällinen liha luu ei peri taivaan valtakuntaa. Se on katoavaista ainetta, mutta ylönousemuksessa kaikki saavat katoamattoman täydellisen ruumiin.

    "Aineetonta ainetta ei ole olemassa." Ylösnoussut ihminen on erilainen kuin se, joka lähti Isän luota syntyäkseen fyysisesti kuolevaisuuteen. Kuolemattoman ruumiin saaminen oli yksi niistä tarkituksista, miksi synnymme maan päälle. Muuten ei voisi olla "siementä", josta syntyy kuolematon ruumis.
    1. Kor. 15:42
    Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa

    >>>>Henkiruumissakin on luuta ja lihaa
    Tapani1 5.9.2008 klo 09.17

    Jumala ja Jeesus rakentuvat hienommasta aineesta kuin tuntemamme aineet. Se sanotaan pyhissä kirjoituksissa. Samoin, veriruumis muuttuu kuolemattomaksi. Ylösnousemuksessa saadaan muutettu ruumis, joka on hiemnompaa ainetta, mutta konkreettinen ruumis. Samoin tuhatvuotisessa valtakunnassa (kun ihminen saavuttaa ikänsä = 120 vuotta, hänet muutetaan silmänräpäyksessä eikä hautoja ole).
    Meillä on veriruumis kuolevaisuudessa. Veriruumis syntyi kun esivanhempamme söivät kielletystä puusta, ja Herra laittoi heihin kuolevaisuuden. Kirkkauden kaikissa valtakunnissa meillä on ruumis, mutta vain korotetut voivat lisääntyä, tämä tapahtuu Selestisessä valtakunnassa. Siellä on kuitenkin myös palvelijoita, joita ei koroteta. korotuksen ehtona on, että tehdään iankaikkinen avioliitto, sillä ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi. Tämä monille ikävä totuus tulee selviämään useimmille ihmisille sitten kun on liian myöhäistä enää.

    että lihaksi ja luuksi sanotaan kuolemattomassa ruumissa uudeksi tehtyjä lihaa ja luuta?

    Henkiruumis menee kuoleman jälkeen Tuonelaan odottamaan ruumiin ylössnousemusta. Niin meni Kristuskin (ryövärin kanssa)henkiruumiissaan sinne ja järjesti siellä evankeliumin saarnaamisen.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Jumala ja Jeesus rakentuvat hienommasta aineesta kuin tuntemamme aineet. Se sanotaan pyhissä kirjoituksissa. Samoin, veriruumis muuttuu kuolemattomaksi. Ylösnousemuksessa saadaan muutettu ruumis, joka on hiemnompaa ainetta, mutta konkreettinen ruumis. Samoin tuhatvuotisessa valtakunnassa (kun ihminen saavuttaa ikänsä = 120 vuotta, hänet muutetaan silmänräpäyksessä eikä hautoja ole).
    Meillä on veriruumis kuolevaisuudessa. Veriruumis syntyi kun esivanhempamme söivät kielletystä puusta, ja Herra laittoi heihin kuolevaisuuden. Kirkkauden kaikissa valtakunnissa meillä on ruumis, mutta vain korotetut voivat lisääntyä, tämä tapahtuu Selestisessä valtakunnassa. Siellä on kuitenkin myös palvelijoita, joita ei koroteta. korotuksen ehtona on, että tehdään iankaikkinen avioliitto, sillä ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi. Tämä monille ikävä totuus tulee selviämään useimmille ihmisille sitten kun on liian myöhäistä enää.

    >Siellä on kuitenkin myös palvelijoita, joita ei koroteta.

    Palvelemassa SINUA, SINUA, SINUA. Niinpä tietysti.

    Äänestä

  • Jassoo... kirjoitti:

    >Siellä on kuitenkin myös palvelijoita, joita ei koroteta.

    Palvelemassa SINUA, SINUA, SINUA. Niinpä tietysti.

    kuitenkaan, sittenkään?

    Äänestä

  • ehkä sinua kirjoitti:

    kuitenkaan, sittenkään?

    Veit sanat suustani.

    Äänestä

ihmisoppeihin kuten siihen että Pyhällä Hengellä ei ole lihaa ja luuta olevaa ruumista. Mormonien johtajat ovat sekoittaneet myös monia muita oppeja
oppeihinsa jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Mormonit antavat myös kastepuhuttelussa lupauksen että he eivät kritisoi johtajiensa oppeja oli ne millaisia tahansa. Heidän suunsa on siis tukittu heidän johtajiensa tahoilta.

Äänestä

ruveta halventamaan ateisteja nyt ihan miten sattuu.

Äänestä
  • Aloittajan olisi pitänyt pikemminkin sanoa, että mormonit ovat materialisteja. Tosin se sanonta loukkaa materialisteja...

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Aloittajan olisi pitänyt pikemminkin sanoa, että mormonit ovat materialisteja. Tosin se sanonta loukkaa materialisteja...

    ole enää niin väliä, jos mormonismitoteamuksillaan loukkaa mormoneja.

    Oi aikoja, voi tapoja...

    Äänestä

merten takaa ja eksyttävät monia liha- luuopeil-
laan.

Äänestä
  • sinä eksytät ja mihin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskonnoton kirjoitti:

Täällä lukeneena hämmästelen mormonien kahta ominaisuutta: heidän oppirakennelmaansa perustellaan logiikan ja monimutkaisten selittelyjen kautta (valehtelu?) ja toisaalla heidän materialisminsa: jumala on ainetta (luuta ja lihaa?) ja omana tavoitteena on päästä jumalaksi. Ok, uskonto sääntöineen, mutta mitä sillä on tekemistä Jeesuksen (hengellisen sanoman) kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu