Tämäkö uutinen?

TS Kotimaa
Selvitys: Peruspäiväraha ei riitä elämiseen

Helsinki, STT
"Pienet perusturvan viilaukset eivät vapauta ihmisiä toimeentulotukiluukulta. Työttömien peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea olisi korotettava varsin tuntuvasti eli yli 40 prosenttia, jotta työtön pärjäisi ilman toimeentulotukea."

"Tutkija Pertti Honkanen Kelan tutkimusosastolta on laskenut sosiaaliturvaa uudistavalle SATA-komitealle, millaisilla uudistuksilla ihmisiä voisi vapauttaa toimentulotukiluukulta. Selvityksen mukaan työttömän päivärahaa pitäisi korottaa keskimäärin 220 euroa kuussa eli yli kymmenen euroa päivässä."

"Keskimääräinen korotus merkitsisi kuitenkin, että osalle työttömistä korotus olisi "liian suuri" ja osa jäisi edelleenkin toimeentulotuesta riippuvaisiksi."

"Perusturvan varassa elävien työttömien asemaa on selvityksen mukaan vaikea parantaa pelkällä peruspäivärahan korotuksella, ellei samanaikaisesti muuteta myös verotusta ja asumistukea."

TS
Julkaistu 2.9.2008 6:06:50
(Päivitetty 2.9.2008 10:07:04)
http://www.turunsanomat.fi/viimeuutiset/ts/?ts=0,3:2025:0:0,4:26:0:0:0;4:27:0:1:2008-09-02;4:28:0:0:0;4:29:0:0:0;4:30:0:0:0;4:31:0:0:0,0,1:0:0:0:0:0:#562133
24996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

työttömyyspäiväraha 850€/kk netto ennnenkuin olisi poispääsy toimeentulotuesta, sekään ei useimpina kuukausina riittäisi kun sairasmenot tulee vastaan?

Äänestä
  • Tonnin kuussa vaatii, että pärjää.

    Toistaiseksi tuo jää käteen asioon sidotusta. Kohta tipahdan työmarkkinatuelle, ellei ihmeitä tapahtu - se työpaikka löydy.

    Ikää ja työhistoriaa on sen verran, että tuskinpa sossusta irtoaa tukia. Pitääkö tässä nyt sitten perintönä saatu kesämökki myydä? Omaa kotia tuskin sentään voivat vaatia kaupattavaksi? Auto kai on turha työttömällä?

    Äänestä

  • yksin elävä terve kirjoitti:

    Tonnin kuussa vaatii, että pärjää.

    toisen nimelle,vaikkapa lastesi,mikäli Heitä on.

    Autoahan ei tarvitse myydä,mutta harva pystyy nykyisillä bensanhinnoilla ja peruspäivärahan turvin sitä itselleen kustantamaan.

    Asuntosi sentään saat pitää...mutta tiukkenee se eläminen tosi paljon pelkän Kelan maksaman perusrahan ropsahtaessa tilillesi.

    Äänestä

  • mökki jonkun kirjoitti:

    Vesimaksu päälle 20 euroa. Vielä ei ole maksettu sähköä, vakuutuksia, netti, puhelinta,..

    Syöminen pitää lopettaa ensitilassa kokonaan ja pysyä terveenä.

    Vessapaperin voinee korvata suihkulla - onneksi ei ole omaa vesimittaria.

    Ja vielä kysytään, miksi ihmiset jättää TV-maksun maksamatta!

    Äänestä

  • yli 250 euroa kirjoitti:

    se peruspäiväraha saa omistusasuntoonkin asumistukea.
    Käypä Kelalla laskettamassa,miten Sinun kohdallasi,kun ennen joskus -90 luvulla ne nihilistit vaati täyteen as.tukeen pikkuruiset neliöt;muistaakseni 39 (peräti!)että onko nyt eri tilanne.

    Eläkkeensaajan as.tuki lasketaan eri perustein,koska olen vuonna -97 ja siitä eteenpäin saanut juuri sitä ja vesimaksukin otetaan huomioon.
    Minulla on toistaiseksi vesineen tosi kallis luukku 618€/kk kunnes saan kaupungin omistamista taloista katon pääni päälle,joten as.tukeakin tulee 267€/kk.

    Äänestä

  • joka on vain kirjoitti:

    Pelkkä vastike yli 260 euroa.

    Vähän muutakin omaisuutta verotusarvona yli 12 500 e. Nyt työtön. Tulen ehkä tipahtamaan työmarkkinatuelle. Olen ymmärtänyt, että en ole oikeutettu asumistukeen.

    Hirveesti hirvitää, mitenkä tulen toimeen reilulla neljällä sadalla. Vakuutukset on irtisanottava. Ja kaikki töpselit irti seinistä.

    Yritän kyllä jatkossakin olla urhea ja edustava, saadakseni taas töitä.

    Äänestä

  • 61 neliöö kirjoitti:

    kyllä joka kerran uusiessani as.tukikaavaketta (2v. välein)muistavat kysyä,onko omaisuutta tai tilillä rahaa.
    Tuttavalta vaativat maksamaansa asd.tukea takaisin,kun Hän muutti keväällä Hesaan ja Juhannuksena takaisin tänne pikkukaupunkiin,sekä luovutti uudelle asukkaalle Hesas avaimet siitä asunnosta.
    Hänelle tuli kirje,että mitä tämä avokki ansaitsee ja kun on asuntonsakin myynyt,paljonko oli myyntivoitto.
    Paras mitä ikinä olen Kelan lahettämiä papruja lueskellut:)
    Me tytöt yhdessä naurettiin,että kävipä tuuri,mummoikäinen sai kuin saikin nuoren avokin,vaikkei itse sitä tiennytkään.

    Äänestä

  • 61 neliöö kirjoitti:

    Pelkkä vastike yli 260 euroa.

    Vähän muutakin omaisuutta verotusarvona yli 12 500 e. Nyt työtön. Tulen ehkä tipahtamaan työmarkkinatuelle. Olen ymmärtänyt, että en ole oikeutettu asumistukeen.

    Hirveesti hirvitää, mitenkä tulen toimeen reilulla neljällä sadalla. Vakuutukset on irtisanottava. Ja kaikki töpselit irti seinistä.

    Yritän kyllä jatkossakin olla urhea ja edustava, saadakseni taas töitä.

    pari vuotta osa-aikatyössä ja työttömiltä päiviltä sain sen Kelan rahan.
    1 tytär vielä asui luonani ja kyllä teki tiukkaa,sossuun oli pakko mennä esim. lääkkeiden vuoksi.
    Eikä tää eläkekään kovin iso ole,mutta ittekseen pärjää..ja kunhan saan halvemman luukun,sitten ei ole hätääkään.
    Mietin noita nuoria,joilla on esim. opintovelkaa ja lapsia,että miten vaikeeta Heidän on tulla toimeen.
    Oma keskimmäiseni on yksinhuoltaja poikansa kanssa ja osa opinnoista vielä maksamatta,mutta on sentään töitä.
    Hän sai Suomeen takaisin muutettuaan sossusta alkuun ruokarahaa ja kun muutti luotani omaan (kaupungin) asuntoon,myös pesukoneeseen avustusta,nyt elää jotenkin,eikä ole varaa ostaa esim. huonekaluja,mutta kierrätyksestä olen ne itsekin hankkinut,hionut ja maalannut,joten ei sekään iso haitta ole.

    Äänestä

  • pelkään pahasti että tässä käy lopulta niin että työttömyyspäivärahaa nostetaan just sen verran että sossu ei enään korvaakkaan lääkemenoja, jolloin köyhät on lopullisesti kuoleman loukussa koska sitten ei enään rahat ei riitä sekä ruokaan että lääkkeisiin.

    Äänestä

  • yksin elävä terve kirjoitti:

    Tonnin kuussa vaatii, että pärjää.

    Toistaiseksi tuo jää käteen asioon sidotusta. Kohta tipahdan työmarkkinatuelle, ellei ihmeitä tapahtu - se työpaikka löydy.

    Ikää ja työhistoriaa on sen verran, että tuskinpa sossusta irtoaa tukia. Pitääkö tässä nyt sitten perintönä saatu kesämökki myydä? Omaa kotia tuskin sentään voivat vaatia kaupattavaksi? Auto kai on turha työttömällä?

    nähden aivan väärän laista omaisuutta tuon oman asunnon lisäksi.
    Et mitenkään tule selviämään työmarkkinatuella vähänkään pidempää aikaa, jos yhtäältä kesämökkiomaisuudestasi ja autostasi on sinulle vain kuluja, ja toisaalta et juuri niiden vuoksi saa edes asumistukea sossun avustuksista puhumattakaan.
    Jos näyttää että työmarkkinatuelle alkaa jämähtää, niin ei muuta kuin auto heti seisontavakuutukseen ja jos et kesämökkiäsi edes vuokrattua saa niin ainakin silloin yritä päästä siitä eroon hyvällä hinnalla. Autoakaan ei enempää vuotta kannata seisottaa seisontavakuutuksessa jos se on uudempi ja siitä jonkin merkittävän hinnan saisi.

    Jos myöhemmin paniikisssa tai pakkotilanteessa myymään joutuu, niin silloin tahtoo tulla tehtyä huonoja kauppoja.

    Äänestä

  • tilanteeseesi kirjoitti:

    Olen pitänyt itseäni vahvana, mutta nyt ei pysty enää.

    Opiskelin, sain hyvät paperit, hyvän työpaikan ja nyt yli 15 vuoden työuran jälkeen en kelpaa mihinkään. No, kelpaan sentään vielä johonkin: työvoimakoulutukseen kyykytettäväksi ja ilmaiseksi harjoittelijaksi.

    Elin tarkasti ja vastuullisesti. Maksoin opinto- ja asuntovelkani, hommasin jopa kesäpaikan.

    Jos joudun kesäpaikastani luopumaan, se on loppu. Minä teen jotain lopullista ja se ei jää muilta huomaamatta, eikä syy epäselväksi.

    Minä alan olla katkera.

    Äänestä

  • juuri niin kirjoitti:

    pelkään pahasti että tässä käy lopulta niin että työttömyyspäivärahaa nostetaan just sen verran että sossu ei enään korvaakkaan lääkemenoja, jolloin köyhät on lopullisesti kuoleman loukussa koska sitten ei enään rahat ei riitä sekä ruokaan että lääkkeisiin.

    riittäneet,vaan sossuun on ollut pakko mennä ja ne siellä ihan selvästi joutuvat omistaan antamaan,on se sen verran vaikeeta kaikkine lippu-lappuineen.

    Kesti 3v. maksaa lääkärintodistuksia,että Kela hyväksyi sen,etten parane ja sain ne 3€/kerta lääkkeeni.
    Nyt on silmät "ohjelmassa",toinen kaihi leikattu,toinen menossa...ja saas nähdä,miten ne suhtautuu sitten uusien lasien hankintaan.

    Äänestä

  • ei jaksa enää kirjoitti:

    Olen pitänyt itseäni vahvana, mutta nyt ei pysty enää.

    Opiskelin, sain hyvät paperit, hyvän työpaikan ja nyt yli 15 vuoden työuran jälkeen en kelpaa mihinkään. No, kelpaan sentään vielä johonkin: työvoimakoulutukseen kyykytettäväksi ja ilmaiseksi harjoittelijaksi.

    Elin tarkasti ja vastuullisesti. Maksoin opinto- ja asuntovelkani, hommasin jopa kesäpaikan.

    Jos joudun kesäpaikastani luopumaan, se on loppu. Minä teen jotain lopullista ja se ei jää muilta huomaamatta, eikä syy epäselväksi.

    Minä alan olla katkera.

    ole perhettä joka mökkiä tsrvitsisi, niin voi siitä hyvinkin luopua. Kun huonosti alkaa mennä niin tunteiluille ei parane antaa sijaa.
    Vain 45 vuotiaaksi sain minäkin töissä olla, ja siitä sitten työttömänä ensin ansiosidonnaisella ja siihen päälle kelan sairaspäivät ja sitten vuosia peruspäivärahalla josta n. 900€ bruttoeläkkeelle. Eläkekarttumaa tuli n. 20 vuodelta, kun ammattiopontojakin oli 23 ikävuden jälkeen.
    Minä häivyin pääkaupunkiseudulta kun en ensimmäistäkään katkopaikkaa saaanut, mutta en myynyt asuntoani siellä kun trokaritkin tuolloin vain törkeän alhaisia hintoja tarjosivat.
    Minulla on edelleen tuo asunto siellä , ja nyt sitten myös tämä rivitaloasnto täällä vähän kauempana Hesasta. Eli minä olen näin spekuloinut, ja ostin minä projektiksi pienen maatalokin tuossa välissä josta ei voittoa kuitenkaan ollut odotettavissa ja sen sitten möinkin pois.
    Ei minun mitenkään olisi kannattanut jäädä Hesan puolessa sossun asiakkaaksi senkään tähden kun tiesin, että tulen kuitenkin vielä perimäänkin tämän nykyisen kohtalaisen arvokkaan asunnon täällä.
    Tämä onkin tärkeä juttu huomata, että minkä verran sitä omaisuutta ja siitä mahdollisesti tuloakin on tai on odotettavissa. Onko sitä niin paljon ja onko se tai saako sen sellaiseen muotoon, että sillä pieniksi jäävillä tuloilla loppuelämänsä eteenpäin spekuloimaan pystyy.
    Jotkut silloin heti saneeratuksi tultuaan sanoivat , että kannattaa heti myydä asuntonsa pois saa siitä sitten sen kuin saa, siirtyä vuokralle ja 500 päivän jälkeen sitten hakea asumistukia ja sossusta sen mitä sieltä saa.
    Tämä onkin nykyolissa ihan varteenotettava vaihtoehto jos ei ole muuta omaisuutta tulossa perintöjen kauttakaan, ja kenties vielä oma asuntokaan ei ole kovin arvokas tai siihenkin on vielä paljon velkaa tai isoja remontteja tulossa, ja ura näyttää vääjäämättä päätyvän pitkäaikaistyöttömyyden kautta pienelle eläkkeelle.

    Mutta jos sinulla on oma asunto ja kesämökki, niin omasuutesi määrä on siinä kiikun kaakun. Jos ovat arvokkaita tai odotettvissa on vielä että töitä saa, niin sitten kannattaa ainakin tuo omaisuus pyrkiä säilyttämään. Mutta ei tämä possulje sitä ettetkö voisi mökkiäsi myydä jos hyvän hinnan saat ja sijoittaa nuo varat paremmin tuottavasti. Auto nyt ainakin kannatta laittaa seisomaan jo 2kk. pidemmäksi ajaksi.

    Äänestä

  • yksin elävä terve kirjoitti:

    Tonnin kuussa vaatii, että pärjää.

    Toistaiseksi tuo jää käteen asioon sidotusta. Kohta tipahdan työmarkkinatuelle, ellei ihmeitä tapahtu - se työpaikka löydy.

    Ikää ja työhistoriaa on sen verran, että tuskinpa sossusta irtoaa tukia. Pitääkö tässä nyt sitten perintönä saatu kesämökki myydä? Omaa kotia tuskin sentään voivat vaatia kaupattavaksi? Auto kai on turha työttömällä?

    Kela:
    'Ruokakunnan tuloksi arvioidaan muiden tulojen lisäksi tuloa ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden yhteenlasketusta omaisuudesta. Tuen määrään vaikuttaa se omaisuuden osa, joka ylittää valtioneuvoston asetuksessa vahvistetut ruokakunnan koon mukaiset omaisuuden määrät. Ylittävästä omaisuudesta lasketaan tuloa 15 prosenttia ja kuukausituloa varten tulon määrä jaetaan kahdellatoista.'

    http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/060901112907HV?openDocument#aslisa_omaisuus

    Äänestä

  • kulujahan näistä on kirjoitti:

    menee. Ja tässä käsittääkseni tarkoitetaan nimenomaan sitä omaisuutta mikä on muuta kuin omassa käytössä oleva asunto.
    Eli juuri omaan asuntoon kannattaakin köyhän satsata tai keskittää varansa tai omaisuutensa jos sellaista on. Tässä tulee vielä bonusta sitäkin kautta, kun yhtäältä sitä paremmin ja enemmän asunnossaan viihty mitä parempi ja paremmalla paikalla se on, ja toisaalta jos nykyään asunnostaan muualle kuin lenkille lähtee niin melkein poikkeuksetta myös palaa fyrkkaa.
    Nyt sitten kyllä on tästä tullut uhka, kun tätä verotusta yhtäällä kevennetään ja tosaalla juuri asumisen päällekkin kaadetaan niin että omassa asunnossa asumisen tuoma toimeentuloturva tätä kautta väistämättä rapautuu.
    Myös jotain esim. uusia kovin homogeenisia keskiluokkaisia asuinalueita köyhän kannattaa karttaa vaikka sitten itse asunnot viihtyisiä olisivatkin, sillä tuollaisen homogeenisen ja runsaasti kuluttavan väen seassa ei välttämättä ole helppoa saati mukava köyhän taaplailla.

    Äänestä

  • jotenkin näin kirjoitti:

    satasella kuussa tuon omistuksen vuoksi!

    Kuka näitä miettii ja laskee?

    Äänestä

  • yksin eikä kirjoitti:

    ole perhettä joka mökkiä tsrvitsisi, niin voi siitä hyvinkin luopua. Kun huonosti alkaa mennä niin tunteiluille ei parane antaa sijaa.
    Vain 45 vuotiaaksi sain minäkin töissä olla, ja siitä sitten työttömänä ensin ansiosidonnaisella ja siihen päälle kelan sairaspäivät ja sitten vuosia peruspäivärahalla josta n. 900€ bruttoeläkkeelle. Eläkekarttumaa tuli n. 20 vuodelta, kun ammattiopontojakin oli 23 ikävuden jälkeen.
    Minä häivyin pääkaupunkiseudulta kun en ensimmäistäkään katkopaikkaa saaanut, mutta en myynyt asuntoani siellä kun trokaritkin tuolloin vain törkeän alhaisia hintoja tarjosivat.
    Minulla on edelleen tuo asunto siellä , ja nyt sitten myös tämä rivitaloasnto täällä vähän kauempana Hesasta. Eli minä olen näin spekuloinut, ja ostin minä projektiksi pienen maatalokin tuossa välissä josta ei voittoa kuitenkaan ollut odotettavissa ja sen sitten möinkin pois.
    Ei minun mitenkään olisi kannattanut jäädä Hesan puolessa sossun asiakkaaksi senkään tähden kun tiesin, että tulen kuitenkin vielä perimäänkin tämän nykyisen kohtalaisen arvokkaan asunnon täällä.
    Tämä onkin tärkeä juttu huomata, että minkä verran sitä omaisuutta ja siitä mahdollisesti tuloakin on tai on odotettavissa. Onko sitä niin paljon ja onko se tai saako sen sellaiseen muotoon, että sillä pieniksi jäävillä tuloilla loppuelämänsä eteenpäin spekuloimaan pystyy.
    Jotkut silloin heti saneeratuksi tultuaan sanoivat , että kannattaa heti myydä asuntonsa pois saa siitä sitten sen kuin saa, siirtyä vuokralle ja 500 päivän jälkeen sitten hakea asumistukia ja sossusta sen mitä sieltä saa.
    Tämä onkin nykyolissa ihan varteenotettava vaihtoehto jos ei ole muuta omaisuutta tulossa perintöjen kauttakaan, ja kenties vielä oma asuntokaan ei ole kovin arvokas tai siihenkin on vielä paljon velkaa tai isoja remontteja tulossa, ja ura näyttää vääjäämättä päätyvän pitkäaikaistyöttömyyden kautta pienelle eläkkeelle.

    Mutta jos sinulla on oma asunto ja kesämökki, niin omasuutesi määrä on siinä kiikun kaakun. Jos ovat arvokkaita tai odotettvissa on vielä että töitä saa, niin sitten kannattaa ainakin tuo omaisuus pyrkiä säilyttämään. Mutta ei tämä possulje sitä ettetkö voisi mökkiäsi myydä jos hyvän hinnan saat ja sijoittaa nuo varat paremmin tuottavasti. Auto nyt ainakin kannatta laittaa seisomaan jo 2kk. pidemmäksi ajaksi.

    Miksi?

    Kimpassa saa olla kivaa?

    Yksin ei vähääkään?

    Muiden muksujen kasvatuksesta ja koulutuksesta on maksettu veroa ja nyt sitten vielä mitä..?

    Eikö teille mikään riitä?

    Äänestä

nostaa tuota kela-eläkettä ja sen myötä myös peruspäivärahaa, ja myös asumistukea olisi tarkistettava. Tämä siksi että ei eläkeläisen jolla ei mitään erityisempiä sairauksia ole tarvitsisi sossusta toimeentuloaan anelemassa käydä, sillä kaikki eivät sossusta mitään edes hae vaikka he olisivat oikeutettujakin sieltä jotain saamaan.
Kansaneläke on edelleenkin tärkein tulonlähde juuri monelle vanhemmalle naiselle, joka on vain vähän ollut töissä kodin ulkopiolella, ja on niitä aina joitain vanhempia miehiäkin joille eri syistä työeläke on jäänyt pieneksi, tai puuttuu jopa kokonaankin. Sitten on vielä nämä laman seurauksena pienille työeläkkeille saneeratut ja hekin yleensä saavat ainakin vähän myös kansaneläkettä.
Ei tällaisista eläkkeistä tietenkään pystytä maksamaan erityisiä perheiden tukia tai isoja sairaskuluja saati jotain hyvin kalliiksi tulevia vanhusten 'loppuhoitoja' ennen kuolemaa, ne kuuluvat kunnan soisiaalitoimelle.

Mutta reilu korotus, mikä nyt tarkoittaa sitä että yli 100€/kk lisää kansaneläkkeeseen niin sitten se jo jossain vähän tuntuisi vielä tällä nykyhintatasolla.
Ei kunnallinen toimeentulotuki ole tarkoitettu miksikään eläkerahastojen jatkeeksi josta säännönmukaisesti kompensoidaan liian pieniä eläkkeitä.

Äänestä

Hankkikaa työpaikat senkin lorvailijat. 2000-luvulla kukaan ei enää jaksa kuunnella kitinäänne. Töihin siitä, vaan voihan se olla vaikeaa kun työnteko haittaa Etanolin nauttimista. Mutta teitä ja rakennuksia ei rakenneta sillä että jengi istuu suomi24:seen kirjoittelemassa kännisiä viestejä siitä miten HEIDÄN pitäisi saada lisää tukia.

Jokainen - kliinisesti terve - pitkäaikaistyötön iältään 25-45 on pummi spurgu ja ei ole mitään sympatiaa heidän "ongelmiaan" kohtaan. Töihin siitä saatana!

Äänestä
  • Se joka omisti mökin voisi antaa mökkinsä vuokralle ja saisi tuloja siitä vai pelottaako tukien menetys?
    Itse saan vuokratuloja parista mökistä ja asunnosta, niin ihmettelen vaan kuinka kannattaa ihmisten asua vuokralla. Samalla summalla lyhentää asuntolainaa ja sen sentään voi vaikka myydä pois, mutta vuokra-asuntoon laitetut rahat menee kaikki toiselle.
    Mökin vuokraus taas on ihan fiksua ihmisiltä jotka eivät halua mökkiä taakakseen vaan nautintopaikaksi.

    Äänestä

  • Kiitos hakemuksestasi ilmoittamaamme tehtävään sekä mielenkiinnostasi meitä kohtaan. Olemme käsitelleet kaikki hakemukset ja valinneet sopivimmat hakijat jatkoon. Tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun.

    Äänestä

  • hyvin köyhillä mene jos he myrkyllisiä alkoholin korvikkeita kuten etanolia juomaan joutuvat, niin kuin tuossa väität.
    Jos köyhät todellakin tuolliseen jamaan ovat ajautuneet niin taitaa jo heidän fyysinenkin terveytensä olla sen verran heikko, että ei heistä ainakaan äkkiseltään mihinkään töihin ole.

    Että yli 45 vuotiaita et lainkaan töihin kelpuuttaisi jos he työttömiksi ovat jääneet.
    Eli ei sitten sinunkaan mielestäsi mikään ole muuttunut tässä asiassa sitten laman.
    Tiedätkö muuten mitä se merkitsee kun pitäisi saada olla työelämässä 65 vuotiaaksi asti, ja samalla eläkkeelle siirtymisikää on pyritty vielä nostamaankin erilaisin rahallisin 'kannustimin', mikä jälkimmäinen on ihan sama asia kuin leikkaamalla aikaisemmin eläköitymään pakotetuilta.

    Äänestä

  • sitä mieltä, että kommentoimasi viesti on kännissä krjoitettu.
    Ei näillä sivuilla juurikaan känniset kirjoittele, paitsi mitä jotkut provoilijat ehkä.
    Varmaan minunkin kirjoitukseni kännisen kirjoitteluksi haluat tulkita. Siinä et muuta kuin osoitat röyhkeytesi, ja sen että kirjoituksesta jotain ymmärsit sellaista josta sitten ärsyynnyit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitä uutta? kirjoitti:

TS Kotimaa
Selvitys: Peruspäiväraha ei riitä elämiseen

Helsinki, STT
"Pienet perusturvan viilaukset eivät vapauta ihmisiä toimeentulotukiluukulta. Työttömien peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea olisi korotettava varsin tuntuvasti eli yli 40 prosenttia, jotta työtön pärjäisi ilman toimeentulotukea."

"Tutkija Pertti Honkanen Kelan tutkimusosastolta on laskenut sosiaaliturvaa uudistavalle SATA-komitealle, millaisilla uudistuksilla ihmisiä voisi vapauttaa toimentulotukiluukulta. Selvityksen mukaan työttömän päivärahaa pitäisi korottaa keskimäärin 220 euroa kuussa eli yli kymmenen euroa päivässä."

"Keskimääräinen korotus merkitsisi kuitenkin, että osalle työttömistä korotus olisi "liian suuri" ja osa jäisi edelleenkin toimeentulotuesta riippuvaisiksi."

"Perusturvan varassa elävien työttömien asemaa on selvityksen mukaan vaikea parantaa pelkällä peruspäivärahan korotuksella, ellei samanaikaisesti muuteta myös verotusta ja asumistukea."

TS
Julkaistu 2.9.2008 6:06:50
(Päivitetty 2.9.2008 10:07:04)
http://www.turunsanomat.fi/viimeuutiset/ts/?ts=0,3:2025:0:0,4:26:0:0:0;4:27:0:1:2008-09-02;4:28:0:0:0;4:29:0:0:0;4:30:0:0:0;4:31:0:0:0,0,1:0:0:0:0:0:#562133

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu