Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kaksi karua kertomusta Suomesta, 70 vuotta erottaa niitä...

Kolmannes vanhainkotien vanhuksista vajaaravittuja
Julkaistu: 11:00
stt

Vanhainkodeissa asuvista vanhuksista noin kolmannes on tuoreen tutkimuksen mukaan vajaaravittuja. Joka kuudes tutkituista oli vakavasti vajaaravittu.
Ravitsemukseen on tutkijan mukaan kuitenkin viime vuosina kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota, ja tilanne on jonkin verran kohentunut. Viisi vuotta sitten vajaaravittuja oli yli puolet vanhainkotien asukkaista.
Tutkimuksessa selvitettiin viime keväänä noin 330 vanhainkodin asukkaan ravitsemustilaa viidessä kaupungissa.




Mannerheim määräsi keskitysleirit Itä-Karjalaan
Julkaistu: 13:14
stt

Itä-Karjalan venäläinen väestö siirrettiin syksyllä 1941 keskitysleireille ylipäällikkö Mannerheimin käskystä. Sotilashallinto perusteli venäläisten siirtoja sillä, että väestö asui sotatoimialueella ja oli mahdollisesti epäluotettavaa. Ylipäällikön etukäteen antamasta sotilaskäskystä vangita venäläiset ei puhuttu mitään.
Tiedot ovat historiantutkija Osmo Hyytiän tietoteoksesta Suomalainen Itä-Karjala 1941–1944. Editan kustantama kirja perustuu erittäin laajaan lähdeaineistoon. Kustantajan mukaan tutkimus tarjoaa uusia näkökulmia jatkosodasta käytyyn keskusteluun.
Jatkosodan alkaessa kesäkuussa Suomi aloitti hyökkäyksen ja eteni Laatokan pohjois- ja itäpuolitse Itä-Karjalaan.
Alueen väestö eroteltiin kahteen ryhmään: kansallisiin ja epäkansallisiin. Jälkimmäiseen ryhmään kirjattiin venäläiset, mutta myös ukrainalaisia, puolalaisia, latvialaisia ja moldovalaisia. Epäkansalliset siirrettiin keskitysleireihin.
Itä-Karjalan kaikkien keskitysleirien asukasmäärä oli suurimmillaan 23 984 vuoden 1942 huhtikuun alussa. Vuoden lopussa leiriläisiä oli vielä 14 862.
Sitä mukaa kun suomalaiset etenivät Itä-Karjalassa, alueen väestö kirjattiin ja jaoteltiin kansallisuuden perusteella. Väestökirjauksen tarkoituksena oli "Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan".
Ylipäällikkö oli jo ennen Itä-Karjalan sotilashallinnon perustamista 8. heinäkuuta 1941 antanut käskyn, jossa määrättiin vallattavalle alueella jääneen väestön käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin.
Venäläisiin ei kuitenkaan tullut lukea suomalaisista tai karjalaisista vanhemmista polveutuvia venäjänkielisiä henkilöitä, jotka halusivat liittyä karjalaiseen väestöön.
Kansalliseen väestöön kuulunut sai vihreän oleskeluluvan, epäkansalliseen punaisen kortin.
Vallattujen alueiden väestö koostui melkein yksinomaan naisista, alle 15-vuotiaista lapsista ja vanhoista miehistä. Tämä näkyi myös leirien kuolemansyytilastoissa, joissa perussyyksi tai lisätekijäksi kuolemaan on arvioitu aliravitsemus.
Korkeimmillaan kuolleisuus oli kesällä 1942. Silloin kuoli 500–600 henkeä kuukaudessa. Kuolleista suurin osa oli lapsia ja vanhuksia.
Esimerkiksi Äänislinnan (Petroskoin) leireillä kuoli vuonna 1942 kaikkiaan 3 017 ihmistä. Itä-Karjalan kaikkien keskitysleirien kuolleisuus nousi vuoden loppuun mennessä 3 516 henkeen.
Keskitysleirit oli määrätty noudattamaan sotavankileirien ravintoannoksia. Laskennallisista ravintoarvoista (työssä käyville 2 538 ja käymättömille 2 038 kaloria) ei kuitenkaan kyetty pitämään kiinni.
Perunan loputtua vuoden 1942 alussa ravintoarvot jäivät vielä alhaisemmiksi. Aliravitsemus paheni ja leiriläisiä alkoi kuolla nälkään.

7

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysymyksiin

      1) Suomen laitoshoidossa olevat vanhukset voivat huonommin kuin olisi aihetta. Erityisen ikävää tämä on tilanteissa, joissa nimen omaan maata puolustaneiden sotaveteraanien ravitsemusta on pienennetty, kuten raportoitiin tapahtuneen vuonna 2008.
      Lisää rahaa olisi saatava tähän. Sen sijaan turhia rahareikiä on tavattomasti - yhtenä älyttömimmistä pidän ns. lähialuetukea itänaapuriin a la Pietarin jätehuollon tukeminen. Valitettavasti tämänkaltaisten turhatukien poistaminen saa russofiilisessä änkyrävasemmistossamme aikaan karmean älämölön, jonka hiljentäminen ei onnistu kuin tällaisia tukia jatkamalla. Mielestäni saisivat vain huutaa minkä huutavat.

      2) Sodan aikana suomalaisten oli pakko perustaa internointileirejä epäluotettavan aineksen toimintamahdollisuuksien karsimiseksi. Kun ajattelee miten desantit ja muuta siviliväestöä surmanneet imperialistien agentit toimivat, oli tämä välttämätön toimenpide. Samaa tekivät muutkin sotaa käyvät maat. Jopa sotaa käymättömät: v. 2008 syytteen kansanmurhasta saanut virolainen neuvostoeversti Arnold Meri puolusti 20 000 virolaisen internointia Suomen TV:ssäkin nähdyssä haastattelussa juuri noilla sanoilla.
      Ero varsinaiseen keskitys- l. tuhomisleiriin oli kuitenkin selvä. Tätä tosiasiaa ei suomalainen russofiili änkyräkommunisti suostu myöntämään. Tämä estoisuus on kaksinaamaista, koskapa juuri kansallisuuden perusteella ei pelkästään vangittu vaan enimmäkseen teloitettiin myös suomalaisia Stalinin kaudella ja suurin joukoin, monien ollessa nimen omaan kommunisteja.

      Tätä ei tosin hannu.rainestolle kannata juurikaan kertoa: Stalinin toimistahan hän ei mitään tiedä. Eikä tule tietämäänkään, todennäköisesti, vaikka siitä hänelle infoa annettaisiinkin, koska mikään uusi ja oivaltava ei tunnetusti russofiilin suomalaiskommunistin tajuntaan voikaan upota.

      • No, taidat olla kovin väärässä. Pistän parit pätkät selvittämään sitä, mitä tiedän...

        ""
        Oikea tieto kommunismin uhreista on n. 3 miljoonaa. Sen sijaan fasismin uhreja oli n.55 miljoonaa Ihmistä, joista venäläisiä n. 25-30 miljoonaa, juutalaisia 6 miljoonaa ja muita ryhmiä, kuten mustalaisia joukoittain. Kapitalismin uhreja syntyy edelleen päivittäin pelkistä lapsista 35.000.
        Mikään järjestelmä ei siis koskaan tule tuota ylittämään, sillä kapitalismin jälkeen, ei synny enää yksilökeskeistä yhteiskuntamuodostumaa. Huomio vielä, että fasismi oli ja on edelleen kapitalismiin elimellisesti kuuluva ominaisuus.

        Tietoni kommunismin uhreista on perusteltavissa ja todistettavissa, jota sinun herjaväittämäsi ei suinkaan ole.
        Kommunistien uhrit syntyivät pääosin vankileireillä kuolleista, ei teloitetuista. Päävästuunkantajana on NL.n kommunistipuolue, ei Stalin, tämä vielä tarkennukseksi. Vankileireille joutui väärin ja oikein ilmiannettuja, toisinajattelijoita ja vehkeilijöitä Tämä ei taasen eroa mitenkään meidän omista, suomalaisille vankileireilleen laittamista."""

        ja toinen...

        ""YKS'KAKS 1/93
        Jorma Orelma:
        Luurankoja Suomen kaapissa

        Kaapissa olevat luurangot ovat sellaisia, joita kaapin omistaja ei mistään hinnasta haluaisi päivänvaloon. Sellaisia luurankoja on varmasti monilla firmoilla (esim. Boforsissa Ruotsissa), monilla puolueilla (SKP:n Moskovasta saama tuki) tai vaikka yksityisillä (monilla entisillä SS-miehillä).
        Suomessa näitä luurankoja on yritetty löytää monelta eri suunnalta. Yksi viime vuosien uutterimmin kaivelluista Suomen vaiheista on ollut Kekkosen aika: luurankoina on kaivettu esille Kekkosen taustaa niin Valpon miehenä kuin Moskovan agenttinakin.
        Kun kuitenkin Kekkonen näyttää tehneen Suomelle enemmän hyvää kuin pahaa, on tällä rintamalla hiljennytty. Nyt tutkitaan Suomen armeijan sodanaikaisia julmuuksia sekä sitä, mikä on totuus sotakorvauksista.
        Jokin aika sitten käsitteli m.m. ruotsalainen Dagens Nyheter laajasti näitä kahta asiaa.
        Sotakorvaukset
        Kun Toinen Maailmansota päättyi, istui Suomi hävinneiden penkillä. Neuvostoliitto oli tosin hyökännyt ("Mainilan laukaukset") Suomeen vuonna 1939, mutta välirauhan jälkeen se oli Suomi, joka syksyllä 1941 hyökkäsi Saksan asekumppanina Itärajan yli ja etenkin jatkoi etenemistä vielä vanhan rajan yli Itä-Karjalaan. Kun sota sitten päättyi, tuomittiin Suomi suuriin sotakorvauksiin.
        Suomi maksoi vuosina 1944-52 sotakorvausta, joka nousi vuosittain 12-20 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä oli valtava uhraus maalta, joka juuri oli ollut seitsemän vuotta sotatilassa.
        Palkkiona sotakorvausten säntillisestä suorittamisesta suomalaiset saivat aiheen kerskua sillä, että olivat yhtenä harvoista maksaneet koko sotakorvauksensa.
        Nyt elää tämä ylpeydenaihe omia vaaran aikojaan.
        Suuri bluffi
        Tai oikeastaan kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, miten paljon Suomen olisi oikeastaan pitänyt maksaa sotakorvauksia jos Suomi olisi ollut (muista poiketen?) rehellinen.
        Suomalaiset nimittäin onnistuivat pimittämään lähes kymmenen miljardin markan arvosta saksalaisten saatavia, joita ei tämän pimityksen ansiosta jouduttu luovuttamaan Neuvostoliitolle.
        Kyse oli 120 000 tonnin ase-erästä jonka Saksa toimitti Suomeen jatkosodan aikana, ja jolla oli suuri merkitys Suomen sodankäynnille. Sitten kävi kuitenkin niin "hassusti", että laskujen Saksassa olevat kopiot tuhoutuivat Berliinin pommituksissa ja näinollen laskuista oli kappale vain Suomessa.
        Rauhansopimuksen mukaan Suomen piti luovuttaa kaikki Saksan Suomessa oleva omaisuus tai saatavat Neuvostoliitolle.
        Tämä 12 miljardin markan summa (ja joka siis oli käytetty sodassa aseina) olisi ollut Suomelle kova maksettava. Tämän vuoksi mobilisoitiin väärennysprojekti, jolla aselasku saatiin pienenmään murto-osaansa, vajaaseen neljään miljardiin markkaan. Väärennökset tehtiin varmuuden vuoksi Ruotsissa.
        Nyt 50 vuotta myöhemmin tämä huiputus on kaivettu esiin. Osoitukseksi Suomen epäluotettavuudesta? Entisen KGB:n puhdassydämiset virkamiehet ovat varmasti moraalisesti kauhean närkästyneitä...
        Näistä sotakorvausasioista on Suomessa kerrottu Seura-lehdessä sekä televisiossa.

        Keskitysleirit

        Äsken selostetussa sotakorvaustarinassa on ehkä oma selittämisensä, mutta muiden sotarikosten joukossa se jää kuitenkin melko kiltiksi.
        Paljon pahempi on se syyte, että Suomella oli jatkosodan aikana Itä-Karjalassa 15 keskitysleiriä, joihin oli koottu 25 000 venäläistä naista, vanhusta ja lasta. Kahdeksan aiempaa leirivankia on toisistaan riippumatta kertonut vartijoiden julmuuksista kuten pahoinpitelyistä, syyttömien teloituksista, raiskauksista... Sanalla sanoen samantapaisista asioista mitä tällä hetkellä tapahtuu Bosniassa ja joista maailma on syystä kauhuissaan.
        Myös nämä asiat on kerrottu tänä talvena Seura-lehdessä.

        Korvausvaatimuksia

        Suomalaisten vuosina 1941-44 kokoamilla keskitysleireillä Itä-Karjalassa olleet venäläiset vaativat nyt Suomen valtiolta korvauksia. He viittaavat siihen, että Saksa maksaa entisille juutalaisille keskitysleirivangeille huomattavia korvauksia.
        Vasta äskettäin järjestäytyneet Venäjän keskitysleirivangit ovat lähettäneet Suomen presidentille asiaa koskevia kirjeitä, mutta eivät kertomansa mukaan ole saaneet vastausta.
        Presidentinkanslian ja siis Suomen virallisen kannan mukaan näillä vaatimuksilla ei ole perusteita.
        - Kyseessä oli sotatila. Sodan lopputulos on todettu rauhansopimuksessa ja Suomi on maksanut sotakorvauksensa. Lisäksi asia on juridisesti vanhentunut.
        Punkt. Slut.

        Totta ainakin toinen puoli

        Edelleen Helsingin Sanomia lainatakseni kertoo Venäjän keskitysleirivankien keskusjärjestön Petroskoin osastossa työskentelevä Klavdia Njuppijeva, että yksistään Petroskoin seitsemällä keskitysleirillä kuoli jatkosodan aikana noin 5 000 siviiliä.
        Suomalaisten toimesta kootut keskitysleirit eivät ole kuitenkaan mitään uusvenäläistä propagandaa vaan tiedossa olevaa totuutta. Leireistä on olemassa tohtorinväitöskirja, jonka on tehnyt Joensuun yliopiston dosentti Antti Laine. Väitöskirjan nimi oli "Suur-Suomen kahdet kasvot".
        Antti Laine ei kuitenkaan hyväksy lukua 5 000 kuollutta. Hänen mukaansa määrä on liian suuri vaikka laskettaisiin kaikkien Itä-Karjalan leirien kuolleet.
        Antti Laineen (ja HS:n) mukaan leirikuolleisuus keskittyi vuoden 1942 kesään. Syy oli siinä, ettei elintarvikehuoltoa valmisteltu pitkäksi ajaksi, koska leireistä odotettiin lyhytaikaisia. Saksalaisten odotettiin valtaavan Leningradin, minkä jälkeen leirivangit olisi viety kauemmas Venäjälle. Kova kuolleisuus johtui lähinnä nälkiintymisen aiheuttamista taudeista.

        86 000 venäläistä vankia elossa

        Suomalaisilla keskitysleireillä olleiden, edelleen elossa olevien venäläisten määrä ei ole tiedossa. Kaikkiaan on Venäjällä keskitysleirivankien järjestön mukaan edelleen 86 000 elossa olevaa entistä keskitysleirivankia.
        Petroskoilainen Klavdia Njuppijeva vetoaa HS:ssä, että "myös suomalaisten olisi vihdoin muistettava niitä vielä elossa olevia venäläisiä siviilejä, jotka joutuivat menettämään lapsuutensa Itä-Karjalan keskitysleireissä."
        Tämän katsauksen alussa selostettu sotakorvausjuttu on järkevästi katsoen toisarvoinen seikkailu. Viranomaisten tehtävän luonteeseen kuuluu - siltä tuntuisi - toimia oman kansan etujen puolesta.
        Ihmisten käsittely on aivan eri juttu. Ei voi olla niin, että ruotsalaiset tai englantilaiset olivat tuhmia kun internoivat suomalaisia sodan aikana. Se miten suomalaiset itse käsittelivät valloitettujen alueiden väestöä, on ensiarvoisen tärkeää. Jos näissä väitteissä on asiaa, on se tutkittava ja vaikka sitten korvattava. Suomi ei ole kaikin puolin syytön: inkeriläisten palautukset ovat siitä yksi puoli.
        Vaikka tietysti asioilla on rajansa.
        Äskeisen tiimoilta kertoo eräs Presidentinkanslian edustaja, että pari vuotta sitten tuli Venäjältä korvausvaatimus varastetuista perunoista. Kirjeen mukaan joku suomalainen oli jatkosodan aikana vienyt itäkarjalaisen asukkaan perunoita. Korvauksena tästä omavaltaisuudesta vaati k.o. henkilö nyt, että Suomen valtion olisi ostettava hänelle auto...
        Lähteet: H.S. 27.1.93 ja DN 11.2.93.

        Liitetty asiakirjasta


    • setä kertoo ja selostaa kuvat

      Kaksi todellista ja kylmää kertomusta kapitalismin epäinhimillisyydestä. Niinhän se on, että porvariston hillitty charmikin, kuten koko riistojärjestelmä, on luokkataistelukysymys, jota palstan työläisporvarit eivät laskiessaan kuola poskella piensijoituksiaan huomaa lainkaan. Kuvittelevat piruparat elävänsä haavemaailmassaan, koko kansan markkinataloudessa, vaikka jenkkilän kriisimoska on valumassa maailman syliin!

      • T Urpo

        Olisikin tasan nolla kun sinä ja Rainesto
        pääsisitte kansantalouden kimppuun.

        Ongelma on todellinen, mutta mietitäänpäs miten
        sosialismissä onnistuisi uutisoida JÄRJESTELMÄN
        puutteista.

        Joudut tunnustamaan että sosialistisessa valtiossa
        on ongelmien esiin tuonti lähes kriminalisoitu.

        Kukaan ei elä haavemaailmassa.

        Keskiverto kunnan tai kaupungin valtuutettu
        menee yli siitä mistä aita on matalin.

        Julkisuuden paine voi korjata asiaa, kuten
        Tampereella vanhusten talon kroonista työvoima-
        pulaa.

        Tämä asia ei ole porvaristo vasemmisto
        problematiikkaa.

        Se on valtaväestön sokeutta.

        Myös työläisten, jotka valtaa pitävät.

        Höpö setukka ja Rainesto yrittävät tässä
        veivata kommunismin viitekehystä hätiin.

        Toveri Urpo on sangen huvittunut, koska vallankei-
        kaus kaataisi talouden ja saman tien olisivat
        vanhukset taivasalla.

        Menkääs koloonne miettimään ja harjoittelemaan
        objektiivisuutta.


    • Anonyymi

      Suomen "keskitysleirit" Venäjän disinformaatiota.

    • Anonyymi

      Suomalaisten perustamat keskitysleirit Itä-Karjalassa ovat totta. Se tehtiin rotuerottelu pontimena. Suomensukuiset saivat olla mutta muu väestö ahdettiin keskitysleireihin
      Lähde: Helge Talvitie muiden lisäksi. Teos, Suomi miehittäjänä 1941 - 1944. On typerää kiistää tosiasiat.

    • Anonyymi

      Vuonna 2008 jo tiedettiin terveydenhuollon tulevat ongelmat mm. hoitajapula. Yksikään hallitus ei ollut kiinnostunut. Nyt Kokoomus aikoo lisätä hoitajien työtaakkaa palkkaa korottamatta löysäämällä hoitajamitoitusta. Natojäsenyys vaatii aseita terveydenhoidon sijasta.
      Kansalaiset saattoivat jo todeta suurten ikäluokkien vanhentumisen vuoteen 2030 saakka. Terveyden- ja vanhushoidon ammattikoulutusta olisi tullut lisätä asteettain.
      Porvaripuolueet todellisen ongelman sijasta laativat mm. sotalaitoksen laajentamista.
      Todella irvokasta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2374
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      55
      2085
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      95
      1923
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1672
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1592
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1430
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe