Mainilan

On paljon madollista ettei Stalinin ampunut Mainilaan.
1. Kannaksella lumimyrsky ja suomalaiset joukot vetäytyneet Mannerheimlinjan suojiin.
2.Rajavartiojoukot vahvistivat Mainilaan ammutun.
3.Moooribaatti eteni hiljakseen kenenkään estelemätä Kotkasta kohti Karjalan kannasta. Jengi maihinnousi ja mukanaan sinko. Mainilaan kerrotaan myöhemmin päivän mittaan ammutun.
11411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Bolsheviikit vastaan länsijoukkoja.

Äänestä

Minäkin uskon, että Stalin ei ollut henkilökohtaisesti ampumassa Mainilan laukauksia.

Äänestä

niin tuntuu mahdottomalta että he olisivat olleet niin kieroja Suomea kohtaan. Venäläisethän olisivat jättäneet Suomen erityissuojeluun ja kokonaan ulkopuolelle kaikista 2MS kärsimyksistä. Mutta toisinhan siinä kävi, kun suomalaiset eivät luovuttaneet muutamaa saarta joilla venäläiset olisivat pystyneet torjumaan kokonaan saksalaisten uhan heitä ( ja Suomea) kohtaan. Venäjä ei ikinä anna anteeksi tuota erittäin törkeää tekoa ja siitä johtuvia seurauksia joista sapelinkalistelijat NYT Suomessa saavat kantaa vastuun. Sapelinkalisteluksi luokiteltavia tekoja on nimenomaan Mainilan laukauksien törkeä vääristely ja syytteleminen niistä Neuvostoliittoa. Samoin on laita erillissodasta ja Helsingin suurpommituksista puhuminen, mitään noista noista ei selväjärkinen ota vakavasti.

Äänestä
  • Venäläisiä syytetään aiheetta. Hyvä esimerkki oli kuva venäläisestä sukellusveneestä, joka oli tutkimassa Venäjän mannerjalustaa. Länsimainen skandaalilehdistö väitti, että kuva on Titanic-filmistä. Samaa soopaa kuin Mainilan laukauksetkin.

    Äänestä

Isoisäni oli Laguksen toisessa panssaridivisioonassa. Sen maahanlaskujoukot Sturm-panssareilla vahvistettuna olivat jo kaksi viikkoa ennen talvisodan syttymistä lähellä Leningradia, siis NL:n puolella. Turha syyttää kaikesta Neuvostoliittoa. Osataan sitä meilläkin!

Äänestä
  • OLi hieno suoritus Lagukselta! Hän toimi everstiluutnanttina Kannaksen armeijan huoltopäällikkönä. Panssaridivisioona perustettiin vasta 1942.Sturmeja ei 1939 ollut keksittykään, eikä Suomella ollut maahanlaskujoukkoja.

    Tarinoita osataan kehitellä meilläkin.

    Äänestä

Tämä juttu on jo niin moneen kertaan käyty läpi että ihmettelen sun sitkeyttäs ton höpölöpö jutun postaamistas. Koitas nyt jo pikkuhiljaa keksiä uusi juttu, niin voidaan keskustellakin.

Äänestä

tosin ollut keksittykään.Kannaksella ei ollut 26.11. 39 lumimyrskyä. Suomalaiset joukot eivät olleet vetäytyneet. Rajan tuntumassa oli noin 20 000 miehen suojajoukot.Mikään moottoribaatti ei olisi päässyt kahden maan merivalvonnan läpi.

Mainilan laukaukset ampui 70. Divisioonan tykkiryhmä 5. Punalippuisen Siestarjone rajavartio-osaston varmistaessa alueen. Tarina kaatuneista puna-armeijalaisista on keksitty juttu.

Äänestä

  • meminirkki kirjoitti:

    Muistaakseni oli vahvoilla teoria että Berijan miehet ampuivat mainilaan kranaatin heittimillä.

    http://www.youtube.com/watch?v=6WipJrWm1Qk

    Mainilan laukaukset ampui kapteeni Ugrjumovin johtama 76 mmm kenttätykki 70. Divisioonan tykistöstä.Se ampui 3-5 laukausta ( tiedot hieman vaihtelevat, lumipyry haittasi havaintojen tekoa) alueelle, jonka oli eristänyt Berijan alaisen NKVD:N (sisäministeriön) 5. Punalippuinen Siestarjoen rajavartio-osasto päällikkönä majuri Okunevits.Paikalla oli myös NKVD:n Leningradin piirin päällikkö Goglidze.

    Seuraavana päivänä asiasta ilmoitti 7. Armeijan esikunta mm. naapurina olleeseen 43. Divisioonaan. Kun sen komentaja Kirpitsnikov kysyi asiaa 70.Divisioonasta, siellä ei tiedetty mitään. Kun 70.D sai saman kirjelmän, todettiin tapahtuman ilmeisesti ollen totta, koska kerran niin paperilla ilmoitettiin. Kapteeni Ugrmujov yleni Talvisodan jälkeen pikavauhtia majuriksi ja everstiksi.

    Äänestä

  • Lumpeensoutaja kirjoitti:

    Tossa on myös jotain juttua: Paraatimarssi Suomeen, Talvisota venäläisin silmin, Viktor Stepakov, Dmitri Orehov, WSOY 1992, S.46-48.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

laukaukset kirjoitti:

On paljon madollista ettei Stalinin ampunut Mainilaan.
1. Kannaksella lumimyrsky ja suomalaiset joukot vetäytyneet Mannerheimlinjan suojiin.
2.Rajavartiojoukot vahvistivat Mainilaan ammutun.
3.Moooribaatti eteni hiljakseen kenenkään estelemätä Kotkasta kohti Karjalan kannasta. Jengi maihinnousi ja mukanaan sinko. Mainilaan kerrotaan myöhemmin päivän mittaan ammutun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu