erottuaan toisessa avioliitossa? Perustelut jos voi!
Voiko
pappi olla
6638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
voi useimmiten edes toimia pappina avioeronsa jälkeen.
Ainoa peruste voisi olla piispan myöntämä erivapaus eli ekonomia. Sellainen piispa, joka tällaisen myöntää on epäreilu. Samat säännöt kaikille!
Ekonomia lienee perusteltua joissakin tapauksissa. Kannattaa muistaa sekin, ettei Suomen ortodoksisella kirkolla ole valtavia pappisvarantoja, joista ammentaa. Olemme pieni vähemmistö, ja sen mukaan on toimittava.
Minusta on myös tärkeää muistaa kuuliaisuus. Jos piispat ovat jotakin harkinneet ja päättäneet, niin eiköhän meidän "laumalaisten" olisi luotettava paimeniimme ja heidän harkintakykyynsä. On tuskin nöyryyden hengen mukaista, että maallikko alkaa vastoin parempaa tietoaan kritisoida näitä päätöksiä. Emmehän kuitenkaan tunne kaikkien tilanteiden yksityiskohtia, ei niitä ole meille kerrottu eikä kuulukaan kertoa.
otetaan huomioon.
Mitä tapahtuu jos pappi laittaa toisen naisen raskaaksi ja asia tulee ilmi?
Ortodoksisessa kirkkokunnassa on kaikki kaupan!
tainnut olla enää toimintakelpoinen myöntäessään erityisluvan. Nykyinen piispamme ei liity tähän mitenkään.
jokainen maallikkokin. Erivapaudet syövät kirkon uskottavuuden.
En puhunut mistään yksittäisitä tapauksista, koska kaikki tuntemani eronneet ja uudestaan avioituneet papit ovat mennettäneet pappeutensa eikä ole näköpiirissä, että he voisivat saada sen takaisin. Puhuin aivan yleisesti. Jos sinä vihjailet johonkin "tuntemaasi" tapaukseen, niin sille minä en voi mitään.
palaa!