Sehä on vain

kulkeva suunnitelma. Siitä vain tulee senverran iso, että siellä voidaan harjoitella/pelata pesä-, että jalkapalloa ja luonnollisesti myös muita ns. kesälajeja. Lisäksi isot tapahtumat mm. konsertit, messut,puoluekokoukset ym. muut isompaa tilaa tarvitsevat tapahtumat, jonkamoista eiLapualta tällähetkellä löydy.
Ja mikä erikoisinta: hallin lämmitys (14-15 astetta)
hoidetaan nyk. Kiviristin Lämmön (= v. 2009 Lapuan Energia) verkoston PALUULÄMPÖENERGIALLA.
Tarkoittaa tiettävästi valtakunnan ensimmäistä ns.
EGOHALLIA.
12822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

EGOHALLI!

Äänestä

yhtälailla messujen ym. tilaisuuksien pitopaikkana. Monetko messut on pidetty. Ei ainoitakaan. Tiedetään, että palloiluhallin lattiapäällyste muita tilaisuuksia kuin pelaamista varten, on niin helvetin kallis, että sitä tuskin edes tehdään. Joten turhaa myyntipuhetta konsertit, messut ym.

Äänestä

vastustan!!!!!!!!!!!!edelleenki vastustan

Äänestä
  • vapaasti, se on sun oikeus. Minä käytän oikeuttani olla hallin kannalla, tätähän se demokratia eli kansanvalta on. Valtuusto päätti asiasta demokratian kaikkien taiteen ja sääntöjen mukaisesti, ei siinä pitäisi olla mitään kummallista. Olisi outoa jos päätökset syntyisivät vähemmistön äänillä.

    Äänestä

  • vaan aivan kirjoitti:

    vapaasti, se on sun oikeus. Minä käytän oikeuttani olla hallin kannalla, tätähän se demokratia eli kansanvalta on. Valtuusto päätti asiasta demokratian kaikkien taiteen ja sääntöjen mukaisesti, ei siinä pitäisi olla mitään kummallista. Olisi outoa jos päätökset syntyisivät vähemmistön äänillä.

    joten se siitä "demokrtian kaikkien taiteen ja sääntöjen mukaisista" päätöksistä. Mitä muodosta, jos sisältö on paskaa.

    Äänestä

  • kaasupötistäkin kirjoitti:

    joten se siitä "demokrtian kaikkien taiteen ja sääntöjen mukaisista" päätöksistä. Mitä muodosta, jos sisältö on paskaa.

    puhutaan harjoitushallista ja kaasupötistä! Kaasuja tulee tietysti harjoitushallissakin mutta vain pieninä prutkauksina.

    Äänestä

  • eri asia kun kirjoitti:

    puhutaan harjoitushallista ja kaasupötistä! Kaasuja tulee tietysti harjoitushallissakin mutta vain pieninä prutkauksina.

    Vatikaanissa, Valkoisessa Talossa, Kremlissä, kaikkialla päättää enemmistö.

    Äänestä

  • päätä vähemmistö kirjoitti:

    Vatikaanissa, Valkoisessa Talossa, Kremlissä, kaikkialla päättää enemmistö.

    seuraa, että päätökset on hyviä Vatikaanissa, Valkoisessa Talossa ja Kremlissä? Älä viitti. Demokratiassa saa ihan vapaasti arvostella kaikkia tyhmiä päätöksiä, joita enemmistö on tehnyt.

    Äänestä

  • eri asia kun kirjoitti:

    puhutaan harjoitushallista ja kaasupötistä! Kaasuja tulee tietysti harjoitushallissakin mutta vain pieninä prutkauksina.

    olisi ollut paikallaan tässäkin kohtaa.

    Äänestä

  • vaan aivan kirjoitti:

    vapaasti, se on sun oikeus. Minä käytän oikeuttani olla hallin kannalla, tätähän se demokratia eli kansanvalta on. Valtuusto päätti asiasta demokratian kaikkien taiteen ja sääntöjen mukaisesti, ei siinä pitäisi olla mitään kummallista. Olisi outoa jos päätökset syntyisivät vähemmistön äänillä.

    "Valtuusto päätti asiasta demokratian kaikkien taiteen ja sääntöjen mukaisesti"

    Entäs jos "päätös" olikin tehty jossain huippuruhmän kabinetissa ja valtuusto vain siunasi sen koska siltä puuttuu ymmärrys toimia toisin ja uskallus uhmata vaikutusvaltaisemmiksi kokemiaan.

    Äänestä

  • demokratiaa. kirjoitti:

    lammasta jotka toimivat sätkynukkeina joillekin perusvastarannankiiskeille. Onneksi siellä on valtaosa edustajista aivan tavallisen lapualaisen etua ajavia lapualaisia.

    Äänestä

  • on pari kirjoitti:

    lammasta jotka toimivat sätkynukkeina joillekin perusvastarannankiiskeille. Onneksi siellä on valtaosa edustajista aivan tavallisen lapualaisen etua ajavia lapualaisia.

    ja päin mäntyä. Sätkynukkejen naruja vedellään elinkeinotoimikunnasta käsin. Muutama harva uskaltaa ajatella omia ajatuksia, ei valmiina annettuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

palloiluhallin nimella kirjoitti:

kulkeva suunnitelma. Siitä vain tulee senverran iso, että siellä voidaan harjoitella/pelata pesä-, että jalkapalloa ja luonnollisesti myös muita ns. kesälajeja. Lisäksi isot tapahtumat mm. konsertit, messut,puoluekokoukset ym. muut isompaa tilaa tarvitsevat tapahtumat, jonkamoista eiLapualta tällähetkellä löydy.
Ja mikä erikoisinta: hallin lämmitys (14-15 astetta)
hoidetaan nyk. Kiviristin Lämmön (= v. 2009 Lapuan Energia) verkoston PALUULÄMPÖENERGIALLA.
Tarkoittaa tiettävästi valtakunnan ensimmäistä ns.
EGOHALLIA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu