Vain puolet suomalaisista hyväksyy aborttilain

Tällä palstalla väitetään usein, että aborttilakimme on yleisesti hyväksytty, mutta mm. satuan usein antamien linkkien takaa löytyy tieto, jonka mukaan vain noin puolet suomalaisista hyväksyy sosiaalisin perustein tehtävät abortit. Täten, kun aborttilakimme sisältää tällä hetkellä ne ns. sosiaaliset syyt (1§:n 2 kohta), tarkoittaa se sitä, että aborttilailla ei ole kuin vain puolen kansan hyväksyntä!
29731
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

ja samoin presidentti. Nämä ovat yhdessä lain hyväksyneet. Toki onhan laki vanha ja pohjoismaisessa vertailussa vanhentunut, mutta toimii silti.

Koeta kestää!

1Äänestä
  • kansanäänestystä aborttilain suhteen, joten sillä, mitä presidentti ja eduskunta ovat allekirjoittaneet, ei ole kansan antaman hyväksynnän/hyväksymättömyyden kanssa juurikaan tekemistä!

    Koeta kestää! ;)

    1Äänestä

  • minkäänlaista kirjoitti:

    kansanäänestystä aborttilain suhteen, joten sillä, mitä presidentti ja eduskunta ovat allekirjoittaneet, ei ole kansan antaman hyväksynnän/hyväksymättömyyden kanssa juurikaan tekemistä!

    Koeta kestää! ;)

    tai mistään muustakaan kaikkia koskevasta lainsäädännöstä? Hyväksyntään riittää kun presidentti eduskunnan antaman lain vahvistaa.

    Voit tietysti ottaa asian ajaaksesi. Kirjoita kansanedustajallesi.

    Äänestä

  • tv-luvista kirjoitti:

    tai mistään muustakaan kaikkia koskevasta lainsäädännöstä? Hyväksyntään riittää kun presidentti eduskunnan antaman lain vahvistaa.

    Voit tietysti ottaa asian ajaaksesi. Kirjoita kansanedustajallesi.

    Aikoinaan Suomen kansan mielipidettä kysyttiin kieltolaista (siis alkoholijuomat kieltävästä laista, joka oli voimassa itsenäisessä Suomessa vuoteen 1932.) Enemmistö kansasta kannatti kieltolain poistamista. Tuon jälkeen ei kansanäänestyksiä ole ollut.

    Minusta kaikki eettiset kysymykset pitäisi panna kansanäänestykseen, koska ne eivät ole puoluepoliitisia kysymyksiä, vaan jokaisen henkilökohtainen vakaumus ratkaisee.

    1Äänestä

  • eettinen kysymys kirjoitti:

    myös eettisenä kysymyksenä. Onko oikein että vierasmaalainen joka ei katso YLEn kanavia vaan seuraa kotimaansa ohjelmia, velvollinen rahoittamaan YLEn toimintaa jne

    Äänestä

  • eettinen kysymys kirjoitti:

    Aikoinaan Suomen kansan mielipidettä kysyttiin kieltolaista (siis alkoholijuomat kieltävästä laista, joka oli voimassa itsenäisessä Suomessa vuoteen 1932.) Enemmistö kansasta kannatti kieltolain poistamista. Tuon jälkeen ei kansanäänestyksiä ole ollut.

    Minusta kaikki eettiset kysymykset pitäisi panna kansanäänestykseen, koska ne eivät ole puoluepoliitisia kysymyksiä, vaan jokaisen henkilökohtainen vakaumus ratkaisee.

    Loistavasti ilmaistu. Kukin päättää omasta lisääntymisestään sekä mahdollisesta omasta raskaudenkeskeytyksestään oman henkilökohtaisen vakaumuksensa mukaan :)

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Loistavasti ilmaistu. Kukin päättää omasta lisääntymisestään sekä mahdollisesta omasta raskaudenkeskeytyksestään oman henkilökohtaisen vakaumuksensa mukaan :)

    kysymykseen ei liity uhrausta jonkun viattoman sivullisen hengestä.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Loistavasti ilmaistu. Kukin päättää omasta lisääntymisestään sekä mahdollisesta omasta raskaudenkeskeytyksestään oman henkilökohtaisen vakaumuksensa mukaan :)

    että se, millaisen lain itse kukin haluaa, perustuu hernkilökohtaiseen vakaumukseen.

    Meillä ei ole tällä hetkellä vapaata aborttia, vaan luvanvarainen abortti, jota pitää anoa. Jos parusteet täyttyvät, abortin saa. Tärkein kriteeri on raskauden kesto.

    Itse äänestäisin aborttilain kiristämisen puolesta, jos asiasta tulisi kansanäänestys.

    1Äänestä

  • tarkoitin, kirjoitti:

    Miksi haluaisit hankaloittaa kanssasisariesi elämää? Sado-vaihe päällä vai muuten vain pyttymäinen luonne?

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Miksi haluaisit hankaloittaa kanssasisariesi elämää? Sado-vaihe päällä vai muuten vain pyttymäinen luonne?

    käy perusteluksi? Alas vapaa abortti- tilalle vastuullinen elämä!

    1Äänestä

no voi voi. Voittehan aina mitata kannatuksenne: Järjestäkää polvirukous eduskuntatalon eteen ja katsokaa montako rukoilijaa tulee paikalle.

Äänestä
  • että eihän aborttia voi vastustaa kuin hihhulit. :D ..näkyy vaan meitä vastustajia olevan puolet kansasta. :D

    1Äänestä

tarkemmin, niin otaksuttavasti nykyisen aborttilain hyväksyviä olisi reilusti alle puolet - onhan kansallinen häpeä rypeä takapajulassa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Missä muussa Pohjoismaassa naisen on turvauduttava "sosiaalisiin syihin" saadakseen normaaleihin ihmisoikeuksiin kuuluvan toimenpiteen?

Äänestä

puolet suomalaisista naisista hyväksyi jo melkein 20 vuotta sitten aborttilain sellaisenaan eli myös sosiaalisin syin.

Ja kuten on hyvin tiedossa, abortin hyväksyntä on tosiaan yleisesti kasvanut tuosta ajankohdasta.

Sen sijaan olisi tosiaan mielenkiintoista tehdä kysely, miten ihmiset hyväksyvät aborttilain niiden todellisten "sosiaalisten syiden" kategoriaan menevien syiden perusteella. Muuttuisi monen ajatukset siitä, mitä ne edes tarkoittavat. Tuossa Kirkkomonitor-tutkimuksessa sitä on tosin yritetty, mutta siellä esitetyt syyt (nainen ei ole naimisissa, naimisissa oleva pariskunta ei halua lisää lapsia jne muistaakseni) eivät ole nykypäivänä enää mitenkään outoja tilanteita, eivätkä sinällään kerro todellisesta tilanteesta/hädästä juuri mitään. Siis esim. ei-naimisissa oleva nainenhan voi olla vakituisessa parisuhteessa!

Siis mielenkiintoista olisi saada tietoa ihmisten näkemyksistä esim seuraavien kaltaisissa tilanteissa:

Kahden pienen (koliikki)lapsen äiti ei jaksa uutta raskautta niin nopeasti perään, vaan pelkää omaa jaksamistaan ja kykyään huolehtia jo synnyttämistään lapsista.

Nainen kärsii mielenterveydellisistä ongelmista.

Nainen on huumekierteessä.

Nainen on saanut raskauden ajan sikiön kehitykselle tiedetysti erittäin haitallista lääkettä jokapäiväisesti. Lääkkeen käytön keskeyttäminen ei siten enää muuttaisi tilannetta parempaan suuntaan.

No mutta olennaistahan toki on, että järkevä ihminen tajuaa, että samat oikeudet ajattelemiseen on muillakin kuin vain itsellä ja että oikeasti raskauden ja lapsen pitämismahdollisuudet tietää vain se raskaana oleva nainen.

Äänestä
  • että abortin hyväksyntä olisi kasvanut ei edelleenkään ole, ja kun- kiitos kehittyneiden tekniikoiden- alkion/sikiön varhaisesta kehityksestä tiedetään nykyään paljon enemmän, on hyvin paljon mahdollista, että vastustus on kasvanut noista päivistä, joten eiköhän jätetä spekulaatio suuntaan tai toiseen sikseen.

    1Äänestä

  • siitä... kirjoitti:

    että abortin hyväksyntä olisi kasvanut ei edelleenkään ole, ja kun- kiitos kehittyneiden tekniikoiden- alkion/sikiön varhaisesta kehityksestä tiedetään nykyään paljon enemmän, on hyvin paljon mahdollista, että vastustus on kasvanut noista päivistä, joten eiköhän jätetä spekulaatio suuntaan tai toiseen sikseen.

    itse asiassa on, ihan yhtä yleistä tietoa kuin tuo puoletkin. Olen monesti senkin tuonut esiin. On myös yleisesti tiedossa, että abortin hyväksyntä on sitä runsaampaa, mitä maallistuneimmista ihmisistä on kyse. Selvä uskontokorrelaatio on tosiaan hyvin yleisessä tiedossa.

    Alkion/sikiön varhaisesta kehityksestä tosiaan tiedetään nykyään paljon enemmän.

    Ja alkion/sikiön varhaisen kehityksen aikana tehdään myös nykypäivänä täysin hyväksytysti moniakin asioita, jotka eettisesti ovat arveluttavia.

    Tällaisia ovat tosiaan erityisesti jälkiehkäisy (jonka käyttöä suositellaan yhteiskunnan tasolla), hedelmöityshoidot, alkiodiagnostiikat jne.

    Jotka tosiaan tehdään niillä ihan samoilla alkioilla. Ja jotka tosiaan laajasti ihmiset hyväksyvät myös.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    tulemaan, tai muuten mennään taas mutullasi. Et kai tarkoita sitä kirkon teettämää tutkimusta, jota olet linkitellyt tänne :D, jossa puhuttiin _synneistä_? Katsos, kun aborttia voi pitää pahana ja vääränä, mutta ei syntinä, kuten esim. minä teen!

    Äänestä

  • linkkejä kirjoitti:

    Tuossa on siis tehty kyselyjä syntikäsityksistä JA erityisesti _hyväksyttävyydestä_. Kuten on luettavissa ja kuten olen kertonut suoraan.

    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf

    s.236 Miten tekojen _hyväksyttävyys_ on muuttunut vuosina 1981-2000

    s. 246 eri uskonnollisuustyyppien käsitykset siitä, missä tilanteessa abortti on _hyväksyttävissä_.

    s.290 suomalaisten syntikäsitykset

    Välillä suhtautuminen aborttiin on mennyt hyväksyvämpään suuntaan ja välillä (viimeksi 90-luvulla) taas hyväksymättömämpään suuntaan (kerrotaan antamasi linkin takana). Samaa aaltoilua on varmasti edelleenkin odotettavissa.

    Varsinaisesti siihen, kuinka moni hyväksyisi sosiaalisin syin tehtävät abortit, eivät osoittamasi linkit (tekstit niiden takana) vastaa, mutta kun poistetaan tilanne, jossa äidin henki on vaarassa, sekä tilanne, jossa on todennäköistä, että lapsi syntyy vammaisena, jäävät luvut pyörimään sinne 50%:n lähelle:

    -nainen ei ole naimisissa 55%

    -raskaus on saanut alkunsa
    avioliiton ulkopuolisen syrjähypyn
    tuloksena 53%

    -naimisissa oleva pariskunta
    ei halua enempää lapsia 50%

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    jo pelkästään noilla luvuilla pysyisi laki juuri sellaisena kuin se on nyt.

    Vaikka kansanäänestys järjestettäisiin.

    Mitenkäänhän et ole saanut väännettyä noita lukuja alle puoleksi.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    jo pelkästään noilla luvuilla pysyisi laki juuri sellaisena kuin se on nyt.

    Vaikka kansanäänestys järjestettäisiin.

    Mitenkäänhän et ole saanut väännettyä noita lukuja alle puoleksi.

    Ehkä tulos ois ollu sen ratkasevat prosentit toiseen suuntaan jos tutkimusryhmä ois ollu eri..? Joten voisi vääntyä kyllä.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Ehkä tulos ois ollu sen ratkasevat prosentit toiseen suuntaan jos tutkimusryhmä ois ollu eri..? Joten voisi vääntyä kyllä.

    käsittääkseni olit kansanäänestystä järjestämässä, joten siinä ei tutkimusryhmät paina :D

    Tosin äänestysaktiivisuus kyllä, ja teidän mukaanne abortinvastustajat eivät uskalla kiihkofeministien takia äänestää (peruste, ettei abortinvastustus näy käytännössä missään), joten tulos on selvä :D

    Veikkaan, että jokaikinen aborttioikeuden kannattaja sinne uurnille sitä vastoin menisi!

    Kuuluvatkohan abortinvastustajat nukkuvien puolueeseen...

    kukaan ei varmaankaan ei oo väittäny ettäkö jätettäis äänestämättä uskalluksen takia.. eihän tiedetä julkisesti mitä kukakin on vastannu!
    Eri asia on nostaa se kissa pöydälle ja olla se ensimmäinen joka alkaa avata tabua (muuttaa lakia)..

    Äänestä

  • hohhoijjaa... kirjoitti:

    kukaan ei varmaankaan ei oo väittäny ettäkö jätettäis äänestämättä uskalluksen takia.. eihän tiedetä julkisesti mitä kukakin on vastannu!
    Eri asia on nostaa se kissa pöydälle ja olla se ensimmäinen joka alkaa avata tabua (muuttaa lakia)..

    mitä täällä hihkutte. Perustakaa puolue niin saatte sitä kautta äänenne kuuluviin. Mikään nykyisistä puolueista ei ryhdy asiaanne oikesti ajamaan. Ehkä saisitte 5000 nimeä kokoon?

    Äänestä

  • energiaa kirjoitti:

    mitä täällä hihkutte. Perustakaa puolue niin saatte sitä kautta äänenne kuuluviin. Mikään nykyisistä puolueista ei ryhdy asiaanne oikesti ajamaan. Ehkä saisitte 5000 nimeä kokoon?

    hyväksyminen tai hylkääminen perustuu henkilökohtaiseen vakaumukseen. Nykyiset puolueet ovat yleispuolueita eikä yhden asian liikkeitä.

    Äänestä

Kaikkea+soopaa+sitä+on+abortista+näköjään+keksitty.+Tai+abortti+laista+ja+sen+hyväksymisestä+tavisten+joukossa.++Vasta+oli+se+tutkimus+ja+selvis+että+vain+2%+vastustaa,+abortteja+ja+jotain+20%+tietyin+ehdoin.

Äänestä
  • Niin, ja siihen soop.aan kuuluu juurikin tuo hyp.ettämäsi, puolueellisen tahon teettämä noin 1000 henkilöä kattava kysely, ja johon ei sitten lopulta puoletkaan tainnut edes vastata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, ja siihen soop.aan kuuluu juurikin tuo hyp.ettämäsi, puolueellisen tahon teettämä noin 1000 henkilöä kattava kysely, ja johon ei sitten lopulta puoletkaan tainnut edes vastata.

    Mix pienimunainen nistit kommentoi täällä mitä naiset tekee vartalollaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mix pienimunainen nistit kommentoi täällä mitä naiset tekee vartalollaan

    En minä vaan tiedä, miksi minulta sellaisia kysyt? Jos sin.ulla on tuollaisia ongelmia, niin miten ne liittyi aiheeseen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

!!! kirjoitti:

Tällä palstalla väitetään usein, että aborttilakimme on yleisesti hyväksytty, mutta mm. satuan usein antamien linkkien takaa löytyy tieto, jonka mukaan vain noin puolet suomalaisista hyväksyy sosiaalisin perustein tehtävät abortit. Täten, kun aborttilakimme sisältää tällä hetkellä ne ns. sosiaaliset syyt (1§:n 2 kohta), tarkoittaa se sitä, että aborttilailla ei ole kuin vain puolen kansan hyväksyntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu