Löysin kirpparilta vanhan intiaanitytön nuoruudesta kertovan kirjan Itkevä Tuuli. Siinä tämä Tuuli
seurasi vanhan isoäitinsä kuolemaa ja mietti
heimonsa tapaa välttää kuolemasta tai kuolleesta
puhumista. Kuoleman lähestyessä vanhuksen piti lähteä yksinäisyyteen kuolemaan. Kuolema koettiin
pelottavana tabuna.
Mietin, että eivät ole paljon olot muuttuneet
nyky-Suomessa. Yhä vanhukset suljetaan yksinäisiin huoneisiinsa (useamman muun hiljaisen dementikon seurassa) kuolemaan. Normaalirytmilläkin (kiitos säästötoimien) yhdelle vanhukselle jää hoitajaparilta aikaa
aamuvuorossa ehkä
15 minuuttia ( mahdollinen syöttöaika) yhden
työvuoron aikana. Siinä pestään, kammataan, vaihdetaan asentoa, juotetaan,käytetään suihkupäivänä
(1 -2 kertaa viikossa) pesulla, siis kaikki mahdollinen tuohon 15 minuuttiin.
Ja sitten kun vanhus on kuolemassa, ei hänelle ole sen enmpää aikaa varata, muun juoksun lomassa käydään katsomassa, joko on kuollut.
Joskus joku omaisista tulee valvomaan, hyvin usein ei. Ja siellä saattaa sitten ristiriitojen raastama elämäänsä, kipujaan ja kuolemaansa kiroava ihminen manata yksikseen, niin että käytävälle asti kuuluu.
Ruotsissa joskus 70-luvulla oli vielä joku inhimillisyyden aalto. Eli vapaapäivällä olevilta hoitajilta kysyttiin, halusiko joku tulla valvomaan kuolemaa tekevän viereen ylimääräisenä. Joskus olen itsekin ollut
tällaisena ekstrana ja niistä jäi parhaat
muistot koko sairaala-ajalta. Molemmat, niin
lähtevä kuin minäkin, tiesimme, että kuolema on lähellä. Juttelimme levollisesti, lähtijällä oli kaikki Luojansa kanssa järjestyksessä.
Olen itse kerran sydämen pysäyksen takia käynyt
rajan takana ja muistan siitä vain keltaisen-
valkoisen hohtavan valon ja Jeesuksen hahmon ja sen suunnattoman
rakkauden, mikä Hänestä säteili. Suurinkin maallinen rakkaus on vain murto-osa siitä.
Eli jos meillä on asiat Jumalan kanssa järjestyksessä, sen ihanampaa asiaa ei voi
odottaa kuin se, että pääsee Luojansa luo.
Mutta miksi tässäkin kulttuurissa yritetään hävittää kuoleman ja sen jälkeisen elämän todellisuus vaikenemalla tai ne kieltämällä?
Elämä on elämää ja iankaikkinen elämä on iankaikkista elämää! Ja taivaassa parasta!
seurasi vanhan isoäitinsä kuolemaa ja mietti
heimonsa tapaa välttää kuolemasta tai kuolleesta
puhumista. Kuoleman lähestyessä vanhuksen piti lähteä yksinäisyyteen kuolemaan. Kuolema koettiin
pelottavana tabuna.
Mietin, että eivät ole paljon olot muuttuneet
nyky-Suomessa. Yhä vanhukset suljetaan yksinäisiin huoneisiinsa (useamman muun hiljaisen dementikon seurassa) kuolemaan. Normaalirytmilläkin (kiitos säästötoimien) yhdelle vanhukselle jää hoitajaparilta aikaa
aamuvuorossa ehkä
15 minuuttia ( mahdollinen syöttöaika) yhden
työvuoron aikana. Siinä pestään, kammataan, vaihdetaan asentoa, juotetaan,käytetään suihkupäivänä
(1 -2 kertaa viikossa) pesulla, siis kaikki mahdollinen tuohon 15 minuuttiin.
Ja sitten kun vanhus on kuolemassa, ei hänelle ole sen enmpää aikaa varata, muun juoksun lomassa käydään katsomassa, joko on kuollut.
Joskus joku omaisista tulee valvomaan, hyvin usein ei. Ja siellä saattaa sitten ristiriitojen raastama elämäänsä, kipujaan ja kuolemaansa kiroava ihminen manata yksikseen, niin että käytävälle asti kuuluu.
Ruotsissa joskus 70-luvulla oli vielä joku inhimillisyyden aalto. Eli vapaapäivällä olevilta hoitajilta kysyttiin, halusiko joku tulla valvomaan kuolemaa tekevän viereen ylimääräisenä. Joskus olen itsekin ollut
tällaisena ekstrana ja niistä jäi parhaat
muistot koko sairaala-ajalta. Molemmat, niin
lähtevä kuin minäkin, tiesimme, että kuolema on lähellä. Juttelimme levollisesti, lähtijällä oli kaikki Luojansa kanssa järjestyksessä.
Olen itse kerran sydämen pysäyksen takia käynyt
rajan takana ja muistan siitä vain keltaisen-
valkoisen hohtavan valon ja Jeesuksen hahmon ja sen suunnattoman
rakkauden, mikä Hänestä säteili. Suurinkin maallinen rakkaus on vain murto-osa siitä.
Eli jos meillä on asiat Jumalan kanssa järjestyksessä, sen ihanampaa asiaa ei voi
odottaa kuin se, että pääsee Luojansa luo.
Mutta miksi tässäkin kulttuurissa yritetään hävittää kuoleman ja sen jälkeisen elämän todellisuus vaikenemalla tai ne kieltämällä?
Elämä on elämää ja iankaikkinen elämä on iankaikkista elämää! Ja taivaassa parasta!
Vastaukset 6
Vanhimmat
//Mutta miksi tässäkin kulttuurissa yritetään hävittää kuoleman ja sen jälkeisen elämän todellisuus vaikenemalla tai ne kieltämällä?//
- Miksi kuolevan pitäisi samassa pöydässä istua, kuin vielä elämää täynnä olevien?
Luonnossa kuoleva elukka hiipii syrjään kuolemaan. Kuoleman hetki on muuten joillekin se ainut mahdollisuus olla todella yksin ihmis-maailmassa.
Minä haluan kuolla mahdollsimman ikävästi ja yksin, tuntien kaiken sen tuskan,yksinäisyyden ja kauheuden mitä kuolema eteen avaa ja tuo hetki ainut'laatuisuudessaan tuo.
Kun olemme elossa, muistakaamme silloin tovereitamme, ei vasta silloin, kun se lähdön hetki on.
Kuolema on hirveän kaunis kokemus... Olen sitä mieltä että tässä kulttuurissa kuolemaa käsitellään liian vähän.
>>Kuoleman hetki on muuten joillekin se ainut mahdollisuus olla todella yksin ihmis-maailmassa.
Pöh. Idealismia. Jos et ole eläissäsi onnistunut löytämään yksinolon hetkiä, ei kuolinhetkestäkään sellaista voi tulla. Yksinäisyyttä kantaa mukanaan, se on ominaisuus. Yksin voi olla ihmistenkin keskellä. Ja vastaavasti, epäitsenäinen ihminen voi mennä autiomaahan, mutta kantaa päänsä sisällä vinhasti pörräävää ampiaispesää, eikä taatusti ole yksin.
>>- Miksi kuolevan pitäisi samassa pöydässä istua, kuin vielä elämää täynnä olevien?
Koska usein kuoleva on se, joka on täynnä elämää, ja jolla on valoisa tulevaisuus, jotain jota odottaa. Elävät usein ovat henkisesti aivan kuolleita. Niitä joiden pitää yhä jäädä vankilaan. Elävien pitää olla kuolevien kanssa, jotta näkisivät elämän.
>>Kun olemme elossa, muistakaamme silloin tovereitamme, ei vasta silloin, kun se lähdön hetki on.
Tietysti se noin on. Mutta jos olet vaikka ns taiteilijasielu, saat huomata ettei kukaan uskalla lähestyä sinua elinaikanasi. Energiasi on aivan liikaa tavallisille ihmisille. Huomaat että ihmiset voittavat pelkonsa vasta kun kuolet. Energiasi viilenee tasolle, että tavallisetkin ihmiset sen sietävät.
Suuri sielu säteilee valoa ympäristöönsä siksi kaikkein eniten kuoleman jälkeen. Sitten vasta ihmisiltä silmät avautuvat, ja he näkevät mitä on poissa.
//Kuolema on hirveän kaunis kokemus... Olen sitä mieltä että tässä kulttuurissa kuolemaa käsitellään liian vähän.//
- Jaa
//Pöh. Idealismia. Jos et ole eläissäsi onnistunut löytämään yksinolon hetkiä, ei kuolinhetkestäkään sellaista voi tulla. Yksinäisyyttä kantaa mukanaan, se on ominaisuus. Yksin voi olla ihmistenkin keskellä. Ja vastaavasti, epäitsenäinen ihminen voi mennä autiomaahan, mutta kantaa päänsä sisällä vinhasti pörräävää ampiaispesää, eikä taatusti ole yksin.//
- Yksinäisyys johtuu moninaisuuteen korreloivasta suhteesta, kaikki täällä on erossa olennaisesta eli Ykseydestä.
Ihminen ei voi olla yksin sairastumatta, nimittäin jos yksinäisyys ei ole vapaa-ehtoista, mitä yksinäisyyttä se on, jos ei haluakaan seuraa.
//Koska usein kuoleva on se, joka on täynnä elämää, ja jolla on valoisa tulevaisuus, jotain jota odottaa.//
- Yleensä kuoleva on peloissaan ja kauhuissaan menettämisestä,luopumisen tuskasta ja hyvin harvoin onnellinen siitä käsillä olevasta hetkestä, jolloin joutuu rakkaansa hyvästelemään viimeisen kerran.
Myös elämän'voiman kadotessa, väsymys on niin suuri, ettei kiinnostusta ole enää mihinkään tässä olevaisuudessa.
//Elävät usein ovat henkisesti aivan kuolleita. Niitä joiden pitää yhä jäädä vankilaan. Elävien pitää olla kuolevien kanssa, jotta näkisivät elämän.//
- Zompieta juu, mutta vaikka kuolema koetaan lähempääkin, voi reagtio olla myös se, että 'sähläy's ja ajattelemattomuus ottaa henkisenä'suojana vallat.
//Tietysti se noin on. Mutta jos olet vaikka ns taiteilijasielu, saat huomata ettei kukaan uskalla lähestyä sinua elinaikanasi. Energiasi on aivan liikaa tavallisille ihmisille. Huomaat että ihmiset voittavat pelkonsa vasta kun kuolet. Energiasi viilenee tasolle, että tavallisetkin ihmiset sen sietävät.
Suuri sielu säteilee valoa ympäristöönsä siksi kaikkein eniten kuoleman jälkeen. Sitten vasta ihmisiltä silmät avautuvat, ja he näkevät mitä on poissa.//
- Niinpä, ei se että on nahka-housut ja Jack Daniel's flinda kädessä, tee ihmisestä rokkaria, tai baskeri ja piippu kirjailijaa.
Tarkoitan tällä sitä, että voi sitä edes yrittää olla "normaali" eikä korostaa sisäistä tuskaansa tai maanista puoltansa jatkuvasti 'a' silloin kun on ihmisten ilmoilla.
Mene ottamaan lisää kaljaa, niin kyllä se siitä.
pettymys totta tosiaan
Aito kokemus rajanylityksestä.