En tiedä onko tämä oikea palsta. Mutta asiaan:
Kun olin 11-vuotias, olimme perheen kanssa lomamatkalla Gran Canarialla. Se oli ensimmäinen matkani Ruotsia kauemmas, myöskään vanhempani eivät olleet saarella ennen käyneet. Yhtenä päivänä menimme käymään Papukaija-puistossa. "Puisto" oli (on?) itse asiassa iso alue, jonka laidalle tultiin bussilla, ja josta lähdettiin suunnistamaan rakennetun metsän läpi, risteileviä hiekkateitä pitkin papukaija-taloille.
Vanhempani alkoivat katsoa karttaa, mutta minä kiskoin kädestä, että tänne suuntaan. Tiesin reitin täsmälleen. Perillä tiesin, mitä missäkin talossa tapahtuu, ja näkemäni "papukaija-show" oli vähän tylsä, koska olin nähnyt sen jo kerran ennestään. Kaijoja ohjaavat ihmiset olivat tuntemattomia, temppujen järjestys vähän eri kuin "edellisellä kerralla", mutta kaikki oli silti tuttua. Sekä rakennus, katsomo että temput.
Papukaijojen jälkeen vanhemmat olivat jo valmista kauraa lähtemää puistosta pois. Minä kuitenkin intin, että mennään vielä katsomaan se elokuva. Mikä elokuva, vanhempani ihmettelivät. Vedin heidät kädestä vielä yksien pusikoiden taakse, jossa oli kuin olikin 3D-teatteri ja ihmisiä sisään jonottamassa.
Muistan vieläkin puiston ja esitykset. Miten tämä on mahdollista? Deja vú tuskin voisi kestää yli tuntia? Eikä se edes ollut deja vú, koska tapahtumissa oli eroja, mutta tunsin koko paikan kuin olisin ollut siellä enemmänkin.
What the heck?
Kun olin 11-vuotias, olimme perheen kanssa lomamatkalla Gran Canarialla. Se oli ensimmäinen matkani Ruotsia kauemmas, myöskään vanhempani eivät olleet saarella ennen käyneet. Yhtenä päivänä menimme käymään Papukaija-puistossa. "Puisto" oli (on?) itse asiassa iso alue, jonka laidalle tultiin bussilla, ja josta lähdettiin suunnistamaan rakennetun metsän läpi, risteileviä hiekkateitä pitkin papukaija-taloille.
Vanhempani alkoivat katsoa karttaa, mutta minä kiskoin kädestä, että tänne suuntaan. Tiesin reitin täsmälleen. Perillä tiesin, mitä missäkin talossa tapahtuu, ja näkemäni "papukaija-show" oli vähän tylsä, koska olin nähnyt sen jo kerran ennestään. Kaijoja ohjaavat ihmiset olivat tuntemattomia, temppujen järjestys vähän eri kuin "edellisellä kerralla", mutta kaikki oli silti tuttua. Sekä rakennus, katsomo että temput.
Papukaijojen jälkeen vanhemmat olivat jo valmista kauraa lähtemää puistosta pois. Minä kuitenkin intin, että mennään vielä katsomaan se elokuva. Mikä elokuva, vanhempani ihmettelivät. Vedin heidät kädestä vielä yksien pusikoiden taakse, jossa oli kuin olikin 3D-teatteri ja ihmisiä sisään jonottamassa.
Muistan vieläkin puiston ja esitykset. Miten tämä on mahdollista? Deja vú tuskin voisi kestää yli tuntia? Eikä se edes ollut deja vú, koska tapahtumissa oli eroja, mutta tunsin koko paikan kuin olisin ollut siellä enemmänkin.
What the heck?
Vastaukset 3
Vanhimmat
uudestaan.
(Me olemme teletappeja.)
Ihanaa että muistat. Minäkin muistan. Ja kokoajan syntyy lisää lapsia, jotka muistaa.
mikä tapahtui uudestaan? Siis ettäkö elän tätä samaa elämää uudestaan ja uudestaan, minuna? Vai että synnyn eri tyyppeinä, ja tällä kertaa satuin menemään samaan paikkaan kuin edellisessä (jossain niistä) elämässä?
...olen kyllä sen verran "maallinen", etten edes usko uudelleen syntymään tai mihinkään muuhunkaan kuoleman jälkeiseen elämään.
No, ainakin kysymyksessä voi olla ihmiskunnan kollektiivinen muisti tai tieto, josta olet osasen saanut.
Mikään uudelleensyntymisteorian selitys se ei ainakaan ole, paikat ja niiden järjestys ovat niin uusia.
Itse tiedän hyvin usein, ketä ihmisiä tapaan lähipäivinä, mutta niissä tapauksissa on kysymys
lähinnä Jumalalta saadusta armolahjasta, jotta
rukoilisin näiden ihmisten puolesta.
Mutta meidän maailmamme taita kaikkiaan olla
melko ihmeellinen paikka!