Nuorison käytös

Nuorten altistuminen politiikalle huolestuttaa psykiatria

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisnuoret ryhtyvät harrastamaan politiikkaa yhä nuorempina. Lähes joka toinen 15-vuotias kertoo kokeilleensa politiikkaa.

Lastenpsykiatri Jammu Setälä sanoo olevansa huolissaan kulttuurin “hirvensalmelaistumisesta”, millä hän viittaa siihen, että lapset ja nuoret altistuvat hyvinkin suorasukaiselle kunnallispoliittisille kuva-aineistolle.

“Televisio ja viihdelehdistö antavat ymmärtää, että ollakseen suosittu pitäisi olla avoimen poliittinen. Ei ole mitenkään epätavallista, että jo kymmenvuotiaat tytöt miettivät, pitäisikö heidän liittyä keskustapuolueeseen.”

Setälän mukaan vanhempien tulisi valvoa erityisesti lastensa internetin käyttöä.

“Netissä leviää sellaista tavaraa, jota vielä parikymmentä vuotta sitten ei olisi Suomessa saanut edes pornokaupan tiskin alta”, Setälä puuskahtaa. “On valtuustojen kokouslistoja, eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja ja ties mitä.”

Kommentit:
http://lehti.samizdat.info/2008/08/28/2416/comment-page-2/#comments
261409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

'kriittisesti' (=irvaillen) kokoomusnuorten seksikalenteriin. Noin kauas asiat on jo etääntyneet politiikasta. Elämä on seksiä, bailaamista ja Big Brotheria. Yäk, kokoomusnuoret.

Äänestä
  • puolue.

    Äänestä

  • tympimään koko kirjoitti:

    puolue.

    meidät sitten pelastaa? Onko edes vaihtoehtoja?

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    meidät sitten pelastaa? Onko edes vaihtoehtoja?

    vielä sentään ole, että seksillä vaalityötä tekisivät ja kassaa keräisivät. Kertoo sekin jotakin.

    Äänestä

  • epätoivoisia kirjoitti:

    vielä sentään ole, että seksillä vaalityötä tekisivät ja kassaa keräisivät. Kertoo sekin jotakin.

    kuin korruptiivisella vaalirahoituksella.

    Äänestä

  • seksillä kirjoitti:

    kuin korruptiivisella vaalirahoituksella.

    Kumpikaan tapa ei houkuttele arvostamaan politiikkaa.

    Äänestä

  • tympimään koko kirjoitti:

    puolue.

    pois lehtikuvas ja toisella miähellä oli jo housut kintuus. Kyllä oli likka miähen sukuelintä vailla, ku piti lehtikuvas mennä meidän Kaitsun sepalukselle,hyi. Kaitsukin siinä vaan punasteloo, olisit motannu turpaan, niin sun arvos olis noussu.

    Äänestä

  • jo Pöntisen housujakin kirjoitti:

    Kyllä sillä on aihetta välillä veisatakin kokoomuspapin kaas. Voi sitten taas harrastaa muullaista ilakointia.

    Äänestä

  • kokokansan kirkoksi lopultakin kirjoitti:

    tuallaasia, ihmettelee naapuri paikkakunnan likka.

    Jumalan ja paljaan pinnan avulla. Jeesuksella olis varmaan jotain sanottavaa. (Jokilaivalla ei ole vielä ollut gospel-tansseja.)

    Äänestä

  • ne körttitääset kirjoitti:

    Ajat on kovaa vauhtia huononemassa ja epätoivo valtaa mieliä. Seksi ja sirkushuvit pitää mielen korkealla.

    Äänestä

  • ne körttitääset kirjoitti:

    tuallaasia, ihmettelee naapuri paikkakunnan likka.

    On ne körttilääset osannu aina housunsa laskia.

    Äänestä

  • hyvöty kirjoitti:

    Jumalan ja paljaan pinnan avulla. Jeesuksella olis varmaan jotain sanottavaa. (Jokilaivalla ei ole vielä ollut gospel-tansseja.)

    toisenkin laivan lapuanjokeen? Olis kiva seurata onko kiinnostuksessa kyse laivoista vai laivureista.

    Äänestä

  • joku hankkia kirjoitti:

    toisenkin laivan lapuanjokeen? Olis kiva seurata onko kiinnostuksessa kyse laivoista vai laivureista.

    Kyllä tuo seilaaja yrittäminen on niin tappiollista, että älä unta nää. Uppoohan se pian tuokin bootti, jos ei kaupungilta avustuksia saa. Hyvä kuitenkin Pönde ja leipuri kun yrittävät ja piristävät meidän muitten tallaajien arkea. Piristäviä ihmisiä molemmat, mutta kaupungin asioitten hoitoon mä en niille valtakirjaa antaisi.

    Äänestä

  • alalle kilpailua kirjoitti:

    "Piristäviä ihmisiä molemmat, mutta kaupungin asioitten hoitoon mä en niille valtakirjaa antaisi."

    Kumpa useampi lapualainen ajattelisi samoin. Loppuisi täältäkin herjat, kun leipuri ja merkonomi pysyisivät vain yrittäjinä ja viihdealalla. Olisi meille kaikille paras ja suureksi siunaukseksi Lapualle.

    Äänestä

  • jo Pöntisen housujakin kirjoitti:

    pois lehtikuvas ja toisella miähellä oli jo housut kintuus. Kyllä oli likka miähen sukuelintä vailla, ku piti lehtikuvas mennä meidän Kaitsun sepalukselle,hyi. Kaitsukin siinä vaan punasteloo, olisit motannu turpaan, niin sun arvos olis noussu.

    Pöntisen vaimo? Ei kai Hellanmaalaislähtöinen rouva nyt miestään kaiken maailman kotkotuksiin päästä iliman housuja. Pöntiselle pitää antaa rooli, jossa saa olla housut jalaas.

    Äänestä

  • jo Pöntisen housujakin kirjoitti:

    pois lehtikuvas ja toisella miähellä oli jo housut kintuus. Kyllä oli likka miähen sukuelintä vailla, ku piti lehtikuvas mennä meidän Kaitsun sepalukselle,hyi. Kaitsukin siinä vaan punasteloo, olisit motannu turpaan, niin sun arvos olis noussu.

    Tämän minä haluan ehdottomasti nähdä kun oikein ja konkreettisesti pyllistetään päin alamaisten naamaa!!!

    Äänestä

  • Kansalainen. kirjoitti:

    Tämän minä haluan ehdottomasti nähdä kun oikein ja konkreettisesti pyllistetään päin alamaisten naamaa!!!

    No tuahan kertookin kaiken kokoomuksen asenteesta muihin ihmisiin. Hyvä tiätääkun on vaalit ovella.Ei ainakaan tartte mennä sitä esitystäkään kattomahan.

    Äänestä

  • tiaroksi aijoos kirjoitti:

    No tuahan kertookin kaiken kokoomuksen asenteesta muihin ihmisiin. Hyvä tiätääkun on vaalit ovella.Ei ainakaan tartte mennä sitä esitystäkään kattomahan.

    Pöntisen housujen riisuminen lehdessä liippaa jo aika läheltä vanhaa satua Keisarin uudet vaatteet. Sadussa keisari esiintyi kansansa edessä ilman vaatteita, mutta vasta pieni lapsi huomasi asian. Aikuiset vain ihastelivat uusia "vaatteita", kuten asiaan kuului. Pöntisenkin tapauksessa pitäisi housujen riisumista varmaan vain ihailla. Eihän "keisari" osaa tehdä mitään mautonta tai arvostelukyvytöntä, ainakaan omasta mielestään.

    Äänestä

  • housut pois kirjoitti:

    nykykokoomuksen kanssa. Siellähän ollaan siirrytty bb:n linjoille mm. tissi- ja pyllykalenterin muodossa. Vakavammat asiat, kuten köyhien lisääntyvä köyhtyminen ja rikkaiden rikastuminen, peittyvät sopivasti hömpän alle.

    Lapualla voi itse kukin tykönään miettiä sitä, kenen pussiin pyllynpaljastelijat toimivat tosielämässä.

    Äänestä

  • miksi politiikka ei kiinnosta. Ei puutu ku Santeri Alkion muumio jota nuoriso nuolee....

    Äänestä

  • vielä ihmetellään kirjoitti:

    miksi politiikka ei kiinnosta. Ei puutu ku Santeri Alkion muumio jota nuoriso nuolee....

    Puhtosia pulmusia ovat Persut, varrattuna muihin.
    On kunnioitus ihmisiä kohtaan säilynyt, arvostetaan ihmisiä eikä tehdä typeriä asioita.

    Äänestä

  • pulmusia kirjoitti:

    Puhtosia pulmusia ovat Persut, varrattuna muihin.
    On kunnioitus ihmisiä kohtaan säilynyt, arvostetaan ihmisiä eikä tehdä typeriä asioita.

    tuomiopäivän pasuunoita. Ei oo toivoa, ei kannata elääÄ!

    Äänestä

  • on persuja, kirjoitti:

    tuomiopäivän pasuunoita. Ei oo toivoa, ei kannata elääÄ!

    että sun elämä ja sen kannatettavuus on pallohalleista tai muista samantyyppisistä vouhotuksista kiinni.

    Äänestä

  • keskusta nuoren; se asuu naapuri talossa.Se on mun mielestä jo kolome kymppinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huolestuttaa. kirjoitti:

Nuorten altistuminen politiikalle huolestuttaa psykiatria

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisnuoret ryhtyvät harrastamaan politiikkaa yhä nuorempina. Lähes joka toinen 15-vuotias kertoo kokeilleensa politiikkaa.

Lastenpsykiatri Jammu Setälä sanoo olevansa huolissaan kulttuurin “hirvensalmelaistumisesta”, millä hän viittaa siihen, että lapset ja nuoret altistuvat hyvinkin suorasukaiselle kunnallispoliittisille kuva-aineistolle.

“Televisio ja viihdelehdistö antavat ymmärtää, että ollakseen suosittu pitäisi olla avoimen poliittinen. Ei ole mitenkään epätavallista, että jo kymmenvuotiaat tytöt miettivät, pitäisikö heidän liittyä keskustapuolueeseen.”

Setälän mukaan vanhempien tulisi valvoa erityisesti lastensa internetin käyttöä.

“Netissä leviää sellaista tavaraa, jota vielä parikymmentä vuotta sitten ei olisi Suomessa saanut edes pornokaupan tiskin alta”, Setälä puuskahtaa. “On valtuustojen kokouslistoja, eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja ja ties mitä.”

Kommentit:
http://lehti.samizdat.info/2008/08/28/2416/comment-page-2/#comments

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu