Aluksi tärkeä tiedotus niille, jotka eivät jaksa lukea esityksiäni, mutta kuitenkin innokkaasti ottavat kantaa niiden kirjoittajaan. Katsokaa ensiksi esitykseni loppu!
- - -
On ollut vilkas viikko. Saitilla en ole sen aikana pistäytynytkään, mutta tuskinpa olen siinä paljon menettänyt. En ole kunnolla ehtinyt edes lehtiä lukea tai seurata muuta mediaa, mutta sekään ei harmita, vaan hieman harmittaa, etten päässyt katsomaan Suomi-Ruotsi-maaottelua, kuten lähes kaikki stadikalla olleet olen viimeisen 50 vuoden ajan katsonut silloin, kun olen Suomessa ollut.
Yli tuhat kilometriä taas ajelin Suomea kultani kanssa reittiä Helsinki-Tampere-Jyväskylä-Kuopio-Outokumpu-Varkaus-Mikkeli-Lahti-Helsinki. Ja vaikka riensimme eri kohteissa tukka putkella tilaisuudesta toiseen, minulle putkahteli mieleen eräitä ihmetteleviä ajatuksia, joita nyt tuon julki.
Ei tässä ole paljonkaan kepun päivänpolitiikkaa. Mutta miksi pahoittaisin ihmisten mieliä muistuttelemalla, miten Vanhanen vakuuttelee, että Venäjän käyminen pienen naapurinsa Georgian kimppuun ei vaikuta Suomen ja Venäjän suhteisiin. Tai miten kepupoliitikkomme hyväksyvät vaikenemalla sen, että Ingusian opposition verkkosivujen laatija kuoli venäläisessä poliisiautossa miliisin ”vahingonlaukauksesta”. Ehkä kepupoliitikkojen ja saitin kepulaisten mielestä ovat olleet hyvät syyt sillekin, että Venäjällä on vuoden 1992 jälkeen tapettu 77 toimittajaa. Harmi, että meillä edelleen on tuo inhottava Yle ja paha Erkon media.
Ja että ulkoministeri Stubbin suuta ei ole saatu vieläkään tukituksi; se vasta harmillista on. Mutta toisaalta Vanhanen ja kepulaiset vakuuttavat hallituksen olevan yksimielinen kaikesta. Mitä nyt Jarmo Korhonen vähän muita näkemyksiä erinäisistä asioista esittää. Varmaan Vanhasen hyväksynnällä, sillä täytyyhän kepun saada ääniä niiltäkin, jotka eivät puolueen politiikkaa kannata.
No – päivänpolitiikastakin sen verran, että Vanhanenkin näkyy nyt haluavan vähintään 650 euron takuueläkkeen kaikille. Sehän se jo leveän elämän tarjoaisikin! Mutta ei taida tulla siitäkään mitään. Omasta lompsastaanko Matti sen aikoo maksaa, kun työeläkesäännöstöjen muuttamiseen hänellä ei ole valtaa, eikä sitä voida maksaa valtion varoistakaan, ellei veroja koroteta; pyrkimyshän on nyt päinvastaiseen, eli verojen alentamiseen. Samanlaista huuhaata Vanhaselta kuin oli 2003 vaalien alla Hyssälän lupaus 300 euron korotuksista eläkkeisiin, jos kepu hallitukseen pääsee.
On se ihmeellinen puolue tuo keskusta! Mihin kaikkeen se venyykään! Se pääsee parhaisiin tuloksiin tehdessään yhteistyötä demarin vasemmiston, kuten Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan kanssa, ja puolueen pitäisi päästä eroon Nato-kiimaisista kokoomuslaisista. Niinhän, Oiva Härkönen? Ja Venäjä on hyvä ja USA paha. Keskustaan panee toivonsa myös Seppo Hietanen, jonka mielestä kaikki demarit ovat vallankumousta hautovia marxilaisia punikkeja, joiden kanssa keskusta ei saisi olla missään tekemisissä, vaan jos se ei yksin pysty tekemään tarpeeksi oikeistolaista politiikkaa, sen pitäisi tukeutua vain kokoomuksen oikeistoon ja siitä oikeammalle ja viedä Suomi Natoon. Sepon käsitykset Venäjästä ja USA:sta ovat tasan päinvastaiset kuin Oivan.
Oivalle Paavo Lipponen oli hallitustensa oikeistolaisin ministeri, Sepolle hänkin tietysti on marxilainen punikki. Oiva ja Seppo sentään pysyvät mielipiteessään, joka ensiksi mainitulla lienee hänen käsityksensä keskustan johtavasta mielipiteestä, jälkimmäisellä varmaan ihan omansa, mutta eräille saitin keskustalaisille kummankin mainitun toisilleen usein vastakkainen mielipide on aina yhtä oikea ja kehumisen arvoinen; onhan se keskustalainen mielipide!!!
Voiko mikään puolue olla sellainen, että se vastaa kannattajiensa täysin päinvastaisia odotuksia ja näkemyksiä, venyy kaikkeen heidän toivomaansa? Voiko keskusta olla sitä kaikkea, mitä puolueen kannattajat sanovat sen olevan; siis yhtä aikaa mm. Nato-vastainen ja Nato-myönteinen? Ei voi olla. Ja voiko ottaa vakavasti sellaista ihmistä, jolle aina on hyvä ja oikea se mielipide, jonka esittää joku keskustalainen, vaikka nuo mielipiteet olisivat vastakkaisia toisilleen? Ei. Ja voiko ottaa vakavasti puoluetta, jolla on sellaisia kannattajia? Loogisesti järkevä vastaus on EI.
Tuo Nato-asia on vain yksi, jossa kepulaisten näkemykset puolueestaan paljastuvat kovin ristiriitaisiksi. Yhtä ristiriitaisia ovat heidän käsityksensä mm. siitä, millaisilla ehdoilla ja tavoilla keskustan pitäisi Suomea kehittää; pyrkiä palauttamaan menneitten aikojen tilaan (peitenimenä alueellisen ja sosiaalisen tasa-arvon palauttaminen) vai kehittämään nykyajan ja suomalaisten valtaosan tarpeita vastaavaksi. Aivan ristikkäisiä näkemyksiä tästäkin elintärkeästä asiasta. Keskusta tietysti pyrkii niihin kaikkiin vastaamaan – ja sekaisin menevät puurot ja vellit. Mutta kepulaiselle sekin soppa maistuu, onhan sen keittänyt keskusta! Muita sellainen mössö yököttää.
Mielipidepankki näkyy kyselleen ”mihin kepua tarvitaan”. Hänen kysymyksensä on aiheellinen ja esityksensä ansiokas, mutta ansiokkuuden näkeminen useimmissa siihen tulleissa vastineissa edellyttäisi hyvin sekaista päätä. Siis kepulaisuutta. Heitä varten tarvitaan puoluetta, joka voi olla ihan mitä tahansa, kuuluu minun vastaukseni mpp:n kysymykseen. Yhteiskunnallisesti sellainen puolue tietysti on vahingollinen. Paitsi näkökulmasta, jonka mpp hienosti esittelee tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000037592330
Noinhan asia on, kuin mpp sanoo. Keskusta kuitenkin on sen kannattajien mielestä – eivätkä hekään perin väärässä ole – sekä oikeistolainen että vasemmistolainen puolue kunkin tarpeen mukaan siten, kuin esim. Oiva ja Seppo näkevät. Siis levällään kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Kun meillä jo on kokoomus, kyseisen puolueen nimeksi sopisi hyvin sekoomus. ”Keskusta” se on vain samassa mielessä kuin eräs sen kannattaja täällä on ”mies”. Onko puolue porvarillinen vai sosialistinen? Porvarillinen se on oman ydinjoukkonsa omistuksen puolesta, mutta sosialistinen halutessaan siirtää muiden varoja noiden ”porvarien” tukemiseen.
Tietenkin minkä tahansa muunkin puolueen kannattajat ovat yhtä höpsöjä kuin kepulaiset, jos uskovat puolueeseensa yhtä sokeasti ja ”joustavasti”. Sellaisiakin on. Mutta niissä sellaista ”uskoa” sittenkin olen nähnyt vähemmän. Kertoneeko siitä, että muiden puolueiden kannattajissa ei ole yhtä paljon yhtä yksinkertaisia, lapsenomaisesti uskovia ihmisiä kuin kepulaisissa. Mutta unohtaen monia kepulaisia parhaiten luonnehtivan törkyisyyden – josta varmaan tämäkin tuottaa näyttöjä – totean, että onhan se hellyttävääkin tuollainen lapsenomaisuus, joka saa iältään ilmeisesti hyvinkin aikuisen ”miehen” puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa kaksivuotiaan lapsen tavoin.
Keskusta on siis hyvin outo puolue, mutta parhaansa näkyy tekevän myös sdp:n uusi puheenjohtaja Urpilainen, että minä ja minun tavallani ajattelevat suomalaiset – ehkä enemmistö kansastamme – etääntyisivät yhä enemmän myös hänen johtamastaan puolueesta. Kun Urpilainen on sitä mieltä, että Venäjän-Georgian välillä tapahtuneella ei saa olla vaikutuksia Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaan, niin mieleen nousee kysymys: mitä pitäisikään tapahtua, jotta sillä olisi vaikutusta kyseiseen asiaan? Ilmeisesti sama kuin tapahtui nyt Georgiassa ja meilläkin syksyllä 1939. Silloin vain kaikki turvallisuuspoliittiset linjanmuutokset olisivat auttamattomasti myöhässä ja tarpeettomia.
Toisaalla Urpilainen näkyy ilmoittavan, että sdp on valmis keskustelemaan Natosta eduskuntavaalikeskusteluissa. Mutta mitä hyödyttää keskustellakaan, kun sdp:llä on Urpilaisen mukaan selkeä kanta sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta. Urpilainen lyö kyllä korvalle edellistä näkemystään toteamalla, että ”Tarvitsemme yhä syvempää Venäjän politiikan, talouden, mielipideilmaston ja sotilaallisen ajattelun analyysia. Meillä ei ole varaa vajota tyhjän idealismin suohon.” Jospa se Paavo Lipponen ohjeistaisi paremmin suosikkityttönsä, jottei hän kiistelisi enempää itsensä kanssa.
- - -
Niin, tuo alussa mainitsemani tärkeä tiedotus: En vastaa yhteenkään törkyilyyn. Miksipä minä kasvattaisin Eniron kassaa tuomalla vastineillani palstalle mainoksia, kun Eniro ei maksa niistä mitään minulle. Enkä niin paljon inhoa kepuakaan, että haluaisin sen kannattajina esiintyvien törkyilijöiden esittävän omintaan minun avauksellani. Joten älkää sontalingot tuhlatko ainoaa pääomaanne laukauksiin, jotka jäävät ainakin vastineitani odottaen tuloksettomiksi!

Vastaukset 19
Vanhimmat
Sonnimies väittää kuuluvansa Mensaan..
Kyllä sitä lukiessa ja hohottaessa meinas kahvit läikkyä rinuksille!
Luulin, ettei hän voisi valehdella itsestään enää enempää, kun on kertonut lentävänsä, purjehtivansa olevansa naisten suosima herrasmies. Mutta luulin väärin.
Vai olisikohan tuo kaikki vain hänen erikoista huumoriaan? Tai sitten hän ymmärtää Mensan tarkoituksen väärin; luulee sitä lyhenteeksi sanoista "minä en saa", MinäENSAa.
Vihdoin tulit Jomppe! Prostata-vaivainen rakkoni onkin jo purskahtamaisillaan etovaa loisennestettäni!
Kunhan kyse vain on pekkaroinnista, iltalypsystä tai silrumpupolitikoinnista.
...PÄPÄTI PÄPÄTI.....
SIINÄ LYHYESTI ja ytimekkäästi arvosanani avauksesta.
Harakoihin ei kannata ruutia haaskata.
20.3.2006 IL Jallu Torikka:”Poliitikon venyvä totuus
Arkadianmäellä ollaan jälleen suut ymmyrkäisinä väitteestä, että ministeri ei puhu totta. Kirjaamattoman parlamentaarisen käyttäytymistavan mukaan ei koskaan saa ääneen lausua, että ministeri valehtelisi. Eihän poliitikko koskaan valehtele.
Mieliä eduskunnassa kuohuttavat kuntaministeri Hannes Mannisen vastaukset opposition kuntien taloutta koskevaan välikysymykseen. Manninen sanoi eduskunnalle, että on olemassa kaikki syyt uskoa kuntien talouden parantuvan. Julkisuuteen on kuitenkin tullut tuore hallituksen muistio, jossa tullaan päinvastaiseen tulokseen.
Nyt hallitukselta on vaadittu anteeksipyyntöä ja jopa oikeuskansleria tutkimaan Mannisen toimintaa asiassa.
Ovatko kansanedustajat unohtaneet, että kaikki mitä eduskunnassa tehdään, puhutaan ja päätetään, on aina laillista. Ministerivastuulain mukaan valtioneuvoston jäsenen virkatoimien lainmukaisuutta voidaan tutkia perustuslakivaliokunnassa vähintään kymmenen kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella.
Syytteen nostaminen kuitenkin edellyttää, että ministeri olisi tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta olennaisesti rikkonut ministerintehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.
Eihän ministerin eduskuntapuheista voi moista syytettä nostaa. Kyllä suomalaiset poliitikot ovat perin juurin oppineet puhumaan vakuuttavasti asiasta kuin asiasta kiertämällä totuutta. Hallituksen ja opposition näkemykset siitä, mikä kulloinkin on totta ja mikä ei, ovat lähes kaikissa asioissa toisistaan eriäviä.
Tällainen on jokapäiväistä politiikantekoa. Sitä ei kansakaan enää kauhistele.
Tuskin ministeri Mannisen puheista eduskunnassa nousee laajempi valtakunnallinen keskustelu, vaikka politiikan totuutta olisikin joskus paikallaan verrata aitoon totuuteen.
Kansakunnan varsinaisilla päättäjillä on harvoin uskallusta ja ryhtiä kertoa asioista, joissa valtakunnassa ei mene hyvin. Näin vaikeat, mutta usein välttämättömät päätökset vesitetään ja tätä tietä ajaudutaan pakkorakoon.
Historia on moneen kertaan todistanut, että mitä pitempään päättäjät panttaavat ratkaisuaan hankalassa asiassa, sitä vaikeammaksi päätöksenteko muodostuu ja sitä ankarammin venytetty prosessi myös kohtelee kansalaisia. Komeron peränurkkaan työnnetyt eväät pilaantuvat ajan myötä vain pahemmin.
Tietysti voi olla niinkin, että istuva hallitus ei kerta kaikkiaan löydä oikeaa ratkaisua kuntien taloudellisen tilanteen parantamiseksi.
Silloin on ainoa keino vaihtaa hallitusta.”
tai ilman Kapia.
Eiköhän se pitäisi tämänkin asian pikkuhiljaa iskostua tyhmemmänkin kapitulantin tajuntaan?
Kepukiimasi alkaa tosiaan olla aikalailla menneiden talvien lumia. Samoja typeriä toistoja kerrasta toiseen.
Ketä kiinnostaa?
Ainoa hupi näissä kauna kapin vuodatuksissa on ollut potkia ukkoa sen verran munille, että gini lipsahtaa väärään kurkkuun ja alkaa ankara raivoaminen saitilla.
Sekin on niin lapsellisen helppoa, ettei sitäkään jaksa loputtomiin. Hohhoijjaa, pitää kehitellä jotain mielenkiintoisempaa...
Seon moron kauna.
Aluksi tärkeä tiedotus sinullekin. Tämä ei ole sitä keputörkyä. Vaikka saatat luulla niin.
Jos on Vanhanen lausunut ettei Venäjän toimet vaikuta Suomen linjauksiin niin sitä samaa on hölöttänyt Halonen. Ja tunki vielä itsensä EU kokoukseen syrjäyttäen asiantuntevamman Stubbin, vaikka perustuslain mukaan kaikki unioniasiat kuuluvat hallitukselle. myös EU:n käsitellessä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kansliapäällikköä nimittäessään Halonen perusteli toimiaan perustuslain nouattamisella. Mutta viikko siitä peruslailla pyyhittiin Mäntyniemen lattiaa. Näin se menee demarilogiikka.
Eikä tosiaan kukaan ole pitänyt melua tuosta Venäjän tilanteesta, ei edes ihmisoikeuksien ja kansainvälisen oikeudenmukaisuuden suuri puolustaja, nykyinen presedenttimme.
Ja jos on Kepu yhtäällä Nato myönteinen ja toisaalta Nato vastainen niin mitä on demarit? Tuomioja-Halonen vs Lipponen-Ahtisaari-Jaakonsaari? Nato-optiosta höpistään kun ei haluta kenenkään pohtivan todella Naton roolia ja asemaa eurooppalaisessa turvallisuusrakenteessa. Jukka Tarkka kirjoitti jossain osuvasti: "Nato-optio tarkoittaa kieltoa puhua Nato-jäsenyydestä, tai edes ajatella sitä... ...pääministeri väheksyi paheksuen ulkoministerin puhetta Nato-jäsenyyden pohtimisesta ja kehui seuraavassa sekunnissa, että optio täytyy pitää voimassa.
Jos se on voimassa, sitä täytyy pohtia ja siitä täytyy voida puhua. Jopa hallituksessa. Jatkuvasti. Jos ei pohdita ja puhuta, optio ei ole optio.
Mutta sepä se juuri taitaakin olla presidentin ja hallituksen tarkoitus. Heidän optionsa ei ole älyllinen vaihtoehtopari vaan logiikan musta aukko."
Tuota älyn mustaa aukkoa SDP ja Kepu kilvan siis vaalivat vaikka omissakin joukoissa on mielipiteitäö laidasta laitaan, vaiko juuri siksi
Hyvä, että sinäkin sen olet huomannut. Sen verran minäkin ehdin reissussanikin mediaa seurata, että kyllä sitä Haloskan touhua tuohtuneena ihmettelin.
Kun hän nimitti sen Viljasen edelleen kansliapäälliköksi ohi pätevämmän ehdokkaan, hän käyttäytyi kuin Kekkonen aikoinaan, ja sanoin jo silloin, että nyt vimeistään Halonen lakkasi olemasta minun presidenttini. Ja yhä kauemmas arvoistani ja ajatusmaailmastani hän ajautuu. Onneksi ei voi enää jatkaa kolmannelle kaudelle, kun hän ei sentään Kekkosen tavoin voine valituttaa itseään poikkeuslailla.
Kyllä minä tuossa avauksessani sanoin jotakin myös muista demareista:
>> Tietenkin minkä tahansa muunkin puolueen kannattajat ovat yhtä höpsöjä kuin kepulaiset, jos uskovat puolueeseensa yhtä sokeasti ja ”joustavasti”. Sellaisiakin on. Mutta niissä sellaista ”uskoa” sittenkin olen nähnyt vähemmän. Kertoneeko siitä, että muiden puolueiden kannattajissa ei ole yhtä paljon yhtä yksinkertaisia, lapsenomaisesti uskovia ihmisiä kuin kepulaisissa. Mutta unohtaen monia kepulaisia parhaiten luonnehtivan törkyisyyden – josta varmaan tämäkin tuottaa näyttöjä – totean, että onhan se hellyttävääkin tuollainen lapsenomaisuus, joka saa iältään ilmeisesti hyvinkin aikuisen ”miehen” puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa kaksivuotiaan lapsen tavoin.
Keskusta on siis hyvin outo puolue, mutta parhaansa näkyy tekevän myös sdp:n uusi puheenjohtaja Urpilainen, että minä ja minun tavallani ajattelevat suomalaiset – ehkä enemmistö kansastamme – etääntyisivät yhä enemmän myös hänen johtamastaan puolueesta. Kun Urpilainen on sitä mieltä, että Venäjän-Georgian välillä tapahtuneella ei saa olla vaikutuksia Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaan, niin mieleen nousee kysymys: mitä pitäisikään tapahtua, jotta sillä olisi vaikutusta kyseiseen asiaan? Ilmeisesti sama kuin tapahtui nyt Georgiassa ja meilläkin syksyllä 1939. Silloin vain kaikki turvallisuuspoliittiset linjanmuutokset olisivat auttamattomasti myöhässä ja tarpeettomia.
Toisaalla Urpilainen näkyy ilmoittavan, että sdp on valmis keskustelemaan Natosta eduskuntavaalikeskusteluissa. Mutta mitä hyödyttää keskustellakaan, kun sdp:llä on Urpilaisen mukaan selkeä kanta sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta. Urpilainen lyö kyllä korvalle edellistä näkemystään toteamalla, että ”Tarvitsemme yhä syvempää Venäjän politiikan, talouden, mielipideilmaston ja sotilaallisen ajattelun analyysia. Meillä ei ole varaa vajota tyhjän idealismin suohon.” Jospa se Paavo Lipponen ohjeistaisi paremmin suosikkityttönsä, jottei hän kiistelisi enempää itsensä kanssa.
Noita todellisuudelle sokeita uskovaisia taitaa kuule löytyä muualta jopa enemmän kuin Kepusta. Jos katsoo avoimin silmin eikä vain kepukaunaisin sellaisin
Kommunistit ja iso osa demareista uskoi aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka sosialistiseen järjestelmään. Sen erinoamisuutta jaksettiin ylistää ja saavutuksia kehua vaikka omin silmin oli nähty mikä totuus siinä järjestelmässä oli. Joillekin tuon ihanteen mureneminen, Berliinin muurin kohtalon sitä hyvin symboloidessa, on jättänyt pahan trauman, se mihin uskottiin katosi lähes yhdessä yössä, Mielipidepankin äärimmäinen USA viha lenee tarpeeksi selvä esimerkki tuon vasemmisto uskonnon vaikutuksesta ihmismieleen, lekenutkin ihminen voi ryhtyä vääristelemään ja suorastaan valehtelemaan nähdessään asiat kovin yksipuolisesti. Tuomioja ja Halonen sokeassa idealismissaan ovat tuon uskonnon uhreja maamme poliittisessa johdossa.
Vihreä aate on myös mitä fanaattisin ja yhtälailla sokea todellisuudelle. Siinä luonnonsuojelu on saanut jumalan aseman, sille alistetaan kaikki ymmärtämättä että moni "ekologinen" hanke johtaakin vain luonnon entistä suurempaan hyväksikäyttöön. Otetaan nyt esimerkiksi heidän kovasti vastustama jätteenpoltto, kun jätettä ei polteta se kärätään kaatopaikoille jossa se muuttuu metaaniksi, yhdeks pahimmista kasvihuonekasuista.
...on niissä muidenkin puolueiden orjissa kiihkouskovaisia, ihan kuin kepunkin orjissa, mutta sittenkin vähemmän. Ainakin täällä näyttää siltä, ja "niin on, jos siltä näyttää", sanoi Kekkonenkin.
Nimenomaan vain eräille kepulaisille täällä näkyy olevan aina oikeaa ja hyvää se, mitä kepu kulloinkin sanoo ja tekee, vaikka se sama olisi vielä hiljattain ollut kovin pahaa, kun kepu silloin ei sitä kannattanut. Vaikkapa suhtautuminen kokoomukseen ja sen politiikkaan, jossa kepu on tehnyt lähes kekkosmaisen täyskäännöksen päästyään hallitukseen kokoomuksen kanssa.
Hulluinta on, että eräiltä kepulaisille sekä Oiva Härkönen että Seppo Hietanen saavat kehuja sanomisistaan, jotka yleensä edustavat aivan päinvastaisia näkemyksiä. Eli heille on hyvin ja oikein kaikki mitä joku kepulainen sanoo, vaikka toisen sanoma löisi toista korvalle. Sonni"mies" on tuollaisesta hyvä tyyppiesimerkki. Minusta tuollaiselle tyypille aivot on annettu vain epähuomiossa, sillä ei hänellä niille mitään tarvetta ole.
Mutta yhtä höpsöjä ovat minkä tahansa puolueen kannattajat, jos ovat samanlaisia kuin edellä kuvasin. Sanoin sen kyllä jo avauksessanikin.
Siinä, mitä sanot Neuvostoliittoon uskomisesta, unohdat kyllä siihen eniten uskonee´t, eli Kekkosen ja maalaisliitto-kepun. Mielipidepankki sanoi siitä asiasta totuuden niin napakasti, että laitan sen esille jo toistamiseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000037592330
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/132932.html
Täällä olet luurannut koko ajan, nimettömänä törkyillyt ja vastaillut itselesi. Kuka muu kapia kehuisi. Jos reisussa olet ollut,kone on ollut mukanasi tai olet käyttäänyt isäntiesi koneita.
Kelläshän sinua on täälä ikävä ollut,mutta sinulla on ollut niin ikävä tätä saittia, että heti pöllähdit tänne, kun tulit.
Eläköön sosialismi!
Toveri Korhonen osaa laittaa sanansa ihanasti!
Kepu on rikki, siitä on tullut hampaaton! Huomasitteko otsikon, arvon toverit. Siinä on Kepua herjaava vitsi, jonka olen ihan itse keksinyt! Selitän vitsin, että kaikki arvoisat toverit voivat nauraa yhtäaikaa. Jos ei-suluissa olevat kirjaimet lukee, niin saadaan KEPU. Suluissa olevista kirjaimistaa tulee RIKKI. Kaikki kirjaimet mukaan otettuna saadaan KERIPUKKI. Keripukissa hampaat lähtevät. Tästä selittyy avauslause eli varsinainen vitsi: KEPU ON RIKKI, SIITÄ ON TULLUT HAMPAATON!
Tämä oli ensimmäinen itsekeksitty vitsini! Toivottavasti seuraavaa ei tarvitse odotella 40 vuotta!
Noin viisi vuotta sitten aloin tuntea aamuisin hiipivää kutinaa: olisiko tänään se päivä jolloin keksisin vitsin. Toisina aamuina ajattelin vitsistä tulevan härskin alapään jutun; toisinaan arvelin alaani olevan enemmän hupaisat kertomukset; sellaisiakin aamuja oli jolloin toivoin löytäväni hauskan anekdootin elävästä elämästä. Tänä aamuna tunne oli vahvempi kuin koskaan, tuloksena siitä otsikossa oleva sanaleikki, josta olen syystä ylpeä.
Meitä vallankumouksen uljaita sotureita on syytetty huumorintajuttomuudesta. Minun kohdaltani väitteiltä putoaa nyt pohja, osoitin yhdellä sanalla olevani varsin hauska toveri.
Toveri KapiKorhonen on siitä onnellisessa asemassa, että hänen kirjoituksensa vilisevät vitsejä, niitä lukiessa joskus mahaan alkaa pistämään liiallisesta nauramisesta.
Vaikka vallankumouksen puolesta toimiminen on vakavaa aatteen työtä, pikku kevennykset kuuluvat aina asiaan. Toveri KapiKorhonen on kevennysten kruunaamaton kuningas. Tulen ehdottamaan hänelle mitalia ansioistaan toverihengen ylläpidossa kapitalismin ikeen aikaisina päivinä. Mitalin nimi tulee olemaan: Vasemmistolaista Ilosanomaa Tomerasti Suoltanut Intomieli. Pienet etukäteisaplodit tähän kohtaan ovat paikallaan, arvoisat toverit.
Kapitalistit ja ökymaajussit eivät ymmärrä huumoria. Kaikki energia menee omaisuuden haalimiseen ja työläisten ruoskimiseen, huumoriin ei riitä aikaa eikä älyäkään, tarvitaanhan huumorintajuun tunnetusti älyä. Älyä taas on ainoastaan vasemmistolaiseen intelligentsiaan kuuluvilla henkilöillä, joiden ehdottoman kärjen Miehisyyden Puijontorni, Kallaveden Kummisetä Paavo Lipponen edellisessä kirjassaan listasi.
Tällä kertaa en kerro mitään Pohjois-Korean huumorista ja pohjoiskorealaisten ilontäyteisestä elämästä, koska pelkkä ajatuskin saa minut itkemään kateudesta, eikä sellainen sovi laatuun tänä juhlan päivänä, jolloin keksin ihan itse vitsin! Ensimmäiseni!!!
keripukki st. pysyköön siellä missä on.
Kuinkahan kehtaavat kapit ja muut vallankumouksen uljaat soturit enää kirjoitella tuon jälkeen. Eivät kirjoittelisi jos heillä itsekritiikkiä olisi. Huumorintaju niiltä ainakin puuttuu.
Kapi hoi!!
Maan mainio KEKKOSJUTTUSI on taas SENSUROITU! Joku PRKLE vainoaa sitä ja nyt on poistettu VAIN 2. osa. Eipä se saanut kauaa olla rauhassa.
Aikaisemmin siitä on lähtenyt aina 1. ja 2. osa poissa. Itsekin olen sen laittanut sinne jo useasti ja aina olen KaPille itselleen laittanut tiedoksi sensuroinnin.
TÄYDENNÄ mainio juttu ja kerro meille mikä siinä 2. osassa aiheuttaa sensuroinnin?
Tästä on siis kyse:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692400
1. Nuori Urho Kekkonen
Kirjoittanut: KapiKorhonen 27.8.2008 klo 16.41
(Jostain syystä on jonosta poistunut tutkielmani osat 1 ja 2. Laitan ne tähän nyt uudestaan)
K.K.Korhonen eli KapiKorhonen
Vastasit hyvin myös Halosta koskevaan kysymykseen. Täällä ei ole yleistä, että pystyy tarkistaan kantojaan. Tunnustuksen ansaitsee myös mitä sanot avauksessasi tässä
"Kun Urpilainen on sitä mieltä, että Venäjän-Georgian välillä tapahtuneella ei saa olla vaikutuksia Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaan, niin mieleen nousee kysymys: mitä pitäisikään tapahtua, jotta sillä olisi vaikutusta kyseiseen asiaan? Ilmeisesti sama kuin tapahtui nyt Georgiassa ja meilläkin syksyllä 1939. Silloin vain kaikki turvallisuuspoliittiset linjanmuutokset olisivat auttamattomasti myöhässä ja tarpeettomia.
Toisaalla Urpilainen näkyy ilmoittavan, että sdp on valmis keskustelemaan Natosta eduskuntavaalikeskusteluissa. Mutta mitä hyödyttää keskustellakaan, kun sdp:llä on Urpilaisen mukaan selkeä kanta sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta".
Mutta nostaakohan sinussa sittenkin vanha demari päätään tässä
"Urpilainen lyö kyllä korvalle edellistä näkemystään toteamalla, että ”Tarvitsemme yhä syvempää Venäjän politiikan, talouden, mielipideilmaston ja sotilaallisen ajattelun analyysia. Meillä ei ole varaa vajota tyhjän idealismin suohon.” Jospa se Paavo Lipponen ohjeistaisi paremmin suosikkityttönsä, jottei hän kiistelisi enempää itsensä kanssa."
Ei Paavosta ole enää Urpilaiskankaan opastajaksi, kun on kytkenyt itsensä venäläiseen kaasuputkeen.
Hevoshammas Stubbin ihailijaksi olet alentunut. Mutta mieli kuitenkin tekisi olla edelleen demari, sen paljastat lopussa. Ei ole helppoa sinulla. Lopeta jo etsintä ja tule vaan reirusti keskustaan, se on siinä välissä ja täällä on hyvä olla!