Toivoisin asiallisia vastauksia...
Eli ongelmani on se, että haluan seksiä suunnilleen 1krt/kk, ja joskus jopa harvemmin.
Mistä se johtuu? Aikaisemmin halut olivat kohdallaan ja harrastimme seksiä mieheni kanssa vähintään kerran viikossa, suhteen alkuaikoina jopa monta kertaa päivässä..
Olemme seurustelleen mieheni kanssa vajaat 6 vuotta ja mainittakoon vielä että olen 21-vuotias. Lapsia meillä ei ole, vaikka niitä joskus haluaisinkin. Kaksi koiraa kylläkin. Lisäksi minulle on erittäin tärkeää etteivät koirat ole samassa huoneessa meidän kanssa kun rakastelemme.
Pidänkö koiriamme lapsina? Onko lapsellisilla pariskunnilla samalaisia ongelmia? Onko kohtalon tovereita?
Olemme puhuneet mieheni kanssa asiasta monet kerrat ja hän monesti kysyy miksi minä en halua. En osaa vastata hänelle muuta kuin etten tiedä.
Välillä en halua että hän edes koskee mihinkään eroottiseen paikaaan (takapuoleen/rintoihin).
Olenko siis ihan outo lintu?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuttu juttu tuo..Olin itse samassa tilanteessa muutama vuosi sitten. Olin seurustellut saman miehen kanssa usean vuoden ja seksi oli alussa ollut aivan päätä huimaavaa. Minä naisena olin se aktiivisempi osapuoli, mutta yht'äkkiä kaikki halut katosivat (olin 20 vee). Oli todella surullista kun ei yhtään tehnyt enää seksiä mieli ja ihan sääli teki poikaystävääni. Teki oikein pahaa kun hän joskus yritti "lähennellä".
Pulmaan löytyi kuitenkin ratkaisu. Lopetin e-pillereiden käytön ja haluni palasivat teini tasolle. Noin neljä viikkoa sen jälkeen kun olin pillereiden popsimisen lopettanut olisin voinut rakastella kumppanini kanssa vaikka yöt ja päivät. Nyt olen ollut ilman hormonaalista ehkäisyä kohta 6 vuotta ja olen yhä todella aktiivinen sängyssä. Himot eivät ole siis laskeneet sen jälkeen kun ne nousivat. Ok, kaikillahan varmaan on kausia, että ehkä ei tee ihan niin paljon mieli, mutta kyllä ainakin 3 kertaa viikkossa haluan kunnon kyytiä vuoteessa.
Olikohan tästä mitään apua? Ai niin, ja se nykyinen ehkäisy: aivan luonollinen kalenterin seuranta ja terve järki ovat ainakin tepsineet 6 vuotta vallan loistavasti..ei mitään vahinkoja ole sattunut.
Onnea matkaan ja hei, kyllä ne halut sieltä takaisin tulevat! Ei kannata ainakaan stressata sen vuoksi. Mitä enemmän jännität ja toivot haluavasi seksiä sitä todennäköisempää on ettei haluta. Stressi siis pois ja rentoudu.
Ninkun tuossa neuvoi, Stressi siis pois ja rentoudu.
Ottakaa parin viikon loma ilman mitään kiirettä ja naiskentelua. Siis päätä että ette sekstaa ja käyttäkää kolme tuntia päivässä sängyssä keskustellen ja kuherrelleen. Saattaa alkaa viikon kuluttua kiinnostaa. Oottele vielä pari päivää ja kokeile.
Noin kai ne seksologit neuvoisi?
Nin tuli vaan mieleen kysyä, muistaako ukkosi hieroa sinulle joka kerta pienen kuoleman? Kysymys tuli mieleen kun näin (peilissä) yhden kaverin jolta se joskus on unohtunut. Tuo unohdus saattaa selittää osan haluttomuudesta.
Jos olet joskus erehtynyt sanomaan, ei tarvitse, tyhmä mies saattaa tulkita asian niin ettei tarvitse. Ja jos seuraavana päivänä paiskot ovia ja räyhäät syyttä, hän hämmästelee.
Vinkki : Jos mies pyytää, voisitko ottaa suhin, hän yleensä tarkoittaa sitä. (ei aina, joskus kyllästyin kaljan pummaajiin ja sanoin, pitkä tuoppi suihen otolla, kun kolmas kysyi missä, luovuin tavasta, Kuvittelin näes aluksi että he halusivat kaljaa ja arvelin suoran tyrmäyksen tehoavan.)
Elikkä teillä saattaa olla kommunikaatio ongelma. Jotkut miehet uskovat sanamukaisesti mitä heille sanotaan.
Jos haluat hänen muistavan, pari keinoa voisi tepsiä.
a. maxilta tuli joku aika sitten Hyvän rakastajan opas, ettikää ohjelma, kattokaa porukassa ja keskustelkaa asiasta viikko sängyssä.
b. mene kirjastoon, lue seksologia hyllyn sisältö ja kerro miehelle. Taikka lueta miehellä. Viikko puhetta punkassa.
Niimpä, ikään kun ukkorukalla ei olisi tarpeeksi paineita työn, asunnon ja auton kanssa, lisätään vielä sänky siihen.
Muistan omalta osaltani unohdukseni ja seuraukset. Tein 12 tunnin työpäivää matkoineen. Eukko jäi huonolle hoidolle. Keskustelu pomon kanssa oli selvä.
Mie. Kuule, pitäs saada viikon naimaloma, naapurit valittaa, eukko ajoi eilen postiljoonin puuhun.
Pomo. Etsinkin sinua, pieni 4 tunnin homma ylitöinä.
Mie. Mites eukko?
Pomo. Anna eukolle sauva.
Mie. Ni en varmasti, sai sähkärin pölyimuristakin ja ei taatusti tartu siihen halukkaasti tai märkänä. Mitä teen?
Pomo. Elä huoli, meet talvella Thaimaahan.
No pitänee mennä, eihän se poikamiehen loma paljon maksa.