viisi- kuusikymppiset ja vaikkapa vanhemmatkin, muistatteko te olleen koskaan tälläistä aikaa, mitä nyt elämme, eli onko koskaan tuollaista Jumalan pilkkaa aikaisemmin Suomessa uskallettu tehdä, mitä jotkut tänään tekevät.
Itse en ole sitä tavannut, enkä tapaa sitä omassa elinympäristössäni, mutta täällä netissä se näyttää räjähtävästi lisääntyvän. On syntynyt joukko, jolla ei ole pienintäkään Jumalan kunnioitusta, eikä pelkoa, eli heidät on täydellisesti pimennetty Jumalan tuntemiselta ja tahdolta tuntea Jumala.
Muistelen miten karskeinkin mies ennen sanoi uskovansa Jumalaan, vaikka ei välttämättä halunnutkaan siitä keskustella sen kummemmin ja vaikka millaisia ihmisiä olen matakallani tavannut, niin en koskaan ole heidän kuullut pilkkaavan Jumalaa, en ennen, kuin tällä palstalla sain näihin pilkkaajiin tutustua. Monet heistä on aivan tavallisiakin ihmisiä, jopa aivan kivoja, mutta jokin on mennyt heissä pahasti vikaan, kun he ovat tuollaisiksi käyneet, eli tahtovat kaikessa halveksia Jumalaa ja Jumalan kasvattamaa kansaa.
Mikä tähän voi olla syynä. Onko syy, että laittomuus on jo aikamoisessa vallassa, eli tämän muodon loppuaika on käsillä.
Itse en ole sitä tavannut, enkä tapaa sitä omassa elinympäristössäni, mutta täällä netissä se näyttää räjähtävästi lisääntyvän. On syntynyt joukko, jolla ei ole pienintäkään Jumalan kunnioitusta, eikä pelkoa, eli heidät on täydellisesti pimennetty Jumalan tuntemiselta ja tahdolta tuntea Jumala.
Muistelen miten karskeinkin mies ennen sanoi uskovansa Jumalaan, vaikka ei välttämättä halunnutkaan siitä keskustella sen kummemmin ja vaikka millaisia ihmisiä olen matakallani tavannut, niin en koskaan ole heidän kuullut pilkkaavan Jumalaa, en ennen, kuin tällä palstalla sain näihin pilkkaajiin tutustua. Monet heistä on aivan tavallisiakin ihmisiä, jopa aivan kivoja, mutta jokin on mennyt heissä pahasti vikaan, kun he ovat tuollaisiksi käyneet, eli tahtovat kaikessa halveksia Jumalaa ja Jumalan kasvattamaa kansaa.
Mikä tähän voi olla syynä. Onko syy, että laittomuus on jo aikamoisessa vallassa, eli tämän muodon loppuaika on käsillä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
ja kaikenlaisen sivistyksen lisääntyminen.
Hyvän sivistyksen omaava ihminen ymmärtää kristinuskon olevan vain yksi taikausko muiden samanlaisten joukossa.
Pelkästään se, että kristinuskon sisältö on lähes suoraa lainaa muista (sitä vanhemmista) uskonnoista, myyteistä ja tarustoista, on vienyt siltä uskottavuuden.
kirjoittaessaan: "Usko ei ole tiedon alku, vaan sen loppu"
(Goethe 1749-1832)
niin et uskosi noita "maailman viisaita" joilla ei ole mitään tietoa Jumalan salaisuuksista, sillä he ovat tahtoneet itse "viisaiksi" tulla ja ikävä kyllä, ovatkin tulleet tyhmiksi.
En ala väittelemään Jumalan elävyydesta, vaan kerron vain Hänen elävän ja tekevän tänääkin niitä samoja ihmeitä, mitä Jeesus teki Ihmisen Poikana ollessaan ja tätä Jumalaa "sivistyksen saaneet" pilkkaavat.
hörhöjä hihhuleita on Suomessa aivan liikaa.
Vai tekee "Hän" niitä samoja ihmeitä, joita Jeesuskin teki. heh heh
pakanuutta, jolla on tehokkaampi mainostuskampanja.
Olen ollut siinä erikoisesti armoitettu, että olen saanut uskoa aina, eli koko ikäni, Jumalaan. Olen saanut kokea ihmeitä jo lapsesta lähtien, eli aina, jos omakohtaisessa elämässäni tapahtui, vaikka äidin, tai isän takia jotakin, joka hankaloitti minun, lapsen elämää ja pahoitti mieltäni. Silloin, suurimman surun keskellä Jumala näytti minulle olevansa kanssani ja todisti elävyytensä ihmeillä.
Kuitenkin Jumala antoi minulle kutsun, eli minä joka uskoin Taivaan Isään sainkin kutsun tulla uskomaan. Se tuli ollessani toisella vuosikymmenelläni ja tuli niin voimaakkaana, että lymysin sitä piiloon ummistaen siltä korvani ja näin en ottanut sitä kutsua vastaan.
Eli Jumala tahtoi minun tulevan OIKEAAN uskoon, vaikka armossaan olikin kanssani aina, eli Hän tahtoi minun tulevan sellaiseksi uskovaiseksi, joka alkaa lukemaan Raamattua ja menee muiden uskovaisten mukana oppimaan,vaikkapa kirkkoon ja näin tulee tuntemaan Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen.
Koska en ottanut sitä kutsua vastaan, vaan jatkoin Taivaan Isään uskomista, niin kutsu vaikeni, se voimakas kutsu, mutta kymmenen vuoden kuluttua se kutsu tuli uudelleen ja silloin otin sen vastaan, mutta Jumala oli edeltä suunnitellut askeleeni, että kutsun alusta jonkin ajan kuluttua johdatuin työhön uskovaisten ihmisten luokse ja koska kutsu oli päällä ja kun tiesin nämä ihmiset uskovaisiksi, aloin kyselemään Jumalan tiestä ja sain heti oikean kasvatuksen Jeesuksen tuntemiseen.
Siitä alkoi koulutus Jumalan puolelta, eli innostuin mahdottoman kovasti Raamatusta ja kävin raamattupiirissä viisi vuotta ja kasvoin päivä päivältä Jumalan Sanan/Jeesuksen tuntemiseen.
Sitten, viiden vuoden kuluttua alkoi yhtäkkiä tuskien tie, niin kova puhdistus Jumalan puolelta, että jouduin vaikeaan masennukseen ja elämän otettiin ikään, kuin poissa.
Joka joutuu sen kokemaan tietää, että silloin puhutaan vaikeimmasta kokemuksesta mitä ihminen joutuu täällä koskaan kokemaan. Tunteeni paloivat poissa, aistini ja järkeni toimivat täysin kirkkaasti, mutta tunteeni paloivat täydelliseen tyhjyyteen asti.
Yhdeksän kuukautta sitä tuskaa kesti ja sitten aivan yhtäkkiä jouluaattona vuonna 1984 Jeesus paransi minut aivan täydellisesti ja sen alueen terveys on kestänyt rikkomattomana, mutta vielä kahdesti Jumala johdatti minut tyhjennykseen ja nyt fyysiikan puolen kärsimyksen kautta ja molemilla kerroilla olin kuolemaisillani, kunnes terveys laskettiin ylhäältä kummallakin kerralla yhtäkkiä.
Ensimmäisellä kerralla leikkauspöydälle ja se aiheittu valtavan hämmingin leikkausporukassa ja lopulta he ilmoittivat, että he eivät voi muuten tätä käsittää kuin, että "jokin suurempi voima puuttui asioihin ja palautamme sinut osastolle" ja palasin osastolle josta olin lähetetty leikkaussaliin ja kohta lähdin siltä osastolta kotiin.
Toisen kerran paranin teho-osastolla, seitsemän tuntia nukuin siellä lääkärien annettua perheelleni tietoon, että heidän tulee nyt varautua kuolemaani ja sen seitsemän nukkumistunnin aikana tapahtui jälleen ihme, eli heräsin aamulla klo 7.00 terveenä. Teho joutui puolestaan hämminkiin ja palautettuaan minut osastolle sieltä tuli henkilö kyselemään minulta, että mitä oikein tapahtui, teholla halluttaisiin tietää, että mitä tapahtui. Sanoin vain, että Jeesus taasen paransi, eikä se ollut ensimmäinen kerta.
Ennen kotiin lähtöä lääkäri haastatteli tämän asian tiimoilta minua ja kertoi, että koko suuren sairaalan aluuella puhutaan tästä tapauksesta ja kysyi luvan laittaa tästä asiasta jutun tiedelehteen. Annoin luvan, mutta en ole kuullut laittoivatko ja luulenpa, että jotkut päättävät henkilöt sairaalassa eivät sitä halunneet, sillä olisivathan he mahdollisesti saaneet "hörhö" maineen.
Eli, se ensimmäinen puhdistus oli ehdottomasti tyhjentävin ja vaikein kokemus, vaikka nuokaan ruumiin vakavat sairaudet eivät olle helppoja, varsinkaan, kun toinen vei niin lähelle kuolemaa, että ruumiin lämpötilani oli niin alhainen, että kaikki luuni tuntuivat olevan jäässä ja mikään peitto ei sitä kylmyyttä poistanut.
Noiden fyysisten sairauksien keskellä sain kokea hämmästyttävää, ylitse ymmärryksen käyvää rauhaa, eli en edes osannut peljätä.
No, riittikö nämä lihallisuuden periksi antamiseen Jumalan Sanalle. Eivät vieläkään olleet saaneet minusta niin täydellisen uskovaista, vaikka itse mielestäni uskoin täydellisesti Jumalan Sanaan, siis luulin uskovani. Tai oikeastaan olin jo nöyrtynyt hyvin pitkälle Sanan uskomiseen ja seuraamiseen, mutta vieläkin jouduin kasvatukseen, jonka kautta opin täydellisen luottamuksen Jumalaan ja sen jälkeen en ole epäillyt Hänen kykyään auttaa ihmistä, en koskaan, enkä missään tilanteessa.
Viimeinen kova koulutusvaihe on ollut yrityksemme petoksen uhriksi joutuminen ja sen myötä tullut täydellinen lama taloudessamme. Se yritti yhden päivän ajan lannistaa minua ja aloin nurista ajatuksissani, että mitä tämä kannattaa, velkoja ja velkoja, mutta Jumalan Sana opasti minut äkkiä parannukseen ja nuo edelliset koulutusvaiheet olivat jo kasvattaneet minut sen verran täydellisen luottavaksi Jumalan Sanaan/Jeesukseen, että kykenin hylkäämään lihallisen nurinan ja siitä se seikkailu laman keskellä alkoi ja se oli iloista toimintaa ilman rahaa ja iloista tekemistä rahatonna ja yrittämistä jatkoimme toivossa, että tästä selvitään ja niin selvisimme ja nyt kaikki on hyvin.
Miksi minä jaksan täällä näistä kertoa. Siksi, että se on tehtäväni ja olen niin äärettömän kiitollinen Jeesukselle, joka pelasti minut kuolemasta hyvään elämän, että kiitos ei ole lakannut 1984 jälkeen.
Täysin terve olen ollut sielun ja hengen puolelta 1984 asti ja ruumiin puolelta 1995, viimeisen teho-osastolle johdattuneen sairauden parantumisesta saakka.
Miksi minä vakuuttamalla vakuutan, että ihmisen on USKOTTAVA JUMALAN SANAAN. Siksi, kun tiedän, että Sana on keskuudessamme Jumala, eli Sana on aina ollut Jumala ja on täällä keskuudessamme ja Pyhä Henki tulee jokaiseen, joka haluaa uskoa Jumalan Sanan opettajaksi, muistuttajaksi ja oppaaksi ja puolustajaksi.
No, jos Sana on Jumala ja ihmiset alati valittavat, nurisevat ja puhuvat vasta sanoja Jumalalle, eli Jumalan Sanalle, mitä siitä seuraa.
Siitä seuraa se, että nämä ihmiset eivät voi oman lihallisuuden ja sen tuottamien vastasanojen takia ikinä uudestisyntyä ja näin eivät ikinä saa tulla Jumalan Valtakuntaan, vaan jäävät lihantuomiolle.
Koska SANA/JEESUS ON JUMALA, niin meidänkin sanat ovat tärkeässä asemassa, eli sanoista meidät tuomitaan ja jatkuvasti joko opetusta hakevat, jotka eivät ikinä pääse Sanan tuntemiseen itse, tai jatkuvasti Sanan/Jeesuksen hylkäävät ajautuvat yhä kauemmaksi Jumalasta ja lopulta heille käy mahdottomaksi ottaa Sanaa vastaan.
Miksi sitten on tilanne, että toiset uskovat mielellään Jumalan Sanan ja toisille se on mahdotonta. Siksi, että jokainen ihminen on syntynyt lihankautta, eli lihaksi ja liha, eli vastustavia sanoja suoltava ei voi päästä Jumalan tuntemiseen ja siksi meitä muutamia koulutetaan tuomaan JUMALAN SANAN totuutta tänne, heillekkin, jotka eivät saa jo äitinsä kohdussa kuulla JUMALAN SANAA, jotta perisynnin kadottama ihminenkin saisi tulla tuntemaan totuuden, eli hekin, joiden esi-isät ja äidit ovat hyljänneet Jumalan Sanan ja eläneet lihansanoihin tyytyen, saisivat tiedon, että Jumala on keskuudessamme Jumalan Sanana ja Pyhänä Henkenä ja armahtaa heidät, jotka sanovat haluavansa USKOA JEESUKSEEN/SANAAN.
Ei usko ole miten vain uskomista, vaan usko on Jumalan Sanan mukaan uskomista ja Jumalan Sanan/Jeesuksen seuraamista.
Jumalan Sana tuli tänne valmistetussa ruumiissa, eli sikisi tänne Pyhästä Hengestä, eli Sana tuli lihaan ja sai niemekseen Jeesus ja joka seuraa Jeesusta tulee väkisinkin pelastuksen päivään ja näin tulee vapaaksi ja rakastavaksi.
Huonot huoneenhaltijat ovat kadottaneet evankeliumien alkusanoman ja siksi ihmiset harhailevat eksyksissä ja monet heistä, joilla on Jumalan luokse ikävä, ovat estetyt pääsemästä todellisen, ELÄVÄN JUMALAN luokse täällä toimivien vastustajien ja väärin opettajien takia, mutta koska Jumalan on jo voittanut, niin Jeesus etsii nyt eksyneitä ja löytää ja taivaassa syntyy valtava ilo jokaisesta eksyneestä.
Jumalan valtakunta on VANHURSKAUTTA, RAUHAA JA ILOA PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
Evankeliumien alkusanomaa on leivitettävä eksyneen kansan keskuuteen, jotta jokainen pääsee heti alusta tietämän, että JEESUS ON JUMALAN SANA, ELI JUMALA ja, että Sanassa meillä on ELÄMÄ ja sanoista meidät tuomitaan.
Matt. 12:37
Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Joh.1.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
19 Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?"
20 Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: "Minä en ole Kristus".
21 Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän sanoi: "En ole". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En".
22 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?"
23 Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut."
24 Ja lähetetyt olivat fariseuksia;
25 ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?"
26 Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
27 Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."
28 Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa.
29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
30 Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'.
31 Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."
32 Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
33 Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
34 Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika."
35 Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslapsistansa.
36 Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa!"
37 Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin puhuvan ja seurasivat Jeesusta.
38 Niin Jeesus kääntyi ja nähdessään heidän seuraavan sanoi heille: "Mitä te etsitte?" He vastasivat hänelle: "Rabbi" -se on käännettynä: opettaja-"missä sinä majailet?"
39 Hän sanoi heille: "Tulkaa ja katsokaa". Niin he menivät ja näkivät, missä hän majaili, ja viipyivät hänen tykönään sen päivän. Silloin oli noin kymmenes hetki.
40 Andreas, Simon Pietarin veli, oli toinen niistä kahdesta, jotka olivat kuulleet, mitä Johannes sanoi, ja seuranneet Jeesusta.
41 Hän tapasi ensin veljensä Simonin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet Messiaan", se on käännettynä: Kristus.
42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.
43 Seuraavana päivänä Jeesus tahtoi lähteä Galileaan; ja hän tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua".
44 Ja Filippus oli Beetsaidasta, Andreaan ja Pietarin kaupungista.
45 Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista".
46 Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso".
47 Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"
48 Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut".
49 Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
50 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut viikunapuun alla', sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat."
51 Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle."
on tuoda tänne totuus, joka kertoo mitä kristinusko on? Mitenpä tuot totuutta, kun totuus ei ole lähelläsi, vaan olet eksytetty omiin uskomuksiisi, eli olet itsellesi jumala ja kait sinulla on muitakin jumalia ja johdattajia.
kaaos loppui vuoteen 2001 ja siitä lähti nousu, joka on ollut nousua kaikkina vuosina, eli Jeesus muutti senkin kaaoksen rauhaksi omasta voitostaan käsin ja siitä käsin, että minä uskoin Jumalan Sanaan, Jeesukseen.
Myöhemmin omaiseni ihmettelivät, että miten me kestimme sen kaaoksen ajan ja sanoin, että minä kestin, koska uskoin Jeesukseen ja puolisoni sanoi, että minä kestin, kun näin, että sinä uskoit.
Eli yksi ihminen voi olla toisten keskellä suuremman uskon omaava, eli saanut Jumalalta aarteen, josta toisetkin saavat valoa, eli saavat uskon ja toivon elämäänsä.
muiden uskontojen jumalista?
Voiko niitä vapaasti pilkata?
alennu pilkkaamaan ketään.
kristinuskon jumalan lisäksi muihinkin jumaliin!
Et siis olekaan aito kristitty.
tarkoittaa mielestäsi, että uskon muihin jumaliin?
Juud. 1:9
Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
Mooses ei ole historiallinen henkilö, joten hänellä ei oel ollut myöskään ruumista. Hänen esikuvanaan oli Babylonian kuningas Sargon.
http://en.wikipedia.org/wiki/Sargon_of_Akkad
Tiedemiehet nimittäin ovat jo niin sotkeutuneet ihmisen lihalliseen "viisauteen", että heidän on vaikea erottaa totuutta valheesta, mutta aina muutama luopuu lihan päätelmistä ja alkaa lukemaan Raamattua, kuten sinun tiedonmiehenkin tulisi tehdä, jotta pääsisit ihmeelliseen totuuteen joka tekee ihmisestä vapaan, rauhallisen ja iloisen. Raamatussa riittää lukemista koko matkan ajaksi, sillä Pyhä Henki avaa sieltä kasvun myötä aina sille ajalle kuuluvaa ravintoa.
Jumalan Sana ei koskaan tyhjänä palaja, eli ei muuta kuin lukemaan ELÄVÄÄ SANAA.
Onko yli 60-vuotias riittävän vanha?
Kyllä lapsuudessani pilkattiin uskovia vähintään yhtä töykeästi ja vielä ylikin!
Eri asia on sitten se, oliko tuolloisten uskovien ymmärrys ihan kohdallaan uskonasioiden sisällöstä. Silloin oli uskoontulleille varsin kovat säännöt joita kukaan ei enää nykyisin korosta.
Oliko tuo sääntöjen valvominen toisten noudattamisista sitten uskon mittari? Epäilempä.
Onko sitten niin, että itse olen saanut elää niin turvattua elämää, että en koskaan ole omassa ympäristössäni tavannut Jumalan pilkkaa.
Uskovaisista kyllä joskus kuuli jonkun jotakin sanovan, eli heistä, joilla oli jotakin sellaista tekoa, joka ei ihmisten mielestä kuulunut uskovaiselle, mutta edes uskovaisia ei pilkattu.
Vastaavaa pilkkaamista ei nykyään löydy.
Eikä pilkka ollut ainoa, vaan kiusaaminen saattoi olla niin kovaa, ettei nykyään voi vastaavaa kuvitella esiintyvän. Rippikoulussakin kuulin sellaista, jota en kehtaa edes julkasta.
joskus 60-70 luvulla, niinkö. Olemme eläneet aivan erilaisissa ympyröissä, sillä minä en ole kuullut koskaan Jumalan pilkaa, joskin jonkin verran uskovaisten arvosteluja ja luulen niiden olleen aika oikeita arvosteluja.
Kuitenkin Suomessa on ollut Jumalan pelko ja kunnioitus vallalla ja luulenpa, että nuo pilkkaajat olivat yksittäistapauksia, mitä se sitä vastoin nykyään ei ole, sillä nyt yksi alkaa pilkkaamisen, eli johtamisen pimeyteen, ja tänne nettiinkin on perustettu jopa palstoja, jossa Jumala kielletään kokonaan, eli pilkataan totuutta.
1980 luvulla syntyi perheihanteet ja uskon käsitykset romuuttava elämän tyyli ja 1990 luvulla se kasvoi sellaiseen mittaan, että masennus sai valtaansa lukemattomat ihmiset ja tänäänkin masennus kasvamasta kasvaa, kuten aamullakin kerrottiin tv:ssä erityisesti vanhusten masennuksesta.
Niin vanhukset, lapset, kuin kaiken ikäiset ovat kollektiivisen lankeemuksen uhreja ja siksi hyvin monet heistä potevat elämän tarkoituksettomuutta ja masennusta.
On aivan varma, että masennus ei ole siellä vallalla, missä on usko Jumalaan ja luottamus Häneen ja moni pääsisi masennuksesta irti, jos saisi oikean opetuksen Jumalasta ja tahdon tulla ELÄMÄÄN, eli tahdon tulla rakkaudenlakiin, sillä siinä laissa Jumala on yli kaiken rakastettu ja siinä laissa rakastetaan itseä ja se jo pelastaa paljolta masennukselta ja kaiken lisäksi, kun siinä laissa on yli ymmärryksen käyvä rauha ja rakkaus lähimmäisiä kohtaan, eli masennushengelle ei jää sijaa.