Sinäkin kuolet

Elämä on arvaamaton, me voimme suunnitella mitä teemme ja mihin menemme huomenna, mutta huominen ja muut kaikki päivät ja koko ihmisen elämä on kuitenkin Jumalan päätettävissä. Joskus meidän suunnitelmamme onnistuvat ja toteutuvat, joskus aikamme päättyy yllättäen kesken ja suunnitelmamme jäävät toteutumatta.

Kukaan meistä ei tiedä päiviensä lukua, eikä elämänsä päättymisen ajankohtaa.

Kristityt uskovat siihen, ettei ihmisen elämä pääty kuolemaan. Monet uskomattomat ajattelevat, että kun ihminen kuolee, kaikki päättyy siihen.

Kuka on oikeassa, kuka tietää miten todella on ?

Onko sillä jotakin merkitystä ?

Sinäkin tulet kuolemaan. Minullekin käy niin. Silloin me tiedämme, onko elämää kuoleman jälkeen vai päättyykö kaikki siihen.

Kristityt uskovat että elämä jatkuu ihmisen kuoltua, joko kadotuksessa tai taivaassa.

Taivas on hyvä paikka, mutta kadotus ei.

Kristittyjen uskon perustana on Jumalan sana, jonka Jeesus Kristus julisti maanpäällä ollessaan Jumalan tahdosta, kaikkia ihmisiä varten.

Miksi kristityt uskovat Jumalan sanaan, raamattuun ?

Koska kristityt ovat nähneet omassa elämässään ja maailman tapahtumista että Jumalan sana toteutuu.

Raamatussa kerrotaan, että kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet, sinä joka luet tätä, olet myös tehnyt syntiä. Jumala vihaa syntiä. Jumalan tahto on, että ihminen tekee parannuksen, eikä enää tee syntiä, vaan rakastaa lähimmäisiään ja Jumalaa.

Jos ihminen tahtoo saada asiansa Jumalan kanssa kuntoon, tulla uskoon ja pelastua, silloin on viisasta totella Jumalaa ja tehdä parannus synneistään ja elää jatkossa muita ihmisiä ja Jumalaa rakastaen.

Synti josta ei tehdä parannusta, on pelastumisen esteenä. Moni joka on aloittanut matkansa hyvin, on keskeyttänyt juoksunsa ja jäänyt synnin orjuuteen, sielunvihollisen tahtoa toteuttamaan. Monet muut ovat kompuroineet matkalla, mutta ovat taistelleet syntiä vastaan, tehneet parannuksen ja jatkaneet matkaansa.

Kristityt ihmiset voivat julistaa evankeliumia, kertoa kaikesta mitä Jeesus opetti, mutta uskon kuitenkin synnyttää Jumala, julistetun evankeliumin sanan kautta.

Ihminen saa varmuuden siitä, että olemassa jotakin paljon enemmän, kuin tämä kaikki mitä me näemme ja kuulemme ja mikä havaittavissa on. Uskoon tullut ihminen, saa kokea ja tuntea sen, että Jeesus Kristus on todella olemassa ja pystyy häntäkin auttamaan.
13257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

etteikö kuoleman jälkeistä "elämää" olisi. Todennäköisyys siihen on vaan äärimmäisen pieni.

Mitään ihmisestä irrallista "sielua" ei ole. Aivotutkimus on jo varsin pitkälle selvittänyt, miten ihmisen tietoisuus syntyy. Koska aivot rakentavat ihmisen tietoisuuden, ei ilman aivoja voi olla tietoisuutta. Sielu ei siis voi poistua ruumiista.

99,9% todennäköisyydellä uskovien tarkoittamaa tuonpuoleista ei ole.

Äänestä

puhut tästä etkä tee niin kuin esim.nimimerkki Eroe joka menneellä viikolla ilakoi kun jossakin lehdessä oli lukenut että lapsi oli parantunut aivosyövästä.
Jumala ei todellakaan paranna meitä sairauksistamme vaan joku sairaus meidät lopulta tappaa.
Pelastus on paljon, paljon tärkeämpi aihe.
Pyhä Henki on ylösnousemusvoima, jota me tarvitsemme. Jumalan rauhoittavaa läsnäoloa.
Hän kaipaa ja tarvitsee rehellisyyttä uskossamme,että emme valehtele Hänen edessään-mistään.
Uskottelu, että sairaat paranevat, ei ole sitä.

Äänestä

Kirjoitit: " ...koko ihmisen elämä on kuitenkin Jumalan päätettävissä."

Sinäkin siis olet sitä, mieltä että vapaa tahto on vain illuusio.

Äänestä
  • Ihminen voi vapaasti tehdä valintoja, päätöksiä ja tekoja, mutta vain siihen asti, kun se Jumalan sallimukseen ja tahtoon sopii. Jumalalla on kuitenkin kaikkein ylin valta kaikkiin ihmisiin.

    Jumala on luonut ihmiselle aivot, joiden avulla ihmisen on mahdollista ymmärtää tekojensa seuraukset ja kantaa vastuu tekemisistään.

    Jos joku ihminen vapaasti tahtoisi vaikka elää 125 vuotiaaksi, ei se kuitenkaan ole sen ihmisen vallassa, vaan Jumalan, joka on elämälle ajat ja rajat antanut. Samaten sairaus, vaikka ihminen vapaalla tahdollaan tahtoisi sairaudesta parantua, on tuokin asia kuitenkin Jumalan vallassa.

    Äänestä

  • tahdosta kirjoitti:

    Ihminen voi vapaasti tehdä valintoja, päätöksiä ja tekoja, mutta vain siihen asti, kun se Jumalan sallimukseen ja tahtoon sopii. Jumalalla on kuitenkin kaikkein ylin valta kaikkiin ihmisiin.

    Jumala on luonut ihmiselle aivot, joiden avulla ihmisen on mahdollista ymmärtää tekojensa seuraukset ja kantaa vastuu tekemisistään.

    Jos joku ihminen vapaasti tahtoisi vaikka elää 125 vuotiaaksi, ei se kuitenkaan ole sen ihmisen vallassa, vaan Jumalan, joka on elämälle ajat ja rajat antanut. Samaten sairaus, vaikka ihminen vapaalla tahdollaan tahtoisi sairaudesta parantua, on tuokin asia kuitenkin Jumalan vallassa.

    olemassa.

    Äänestä

  • ota asioista selvää kirjoitti:

    olemassa.

    perustele väite.

    Äänestä


  • tosiaan että kirjoitti:

    vaikka autokaupassa asioidessa päädyt tiettyyn
    merkkiin feromonien vaikutuksesta? Valintasi
    ei perustu omiin näkemyksiin ja johtopäätöksiin?

    ainakin näihin seikkoihin:

    - perimäsi
    - ympräristön vaikutukset: esim. ravinto, elinympäristö
    - kaikki kokemasi tapahtumat

    Jos siis sinusta olisi olemassa "täydellinen kopio", joka olisi geneettisesti täysin sinun kaltainen, olisi elänyt täsmälleen samanlaisessa ympäristössä ja kokenut samat asiat, hän tekisi MYÖS SAMAT PÄÄTÖKSET VASTAAVISSA TILANTEISSA KUIN SINÄ.

    Aivomme ja solujemme toiminta on vain niin suunnattoman monimutkaista ja toiminnan määrä niin huikea, ettemme näe sitä kokonaisvaltaisesti. Näemme vain lopputuloksen PÄÄTÖKSEN, emmekä niitä triljoonia pienen pieniä kemiallisia ja fysikaalisia tapahtumia, jotka meidät tähän päätökseen ovat ohjanneet.

    Äänestä

Laukea siis huohottaen Naapurin Uskoon, että Jeesus Kristus on todella olemassa ja pystyy häntäkin auttamaan.

Jeesus tekee sulle sitten saman !

Äänestä
  • Jumalan käsky, tee parannus, koskee sinuakin.

    Jumala rakastaa sinua, nyt toimit vielä kuin hupsu, mutta sitten kun olet pelastunut, kadut tuotakin. Rukoile, että Jeesus Kristus pelastaisi sinut.

    Äänestä

  • synneistäsi kirjoitti:

    Jumalan käsky, tee parannus, koskee sinuakin.

    Jumala rakastaa sinua, nyt toimit vielä kuin hupsu, mutta sitten kun olet pelastunut, kadut tuotakin. Rukoile, että Jeesus Kristus pelastaisi sinut.

    SIIS Jumala tahtoo, että eroat uskottomien levittäämstä heterous-synnistä!

    Jumala haluaa, että "rakastat" Jeesusta, ja antaa sulle Viagraakin!

    Rukoile, että Jeesus Kristus pelastaisi sinut, ja että muistaa ottaa VASELIININ mukaan, kun Vavallaan, vavahutaa sut!

    Äänestä

"Jos Jumala elää ja minä suon,
niin teemme tämän tai tuon."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


odota vain kirjoitti:

Elämä on arvaamaton, me voimme suunnitella mitä teemme ja mihin menemme huomenna, mutta huominen ja muut kaikki päivät ja koko ihmisen elämä on kuitenkin Jumalan päätettävissä. Joskus meidän suunnitelmamme onnistuvat ja toteutuvat, joskus aikamme päättyy yllättäen kesken ja suunnitelmamme jäävät toteutumatta.

Kukaan meistä ei tiedä päiviensä lukua, eikä elämänsä päättymisen ajankohtaa.

Kristityt uskovat siihen, ettei ihmisen elämä pääty kuolemaan. Monet uskomattomat ajattelevat, että kun ihminen kuolee, kaikki päättyy siihen.

Kuka on oikeassa, kuka tietää miten todella on ?

Onko sillä jotakin merkitystä ?

Sinäkin tulet kuolemaan. Minullekin käy niin. Silloin me tiedämme, onko elämää kuoleman jälkeen vai päättyykö kaikki siihen.

Kristityt uskovat että elämä jatkuu ihmisen kuoltua, joko kadotuksessa tai taivaassa.

Taivas on hyvä paikka, mutta kadotus ei.

Kristittyjen uskon perustana on Jumalan sana, jonka Jeesus Kristus julisti maanpäällä ollessaan Jumalan tahdosta, kaikkia ihmisiä varten.

Miksi kristityt uskovat Jumalan sanaan, raamattuun ?

Koska kristityt ovat nähneet omassa elämässään ja maailman tapahtumista että Jumalan sana toteutuu.

Raamatussa kerrotaan, että kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet, sinä joka luet tätä, olet myös tehnyt syntiä. Jumala vihaa syntiä. Jumalan tahto on, että ihminen tekee parannuksen, eikä enää tee syntiä, vaan rakastaa lähimmäisiään ja Jumalaa.

Jos ihminen tahtoo saada asiansa Jumalan kanssa kuntoon, tulla uskoon ja pelastua, silloin on viisasta totella Jumalaa ja tehdä parannus synneistään ja elää jatkossa muita ihmisiä ja Jumalaa rakastaen.

Synti josta ei tehdä parannusta, on pelastumisen esteenä. Moni joka on aloittanut matkansa hyvin, on keskeyttänyt juoksunsa ja jäänyt synnin orjuuteen, sielunvihollisen tahtoa toteuttamaan. Monet muut ovat kompuroineet matkalla, mutta ovat taistelleet syntiä vastaan, tehneet parannuksen ja jatkaneet matkaansa.

Kristityt ihmiset voivat julistaa evankeliumia, kertoa kaikesta mitä Jeesus opetti, mutta uskon kuitenkin synnyttää Jumala, julistetun evankeliumin sanan kautta.

Ihminen saa varmuuden siitä, että olemassa jotakin paljon enemmän, kuin tämä kaikki mitä me näemme ja kuulemme ja mikä havaittavissa on. Uskoon tullut ihminen, saa kokea ja tuntea sen, että Jeesus Kristus on todella olemassa ja pystyy häntäkin auttamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu