Jeesus kehotti etsimään Jumalan valtakuntaa ja Hänen tahtoaan.
Pilatukselle hän sanoi, ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta.
Jeesus ei politikoinut eikä puuttunut maailmassa oleviin epäkohtiin, vaan kiinnitti katseensa paljon ylemmäs ja kehotti seuraajiaan tekemään samoin. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen tahtoaan. Kyllä kaikki maallinenkin siinä sivussa tulee hoidetuksi.
Jumalan valtakunta, yhteys Jumalaan, ne ovat kristinuskon tärkein sanoma.
Pilatukselle hän sanoi, ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta.
Jeesus ei politikoinut eikä puuttunut maailmassa oleviin epäkohtiin, vaan kiinnitti katseensa paljon ylemmäs ja kehotti seuraajiaan tekemään samoin. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen tahtoaan. Kyllä kaikki maallinenkin siinä sivussa tulee hoidetuksi.
Jumalan valtakunta, yhteys Jumalaan, ne ovat kristinuskon tärkein sanoma.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kovasti siinä sivussa hoidetuksi. Esimerkkejä suomesta:
- 500 000 alkoholistia
- 1000 itsemruhaa vuodessa
- 500 kuollutta liikenteessä vuodessa.
- 10 000 huostaanotettua lasta
Syynä tähän ovat huojaavaan välilliseen demokratiaan uskovat äänestävät, joista moni kuuluu evlutkuihin.
Muistaakseni ihmisen Poika, Kristus kehoitti noudattamaan taivaallisen Isän tahtoa täällä maan päällä. Jonka sanotaan olevan tälläinen, tosin ihmisen Poikaa vapaasti nytkin lainaten: "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toisiaan kohtaan".
Isä meidän rukouksessakin viitataan samaan asiaan.
Rukouksessa muuten mainitaan erittäin selkeästi taivaallinen Isä oikein tarkoittavan sanan kera, muttei sittenkään yhtäkään maallista jumalaa! Isä, siis Luoja ihmisen loi ja ihmiselle elämän soi, eläköön elämä ja kunnia korkeuksiin, jossa taivaallinen Isä on, vieläpä ikuisesti.
Rakkaus on isoin ja tärkein asia Raamatussa, lisättynä sinun kirjoittamiisi asioihin. Jeesus armahti ristillä toisen ryöväreistä tämän osoittaman uskon takia.
>>Jeesus ei politikoinut eikä puuttunut maailmassa oleviin epäkohtiin>>
No ei nyt suorastaan politikoinut, mutta puuttui kyllä epäkohtiin. Esim. temppelin puhdistus...
Hän antoi syntejä anteeksi, mutta paransi myös sairaita, osoitti myötätuntoa ihmisiä kohtaan ja kehotti seuraajiaan tekemään samoin. "Olin alaston ja te vaatetitte minut..." "Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet Minulle."
On varmasti Jumalan tahto, että poliitikotkin ovat kuuliaisia Hänen tahdolleen, jotta monet yhteiskunnalliset epäkohdat tulevat huomatuiksi ja korjatuiksi.
Jumala on kaikissa historian vaiheissa toiminut ihmisten kautta. Jopa Raamattu on ihmisten kirjoittama, vaikkakin Jumalan Hengen inspiroimana. Jumala olisi kyllä voinut pudottaa Sanansa tähän maailmaan ilman minkäänlaista inhimillistä "välikättä", mutta Hän on valinnut tämän toimintatavan: ihmisten kautta. Ihmisten kautta Hän haluaa tuoda hyvää tähän maailmaan - varmasti myös poliittisella tasolla. Eli: me ihmiset olemme Hänen rakkautensa välikappaleita tässä maailmassa.
"Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." (Luuk. 17:21)
En ole varma, ymmärsinkö kirjoituksesi juuri niinkuin olit sen tarkoittanut, mutta mulla tuli tuosta mieleen jotain sen tapaista että sanoudutaan tavallaan irti kaikesta maallisesta.
Kaikki arkinen on koko ajan läsnä, siihen kiinnitetään jatkuvasti huomiota liikaakin. Jeesus kertoo ettei se ole todella tärkeää, kukaan ei voi pelastaa itseään eikä lähimmäistään keskittymällä tässä maailmassa oleviin asioihin.
Lähimmäisen rakastaminen ja muu tulee luonnostaan ja itsestäänselvästi silloin kun suhde Jumalaan on kunnossa. Ei siihen tarvitse edes kiinnittää huomiota, koska huomion kiinnittäminen Jumalan valtakuntaan on ainoa tie pelastaa itsensä ja lähimmäisensä.
Jos joku palkkion toivossa vaatettaa yhden vähimmistä veljistä, ei hän ole löytänyt Jumalaa. Kun joku löytää Jumalan, hän vaatettaa yhden ja useammankin vähimmistä veljistään ja tekee sen siihen huomiota kiinnittämättä. Jumalan löytäneen mielestä se on normaalia arkea jota ei tarvitse erikseen mainita.
Ei politiikassa mitään pahaa ole, se voi olla normaalia arkea Jumalan löytäneellekin. Siitä tulee paha jos se kiinnittää huomion Jumalan sijasta. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa. Sen parempaa ohjetta ei voi saada. Jumalan valtakunnan löytäneenkin pitäisi keskittää katseensa vain siihen ja nähdä miten kaikki muu kyllä hoituu siinä sivussa.
Se ei ole vastuuttomutta tai jalat pilvissä elämistä, koska Jumalan etsiminen ja löytäminen opettavat kaiken tarvittavan vastuun ja palauttaa jalat nopeasti maahan jos alkaa leijailemaan unelmissa. Sitä tarkoittaa se: kun etsitten Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muukin teille annetaan.
Nyt ymmärrän oikein mitä tarkoitat ja olen samaa mieltä kanssasi.