Pentti Linkolasta Valtakunnanjohtaja!

Keille luovuttaisitte mieluimmin isänmaan kohtalon avaimet: halla-aholaisille pistooliampujasivareille, Suomen Sisun juutalaismielisille teekerholaisille, Turun sisäsiittoisille ja hyljeryhtisille rupuneohumanisteille? Ei kyllä kellekään näistä!!! Ehdotan Pentti Linkolasta uutta Valtakunnnanjohtajaa. Hänellä on kokemusta, älyä ja ajatuksia. Linkola tietää, ketkä kuuluvat liikaväestöön, jolla ei ole elämisen oikeutta: suurin osa Suomen ns. kansallismielisistä. He ovat silkkaa elonkehää pelkällä olemassaolollaan tuhoavaa kuona-aineista ja loiskiehuntaa. Kansallismielisten yleinen plösönaamaisuus kertoo ympäristöä kuormittavasta ahneudesta, jonka määrää km-vammaisten biosfäärille hyödytön, geneettisesti rappeutunut olemus ei mitenkään oikeuta!
18510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Näyttää olevan sekoja pipipäitä koko palstan keskusteluporukka!

Äänestä
  • mielikuvaahan tänne olkiukkoja kirjoittava nettipunakaarti haluaa luodakin.

    Äänestä

  • sellaista kirjoitti:

    mielikuvaahan tänne olkiukkoja kirjoittava nettipunakaarti haluaa luodakin.

    Isänmaallisilla on kova itsetunto kun kuvittelevat että suomalainen äärivasemmisto jaksaisi kiinnostua jonkun 20-30 ylipainoisen sivarirupun ja asennevammaisen sisulaisen aivokuolleesta kämyilystä niin paljon, että vaivautuisi aloittamaan netissä kampanjan moista autotallitouhua vastaan... Meinaan että hieman isommissa ympyröissä liikkuu äärivasemmiston toiminta verrattuna äärioikeistoon tässä maassa.

    Äänestä

  • Heh heh... kirjoitti:

    "Meinaan että hieman isommissa ympyröissä liikkuu äärivasemmiston toiminta verrattuna äärioikeistoon tässä maassa."

    Ja mitkä olikaan SKP:n kannatusluvut nyky-Suomessa? Luulisi ainakin, että jos äärivasemmistoa on, niin se äänestäisi vaaleissa vasemmistolaisinta puoluetta.

    Mitkäs olikaan Perussuomalaisten kannatusluvut? (ja siinä on vain osa äärioikeiston äänistä)    

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Onhan persuissakin tietysti ehdolla vaaleissa sekä Eiran aseleikkejä harrastava rotutohtoridiiva että Suomen Sisun plösönaamainen puheenjohtaja, entinen mustapaita ja iikolli. Mutta siihen puolueeseen mahtuu kaikenlaista huumoriosastoa, Veltto Virtasta ja Frederikiä tms. Hyvähän se muutenkin on että rikollinen äärioikeistolainen aines pakotetaan edes jonkinlaiseen lailisuuteen ja demokratian kunnioittamiseen PS:n puitteissa. Soini pitää kyllä natsinsa kurissa. Eivätkä neohumanistitalkkaritkaan sitä rotusotaansa ja kansanoikeuttaan vakavasti aio aloittaa. Kunhan uhoavat ja piereskelevät kammareissaan.

    Koko PS on kuitenkin läpeensä rasistinen Soinia myöten. Se, että kannattaako aivan jokainen puoluessa natsismia ei ole oleellista. Pelkkä rasismi nousevan poliittisen puolueen ainoana teemana tulee pahimmillaan rapauttamaan Suomalaisen demokratian. Rasismille ei uskalleta laittaa pistettä nyt kun se vielä olisi mahdollista. Pelätään, että rikollisuuden tuomitseminen olisi epädemokraattista. Sananvapaudesta sanoa rikollisia on tullut tärkeämpää kuin vähemmistöjen oikeudesta elää ilman henkistä ja fyysistä väkivaltaa jokapäiväisessä elämässään. Ollaan priorisoitu rasismi kaikista oikeuksista korkeimmalle - ja samalla uskotellaan rasismin kohteille, että rasismi ei olisi edes laillista.

    Soini ei kauaa natsilaumaa maltillisella "mamukriittisellä" rasismillaan patoa. Kun Suomessa ollaan nyt lopulta yleisesti hyväksytty, että avoimesti muukalaisvihamielinen puolue on pelkkää demokratiaa, onkin havaittavissa kuinka rasismi salakavalasti hiipii myös monen Kokoomuksen ehdokkaan vaaliteemaksi. PS antoi oikeutuksen Kokoomuksen rasistien rasismille ja vastavuoroisesti tämä Kokoomuksen esimerkki ikäänkuin legitimoi lopullisesti Perussuomalaisten asian. Eikä aikaakaan kun meillä on jo kaksi rasistipuoluetta jotka toinen toisiaan tukien kasvattavat valtaansa. Muiden osaksi jää poismuuttaminen tai orjana eläminen äärikonservatiivisessa arvomaailmassa.

    Huvittavaa, että Keskustalle takuulla olisi maistunut Kokoomuksen nykyinen rooli, mutta eivät ymmärtäneet lopulta perussuomalaisten pohjatonta vallanhimoa.

    Eläköön Suomi, eläköön rasismi!

    Kuolkoon tasa-arvo, kuolkoon demokratia!

    Äänestä

  • Heh heh... kirjoitti:

    Isänmaallisilla on kova itsetunto kun kuvittelevat että suomalainen äärivasemmisto jaksaisi kiinnostua jonkun 20-30 ylipainoisen sivarirupun ja asennevammaisen sisulaisen aivokuolleesta kämyilystä niin paljon, että vaivautuisi aloittamaan netissä kampanjan moista autotallitouhua vastaan... Meinaan että hieman isommissa ympyröissä liikkuu äärivasemmiston toiminta verrattuna äärioikeistoon tässä maassa.

    punikki:
    "Isänmaallisilla on kova itsetunto kun kuvittelevat että suomalainen äärivasemmisto jaksaisi kiinnostua jonkun 20-30 ylipainoisen sivarirupun ja asennevammaisen sisulaisen aivokuolleesta kämyilystä niin paljon"

    - Ja kuitenkin kirjoitat tännen hyvinkin kiinnostuneena...sinä sosialisti!

    Äänestä

  • Totuus toinen kirjoitti:

    Koko PS on kuitenkin läpeensä rasistinen Soinia myöten. Se, että kannattaako aivan jokainen puoluessa natsismia ei ole oleellista. Pelkkä rasismi nousevan poliittisen puolueen ainoana teemana tulee pahimmillaan rapauttamaan Suomalaisen demokratian. Rasismille ei uskalleta laittaa pistettä nyt kun se vielä olisi mahdollista. Pelätään, että rikollisuuden tuomitseminen olisi epädemokraattista. Sananvapaudesta sanoa rikollisia on tullut tärkeämpää kuin vähemmistöjen oikeudesta elää ilman henkistä ja fyysistä väkivaltaa jokapäiväisessä elämässään. Ollaan priorisoitu rasismi kaikista oikeuksista korkeimmalle - ja samalla uskotellaan rasismin kohteille, että rasismi ei olisi edes laillista.

    Soini ei kauaa natsilaumaa maltillisella "mamukriittisellä" rasismillaan patoa. Kun Suomessa ollaan nyt lopulta yleisesti hyväksytty, että avoimesti muukalaisvihamielinen puolue on pelkkää demokratiaa, onkin havaittavissa kuinka rasismi salakavalasti hiipii myös monen Kokoomuksen ehdokkaan vaaliteemaksi. PS antoi oikeutuksen Kokoomuksen rasistien rasismille ja vastavuoroisesti tämä Kokoomuksen esimerkki ikäänkuin legitimoi lopullisesti Perussuomalaisten asian. Eikä aikaakaan kun meillä on jo kaksi rasistipuoluetta jotka toinen toisiaan tukien kasvattavat valtaansa. Muiden osaksi jää poismuuttaminen tai orjana eläminen äärikonservatiivisessa arvomaailmassa.

    Huvittavaa, että Keskustalle takuulla olisi maistunut Kokoomuksen nykyinen rooli, mutta eivät ymmärtäneet lopulta perussuomalaisten pohjatonta vallanhimoa.

    Eläköön Suomi, eläköön rasismi!

    Kuolkoon tasa-arvo, kuolkoon demokratia!

    positiivisen kuvan Suomen tulevaisuudesta! Tuli oikein hyvä mieli kirjoituksestasi.

    Tässä ollaan luomassa varsinkin perussuomalaisista väärää kuvaa. Kyllä perussuomalaisten toiminta on pääsääntöisesti lakeja ja todellista demokratiaa kunnioittavaa politiikkaa. He myöskin edellyttävät hallittua maahanmuuttopolitiikka; ei tavallista kansanosaa alistavaa, eriarvoistavaa ja taloudelliseen umpikujaan ajavaa politiikka, mikä tapahtuu heikoimman kansanosan palkkojen kilpailuttamisella kehitysmaan tasolle. Kuitenkin hintatason pysyessä entisellään. Tällä saralla keskustalla on jo vuosien näyttö.
    Onhan maataloustuottajista tehty maamme näkyvin köyhällistö ja kaikkien sylkypuppi.
    Kohdekirjoituksen sisältö on aitoa keskustalaista harhakuvan luomista ja keskustelun siirtämistä kunnallispoliittisesta aihepiiristä sivuraiteille.
    Kohteena tässä tapauksessa ovat nyt olleet perussuomalaiset, joka kalluppien mukaan on luomassa menestystä ja kokoomus, joka puolestaan on keskustan voittamaton kilpailija.
    Kirjoituksen sisältö myös paljastaa, että kirjoitajana on keskustasta demareihin siirtynyt entinen keskustalainen, joka haluaa hieman näpäyttää entistä omaakin puoluetta; kuitenkin toivossa josko keskustan linja muuttuisi siten, että voisi joskus palautua poliittisille kotikonnuilleen.

    Äänestä

  • Siirakki kirjoitti:

    "Kyllä perussuomalaisten toiminta on pääsääntöisesti lakeja ja todellista demokratiaa kunnioittavaa politiikkaa."

    Tottakai on. Minulle on kuitenkin koko elämäni uskoteltu, että rasismi on laitonta. Koska olen ns. "ulkomaalaisen näköinen", väitän että juuri minä olen se, joka rasismin tunnistaa sitä havaitessaan. Tosin yllättävän monella rasistilla (ja valitettavasti muillakin) tuntuu olevan tästä eriävä mielipiteensä. Rasismi ei ole kuitenkaan mikään mielipidekysymys, sitä joko on, tai ei ole. Ja kyllä, minä olen juuri se jolta kysytään onko sitä vai ei ole. Rasisteja tai muita huru-ukkoja ei siis tähän diskurssiin kelpuuteta laisinkaan. Se, että perussuomalaisten annetaan rauhassa pursottaa rasismia päivänpolitiikkaan, ei tee siitä laillista tai muutoinkaan moraalisesti hyväksyttävää. Se on rasismin hiljaista hyväksymistä ja legalisoimista ei-legaalisin keinoin. Perussuomalaisrasismin esille ottamisestakin on tullut tabu, jonka rikkominen katsotaan sanomattoman sopimuksen mukaan poliittiseksi itsemurhaksi. Se poliitikko joka uskaltaa ensimmäisenä nimetä Perussuomalaiset rasisti-puolueeksi ja asettaa sen laillisuuden kyseenalaiseksi, lynkataan ja leimataan ennennäkemättömällä lokakampanjalla hulluksi. Tällaiseen pisteeseen on demokratia ajautunut Suomessa. Rasistit ovat ottaneet sen valtapaikan, jonka tavoitteluun heille ei olisi alunperinkään pitänyt suoda mahdollisuutta.

    Rasismi on Perussuomalaisten ainoa yhdistävä ideologia. Se alle mahtuu lähes joka ainut puolueen jäsen. Se on se, minkä takia koko puolue on olemassa, miksi sitä äänestetään ja miksi sen suosio kasvaa. Perussuomalaiset tulee aikanaan ottamaan selvemmin paikkansa Front Nationalin, Sverige-Demokraterna ja muiden eurooppalaisten vihapuolueiden rinnalla. Kaikki tulee tapahtumaan näennäisesti täysin laillisesti. Jos joskus tulee se päivä, että suomalaisista sukujuuristani ja kansalaisuudestani huolimatta minut tästä maasta ajetaan, sekin tulee tapahtumaan laillisesti. Laillisuuteen on kuitenkin turha vedota kun puhutaan rasismista. Rasismi(myös ns. uusrasismi, jolla pyritään naamioimaan laittoman rasistisen propagandan levitys) on laitonta kaikissa Euroopan valtioissa, siitä ei vain rangaista käytännössä yhdessäkään. Demokratia on paljastanut kurkkunsa ahneelle pedolle, joka ei todellakaan halua leikkiä entisillä säännöillä. Sen tavoite on valta - valta alistaa jokainen vähemmistön edustaja orjakseen.

    Minä olen muuten aina äänestänyt samaa puoluetta, se puolue ei ole Keskusta(hah!), Kokoomus tai Demarit. Puoluetta voin tarvittaessa kyllä vaihtaa, mutta itselleni tärkeintä asiaa en.

    Ps. Kuinka moni pedofiili kiinni jäädessään jää ilman rangaistusta? Kuinka monelle kiinni jääneelle pedofiilille annetaan mahdollisuus(käytännössä) perustaa puolue jonka ainoa tarkoitus on laillistaa pedofilia? Rasismi on suomalaisillekin rakas oma kultakaveri, mutta kuinka moni äänestäisi puoluetta jonka ehdokkaat olisivat moneen kertaan tuomittuja rikollisia?

    Äänestä

  • aika.. kirjoitti:

    positiivisen kuvan Suomen tulevaisuudesta! Tuli oikein hyvä mieli kirjoituksestasi.

    Nauti nyt kun siihen on aihetta. Tämän paremmaksi se ei koskaan muutu. Vähemmistöille tilanne voi muuttua tietysti hautaan asti pahemmaksi. Mutta teille se ei voi paremmaksi tästä muuttua. Kun tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia heikkennetään halujenne mukaisesti tästä lisää, kapsahtaa todellisuus pian omaan nilkaanne.

    Äänestä

  • nykyisyyttä kirjoitti:

    "Kun tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia heikkennetään halujenne mukaisesti tästä lisää, kapsahtaa todellisuus pian omaan nilkaanne."

    Tarkoittanet rotua ja isänmaata puolustavien piiriä!? Perustelisitko hieman kantaasi, miksi se meitä vahingoittaisi?

    Äänestä

  • Vähän hymyilyttää kirjoitti:

    "Kyllä perussuomalaisten toiminta on pääsääntöisesti lakeja ja todellista demokratiaa kunnioittavaa politiikkaa."

    Tottakai on. Minulle on kuitenkin koko elämäni uskoteltu, että rasismi on laitonta. Koska olen ns. "ulkomaalaisen näköinen", väitän että juuri minä olen se, joka rasismin tunnistaa sitä havaitessaan. Tosin yllättävän monella rasistilla (ja valitettavasti muillakin) tuntuu olevan tästä eriävä mielipiteensä. Rasismi ei ole kuitenkaan mikään mielipidekysymys, sitä joko on, tai ei ole. Ja kyllä, minä olen juuri se jolta kysytään onko sitä vai ei ole. Rasisteja tai muita huru-ukkoja ei siis tähän diskurssiin kelpuuteta laisinkaan. Se, että perussuomalaisten annetaan rauhassa pursottaa rasismia päivänpolitiikkaan, ei tee siitä laillista tai muutoinkaan moraalisesti hyväksyttävää. Se on rasismin hiljaista hyväksymistä ja legalisoimista ei-legaalisin keinoin. Perussuomalaisrasismin esille ottamisestakin on tullut tabu, jonka rikkominen katsotaan sanomattoman sopimuksen mukaan poliittiseksi itsemurhaksi. Se poliitikko joka uskaltaa ensimmäisenä nimetä Perussuomalaiset rasisti-puolueeksi ja asettaa sen laillisuuden kyseenalaiseksi, lynkataan ja leimataan ennennäkemättömällä lokakampanjalla hulluksi. Tällaiseen pisteeseen on demokratia ajautunut Suomessa. Rasistit ovat ottaneet sen valtapaikan, jonka tavoitteluun heille ei olisi alunperinkään pitänyt suoda mahdollisuutta.

    Rasismi on Perussuomalaisten ainoa yhdistävä ideologia. Se alle mahtuu lähes joka ainut puolueen jäsen. Se on se, minkä takia koko puolue on olemassa, miksi sitä äänestetään ja miksi sen suosio kasvaa. Perussuomalaiset tulee aikanaan ottamaan selvemmin paikkansa Front Nationalin, Sverige-Demokraterna ja muiden eurooppalaisten vihapuolueiden rinnalla. Kaikki tulee tapahtumaan näennäisesti täysin laillisesti. Jos joskus tulee se päivä, että suomalaisista sukujuuristani ja kansalaisuudestani huolimatta minut tästä maasta ajetaan, sekin tulee tapahtumaan laillisesti. Laillisuuteen on kuitenkin turha vedota kun puhutaan rasismista. Rasismi(myös ns. uusrasismi, jolla pyritään naamioimaan laittoman rasistisen propagandan levitys) on laitonta kaikissa Euroopan valtioissa, siitä ei vain rangaista käytännössä yhdessäkään. Demokratia on paljastanut kurkkunsa ahneelle pedolle, joka ei todellakaan halua leikkiä entisillä säännöillä. Sen tavoite on valta - valta alistaa jokainen vähemmistön edustaja orjakseen.

    Minä olen muuten aina äänestänyt samaa puoluetta, se puolue ei ole Keskusta(hah!), Kokoomus tai Demarit. Puoluetta voin tarvittaessa kyllä vaihtaa, mutta itselleni tärkeintä asiaa en.

    Ps. Kuinka moni pedofiili kiinni jäädessään jää ilman rangaistusta? Kuinka monelle kiinni jääneelle pedofiilille annetaan mahdollisuus(käytännössä) perustaa puolue jonka ainoa tarkoitus on laillistaa pedofilia? Rasismi on suomalaisillekin rakas oma kultakaveri, mutta kuinka moni äänestäisi puoluetta jonka ehdokkaat olisivat moneen kertaan tuomittuja rikollisia?

    Olet todellakin piristänyt minua ja saanut minut näkemään valoa pimeydessä, rotumme pelastuu ehkä sittenkin. Olin jo kokonaan luopunut uskosta vaikuttaa poliittisin keinoin asiaan, mutta ehkä kaikki ei sittenkään ole menetetty.

    Taidat äänestää vaaleissa Vasemmistoliittoa!?

    Äänestä

  • tunnelissa. kirjoitti:

    Saanen onnitella ? Osuit naulankantaan. Käsitykseni mukaan kun valtakuntamme kansalaisia riisutaan tarpeeksi taloudellisesti, jolloin heillä pääsääntöisesti on omaa vain nahan alla oleva ELÄVÄ OLENTO, miksi meitä nykyisin kutsutaan, niin rohkenen väittää olevan vasemmiston uuden nousun aika, jossa massavoima pelaa kuten muinoin.
    Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole näkyvissä.

    Tarkennan osaltani kohdekirjoittajan lähtökohtaa siten, että katson kyseessä olevan keskustalähtöisen jo taloudellisesti riisutun vasemmistolaisen.

    Vanhaa, keskustalähtöistä perua hänellä on kuitenkin rasismista syyttäminen perussuomalaisia ja tällä tavalla pyrkiä tekemään heistä alamittaisia; kun mitään muuta keinoa ei enää ole.

    Hyvinvointiyhteiskunnat luodaan aina toimivan kapitalistisen talousjärjestelmän pohjalta. Ilman kapitaalia ei ole mitään. Jos kaikki on yhteistä, kukaan ei omista mitään. Sosialismi tietää alhaista elintasoa, paitsi poliittiselle yläluokalle joka elää toisten työllä.

    Kun toimiva kapitalismi yhdistetään vapaaseen toimivaan ammattiyhdistystoimintaan, on tuloksena korkea elintaso sekä henkisen, että ruumiillisen työn tekijöillä.

    Mahdollisimman kapitalistisessa valtiossa mahdollisimman voimakas ay-liike on yhtä kuin rikas kansa.

    Äänestä

  • edell. kirjoitti:

    Kirjoitit toisessa virkkeessäsi:
    " Ilman kapitaalia ei ole mitään. "

    Politiikkamme toimii nykyisin kuin petoeläimet luonnossa. Vahvempi syö ja alistaa heikomman. Prosessi on päättymätön, kunnes on tarpeeksi suuri joukko kansasta ilman mainitsemaasi pääomaa.
    Tällöin tuon massan ainoa pääoma on joukkovoima.
    Yhdistän edellisen mieluummin vasemmintoon kuin kokoomukseen, vaikkakin tuolloin massan mukana saattaa olla lukuisia entisiä kokoomuslaisia pääomiltaan putsattuina.

    Eräs tunnettu talousjohtaja totesi äskettäin, että osakeyhtiöllä ei voi ollamoraalia.
    Moraaliton osakeyhtiötoiminta johtaa vääjäämättä eitoivottuun ennusteeseeni. Missä ajassa, on kysymysmerkki.

    Juuri tuohon moraalittomuuteen ja omantunnon puutteeseen hajosi Neuvostoliittokin aikanaan.

    Nykymeno valtakunnassamme johtaa vääjäämättä Neuvostoliiton kohtaloon.
    Olemme venäläisempiä kuin venäläiset itse, aina lakien kunnioittamatomuutta myöten.

    Yleensä sanonta >historia toistaa itseään< pitää paikkansa, mutta nykymaailmassa moni asia on toisin kuin 100 vuotta sitten riistokapitalismin aikaan. Lisäksi vallanpitäjät ovat kerrankin oppineet läksynsä eivätkä päästä massoja kurjistumaan. Osa kansasta on aina tuottavalla puolella, ja sieltä verotuksen kautta siirretään rahaa sosiaaliturvaan.

    Vaikka viimevuosina onkin tapahtunut sosiaalietujen törkeää alasajoa, se ei voi olla pysyvä suunta. Automaatio nimittäin tulevaisuudessa vie työt suurimmalta osalta kansaa, ja se kansanosa on pakko jotenkin elättää levottomuuksien välttämiseksi. Se ratkaisu on varojen siirto verotuksen kautta kapitaalista kansalaisten päivärahaksi. Eli sellaiset kuin eläke tai työttömyyskorvaus jää pois ja tilalle tulee eliniän jatkuva tomeentuloturva.

    Ja arvaa kuinka moni on mielissään kun ei ikinä tarvitse töihin mennä!? Se tulee olemaan ihmiskunnan historian parasta aikaa.

    Äänestä

Suomalaiset - kuten muutkin j-kulttuurin pilaaman Lännen asukit - ovat suurelta osin jo täysin mädännyttä, kelvotonta biomassaa. Turha heistä on huolehtia, antaa vain luonnon tehdä tehtävänsä.

Mitään valtakuntia ei enää tarvita, se aika on jo menneisyyttä. Sen sijaan tulee perustaa pieniä, linkolalais-darrélaisia kylä- ja heimoyhteisöjä ja sitä kautta ryhtyä rakentamaan kestävämpää yhteiskuntaa.

Läntinen sivilisaatio saa rauhassa kaatua omaan luonnonvastaisuuteensa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Linkola
http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Walther_Darré

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ekofasisti kirjoitti:

Keille luovuttaisitte mieluimmin isänmaan kohtalon avaimet: halla-aholaisille pistooliampujasivareille, Suomen Sisun juutalaismielisille teekerholaisille, Turun sisäsiittoisille ja hyljeryhtisille rupuneohumanisteille? Ei kyllä kellekään näistä!!! Ehdotan Pentti Linkolasta uutta Valtakunnnanjohtajaa. Hänellä on kokemusta, älyä ja ajatuksia. Linkola tietää, ketkä kuuluvat liikaväestöön, jolla ei ole elämisen oikeutta: suurin osa Suomen ns. kansallismielisistä. He ovat silkkaa elonkehää pelkällä olemassaolollaan tuhoavaa kuona-aineista ja loiskiehuntaa. Kansallismielisten yleinen plösönaamaisuus kertoo ympäristöä kuormittavasta ahneudesta, jonka määrää km-vammaisten biosfäärille hyödytön, geneettisesti rappeutunut olemus ei mitenkään oikeuta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu