teistä monet lankeemukseen ja siksi on selvästi nähtävissä hengellinen kasvamattomuutenne, sillä kiistelijä ja itsessään ylpeät eivät saa Jumalan Sanan kasvatusta, se nimittäin on aivan madotonta, sillä Sanan kasvatuksen saavat vain nöyrät.
Lähtekää äkkiä täältä poissa, jos ette kykene ymmärtämään sitä, että mikään ihmisen teko, on se tehty oikein tai väärin ei voi ihmistä pelastaa, mutta USKO PELASTAA, eli se että kuulemme kaikessa Jumalan Pojan Jeesuksen/Jumalan Sanan opetukset ja itsemme kieltäen seuraamme Häntä, eli lähtekää ja menkää kammioonne lukemaan Sanaa ja rukoilemaan.
Jeesus on ainoa pelastuksemme ja Hänen tekonsa, ei meidän tekomme. Joka kuulee Hyvän Paimenen äänen ja seuraa Häntä ei jää kiistojen orjuuteen, vaan pysyy vapaana ja kasvaa vanhurskaudessa ja rauhassa, eli pyhittyy.
Pidättekö te Jumalaa noin ahdassydämisenä ja pikkumaisena, että Hän kadottaa joko ihmisen sen takia, että tämä on vauvana kastettu, tai sen takia, että tämä on ns. uskon tultua käynyt kasteella ja jotkut tehneet sen vauvakasteen lisäksikin. Tuo on teidän hapatustanne, sillä USKO JUMALAN SANAAN JA SEN MYÖTÄ ELÄMINEN ON PELASTUS JA ELÄMÄ.
Surukseni saan huomata, että vain muutamat uskovat, muut tienaavat armoa ja tekevät omavanhuskauden tuottamia tekoja ja ovat niin olevinaan. Jumalan lapsi on vapaa ja rakastaa, sillä hän elää edeltä tehdyssä teossa ja kulkee edeltä valmistetuissa askelissa.
Ihmiselle ei jätetty mitään keinoa kehua itseään ja kertoa, että minä olin niin hyvä, että pelastuin, sillä osasinhan ottaa kasteenkin pikkutarkasti Jumalan opetuksen mukaan, eli Jumala ei jättänyt ihmiselle varaa kerskauksiin, vaan antoi meille uskonlahjan joka vie meidät perille, jos emme jää lihankiistoihin ja orjuuteen, vaan uskomme ja elämme.
Lähtekää äkkiä täältä poissa, jos ette kykene ymmärtämään sitä, että mikään ihmisen teko, on se tehty oikein tai väärin ei voi ihmistä pelastaa, mutta USKO PELASTAA, eli se että kuulemme kaikessa Jumalan Pojan Jeesuksen/Jumalan Sanan opetukset ja itsemme kieltäen seuraamme Häntä, eli lähtekää ja menkää kammioonne lukemaan Sanaa ja rukoilemaan.
Jeesus on ainoa pelastuksemme ja Hänen tekonsa, ei meidän tekomme. Joka kuulee Hyvän Paimenen äänen ja seuraa Häntä ei jää kiistojen orjuuteen, vaan pysyy vapaana ja kasvaa vanhurskaudessa ja rauhassa, eli pyhittyy.
Pidättekö te Jumalaa noin ahdassydämisenä ja pikkumaisena, että Hän kadottaa joko ihmisen sen takia, että tämä on vauvana kastettu, tai sen takia, että tämä on ns. uskon tultua käynyt kasteella ja jotkut tehneet sen vauvakasteen lisäksikin. Tuo on teidän hapatustanne, sillä USKO JUMALAN SANAAN JA SEN MYÖTÄ ELÄMINEN ON PELASTUS JA ELÄMÄ.
Surukseni saan huomata, että vain muutamat uskovat, muut tienaavat armoa ja tekevät omavanhuskauden tuottamia tekoja ja ovat niin olevinaan. Jumalan lapsi on vapaa ja rakastaa, sillä hän elää edeltä tehdyssä teossa ja kulkee edeltä valmistetuissa askelissa.
Ihmiselle ei jätetty mitään keinoa kehua itseään ja kertoa, että minä olin niin hyvä, että pelastuin, sillä osasinhan ottaa kasteenkin pikkutarkasti Jumalan opetuksen mukaan, eli Jumala ei jättänyt ihmiselle varaa kerskauksiin, vaan antoi meille uskonlahjan joka vie meidät perille, jos emme jää lihankiistoihin ja orjuuteen, vaan uskomme ja elämme.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuo aloitus oli pahasti eksyttävä kirjoitus. Se kuuluu Room.16:17-18 kategoriaan.
Ovelalla tavalla yritit sanoa, ettei Jumalan Sana ole tärkeä, mm. kasteasian suhteen.
Jeesuksen ja apostolien aloittama kristinusko kuitenkin pitää sisällään parannuksen teon ja upotuskasteelle menemisen välittömästi uskoon tulon jälkeen.
Katso Apt. 2:38 ja 10:48 sekä 22:16. Mitä ne sinulle puhuvat?
Entä Markus 16:16.
PS. Kuka on riitojen aiheuttaja?
Raamatun mukaan se on riitakysymysten aiheuttaja, joka ei pysy sanassa. 1 Timot. 6:3-5
mutta lukija käsittää kapea-alaisesti kaste asian. Jeesus sanoi, että kastakaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettaa kaikki, minkä minä olen teille opettanut, mutta nyt on käynyt useille niin, että kasteesta kiistellään ja kaikki muu opetus on jäänyt unholaan.
Kasteesta ei ole annettu tyhjentäviä käskyjä, vaan on vain käsketty kastaa nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ja moni, joka on sen kasteen saanut on saanut myöhemmin ylhäältä tulevan kasteen, eli Jumalan lupaus on täyttynyt heidän kohdallaan, jotka on kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja jotka ovat uskoneet kaiken sen minkä Jeesus on opettanut.
niinkuin eivät vapaakirkolliset sekä luterilaisetkaan kiistele kasteista omissa kirkkokunnissaan, vaan pitävät kiinni siistä Raamatun sanasta, jonka ovat ymmärtäneet oikeaksi omassa elämässään..
Suurin kiista tulee vain siitä, että jotkut yksittäiset ihmiset pitävät kiinni oppiensa mukaisesta kasteesta ja haluavat, että kaikki muutkin seuraavat samaa..
Jeesuksen sanoja ei näin ollen huomioida laisinkaan..
olen sitä mieltä, että kastekiistelijät ovat jääneet ulkopuolisiksi kasvusta, sillä heidän aikansa kuluu lihallisissa kiistoissa ja tappeluissa ja uskovaisten toisistaan erottamisissa.
Pitäköön jokainen sen kasteen, minkä on oikeaksi uskonut ja lopettakoon ihmiset osallistumisen turhiin opin alkeista lähteviin kiistoihin.
Meille kerrotaan Ilmestyskirjassa seitsemästä seurakunnasta ja se tarkoittaa, että täällä on seitsemän eri seurakuntaa, joka uskoo yhteen Jumalaan ja joilla on erejäkin käytäntöjä asioissa, mutta silti yhteinen usko Jumalan Sanaan.
Kiistelijöiltä jää kasvu Jumalan Sanan tuntemiseen, sillä ei Jeesus lähettänyt ketään kiistelemään ja tappelemaan, vaan lähetti kastamaan ja opettamaan ja julistamaan Ilosanomaa.
On harmillista nähdä miten ihmiset ovatkaan jääneet kapea-alaisiksi ymmärrykseltään ja siksi näillä eri palstoilla käydessä joutuu usein sellaisten tuomitsemiksi, jotka ovat kastettu lapsena ja eivät hyväksy aikuiskastetta ja sellaisten tuomitsemiksi, jotka on aikuisena kastettu ja pyrkivät mitätöimään lapsena saadun kasteen. Minultakin on usein melkeinpä ensimmäisenä tultu kysymään, että oletko käynyt upotuskasteella ja jos olen sanonut, että en, niin tuomio on tullut ja toisaalla on kysytty, että onko sinut kastettu lapsena ja jos olen myöntänyt, että on, mutta kertonut totuuden mukaan sen, että siinä kasteessa minut luvattiin Jumalalle ja Jumala antoi lupauksen Pyhän Hengen kasteesta, eli en saanut vauvakasteessa Pyhää Henkeä, vaan sain sen vasta sen jälkeen, kun olin itse antanut sinettini Jumalan totuudesta, eli alkanut kaikessa tavoittelemaan totuutta ja rakkautta.
Tämä kasteasia on paula ja juoni, jotta muutamat jäävät lankeemukseen, eivätkä ikinä siitä nouse nöyrtyen tunnustamaan Jumalan suuruutta ja kautta maailman hajallaan olevaa Jumalan kansaa, vaan uskovat vain omiin päätelmiinsä ja ovat hyvin lihallisia, sillä Jumalan Henki ei viihdy astiassa, joka ei ota Jumalan opetuksia vastaan, vaan arvostelee ja tuomitsee alati muita.
Pitkäköön kukin sen kasteen, jonka on hyväksi havainnut ja oppikoon kuutelemaan Hyvän Paimenen ääntä, eli oppikoon kunnioittamaan ja rakastamaan Jumalan opetusten mukaan Jumalaa, itseään ja lähimmäisiään.
Kaikki tiedämme, ettei Raamatussa ole yhtäkään esimerkkiä, että jonkun kasteessa olisi mainittu ko titteleitä, isäpoikajapyhähenki.
Tämä on varma tosiasia.
Sama varma tosiasia on, että manittuja titteleitä alettiin käyttää katolisen kirkon seremonioissa heidän kulttimenoissaan. Tänä aikana samaa hokemaa käyttävät mm. henkiparantajat ja manaajat.
Me taas toimimme Herramme Jeesuksen Nimessä!
Onko siis oikein toimia apostolien esimerkin mukaisesti?
Voisimmeko ajatella, että he tunsivat Jeesuksen sanojen tarkoituksen meitä paremmin?
Mm. Pietari, joka oli kuulemassa lähetyskäskyn antamista, lausui kymmenen päivän kuluttua, että "ottakoon kukin teistä kasteen JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEEN".
Eihän kukaan ajattele, että Pietari olisi toiminut vastoin Jeesuksen opetusta?
Joko olet lukenut Kolos. 3:17 ?
Riitojen aiheuttaja on se, joka ei pysy Sanassa. 1 Timot. 6:3-6.
Jeesuksen opetuksen väkisin muuksi, mitä Jeesus Pyhän Raamatun mukaan opettaa ja seuraavatko Jeesuksen lupaamat merkit uskoasi, eli uskovaista, joka ei elä kiistellen, vaan kasvaa Jumalan Sanan opetuksessa, seuraa aina merkit.
Matteus 28
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Markus 16
15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
Jos merkit seuraavat niitä, jotka ovat sivussa Jumalan Sanan keskeisistä opeista ja kristuksen opin alkeista, niin kysymyksessä on lusteuskonnon edustajat ja väkevä lopunajan eksytys.
Matt. 24:24.
Kastamattomat ovat aina ja kaikissa tapauksissa eksyksissä siihen asti kunnes astuvat Raamatun opettamalle tielle ja tulevat kasteelle Jeesuksen Nimeen.
uskomuksesi ja erottaudu uskonrintamasta. Usko pelastaa ja tuo merkit ja jokainen Jumalalle kuulainen tahtoo saada täällä kasteen ja jos sen on saanut vanhempien tahdosta, niin se riittäköön, sillä vesikaste ei ole pelastus, vaan se on LUPAUS. Usko on pelastus, sillä se saa Jumalan voimat liikeelle ja tuo ylhäältä kasteen, joka synyttää uudeksi ja antaa kaikki Jumalan lapsen oikeudet.
Kuinka moni onkaan joutunut sinun kasteopetuksiesi takia pettymään ja masentumaan, kun on joutunut näkemään, että upostuskaste ei tuonutkaan uudestisyntymistä. Tunsin joitakin helluntalaisia ennen ja he olivat hyvin masentuneita ja pettyneitä, kun usko ei tuonutkaan heille uutta ja parempaa, eli heitä ei ollut opetettu kärsivällisyyteen ja odottamaan Sanaan, eli Jumalaan tutustuen, Jumalan toimintaa kohdalleen. En tiedä, miten nuo ihmiset tänään jaksavat, mutta sen muistan, että yksi mies sanoi, että hän on sanoutunut irti koko helluntailaisuudesta jatkuvien riitojen ja jatkuvien vaikeuksien takia, eli ymmärrä nyt sinäkin, että tuo mieskin oli käynyt upostuskasteella, mutta ei ollut tullut uudeksi luomukseksi kummemmin, kuin ne riitakaveritkaan.
Jumala kasvattaa omansa uudestisyntymiseen Sanan kautta, eli jokaisen on annettava oma sinettinsä Jumalan totisuudesta.
Sinä opetat kevytmielistä uskomusta, jossa uskotellaan ihmiselle, että kunhan hän vain käy upotuskasteella, niin hän on uusi luomus. Se on valhe, sillä uudeksi luomukseksi tullaan vasta sitten, kun on sinetti annettu Jumalan totisuudesta ja kaikessa lupauduttu seuramaan Häntä.
Ei usko ole ihmisten teoissa, vaan se on Jumalan teossa, eli lopeta tuo kevytmielisyytesi.
Ei usko ole johonkin ihmisen tekoon liittyvää, vaan se on Jumalan teko ja Hänen opastuksensa, eli kaikki, aivan kaikki on Jumalan tekemää ja meille antamaa.
* ""
* Jaahas, että itse saa tosta vaan valita miten haluaa tulla kastetuksi, viis Jumalan sanan opetuksesta! Ja paasaat kuitenkin, että pitäis seurata Jeesusta ja tehdä mitä Sana sanoo.
* Tee sitten kuule, ja mene kasteelle niikuin Jumalan OPETTAA, äläkä yritä venkoilla, että vauvakastekin olisi joku kaste, mä sanon sulle totuuden, vauvakaste on kritinuskosn pahin ja eniten ollut raittiin evankeliumin esteenä jo satoja vuosia, se on eksytys ja ollut siitä asti kun kirkonmiehet sen keksi omasta päästään. Ymmärrätkö?
vertailemaan kumpi meistä tuo raittiin evankeliumin tänne ja kumpi meistä tuntee Jumalan Sanan, sinäkö, joka olet käynyt uudelleen kasteella, vai minäkö, joka olen tyytynyt siihen yhteen kasteeseen, jonka vanhempieni toimesta sain ja joka olen saanut Jeesukselta kasteen, jossa sain syntyä uudeksi.
Mohikaani, tee jo parannus, sillä sinä väität usein Jumalan Sanaa vastaan ja saat vakuuntumattomat uskoa etsivät seuraamaan itseäsi.
Jeesus käski kastaa ja opettaa ja toisaalla, käsi uskoa ja kastaa ja siksipä meillä on kaksi kastetapa käytäntöä ja ne eivät kumpikaan ratkaise pelastumisessa, vaan usko, joka uudestisynnyttää on tie Jumalan luo.
Vanhemmat veivät minut sylilapsena kastettavaksi. Mutta tulin uskoon 26 vuotta myöhemmin. Silloin totesin, ettei minua olekaan kastettu uskoon tuloni jälkeen Raamatun opettamalla kasteella. Olin kastamaton. Menin kasteelle . Sain täyttyä Pyhällä Hengellä. Sain löytää uudestiysntyneiden uskovien yhteyden.
Näin olen kerran tullut uskoon ja kerran kastettu.
Lapsikaste ei ole kristillinen kaste, vaan saatanan keksimä harhaopin levityskeino.
Ja nyt se paholainen on keksinyt uuden harhaopin levitsykeinon. Se on tuo 1992 Raamatuksi väitetty väännös, joka on raamatunkäännöskomitean tulkinta Raamatusta.
Katekismus on siinä saastanlevistystyössä eräs apukeino.
tuonne keskusteluun uudestisyntymisestä mukaan ja mietitään siellä Raamatun mukaisesti opinkohtia, joista jotku tappiokseen jatkuvasti kiistelevät.
tosiasiaan, kun Isä Jumala täytti minut Pyhällä Hengellä ennen uskovien upotuskastetta. Tämä Hengellä kastaminen tapahtui muutama päivä uskon uudistumiseni jälkeen eräässä rukouskokouksessa, jossa Hengen täyteyttä ei pyydetty minulle laisinkaan..