miksei jo -45

Stalin oli aloittanut puhdistuksensa jo 30-luvulla. Miksi ei Saksan luhistumisen jälkeen aloitettu sotaa NL:a vastaan? Yli 20 miljoona Neuvostoliiton kansalaista oli kuollut sodassa. USAlla oli ydinpommi. Se olisi voitu "demokratiosoida" jo silloin. Miksi piti odottaa 55 vuotta? Asiahan taisi mennä niin, että lännellä piti olla vihollinen, jotta omia armeijoita olisi voitu ylläpitää hyvällä syyllä.
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...jakamatta.

Äänestä

Putin käyttää huumeita ja päästää sammakoita. Ampuu aivot pellolle ja esintyy trikkikuvissa.

Todellisuudessa toimittaja toisensa jälkee surmataan

Kaikki maat haluavat poistaa venäläisen suunnattaman julmuuden, opposition jatkuvat vainot, kgb:n yhä jatkuvan kansanmurhan ja länsimielisten vainon. Myös Kiina tuomitsee Putinin teatterin. Venäjällä ei ole vapaita uutisia, kaikki on petosta. Kaikki on tärvelty. Venäläiset rikolliset pursuavat yli tärvelemään useilla passeillaan, myös tankeilla. Hyvinvointia pitää puolustaa yhdessä koko lännen kanssa ja toimia viisaiden kiinalaisten kanssa yhdessä. Kaikki oikeat maat ovat Suomen ystäviä. Putin on NL:n kaapattu "valta" kgb. Venäläiset ovat mullan alla. Rahanpesua tehdään rekkajonon molemmissa päissä.

Äänestä

miksi sinun vaarisi ei käyttänyt kumia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pratkitt kirjoitti:

Stalin oli aloittanut puhdistuksensa jo 30-luvulla. Miksi ei Saksan luhistumisen jälkeen aloitettu sotaa NL:a vastaan? Yli 20 miljoona Neuvostoliiton kansalaista oli kuollut sodassa. USAlla oli ydinpommi. Se olisi voitu "demokratiosoida" jo silloin. Miksi piti odottaa 55 vuotta? Asiahan taisi mennä niin, että lännellä piti olla vihollinen, jotta omia armeijoita olisi voitu ylläpitää hyvällä syyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu