Tunteet on välillä niin pelottavia, että on pakko paeta. Suru on välillä niin syvä, että siihen vois hukkua. Mä en saa henkeä ja mun on pakko viiltää haava mun iholle, että tiedän olevani elossa.
Mä haluun sut, mutta työnnän sut pois. Koska mä tiedän, että kukaan, ettet säkään kestä sitä. Tottuutta minkä kanssa mä elän joka päivä.
Sä oot sisältä niin kaunis, enkä mä halua liata sitäkin.
Mä en tunne muuta kuin kipua ja häpeää. Mun elämään ei mahdu muuta kuin mä ja mun tunteet ja sä oot jotain ihan liikaa.
Onnea mä en etsi ja rakkaus on mulle tuntematon sana. Anna anteeks...
Mä haluun sut, mutta työnnän sut pois. Koska mä tiedän, että kukaan, ettet säkään kestä sitä. Tottuutta minkä kanssa mä elän joka päivä.
Sä oot sisältä niin kaunis, enkä mä halua liata sitäkin.
Mä en tunne muuta kuin kipua ja häpeää. Mun elämään ei mahdu muuta kuin mä ja mun tunteet ja sä oot jotain ihan liikaa.
Onnea mä en etsi ja rakkaus on mulle tuntematon sana. Anna anteeks...
Vastaukset 4
Vanhimmat
niin kaunista ja surullista
miten voit tietää ettei hän kestä totuutta kun et kerro.Mua pidetään kilttinä tyttönä, siis
ihmiset jotka ei tunne mun historiaa.Enkä mä siitä halua puhuakkaan.Ei sun tarvi kertoa hänelle sun historiaa.ja miten voisit liata hänen sisimpänsä? Jos haluat elää niin anna sille ja itsellesi mahdollisuus..Mistä tunnet kipua ja häpeää ja miten hän on sinulle liikaa..
Jos hän on sisältä kaunis niin hän on myös ymmärtäväinen ja sympaattinen ja ennenkaikkea tunteellinen.Jos haluat noin suojella ihmistä mitä nyt teet niin et ole rakkaudeton.Antaisit tunteille vallan..ssinun olisi helpompi elää.
olenko väärässä?
Siun täytyy lopettaa
pelleily,
ja tulla miun luokse.
Hus pois vaan, ja juna alle ;)
T
...Todellakin...Välillä tuntuu, että olis helpompaa myöntää. Että mäkin etsin onnea, sitä jotain, ihmistä, elämää suurempaa rakkautta. Että mäkin oon vaan ihminen ja mullakin on oikeus kaivata ja haluta. Ettei aina tarvii olla niin vahva.
Tuntuu vaan, et on liian paljon pahaa, liian kauan aikaa ja liian paljon kaikkea...
Mä ripustaudun mun yksinäisyyteen, niin kun se olis ainut asia mikä mulla on, mikä on mun omaa. Teen siitä itelleni suojan ja alttarin. Palvon kaikkea, mikä suojelee mua toisilta ihmisiltä, oikeelta maailmalta, elämältä.
Jos mä vaan pystyisin antamaan anteeksi itelleni ja jos mä vaan pystyisin muistamaan...ehkä sillon mun ei tarvitsis pelätä, eikä viiltää, vaan että tuntisin jotain tai ei tuntis mitään, ihan miten miten vaan, mikä millonkin sopii parhaiten.
Ehkä mä näkisin vähän pidemälle, näkisin jotain muutakin kun itteni ja mun aiheuttamat asiat. Ehkä onni sun kanssa ei tekis niin kipeää...