Hyvä on tietää, että on ryhdikkäitä suomalaisia jotka
puolustavat aivan oikeasti kansakuntamme oikeuksia.
valtiollista itsenäisyyttä ja liittoutumattomuutta.
--------------------
ihailijana olen linkittänyt hyvän tekstin, ajankohtaisen kannanoton.
--------------------http://ipu.fi.
10.8.2008
Suomen turva on itsenäisessä puolueettomuuspolitiikassa - ei EU:ssa eikä
Natossa
Turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat Suomen kansalle äärimmäisen tärkeitä.
Maantieteelle emme voi mitään, mutta sille voimme, miten suhtaudumme
omaan asemaamme ja naapureihimme.
Ajatus, että NATO-jäsenyys antaisi turvaa Suomelle, on katteeton
kuvitelma. Sen sijaan se aikaansaisi sotilaallisen jännitteen maamme
itärajalle, koska Venäjällä olisi syytä pelätä, että maamme aluetta
käytetään tilaisuuden tullessa hyökkäyksen tukialueena sitä vastaan.
Näin tapahtui kesällä 1941. Tällaisen tilanteen uudelleen syntymisen
ehkäisemiseksi solmittiin v. 1948 ns. yya-sopimus.
Historia osoittaa, että Venäjän turvallisuuspoliittinen intressi Suomen
suunnalla on puolustuksellinen. Venäjän intressi Suomen suhteen on
siinä, ettei Suomea ja Suomen aluetta käytetä sitä vastaan vastaan. Näin
ollen Suomeen ei suuntaudu uhkaa Venäjän taholta muutoin kuin siinä
tapauksessa, että Suomi liittoutuu niiden kanssa, jotka Venäjä kokee
uhkaksi itselleen.
Kyseessä ei ole mikään venäläinen erityispiirre, vaan kaikille
suurvalloille ominainen suhtautumistapa. Yhdysvallatkaan ei halua
naapurimaahansa Kuubaan Kiinan tai Venäjän aseita.
Suomen on kyettävä hoitamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa
itsenäisesti omista
lähtökohdistaan. Historiasta on jo aika oppia. On valitettavaa, että
historiamme kipupisteistä ei ole osattu tai haluttu käydä avointa
julkista keskustelua. Tämä on johtanut vääristyneisiin käsityksiin myös
Suomen ja Venäjän suhteista.
Suomi ei voi perustaa turvallisuuspolitiikkaansa sotilaalliseen voimaan.
Voimme nojata vain ulkopoliittiseen taitoon, jota Suomessa on ollut ja
jota edelleen on, kun se vain otetaan käyttöön.
EU:n tai Naton turvatakuut ovat vaarallinen ja tyhjä lupaus, joka ei
maamme kannalta vähennä vaan lisää kansainvälistä jännitystä ja
ulkopuolista uhkaa. Turvan hakeminen EU:sta ja Natosta johtaa vain
turvallisuuden menettämiseen.
Suomen paras turva on sellaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa,
joka perustuu puolueettomuuteen, pysymiseen suurvaltojen
eturistiriitojen. Omien puolustusvoimiemme tehtävänä tulee olla sen
osoittaminen, että Suomen aluetta puolustetaan kaikissa oloissa, eikä
sitä luovuteta minkään ulkovallan käyttöön.
Turvallisuutemme takaamiseksi on ensimmäiseksi palautettava oma
itsenäinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätösvalta, jonka Suomi
menetti, kun se liitettiin EU:hun.
tutustu IPU.n kannanottoihin
http://ipu.fi
8.8.2008
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
p.0400 565 366 [email protected]

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jo ennenkuin EU antoi syvän paheksumisensa langeta äiti venäjän ylle, arvasin ja sanoin ääneenkin, että mitään pakotteita ei tule. Syksy tulee ja olisi vaarallista suututtaa äkkipikainen, mahtaileva suurvalta, joka voi kylmentää puolieurooppaa laittamalla kaasu- ja öljyhanat kiinni.
Venäjä on kerännyt ö tuloillaan valtavan suojarahaston, jonka turvin pidemmätkin häiriöt siellä kestetään.
Kirjoitin jo aiemmin venäjän arvaamattomuudesta ja silloin täälläkin jotkut sinisilmät uskoivat WTO:n kesyttävän venäjän, hah. Jo silloin sanoin, että venäjä voi ja vaatii mahdollisessa jäsenyydessä omia etujaan ja ehtojaan. Nythän venäjä on vihjaillut irrottautuvansa koko neuvotteluista.
Euroopassa on turhaa rettelöidä kun ollaan riippuvaisia heidän energiastaan, talvi kesyttää teot peliksi puheiksi. Venäjä on ollut ja tulee olemaan valtio, joka on arvaamaton paitsi muille, niin myös omilleen.
Raul Lehto
Perussuomalaiset