Samoin tekee nimimerkki "lääkäri 2" tässä ketjussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000037675015
No onneksi siellä taas tämä joku holmö TTL-astmaatikko laittoi näkyviin linkin, josta kuvitteli olevansa hyötyä itselleen ja vahinkoa minulle:
http://www.ktl.fi/attachments/suomi/julkaisut/julkaisusarja_c/2007/2007c09.pdf
Siinä kävi taas päin vastoin, kuin oli hänen tarkoitus. Oppaan sivulla 14 on tälläinen otsikko:
4.2 Mikrobikasvun päästöt ja altistuminen
Aluksi siinä puhutaan homeiden ja joidenkin BAKTEEREIDEN tuottamista itiöistä. Valitettavasti vain bakteereiden itiöt voidan päästä hengitysilman mukana KEUHKORAKKULOIHIN ja kun ylipäätään näitä molempia itiölajeja on melko vähän, niin immuunipuolustuksemme selviää niistä helpolla. Asianlaita on toisin esim. farmarinkeuhkojen kohdalla, jossa itiöiti on suorastaan valtavaa ja sairauden diagnoosiksi sopivan oireilun lisäksi riitti se, että oli määrättyjen aktinobakteereiden ja Aspergillus fumigatuksen IgG:tä kaksi tai kolme plussaa.
Itiöiden tunkeutuminen keuhkoihimme ei ole siis se sairauden aiheuttaja. No, mitä muuta sitten hengitysilmamme mukana keuhkorakkuloihimme päätyy. Puhuvat endotoksiineista, mutta senhän selvitti jo aikoja sitten M S-S, ettei niistä ole kyse. Myös ns. homeguru professori Tari Haahtelakin on useaan otteeseen todennut, että nuo endotoksiinit, että ne suorastaan estävät homeallergian kuten astman synnyn. Lainataampa n tuota KTL:n opasta:
Kasvaessaan mikrobit muodostavat aineenvaihduntatuotteita. Tällaisia ovat
esimerkiksi haihtuvat orgaaniset yhdisteet, jotka tunnistetaan homeen tai maakellarin
hajuna. Haihtuvat yhdisteet voivat ärsyttää limakalvoja.
LAINAUS PÄÄTTYY
Nämä ovat niitä yhdisteitä, joista käytetään kirjainyhdistelmää m-voc. Me uskomme KTL:n tavoin, että ne "voivat ärsyttää limakalvoja", mutta ei tietenkään voi sairastuttaa pysyvästi mihinkään sairauteen.
Sitten tulemme kiintoisaan kohtaan:
Mikrobit tuottavat kasvaessaan
myös ei-haihtuvia yhdisteitä, joista monet ovat toksiineja eli myrkyllisiä
yhdisteitä. Näitä voi joutua sisäilmaan kasvustosta irtoavien hiukkasten mukana.
LAINAUS PÄÄTTYY
Nämä ovat juuri niitä yhdisteitä, jotka tuhoavat immuunipuolustuksemme. KTL:n Aino Nevalainen sai ensimmäisenä ehkä koko maailmassa selville, että ongelman kosteusvauriotalossa aiheuttavat määrätyt gram-positiiviset maaperästä peräisin olevat bakteerit. Näistä kerrotaan Majvik-I "juhlanumerossa" ja ne mainitaan siinä oikein nimeltä: Streptomyces-sädesieni ja Bacillus cereus. Niin minkähän takia Bacillus cereus-bakteeri on nyt lisätty ns. kuutospaneliin? No tietysti sen takia, että tutkimalla löytyykö sen IgG:tä verestä, niin se osoitus siitä, että ollaan oltu tekemisissä mahdollisesti sen tuottamien myrkkyjen kanssa.
Jostain syystä KTL:n Aino Nevalainen lopetti näiden bakteereiden tutkimisen ja jatkoi HOME-linjalla. Siis sellaisen asian tutkimisella, joka ei sairastuta kosteusvauriossa. Onneksi M S-S sai Työsuojelurahastolta rahaa tutkia, mikä todellisuudessa sairastuttaa kosteusvauriossa.
Näin ollen, niin mitä helvetin järkeä on ottaa Andersenin-keräimellä lukemattomia HOME-näytteitä ja tehdä oppaan sivun 26 mukainen taulukko? Tuossa ei ole järjen häivää, koska aivan varmasti rakennuksessa on kosteusvaurio, jos kerran on sairastuttu vakavasti. Tuolla saa siis selville VAIN sen, että onko HOMEVAURIO, kuten tekstissä lukee. Eikö olisi ollut paljon järkevämpää metsästää "sädesieniä" tuolla keräimellä ? Nuo "sädesienet" ne vasta pahoja ovat: nehän tuottavat juuri sitä myrkkyä, jos vain niiden ravintona on jokin proteiinilähde, joka TUHOAA ihmisen koko immuunipuolustusjärjestelmän. Tuo tuhoutuminen alkaa tietysti KEUHKORAKKULOISTA, joihin syntyy ensimmäisenä tulehdus eli allerginen alveoliitti. Tätä allergista alveoliittia ei saa sekoittaa toiseen allergiseen alveoliittiin eli farmarinkeuhkoihin. Sisäilmapolin H M-R tarkoitti juuri tätä, ettei tälläisiä alveoliittejä löytynyt kuin kolme. Hän puhui siis farmarinkeuhkoja muistuttavasta allergisesta alveoliitista.
BAKTEERIPITOISUUKSISTA sentään kehtaavat kirjoittaa muutaman rivin sivulla 28:
Koulujen sisäilmanäytteiden aktinomykeettipitoisuuksia tarkastellaan samoin
perustein kuin asuntonäytteiden pitoisuuksia; yli 10 cfu/m3 pitoisuus viittaa mikrobikasvuun.
Sisäilman bakteerien kokonaispitoisuuksien perusteella, lukuun ottamatta
aktinomykeettipitoisuuksia, ei voida tehdä johtopäätöksiä mikrobivaurioiden
esiintymisestä rakennuksessa.
LAINAUS PÄÄTTYY
Nuo aktinomykeetit ovat juuri niitä sädesieni-bakteereita, jotka tuottaessaan näitä SUPER-myrkkyjä tuhoavat meidän terveytemme. Kyse on siis Streptomyces-bakteerista. Kyllä mikrobiologia laboratorion pitäisi pystyä myös selvittämään, että onko myös Bacillus cereusta.
Kuten sanoin aikaisemmin, niin Andersenin-keräin on hyvä laite selvittää, että onko kyseessä kosteusvaurio, ei yhtään mitään muuta, koska ei poikkeuksellinen homekasvusto ketään sairastuta. Sairastumisen aiheuttakin ainakin seuraavat bakteerit: Streptomyces ja Bacillus, jos saavat ravinnokseen proteiinia esim. rakennusmateriaalista.
Ainoa oikea tapa todiataa rakennuksen epäterveellisyys on siis tutkia, että löytyykö näitä super-myrkkyjä. Määrällä ei ole väliä,koska nämä myrkyt joutuvat keuhkorakkuloihin, jossa kaikilla ihmisillä on niihin erilainen immuunivaste. Ihmettelen sitä, että miksei näille myrkyille ole vielä kehitetty IgG-vasta-ainemääritystä. Ei pitäisi olla vaikeata. Tämäkin jo osoittaa, että halutaan salata ja PALJON.
Tästä päivämäärästä lähtien tarkoittakoon kirjainyhdistelmä KTL, Kansan TuhoamisLaitosta. Hallituksen pitäisi lakkauttaa se täysi tarpeettomana ja hyödyttömänä ajatellen kansamme terveyttä.
Juuri, kun olemme selviytyneet Pekka "trans-rasvahappo" Puskan margariinin pakkosyötöstä miltei koko kansalle, niin tuli tämä vielä kenties pahempi asia.
ystävällisin terveisin
Pekka Nikkola

Vastaukset 29
Vanhimmat
Tunnut olevan perillä asioista. Niinpä kertoisitko mitä kokeita voisi yrittää pyytää lääkäriä määräämään, jotta selviäisi altistuminen homeilla ja bakteerien myrkyille?
Meillä on ongelmallinen tilanne tällä hetkellä kotona. Poika joutuu käymään koulua tiloissa, joissa on meneillään homekorjaukset ja tilat käyttökiellossa, tunnit siellä kuitenkin pidetään. Sairastelukierre alkoi keväällä. Kesällä oireet olivat poissa. Nyt koulua takana noin. kolme viikkoa ja kolme antibioottikuuria ja yhden viikon kielto olla menemättä kouluun.
Lääkäri lähetteellä nyt käyty verikokeissa, otettiin kokoverenkuva, hb:t yms. Ige, pölyt ja ruuat. Lapsi on ollut tähän asti perusterve ei edes allergioita. Kiitos jo etukäteen.
Suhtaudu varauksellisesti nettikirjoitteluihin. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää tai tuntuu.
Homealtistumista ei voida verikokein selvittää yksilötasolla eikä se tapauksessanne lienee tarpeellistakaan, ellette sitten halua hakea vahingonkorvauksia.
Jos koulu on käyttökiellossa, siellä ei todellakaan saa sitten oleskella riippumatta siitä sairastuuko siellä joku vai ei. Tilanne on täysin lainvastainen ja vaarantaa lasten terveyden. Ota yhteys kuntasi terveydensuojeluviranomaiseen ja pyydä selvitys tilanteesta. Voit ottaa yhteyden myös oman läänisi lääninhallituksen terveydensuojelun ylitarkastajaan.
Koululaisia koskee terveydensuojelulaki. Terveydensuojelulaki (763/94) määrittelee asuntojen ja muiden oleskelutilojen, kuten päiväkotien ja koulujen olosuhteiden terveyshaitat. Asunnon ja muun sisätilan ilman tulee olla laadultaan sellaista, ettei siitä aiheudu terveyshaittaa. Lain 1§:n mukaan terveyshaitta on oire, sairaus tai sairastumisen vaara. Laissa ei edellytetä syy-yhteyden todistelua yksilötasolla, pelkkä terveyshaitan toteaminen riittää. Teidän tapauksessanne terveyshaitta on jo todettu, koska koulu on käyttökiellossa.
Terveydensuojelulain 26 ja 27 §:ssä luetellaan tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa: lämpötila, kosteus, melu, ilmanvaihto, haju, mikrobit, valo ja säteily. Asuntojen ja muiden oleskelutilojen terveydellisten olojen valvonta kuuluu kunnan terveydensuojeluviranomaisen tehtäviin.
olevaa tietoa. Ihmettelen, jos sitä en saisi tehdä. Luotan siihen, mitä KTL:n Aino Nevalainen silloin aikoinaan sai selville näistä Streptomyces ja Bacillus bakteereista. Luotan myös tietysti siihen loisteliaaseen työhön, mitä M S-S tutkijoineen on tehnyt. Nyt se on siis huipentunut siihen, että pystytään mittaamaan sisäilmasta näitä super-myrkkyjä.
Minä biokemistinä tiedän nämä asiat. Olen myös itse sairastunut Streptomyces-bakteereista forssalaisessa koulussa. Sairastuin myös toisen kerran Aspergillus fumigatus -allergeeniuutteesta keuhkorakkulatulehdukseen eli allergiseen alveoliittiin TTL:n täysin laittomassa altistuskokeessa.
Niin ainoa järkevä teko nyt tässä tilanteessa on se, että ette päästä lastanne enää tuohon koulurakennukseen. Teillä on täysi oikeus kieltäytyä siitä.
Tuo lapseltanne tutkittu IgE olisi vain paljastanut, että onko lapsellanne mahdollisesti homeallergia. Kuten olet varmasti huomannut kirjoituksistani, että kosteusvaurio ei ole vielä koskaan aiheuttanut homeallergiaa.
Minä takaan, että nämä kaikki välittämäni tiedot ovat totuudenmukaisia ja on otettu vapaasti saatavilla olevista tutkimuksista. Olen myös varmentanut nämä asiat ns. homeguruilta, jotka tietenkin ovat sanoneet, että asianlaita on juuri niin kuin kerron.
Kun puhut allergiasta, niin sillä juuri tarkoitetaan näitä homeallergioita tässä tapauksessa. Tuo keuhkorakkulatulehdus on myös allergia, mutta sen aiheuttavatkin eräät aminohappoja sisältävät myrkyt. Niitä ei voi vielä sanoa proteiineiksi, koska niissä on niin vähän aminohappoja. Ne ovat siis "pikku proteiineja".
Pitää muuten olla varma antibioottikuurin kohdalla, että kyseessä on bakteerin tai homeen aiheuttama infektio. Epäilen, että on kyse pelkästä tulehduksesta, jolloin antibioootttikuuri pahentaa tilannetta entisestään.
ystävällisin terveisin
Pekka Nikkola
tutkiva TTL-KR-Af-allergikko
kerro jo kaiken normaaliälyiselle ihmiselle:
" Kuten olet varmasti huomannut kirjoituksistani, että kosteusvaurio ei ole vielä koskaan aiheuttanut homeallergiaa. "
:) :) :) :)
et ymmärrä, mitä näissä KKO:n ratkaisuissa sanotaan HOMEALLERGIASTA:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000037667007
Etkö osaa lukea, että homeallergiaan vaaditaan AINA IgE-vasta-aineen olemassaolo.
Pekka Nikkola
Et kai nyt sentään ole ihan tosissasi??? Elätkö siinä uskossa, että homesairaudet ovat pelkkiä vakuutussairauksia? Sinulla voi olla esim. jalka poikki ihan oikean lääketieteellisesti, mutta sitten on ihan eri asia, voitko todistaa, että se kuuluu vakuutusyhtiön korvattavaksi.
Sinä mukamas "homesairaiden auttajaksi" itsesi esittäjä olet siis samaa mieltä KKO:n ja vakuutusoikeuksien kanssa, että vain 100 %:nen (tai mieluummin 150 %:nen) näyttö altisteen, altistumispaikan ja sairauden välillä kelpaa. Ja jos sitä ei pysty osoittamaan, niin sairauttakaan ei ole, vaan potilas on terve kuin pukki.
Herää kysymys, että kenen asialla oikein liikut näissä kuvioissa???????
antibioottikuurien syöminen ei ole todellakaan ratkaisu ja se ei myöskään johda ainakaan lapsen terveyttä ajatellen parempaan suuntaan. Lapsellani oli samanlainen tilanne, toistuvia kuureja ja kun eivät tehonneet, niin huuhdottiin sitten poskionteloita. Ja sitten syötiin taas pari kuuria ja taas huuhdeltiin. Kohdallamme tuota kierrettä jatkui liian pitkään eli se alkoi varhain keväällä, välissä oireeton kesä ja jatkui syksyllä. Liian kauan annoimme tilanteen jatkua ja vasta varhain keväällä tajusimme, että ei h......i tässä ole mitään mieltä tappaa omaa lasta. Lasta hoidettiin kotihoidossa, kunnes alkoi koulu ja yllätys yllätys, taas se samainen kierre alkoi. Tilanne on tällä hetkellä vaikea, sillä hän on herkistynyt niin kovin, että oireilee herkästi missä tahansa. Mutta sen olemme huomanneet, että antibiootit eivät kerta kaikkiaan ole ratkaisu, vaan se on terveellinen sisäilma.
olla diagnoosista, ennen kuin lääkäri moisen paperin allekirjoittaa!
Jos ei ole astmaa, niin sitten ei ole! Yksinkertaista totuutta.
Jos ihmiset ruokavaliossaan ja elämäntavoissaan noudattaisivat KTLn suosituksia, niin ylipainoisia ja huonokuntoisia(esim.alokkaat armeijassa) EI olisi, sen sijaan kaikenmaailman roskaruoan syönti ja liikkumattomuus on lisääntynyt ja sen vuoksi myös liikalihavuus, joten tsot, tsot.
heh, heh. Johan vitsin murjaisit. Sairastuttuani homeesta olen muuttunut normaalikuntoisesta ja normaalipainoisesta, terveestä ihmisestä, työkyvyttömyyden rajoilla hoippuvaksi (kirjaimellisesti, kiitos huimauksen) ihmisraunioksi. Mitä ruokavaliota ja elämäntapaa KTL suosittelee, että pääsisin takaisin normaalipainoiseksi ja hyväkuntoiseksi? Toivoisin pikaista vastausta, terveyteni huononee koko ajan.
Margariinimunauksesta oli hiljattain jossain ajankohtaisohjelmassa, valitettavasti en muista missä. Puska oli vähän vaivautuneen näköinen, eikä syyttä.
virhepäätelmiä ja ohjeistuksia vain, sehän on sitä tieteellistä tutkimusta vain, heh hehe hee
tieteellisiä tutkimuksia me edelleen uskottaisiin, että home on terveellistä ja parantaa lauluääntä. Eli sopii hyvin nisuiisun ikiomaan lääketieteeseen.
tässä A-studion ohjelmassa sitä, että käyttääkö margariiniteollisuus vielä näitä trans-rasvahappoja. Hän käski toimittajaa kysymään sitä heiltä, koska hän ei tiennyt.
Joka tapauksessa käyttääkö teollisuus näitä transhappoja vielä tai ei, niin monet ovat popsineet niitä jo vuosikymmeniä. Siinä Kalifornian kuvernööriä koskevassa uutisessa kerrottiin, että nämä trans-margariinit lisäsivät huonon kolesterolin määrää ja vähensivät hyvän määrää. On tapahtunut juuri päinvastoin, mitä Puska on kertonut kansallemme. Oli aika hyvä tarinan iskijä, kun pääsi kerran jopa eduskuntaan. Toivottavasti ei pääse toistamiseen.
Pekka Nikkola
Nykypäivän lihavuus ja siitä seuraavat terveydelliset ongelmat eivät johdu KTL.stä, vaan ihmisten typeryydestä. KTL.n syytä ei myöskään ole sinun homeelle altistumisesi ja siitä(?) seuranneet sairaudet...
tässä maassa ja erittäin mittava sellainen. Joten kyllä odotan että verovaroilla kustannettu Kansanterveyslaitos tutkijoineen ottaa ongelman kyllin vakavasti ja tekee hartiavoimin työtä nykyisen, kestämättömän tilanteen ratkaisemiseksi. Siinä mielessä väitteesi että KTL ei ole vastuussa yksittäisen kansalaisen sairastumisesta (kysymysmerkillä, voi vitsi) homeesta ei ole KTL:n syy, on vain osatotuus. Homeesta sairastuminen on ympäristötekijöiden aiheuttama sairaus ja sairastumisen riskiin voi yksilö vaikuttaa itse hyvin vähän tai ei ollenkaan, joten liikalihavuus on tässä vähän huono vertauskohta.
jos antaa väärää tietoa tai salaa tietoa.
ole sairastunut kosteusvauriohomeista. Olet sairastunut kosteusvauriobakteereiden erittämistä myrkyistä.
Sairautesi on alkanut siitä, että kostuneessa betonissa muhivat bakteerit (Streptomyces-sädesieni ja Bacillus-bakteerit), ovat saaneet ravinnokseen proteiinia, jotka sitten näiden bakteereiden aineenvaihdunta on muuttanut näiksi M S-S:n löytämiksi valinomysiiniksi, kereleudiksi, amylosiiniksi ( vielä tuntemattomia yhdisteitä).
Näin sairautesi on ALKANUT ! Huom! ALKANUT !
Immuunipuolustusjärjestelmäsi on mennyt hörhölle näiden myrkkyjen vuoksi, jonka jälkeen voi tulla ihan mitä tahansa sairauksia, joita immuunipuolustusjärjestelmäsi ei pysty enää estämään. Tästä löydät niistä osan:
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/tulehdus_verisuonitaudit.html
Ns. kosteusvauriohomeet eivät ole syyllisiä sairauteesi. Ne vain indikoivat, että rakennuksessa on kosteusvaurio.
Minua huvittaa suuresti tämä entisen TTL-duon Markku Seurin ja Marjut Reimanin kirja "Rakennusten kosteusvauriot, home ja terveys". He kertovat kaiken mahdollisen homeista, mutta sitten kirjansa sivulla 46 kumoavat kaiken homeiden vaarallisuudesta. Tämä on kyllä typeryyden tai huijauksen maailmanennätys. Kirjassa ei ole edes halaistua sanaa BAKTEERIMYRKYISTÄ. Sädesienet eli aktinomykeetitkin mainitaan vain kerran ja sekin luettelossa. Kyllä biokemian tohtori Marjut Reimanin olisi pitänyt tietää kaiken bakteerien erittämistä myrkyllisistä aineenvaihduntatuotteista, olihan hän ollut jo mukana vuonna 1987 Puolustusvoimien luolastotutkimuksessa. Hän silloin selvitti, että eivät homeet mitään sairautta aiheuta. Henrik Nordaman sitten puolestaan selvitti, että sairaus ei ole ainakaan astmaa.
ystävällisin terveisin
Pekka Nikkola
Kaikki, koko maailma johtaa harhaan. Kukaan ei noudata nisuiisu-lääketiedettä. Tosi paha juttu.
KTL se harhaan johtaa...
Karppipalstalla ja Hiilaritietoiset palstalla on paljon samaa mieltä olevia tätä margariinikusetuksesta. Samaa linjaa on tuo Home-kusetus....
Pitääkö palstan LUKIJOIDEN tehdä valitus asiasta, että täällä saa kertoa epätotuuksia, ja käsitellä asioita kuten käsitellään?
Kenestä pitäisi tehdä ilmoitus? Näistä lääkäreistä vaiko kirjoittajista???
Pakko todeta, että totuus on merkillinen asia.
Eikä näytä olevan valetta ainakaan nisuiisun tiedot! Jos olisivat valetta, olisi käsiraudat kilahtaneet aikaa sitten!
paskanjauhajia ja lukija on itse vastuussa siitä mihin uskoo. Taitaisi käsiraudat loppua Suomesta, jos ne kaikki pantaisiin rautoihin.
oikeuteen ministerin tyttöystävästä kirjoittavat. Sehän se on poliiseillekin tärkeintä, ja näin asiat ovat todellakin hoidossa.
Samoin kuin se, että haastetaan huumepoliisit oikeuteen diilereiden oikeuksien loukkausista! Mielettömän tärkeää on tämä priorisointi!
johdettu harhaan konsnsuksen nimissä. Ei mitään uutta. Kiistaton totuus on emävalhe:-)
on naurettavaa. Vakavasti otettavien asiantuntijoiden kirjoituksia julkaistaan tiedelehdissä ja ne käyvät tiukan ennakkotarkastuksen ennen kuin ne hyväksytään julkaistaviksi. Ei kukaan oikea asiantuntija esittele päivästä toiseen aamusta iltaan vuosi toisensa perään ikiomia "keksintöjään" suomi24:n keskustelusivuilla.
Eiköhän sen jokainen normaaliälyinen tajua. Muiden olisi hyvä etsiä tietoa netin vaaroista.
vaan siitä mistä oli kyse ministerimme tyttöystävänkin kohdalla ja silloin se kiinnosti jopa poliiseja, miksei tämä kirjoittelu täällä kiinnosta ei ministeriä, ei poliisia eikä se näytä häiritsevän ns. ammattilaisiakaan, vai häiritseekö se, että kerrotaan nimeltä ja samalla kerrotaan millaisesta pillerinpyörittäjästä on oikein kyse?
`margariinikeskusteluissa´ meitä puhumattomia suomalaisia paljon edellä. Tiedekin voi ja sen pitää olla aina valpas ja kriittinen ja sen kuuluu korjata tarvittaessa itse itseään kun uutta tietoa tulee... Myös näissä homeasioissa.
Miksi ihmeessä joku mitätön suomi24:n keskustelupalsta kiinnostaisi ketään ministeriä, poliisia tai ketään ammattilaistakaan. Sinulle tämä palsta voi olla kaikki kaikessa ja ehkä muutamalle muulle, mutta eihän tällä palstalla ole kuin jokunen harva käyttäjä. Netin keskustelupalstat ovat täynnä huuhaata ja jokaisen lukijan pitäisi itse arvioida mihin uskoa. Eiköhän poliisi ole enemmän kuin täystyöllistettyjä etsiessään lapsipornoa, pomminvalmistusohjeita yms. netistä.
Ministereiden tyttöystävillä on julkisuusarvoa, josta iltapäivälehdet saavat revittyä otsikoita. Mitättömillä nettikeskuselupalstoilla ei ole sitäkään.
ole väliä väärin tehneille, jos se syyllisyys painaa. Eihän siitä voi päästä sillä, että sitä syyllisyyttä käsitellään laajemmin. Silloin se valheellisuus vain konkretisoituu. Totuus on vaikea asia.
Terveyshaittaa aiheuttavat seuraavat kosteusvauriomikrobien rakenneosat:
Bakteereiden endotoksiinit,glukaanit, metaboliatuotteet, toksiinit, homeiden sekundaarimetaboliitit, pintarakenteiden rasvahapot ja allergeenien entsymaattisesti aktiiviset rakenteet.
Päinvastoin kuin luulet, niin hometalojen indikaattorilajeihin kuuluu siis myös gram-negatiivisia bakteerit. Jo aikaisemmin on ilmennyt, että olet käsittänyt asian väärin sen takia, että niitä ei mitata rutiinitutkimuksissa.
Toivottavasti tästä lähtien muistat.