Olen ollut uskossa nyt yli kymmenen vuotta. Ennen minulla oli vaikea paniikkihäiriö, jonka kanssa eläminen ei ollut helppoa. Muitakin ongelmia oli, ja elämä tuntui erittäin vaikealta, masensi enkä nähnyt paljonkaan valoa elämässä. Silloin kiertelin myös kapakoissakin.
Sitten otin hyllystä Raamatun ja aloin lukemaan itä. En ymmärtänyt paljonkaan en vartauskuvista, mutta luin sitä kuitekin sinnikkäästi. Ja sitten vain päätin että lähden kirkkoon. Jonkinlaista uskoa minulla jossain oli, koska uskoin että rukoukseni kuulataisiin, vaikka en itse saanut vastausta niinkuin puhelimesta.
Menin sinne kirkkoon rukoilemaan Jumalalle, ja kuuntelemaan saarnoja, ja kahvit oli kiva juttu kirkon jälkeen. Olin vielä jotenkin arka tutustumaan ihmisiin, eikä minulla ollut silloin sellaiseen mitään tahtoakaan.
Päivät ja vuodet kuluivat, paniikkihäiriötä minulla ei enää ole, joskus harvoin vielä voi olla sitäkin lievänä, mutta yleensä ei ole. Olen ollut terveenä, en tarvitse lääkeitä, mutta huolehdin kuitenkin itsestäni ja vitamiineista.
Erilaisissa seurakunnissa olen käynyt, ja olen liittynyt helluntaiseurakuntaan. Kirkko sopii kuitenkin jollekkin, mutta minä halusin jotain maanläheisempää, eikä karismaattisuus haitannut minua. Meitä on niin monenlaisia ihmisiä.
Koettelemuksia on ollut, mutta olen niistä selvinnyt Jeesuksen avulla, ja tiedän että kyllähän niitä vielä tuleekin, uskossa ihmistä koetellaan.
Tämä uskossa eläminen on tällaista tavallista elämistä syntisessä maailmassa, mokia tulee, mutta ne pitää kertoa rehellisesti Jeeuken nimeä Jumalalle, ja ne aa anteeksi.
Muistan Raamatusta tällaisen lauseen: Vaikka inun syntisi olisivat verenpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
Kaikkea mahdollista hyvää sinun elämääsi...!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä moka:
mutta ne pitää kertoa rehellisesti Jeeuken nimeä Jumalalle, ja ne aa anteeksi.
Muistan Raamatusta tällaisen lauseen: Vaikka inun syntisi olisivat verenpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
Korjaan: Mutta ne synnit pitää kertoa rehellisesti, mitään salaamatta, Jeesuksen nimessä Jumalalle, ja ne saa anteeksi.
Raamatunlause on: Vaikka sinun syntisi olisivat verenpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
Anteeksi kirjoitusvirheet vielä kerran!
Enää ei näe pieniä vihreitä miehiä, niinkuin rankimpien ryyppyputkien jälkeen.
Luonnollisesti pysyt terveempänä kun et vietä alkoholitokkurassa, jaksat huolehtia hygienista, syöt paremmin ja tulee harrastettua liikuntaa (muutakin kuin kaljaa hakeen).
Lääkärin määräämät lääkkeet suosittelen ottamaan, sillä rukouskaan ei pelasta ihan kaikelta (suonet menee tukkoo ilman kolesterolilääkitystä ja sydänkohtauskin voi iskeä aika rajuna jollei ota betasalpaajia).
Kaikkea kivaa sinullekkin ja älä ymmärrä väärin että jotenkin väheksyisin uskoasi. En vain itse usko ja puhunkin siis nähden asia omalta kantiltani. Kaikki on luonnollista.
Upeaa, että Herra on kutsunut sinut yhteyteensä ja ottanut omakseen! Näin Jumala toimii jatkuvasti! Itse olen ollut yli 7v uskossa ja minullekin armo kirkastui nimenomaan itsenäisen Raamatunluvun kautta.