Armoton armo

Haluaisin puhua sellaisesta, mitä olen näkevinäni kristittyjen keskuudessa, että heidän armonsa vaikuttaa kovin armottomalta.

Evankeliumia tunnutaan käyttävän kuin kapulana, jolla tyrmätä vastustaja.

Mitä ovat nämä armo ja evankeliumi? Armo ilmenee armonlahjoina, mutta miksi armonlahjat ilmenevät kristittyjen keskuudessa.. jotenkin kummallisen kovaäänisinä; joko saarnaamisena tai musiikillisena/laulullisena lahjakkuutena.

Olen miettinyt, että onko tosiaankin niin, että Jeesus olisi kieltänyt luovuuden ilmenemismuodoista esim. kuvataiteen, tai kuvanveiston, ja suosinut verbaalista lahjakkuutta?

Ainakin oma kokemukseni on, että kuvataiteellinen lahjakkuus joko marginaalistetaan, tai suorastaan kyseenalaistetaan seurakunnissa.

Samalla lailla korostetaan uskoa; uskossa vaeltamista armon alla. Minusta se tuntui aina kovin julmalta, koska minulla on ollut aina (lapsesta saakka) voimakas kokemusmaailma, myös uskonnollisia kokemuksia.

Tuntui, ettei kristityllä näitä tällaisia saisi olla. Ettei saa olla uskonnollisia kokemuksia. Aika pitkälti tämän takia kristinusko muodostui minulle pettymykseksi.

Odotin suuria, mm. Pyhän Hengen kasteelta, henkikasteelta, mutta tämänkin seurakuntalaiset tulkitsivat VERBAALIKSI KOKEMUKSEKSI, eli siksi kokemukseksi kun HUUTAA kovalla äänellä, tai laulaa. Minulle se oli mahdoton paikka, koska en ole musiikillisesti lahjakas, en omaa lauluääntä, enkä omaa erityisempiä puhelahjoja. Se tuntui epäoikeudenmukaiselta, ja usein ajattelin, että onko tosiaan näin, että Jeesus kieltää yhdenlaisen luovuuden, ja sallii toisenlaisen.

Ajattelin myös, ettei ole minun syyni, ettei joku Martti Luther -poloinen pystynyt saamaan ns mystisiä kokemuksia kun luki sitä Bonaventuran kirjaa mystiikasta. Ei ole minun syyni, että hän joutui rukouspsykoosiin, ja veljet löysivät hänet aamulla tiedottomana lattialta.

Pitäisikö minun kieltää omat mystiset kokemukseni, koska 500 vuotta sitten yksi saksalainen munkki ei pystynyt kohtaamaan kokemuksellista todellisuutta?

Minusta koko armon käsite on outo. Se ei merkitse vapautta, vaan se on rakoiuttavaa armoa. Armon avulla näytetään haluavan varmistavan että ulkospäinkääntyneet persoonat pääsevät seurakunnissa esille, ja ujommat voidaan laittaa taka-alalle. Armo ei ulotu hiljaisiin, eikä vaikkapa visuaalisesti lahjakkaisiin. Se ei ulotu taiteellisiin ihmisiin.

Se näyttää olevan tarkoitettu kova-äänisille, suoraviivaisille ihmisille, joilla rationaali aivonpuolisko hallitsee. Mitä on tämä puolueellinen armo, joka jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin?

Kysymykseni on, että tarkoittiko Jeesus niin?
7211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Noh, sen verran voin vinkiksi sanoa, jotta maan hiljaiset ja nöyrät ovat todella juuri sitä jota nuilla sanoilla tarkoitetaan toden teolla. Joten, etpä sinäkään kovin nöyrältä vaikuta, kun sinun tekemäsi viestisi oikein rinnastetaan sanoihin hiljainen ja nöyrä. Ihmisen Poika, Kristus kyllä pitää hiljaisten ja nöyrien puolta, eikä suinkaan toisin päin. Opi tuosta jotakin, meinaan tuosta edellä sanotusta, ja ole sitten vain hiljainen ja nöyrä. Mutta älä ota mallia näistä sadoista erilaisten herätysliikkeiden pakkokäännyttäjistä ja eksyttävistä julistajista.
Koska he eivät ole hiljaisia ja nöyriä, kuten en minäkään. Tosin, minulla onkin vastamyrkkyä näiden
käärmeen poikasten puremiin, näiden kaikkien herätysliikkeiden hulttio ja heittiö julistajien
tekemiin "puremiin"!

Äänestä
  • Jeesukselta,varmasti löydät ja saat ,Hänen Armonsa on rajaton.koskee myos suurinpia murhamiehiä ja rikollisia...jos vain hakevat sitä

    minäkään. Tosin, minulla onkin vastamyrkkyä näiden
    käärmeen poikasten puremiin
    tuohon sanoisin--- on tainnut purra tuo 'kaveri' omaan nilkkaansa

    Äänestä

  • etsi sitä kirjoitti:

    Jeesukselta,varmasti löydät ja saat ,Hänen Armonsa on rajaton.koskee myos suurinpia murhamiehiä ja rikollisia...jos vain hakevat sitä

    minäkään. Tosin, minulla onkin vastamyrkkyä näiden
    käärmeen poikasten puremiin
    tuohon sanoisin--- on tainnut purra tuo 'kaveri' omaan nilkkaansa

    Onko sinulta järki kateissa, vai mitä taas möliset ja valehtelet. Ei korkeinpaan taivaaseen, elikä taivastenvaltakuntaan murhamiehet ja valhettelijat eikä näiden puolustelijat pääse! Eikä sinne eritoten hakemalla pääse, ei se koulu tai ammatti- tappajien armeija ole.

    Äänestä

Keskusteluihin valikoituu kovaa ääntä pitäviä. Hiljaiset pohtijat eivät jaksa esittää kysymyksiä kun heidät heti tyrmätään milloin milläkin Raamatun jakeella.

Älä välitä näistä keskusteluista, ne eivät edusta seurakuntaa vaan ehkä niitä, jotka eivät seurakunnissa mielestään saa tarpeeksi huomiota, usein syystä.

Keskusteluissa tyhjät tynnyrit kolisevat kovimmin ja peittävät helposti alleen kaikki aidot ja tärkeät kysymykset. Tyhjillä tynnyreillä on aina valmis vastaus kaikkeen eikä kukaan muu voi olla heidän mielestään oikeassa.

Äänestä
  • Sekä trubaduurin, että tässä tyhjät tynnyrit kommentissa oli käsitetty alustukseni väärin.

    Kun puhuin kovasta äänestä ja verbaaleista lahjoista, tarkoitin sitä aivan konkreettisesti, että avaa äänijänteensä, keuhkot toimivat palkeina ja ilmassa etenee resonaationa joka kuullaan vastaanottajan korvissa ÄÄNENÄ.

    Näissä vastauksissa ÄÄNI oli käsitetty merkitseväksi tietokoneella kirjoittamista. Tästäkin lähtee pieni näpytys, mutta minusta sitä ei voi laskea tarkoittamassani mielessä verbaaliseksi lahjaksi, sillä suu, keuhkot ja äänijänteet puuttuvat muovinäppäimiltä.

    Äänestä

Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

Näin sanotaan Jumalan palvelijoille, jotka voivat vaatia toisilta rakkautta mutta eivät sitä itse osoita.

Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne; ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.

Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!

Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa.

Äänestä
  • Ennen raamatun avaamista kannattaisi lukea vaikka Tony Bushbyn kirja: The Bible Fraud

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


thorri kirjoitti:

Haluaisin puhua sellaisesta, mitä olen näkevinäni kristittyjen keskuudessa, että heidän armonsa vaikuttaa kovin armottomalta.

Evankeliumia tunnutaan käyttävän kuin kapulana, jolla tyrmätä vastustaja.

Mitä ovat nämä armo ja evankeliumi? Armo ilmenee armonlahjoina, mutta miksi armonlahjat ilmenevät kristittyjen keskuudessa.. jotenkin kummallisen kovaäänisinä; joko saarnaamisena tai musiikillisena/laulullisena lahjakkuutena.

Olen miettinyt, että onko tosiaankin niin, että Jeesus olisi kieltänyt luovuuden ilmenemismuodoista esim. kuvataiteen, tai kuvanveiston, ja suosinut verbaalista lahjakkuutta?

Ainakin oma kokemukseni on, että kuvataiteellinen lahjakkuus joko marginaalistetaan, tai suorastaan kyseenalaistetaan seurakunnissa.

Samalla lailla korostetaan uskoa; uskossa vaeltamista armon alla. Minusta se tuntui aina kovin julmalta, koska minulla on ollut aina (lapsesta saakka) voimakas kokemusmaailma, myös uskonnollisia kokemuksia.

Tuntui, ettei kristityllä näitä tällaisia saisi olla. Ettei saa olla uskonnollisia kokemuksia. Aika pitkälti tämän takia kristinusko muodostui minulle pettymykseksi.

Odotin suuria, mm. Pyhän Hengen kasteelta, henkikasteelta, mutta tämänkin seurakuntalaiset tulkitsivat VERBAALIKSI KOKEMUKSEKSI, eli siksi kokemukseksi kun HUUTAA kovalla äänellä, tai laulaa. Minulle se oli mahdoton paikka, koska en ole musiikillisesti lahjakas, en omaa lauluääntä, enkä omaa erityisempiä puhelahjoja. Se tuntui epäoikeudenmukaiselta, ja usein ajattelin, että onko tosiaan näin, että Jeesus kieltää yhdenlaisen luovuuden, ja sallii toisenlaisen.

Ajattelin myös, ettei ole minun syyni, ettei joku Martti Luther -poloinen pystynyt saamaan ns mystisiä kokemuksia kun luki sitä Bonaventuran kirjaa mystiikasta. Ei ole minun syyni, että hän joutui rukouspsykoosiin, ja veljet löysivät hänet aamulla tiedottomana lattialta.

Pitäisikö minun kieltää omat mystiset kokemukseni, koska 500 vuotta sitten yksi saksalainen munkki ei pystynyt kohtaamaan kokemuksellista todellisuutta?

Minusta koko armon käsite on outo. Se ei merkitse vapautta, vaan se on rakoiuttavaa armoa. Armon avulla näytetään haluavan varmistavan että ulkospäinkääntyneet persoonat pääsevät seurakunnissa esille, ja ujommat voidaan laittaa taka-alalle. Armo ei ulotu hiljaisiin, eikä vaikkapa visuaalisesti lahjakkaisiin. Se ei ulotu taiteellisiin ihmisiin.

Se näyttää olevan tarkoitettu kova-äänisille, suoraviivaisille ihmisille, joilla rationaali aivonpuolisko hallitsee. Mitä on tämä puolueellinen armo, joka jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin?

Kysymykseni on, että tarkoittiko Jeesus niin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu