kaikilla ei ole tasa-arvoista mahdollisuutta opiskeluunPietarsaaren lukion vanhemmat näreissään
lauantai 06.09.2008
Ruotsinkielisen lukion tarpeisiin varattu suuria määrärahoja, mutta suomenkielisiltä puuttuu jopa opetusvälineitä.
PIETARSAARI Pia Byskata [email protected]
Pietarsaaren suomenkielisen lukion vanhemmat ovat luovuttaneet lukiolaisten kouluolojen korjaamista vaativan kirjelmän kaupungille. Kirjelmän otti vastaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lars Björklund, ja sen on allekirjoittanut neljäkymmentä aloittavien lukiolaisten vanhempaa.
Vanhemmat vaativat kaupungin kaikille lukiolaisille tasavertaista asemaa sekä molemmille kieliryhmille samanlaista taloudellista tukea. Vanhemmat ovat näreissään siitä, että kaupunki on varannut suuria määrärahoja ruotsinkielisen lukion tarpeisiin, eli koululle joka on jo aikaisemmin saanut miljoonia euroja laajennukseen ja opetustarvikkeisiin. Nyt kaupunki on luvannut 70 000 euron lisämäärärahan info-television ja dokumenttikameroiden hankintaan sekä lähes 14 000 euroa taidehankintoja varten.
Samanaikaisesti suomenkieliseltä lukiolta puuttuvat edelleen asianmukaiset tilat sekä oleellisia opetusluokkia ja välineitä, joiden takia opetussuunnitelman mukaista opetusta havainnollistamisineen ei voida lainkaan antaa. Itse koulurakennuksen ja sen sisäilman kelvollisuus on ollut jo vuosia erittäin kyseenalainen homehavaintojen vuoksi.
Vanhemmat vaativat kaupunkia tarttumaan toimeen kouluolojen korjaamiseksi sekä kohtelemaan kaikkia kaupungin lukiolaisia tasavertaisesti sekä antamaan samanlaista taloudellista tukea molemmille kieliryhmille.
Pohjalaisessa saa aiheesta kirjoittaa vapaasti, mutta koska SUOMI24 poistattaa tämän?
kannattaako lähetä ajamaan ihmisoikeuksia ulkomaille, kun suomessain asiat mättää?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.