Goog Tanakhissa?

En muista oliko tästä puhetta mutta minusta tämä Aikakirjojen kohta toimii avaimena pohdittaessa sitä, kuka on tuo Hesekielin manitsema mystinen GOOG:

1.Aikakirja:
5:4 Jooelin pojat olivat: hänen poikansa Semaja, tämän poika GOOG, tämän poika Siimei.

Tulkitsen siis, että Goog on osa Israelia, sen suvun eräs sivuhaara. Edustanee Hesekielillä hengellisessä mielessä siis jonkilaista luopiosukukuntaa, lainrikkojia, jotka kääntyvät niitä vastaan, joista aikoinaan erkaantuivat.

Mitä sanoo tähän "Rasismia Vastaan", "Tinotito" tai muut...

13

563

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eräs joka ei kirjautunut

      Goog ja Maagog Hesekielin kirjan ulkopuolella

      Nimet Goog ja Maagog ovat kehittyneet traditioissa heijastaen voimakkaasti Septuagintassa (VT:n kreikannos) ja samarialaisessa pentateukissa ilmenevää Googin ja Maagogin käyttötapaa (niiden myöhäisissä tekstimuunnelmissa esiintyy Googin nimi).

      Merkittävä tekstihavainto on, että vaikka Maagog mainitaan Genesiksen 10. luvun luettelossa kansoista, ei Goog esiinny siinä lainkaan, mikä merkitsee sitä, että Googin täytyy olla peräisin erilaisesta tai vaihtoehtoisesta käsikirjoituksien lukutavasta.

      Näitä vaihtoehtoisia lukutapoja ovat:
      4 Mooseksen kirjan 24:7, jossa Goog on Oogin asemasta,
      Esterin 3:1, jossa Goog on Agagiten tilalle sekä 1 Aik.1:5, missä sukuluettelo heijastaa Genesiksen kansojen luetteloa sekä vielä saman kirjan 5. luvun jakeessa 4 (jossa on vaihtoehtoinen lukutapa Goug).

      Septuagintassa on lisäksi vielä erikoinen Googin nimen esiintymä Aamos 7:1, missä on vastaavuussuhde kulkusirkkamotiiviin Jooelin kirjassa.

      Aamoksen ja Jooelin kuvaukset valtaisista kulkusirkkojen armeijoista ja niiden aiheuttamista tuhoista viittaa voimakkaasti siihen, että Goog on myyttinen hahmo.

      Ilmestyskirjan kirjoittaja - joka ei ole apostoli Johannes raamatuntutkimuksen yleisen kannan mukaan - käyttää samalla myyttisellä tavalla Goog ja Maagog- motiivia symbolina valtaville armeijoille ja niiden vaelluksille kulkusirkkojen tavoin pyrkimättä samastamaan Googia ja Maagogia tiettyyn henkilöön tai kansaan.

      Testamenttien välisenä aikana, kaanoniin kuulumattomassa uskonnollisessa kirjallisuudessa kuten pseudeipigrafisissa (valenimisissä, muinaisten pyhien suurmiesten nimiin laitetuissa kirjoituksissa) Goog ja Maagog esiintyvät useimmin targumeissa, jossa ne nähdään viimeisinä suurina Israelin lopunajallisina vastustajina.

      Tässä targumilaisessa perinteessä Goog ja Maagog eivät ole enää vain apokalyptisiä hahmoja, vaan nimityksiä käytetään vaihtelevammin.

      lisää sivulla www.argumentti.fi

      • foorum

        Se on asiallisen, moderoidun, perustelevan ja järkevän keskustelun areena, ei mikään Suomi24:n, käytännöllisesti katsoen moderoimattoman Tiede-foorumin tai Jippiin foorumien kaltainen häiriköiden temmellyskenttä, joissa ilmeisesti viestien määrä on tärkeämpää kuin niiden laatu ja keskusteluympäristön miellyttävyys. Keskustelu voi ja saa silti olla myös hauskaa eikä huumoria ole kielletty.

        Keskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä.


      • ..kumpi heista hyokkaaa Isr...
        foorum kirjoitti:

        Se on asiallisen, moderoidun, perustelevan ja järkevän keskustelun areena, ei mikään Suomi24:n, käytännöllisesti katsoen moderoimattoman Tiede-foorumin tai Jippiin foorumien kaltainen häiriköiden temmellyskenttä, joissa ilmeisesti viestien määrä on tärkeämpää kuin niiden laatu ja keskusteluympäristön miellyttävyys. Keskustelu voi ja saa silti olla myös hauskaa eikä huumoria ole kielletty.

        Keskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä.

        on yksi yleinimitys;
        VASEMMISTO!

        mm. Putin on heidan mukanaan. v.-82 raamattu.

        1 Aikak.2,53
        Jer 46,9
        Hes 27,10
        Hes 30,5
        Hes 38,5


        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible


      • linkki.....

      • vaihtoehtoja

      • mutta ilman
        foorum kirjoitti:

        Se on asiallisen, moderoidun, perustelevan ja järkevän keskustelun areena, ei mikään Suomi24:n, käytännöllisesti katsoen moderoimattoman Tiede-foorumin tai Jippiin foorumien kaltainen häiriköiden temmellyskenttä, joissa ilmeisesti viestien määrä on tärkeämpää kuin niiden laatu ja keskusteluympäristön miellyttävyys. Keskustelu voi ja saa silti olla myös hauskaa eikä huumoria ole kielletty.

        Keskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä.

        kirjoittajia:

        -Käyttäjämme ovat kirjoittaneet yhteensä 63 viestiä
        Meillä on 20 rekisteröityä käyttäjää.-


    • puusilimä

      kärsivät ovat melko sairasta porukkaa.. vittu mitä sherwood media hulluja :D:D:D

      ihan alkaa hymyilyttää :)

    • rasismiavastaan

      hallitsija jos puhutaan Hesekielistä jolla ainoana on Gog Magog yhdistelmä. Lyydian kuningas Gyges on ilmeisesti ollut Gogin esikuvana. Rubenin suvun jälkeläisen nimi Gog on ollut tuossa muodossa mutta Hesekielissä Lyydian kuninkaan nimi on vääntynyt.

      • tinotito


      • tinotito(ei-kirjautunut
        KTS kirjoitti:

        Ja kaikki mihin Kroisos koski muuttui kullaxi.

        vai oliko Kroisoskin sellainen?


      • myös....
        tinotito(ei-kirjautunut kirjoitti:

        vai oliko Kroisoskin sellainen?

        TPS:n entinen jääkiekkovalmentaja JORTIKKA!
        jos muistatte?


      • tinotito(ei-kirjautunut kirjoitti:

        vai oliko Kroisoskin sellainen?

        Midas oli tosiaan tuo mytologinen hahmo, jonka kultainen kosketus tuotti lopulta ongelmia hänelle itselleen.

        Kroisoskin oli rikas mutta ei ehkä ihan sipaisemalla saanut kultaa aikaiseksi. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2350
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      434
      1333
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      1139
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      235
      1034
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      706
    6. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      37
      665
    7. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      654
    8. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      647
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      607
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      43
      601
    Aihe