Onko adventisteja
Vainottu näin?
266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
just viime viikolla hindukiihkoilijat polttivat yhden adventistipastorin perheineen elävältä Intiassa.
Tai oikeastaan mielenkiintoisesti muotoiltu. Kysymyshän itsessään sisältää väitteen siitä, ketkä kuuluvat Jumalan kansaan. Tuohon en jaksa nyt ottaa kantaa, sillä se on varsinaisen asian kannalta merkityksetöntä enkä ole vielä täysin varma kannastani asian suhteen.
Asiasta kolmanteen ja anteeksi vain kun poikkean aiheesta...
Kristityt ovat vainonneet juutalaisia ja juutalaiset kristittyjä. Ei sillä, että molemmat eivät olisi joutuneet muidenkin ryhmien vainon kohteeksi. Vainoamisen aloittamiseen ei ole ikinä tarvittu mitään muuta kuin riittävä valta-asema suhteessa toiseen ryhmään. Vasta luin Polykarpoksen marttyyrikuolemasta ja siinäkin mainittiin juutalaiset avustamassa roomalaisia kristittyjen tappamisessa. Holokaustia en ole tietenkään unohtanut, mutta sitä on turha nähdä kristinuskon aikaansaannoksena. Se, kuinka ristiretkillä kristityt teurastivat juutalaisia, on paljon parempi esimerkki kristittyjen tekemistä julmuuksista.
Minä siis puhun nyt kansojen ja kansanryhmien tasolla tapahtuvista asioista enkä yksittäisten ihmisten teoista ja tekemättä jättämisistä.
En aio enää ikinä kertaakaan sietää kristityiltä, juutalaisilta, ateisteilta tai miltään muultakaan ryhmältä mitään sellaista puhetta, jossa esitetään oma kuppikunta viattomana uhrina, jota kaikki muut vainoavat tai ovat vainonneet. Juutalaisilla on yhtä heikot perusteet vaatia itselleen sääliä kuin kristityillä. Vain sellaiset liikkeet ja uskonnot, jotka ovat alusta lähtien olleet pasifisteja eivätkä ikinä toisia vainonneet, voivat puhua itsestään uhreina syyllä ja oikeutuksella...
Toisten vainoaminen ja tappaminen on aina väärin eikä mitään tekopyhiä asenteita ja väitteitä tule ikinä kenenkään sietää.
Eli joo, muistan kyllä holokaustin. Muistaako ihmiset myös esimerkiksi Irgunin tekoset? Tarkoitan tällä esimerkiksi juutalaisten militanttien tekemiä pommi-iskuja brittejä vastaan, joissa kuoli myös siviilejä. Entäs juutalaisten puolisotilaallisten joukkojen tappamat noin 100 arabisiviiliä Deir Yassinin kylässä? Arabit ja juutalaiset ovat yhtälailla toteuttaneet etnisiä puhdistuksia. Hepreankielinen raamattuhan on myös täynnä esimerkkejä siitä puolin ja toisin.