kokeilla spiritismi. Esim. laudalla ja lasilla asioiden kysymistä. Itse en ole harrastanut enkä nähnyt, mutta kaksi parasta kaveriani, eivät mitään kakaroita, sanovat pelanneensa ja toinen nähneensä että lasi todella liikkuu. Monet varoittavat sekaantumasta koko asiaan millään tavalla.
Toinen kaverini sanoi, että kaikkien pelaajien täytyisi uskoa asiaan. Eli uskallatteko heittäytyä koko sielullanne hommaan mukaan?
Toinen kaverini sanoi, että kaikkien pelaajien täytyisi uskoa asiaan. Eli uskallatteko heittäytyä koko sielullanne hommaan mukaan?
Vastaukset 20
Vanhimmat
luvattu tulla, jos on hyvät bileet:-)
Kun olin 12v. pyysin saatanaa ottamaan minut valtaansa. Se tehdään näin: Tarvitaan kokonaan pimennetty huone (wc on hyvä), kaksi mustaa kynttilää, mustakantinen raamattu ja peili. Aseta kynttilät molemmin puolin peiliä ja katso peiliin kutsuessasi saatanaa. Samalla revi raamatusta sivuja irti pönttöön.
Teille ei sitten tullut Saatana, vaan putkimies Toropainen, joka kutsui myös helvettiä kun avasi teidän vessanpyttyä, joka oli tukossa. Sieltä sitä irtosi herran sanaa oikein luonnon tuoksuilla. Hehhehhehhehhhe.. Osuinko oikeaan?
Täällä odotellaan uusissa Batman/womanpuvuissa ja viinipullot kainalossa, mihin tullaan?
Muutamalla on avec mukana (meloni.clubin.ladyt)
Mikä maksaa??????
Minä en osaa sanoa missä voisi kokeilla, enkä halua olla asian kanssa tekemisissä. Toinen kaverini oli nähnyt kun isä ja äiti kysyivät laudalla. Isä on ollut korkeassa asemassa edustamassa suomea ulkomailla, ei sillä kyl merkitystä. En kehtaa kysyä toiselta kaverilta, en halua ohjata ketään. Hän oli itse pelannut. Voin luottaa 100% näihin.
Voikohan spiritismiä harrastaa 'etänä' jos ei kokoontumispaikkaa löydy? Kaikki vaan tietokoneelle näpyttelemään näppäimistöä silmät sidottuna ja punkkulasi kädessä. Sitten voidaan myöhemmin vertailla minkälaisia viestejä sieltä siansaksasta löytyy.
Oikeastaan minä voisin aloittaa. Eli nyt vaan silmät kiinni ja 'annan henkien ohjailla sormeani näppäimistöllä.'
Viesti hengiltä/hengetäriltä/mistälie: "jtflfj keifjeh nerhewowjb kjekdhdv jrjv jnfndhek hnfkedjfgclsl hfndmvjdh kednchdld,chn kdm jddl jd, jdmmck lksjfk"
Ei tuo nyt ainakaan suomelta näytä. Näin henget kuitenkin sormiani ohjailivat. Voisikohan aloittaja tulkata tämän viestin, kun minä en ainakaan saa tuosta mitään selvää?
Minä en siis tiedä mitään spiritismistä, mutta ajattelin laittaa ateisteille ehdotuksen, koska olen mielestäni luotettavilta tahoilta kuullut laudalla ja lasilla kysymisestä.
Tuosta tekstistä sanoisin, että mahdollinen henki on ollut hieman kapea-alainen. Näppäimistön vasemmasta ja oikeasta laidasta ei taida merkkejä löytyä. Luultavasti helposti harhautettava putkinäköinen keppanaan menevä mastur maahinen.
No onhan nyt ainakin jonkinlaista spiritismiä tullut koitettua ja kyllä tuostakin 'viestistä' jotakin löytyisi kun alkaisi oikein hakemalla hakemaan. Spiritismi taitaa kuitenkin olla parhaimmillaan kavereiden kanssa kun kaikki on pienessä tuiskeessa.
Minäkin kokeilen pipo silmillä (hain pipon varastosta vain tätä koetta varten) tätä spiritismiä. Taustalla soi Venom - 7 gates of hell, helkkarin huonona juutube versiona (venom nyt on helkkarin huonoa joka tapauksessa mutta varsin hyvin teemaan sopivaa "musiikkia").
Ja tästä lähtee;
Heesus on feikki, katri ulander on oikwsti mies. pingcuunit ovat portin vartijoita ja paavi beneductus on natsi.
Voisiko tuosta nyt sitten päätellä jotain?
Älä ihmettele jos ateistit eivät ota tosissaan tätä asiaa. Vaikka pidän itseäni ateistina niin nuoruuden muistot spriritismistä ovat kultaisia.
Voisin lähteä uudestaan jos hyvä porukka olisi mukana... kieltämättä ristiriitaisia ajatuksia tulisi mieleen kun/jos lasi liikkuisi.
että ateisteista useimmat pelkäävät spiritismin voimaa ? Näin olen tulkitsevani näitä kirjoituksia.
jo eilen kirjoitin, että huuhaata.
>>> Toinen kaverini sanoi, että kaikkien pelaajien täytyisi uskoa asiaan.
Katselin tallentamani eilisen höpsöohjelman äsken pikakelauksella, nimeltään mokoma taisi olla Riivattu talo. Meedio, "paranormaalien ilmiöiden asiantuntija" ja muutama muu asiasta innostunut ihminen hiippaili irlantilaisessa linnassa henkiä etsimässä.
Hiipparien luja usko palkittiin: kun ensin oli istuttu ypöyksin pilkkopimeässä huoneessa kummitusjuttuja miettimässä ja sitten mentiin porukalla kellariin huhuilemaan, kuuluikin välillä pieni narahdus aaveenmetsästäjien omien parahdusten lisäksi. Olivat saaneet myös kuvatuiksi joitakin pikkuruisia valoilmiöitä (minun mielestäni ilmavirtauksissa ja pimeänäkövempaimien "valoissa" hujahtelevia ikivanhojen käytävien pölyhiukkasia) ja ikkunan takana pimeässä seisovan hahmon (jota minä en sitten nähnyt millään). Kaikkia pelotti ihan kamalasti, ja toisten pelkoa oli kiva lietsoa vielä pahemmaksi (varsinkin, kun siitä ilmeisesti maksettiinkin).
Kun kukaan ei enää suostunut pimeisiin haarniskahuoneisiin ilman lamppua, mentiin kysymään jonkinlaiselta ouija-pöydältä, kuka kummitus oli etsijöitään kiusaamassa. Pitkän huhuilun jälkeen pöytä lonksuikin hiljalleen (minun silmäni sanoivat, että yksi jaloista oli muita lyhyempi) ja melkein pöksyistään ulos pelästynyt porukka laukkasi yön selkään kammottavien pakanain muinaisen kivipaasipiirin luo hermojaan rauhoittelemaan. Tulitikkuaski pöydänjalan alla olisi parantanut kummittelun hyvin tehokkaasti, mutta eihän se pöytä sitten olisi ollut kiva, eihän?
Tuolle haamujenetsintäsakille kelpasi ihan, IHAN mikä tahansa risahdus ja vilahdus. Huumeita syömällä olisivat nähneet jo palavia pensaitakin ja vakuuttuneet keksinnöistään vielä syvemmin. Ohjelman hienointa antia oli tuo pähkähullu, arvauksia suoltava meedio, joka kuunteli ääniä ja tulkkasi niitä kuin pappi konsanaan. Ja kuulijat ahmivat joka sanan silmät pullollaan.
Olisi mukava tietää, mitä uskovainen ajattelisi mokomaa ohjelmaa katsoessaan. Pelottaisiko kuolleiden munkkien kanssa vehtaaminen vai naurattaisiko uskominen näkymättömiin otuksiin, jotka linnan asukkaat satoja vuosia sitten keksivät toisiaan huvittaakseen ja pelotellakseen? Tulisiko mieli vertailla omia mielikuvituskavereita irkkujen vastaaviin?
jos joutuisit / pääsisit tuollaiseen linnaan yöksi parin kaverin kanssa , vaikka vain kynttilöiden valossa.
En usko, että minusta tulisi minkäänlaista kastelijaa, vaikka pimeää pelkäänkin aika paljon. Lähtisin kuitenkin oikein mielelläni tuollaiseen linnaan vaikka yksinkin yöksi, niin hurmaavia paikkoja nuo ovat.
Pimeänpelko on aivan eri asia kuin kummituksenpelko, ainakin minun tapauksessani. Pimeä karmaisee selkäpiitäni, koska pimeässä ei näe, mitä siellä ympärillä tapahtuu. Jos korvan vierestä suhahtaa jokin tai selän takaa kuuluu rapinaa, voi siellä olla eläin tai ihminen hyvät tai pahat mielessä, ja se kammottava olo johtuu nimenomaan siitä, että asian oikeaa laitaa ei tiedä.
Kummituksiksi, kuolleiksi munkeiksi tai jeesuksiksi en siis äänten aiheuttajia luulisi. Äänille on aina luonnollinen selitys, mutta se on kammottavan näkymättömissä siellä pimeässä piilossa.
Lasi todellakin liikkuu. Se on helppoa kun sen osa. Yksikin aktiivinen lasin liikuttaja saa pienillä sormen liikkeillä lasin liikkumaan juuri halamalleen kohdalle. Ei siinä ole mistään sen kummemmasta kuse.
Jos se lasi siirtyy siinä alustalla kenenkään koskematta, niin hämmästyn. Samaten hämmästyn, jos se lasi siirtyy, jos kosken siihen yksin.
Hauska testi oli TV:ssä, joku spiritisti oli pöytänsä kanssa yksin, ja etsi vastauksia kysymyksiin side silmillä. Pelilauta käännettiin salaa 180 astetta, ja "vastaukset" osuivat "oikein päin" olevan laudan aukkoihin. "Oikeat" aukot vaan luonnollisesti olivat nyt vastakkaisissa kulmissa...
...mutta en voi, koska spiritismiin uskovat väittävät minun pilaavan koko jutun skeptismilläni.
Vähän sama asia kuin rukous :P
Olimme naapurin tyttöjen kanssa 10-12 vuotiaita. Mulla oli sopivanlainen ikkunaton vaatekomero, johon me kolme tyttöä mahduimme mukavasti rinkiin. Ei siitä mitään tullut. Kun mitään ei tapahtunut, joku alkoi tökkiä lasia, ja kikattamiseksihan se lopulta meni.
Olen kuullut toisen käden juttuja kokemuksista, että lasi liikkuu. Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan kertonut minulle, että olisi itse nähnyt lasin liikkuvan.
Voihan sitä avoimin mielin suhtautua asiaan ja olla utelias, mutta mitään uskomisvaihdetta ei voi noin vaan vetää päälle istunnon ajaksi.