Kenelle hammaslääkärille kannattaa poiketa Järviseudulla? Pelkään mielettömästi hammaslääkärillä käyntiä, mutta pakko on mennä.
Hammaslääkäri?
Sinnuli
7826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Turha pelätä hammaslääkäriä, mene vain rohkeasti.
Minulla oli myös paha kammo hammaslääkäriä kohtaan mutta sanoin sen suoraa ja he osasivat toimia sen mukaan.
Useamman kerran homma piti keskeyttää kunnes opin luottamaan siihen, että nykyaikaiset puurutukset ja koneet eivät todellakaan satu.
Aloin myös ajatella, että en kyllä ole kuullut kenenkään "kuukahtaneen" käyntiin hammaslääkärillä.
Perhosia on edelleen vatsassa kun pitää mennä mutta tiedän homma on ohi nopeasti mitä penempi reikä sen parempi.
Mene ja kerro ongelmastasi, et ole ainoa meitä on useita.
Niin, olen vasta Etelä-Pohjanmaalle muuttanut, joten en todellakaan tiedä, kenelle ajan tilaisin/pääsisin. Joitakin nimiä sain työpaikalla, mutta he eivät ota uusia asiakkaita. Tai soittamallahan tuo selviäisi.
Toiseksi, olin pyörtyä edellisellä lekurikäynnillä ja silmät vain muljahtelivat päässä :( Tuntui, että kuolema todellakin tulee.
Siltähän se todellakin tuntuu, että kuolema tulee ja johtuu vain siitä, että hengitämme liian nopeasti.
Näin olen itse sen todennut kun olen 29 asteen pakkasessa mennyt hammaslääkärille hikoillen ja sydän hakaten t-paidassa.
Olen itsekkin uusi Etelä-Pohjanmaalla joten en osaa neuvoa sinua paremmin.
Itse menin särkyvastaanotolle ja sain apua sekä uuden ajan muille hampaille.
Muista kuitenkin kuten itse olen oppinut kun sanoo suoraan, että pelkää ja tosi paljon he ymmärtävät.
Tuijota vaikka kattoa ja mieti mitä teet kun homma on ohi. Mieti mitä teet illalla/ viikonloppuna/ ruaksi ym.
Vaatii opettelua mutta kannattaa. Olen hikoillut ja tärissyt sydän jyskyttäen, peläten kuolemaa n. 20. vuotta
Edelleenkin olen hengissä ja paremmassa kunnossa koska hampaat, eritoten huonot voivat aiheuttaa mitä sairauksia vain.
Jos et pysty menemään yksin ota ystävä mukaan.
Ystävän juttelu tuolin ääressä auttaa unohtamaan missä olet ja homma on minuutissa ohi.
Avoimuus ja ystävän tuki auttavat sinua.
Hammaslääkäri pelossa ei ole mitään hävettävää. Muista se.
Hampaan otto kyllä onnistui ilman pyörtymistä, mutta paikkauksen kohdalla alkoi tajunta mennä...
Alajärvellä Vikmania. Siitä en tiedä, että ottaako uusia asiakkaita.
on hyvä yksityishammaslääkäri:Jyrki Lappi.
Suosittelen lämpimästi.
Lapin Jyrki potilaana ollaan ja hyväksi havaittu, lupasin jopa vuosittaisen tarkastukseen tulla :D Hyvin empaattinen ja hellä hammaslääkäri, olen suositellut hyvin monelle. Hän on edullinenkin, kun olen ongelmissani joutunut välillä käymään TK-hammaslääkärilläkin.