Kuka sovittaa ja mitä, on kiistojen aiheena tällä palstalla.
Jeesus on vastuussa kaikista luomistaan olennoista, paholainen mukaan lukien, sillä lusiferilla ei ole elämää itsessään.
Jeesus kantoi ristillä kaikki ne teot, jotka paholainen oli saanut meidät tekemään, ja kantoi Luojana vastuun niistä teoista joita varten Hän oli tullut maailmaan.
Katso Jumalan Karitsa joka pois ottaa maailman synnin.
Paholainen ei sovita mitään eikä hän ota vastaan sovitusta teoistaan, enempää kuin syntinen ja sovittamaton ihminenkään, joka hylkää sovituksen.
Paholainen ja sovittamaton ihminen vastaa teoistaan samalla mitalla tulijärvessä, eikä kysymyksessä ole sovitus vaan rangaistus.
Turha näistä on asiattomasti väitellä, koska kaikki tietävät mitä sovitukseen kuuluu, ja jos ei nyt aivan kaikkea tiedä niin jatkaisin vielä, että Jeesus sovitti itseensä kaikki ne, jotka ovat maanpäällä, että taivaassa, sillä täytyyhän meidän tulla toimeen lankeamattomienkin maailmojen olentojen kanssa.
Se tarkoittaa sitä, että me tulemme taivas kelpoiseksi kaiken universumin asukkaiden kanssa.
Jeesus on vastuussa kaikista luomistaan olennoista, paholainen mukaan lukien, sillä lusiferilla ei ole elämää itsessään.
Jeesus kantoi ristillä kaikki ne teot, jotka paholainen oli saanut meidät tekemään, ja kantoi Luojana vastuun niistä teoista joita varten Hän oli tullut maailmaan.
Katso Jumalan Karitsa joka pois ottaa maailman synnin.
Paholainen ei sovita mitään eikä hän ota vastaan sovitusta teoistaan, enempää kuin syntinen ja sovittamaton ihminenkään, joka hylkää sovituksen.
Paholainen ja sovittamaton ihminen vastaa teoistaan samalla mitalla tulijärvessä, eikä kysymyksessä ole sovitus vaan rangaistus.
Turha näistä on asiattomasti väitellä, koska kaikki tietävät mitä sovitukseen kuuluu, ja jos ei nyt aivan kaikkea tiedä niin jatkaisin vielä, että Jeesus sovitti itseensä kaikki ne, jotka ovat maanpäällä, että taivaassa, sillä täytyyhän meidän tulla toimeen lankeamattomienkin maailmojen olentojen kanssa.
Se tarkoittaa sitä, että me tulemme taivas kelpoiseksi kaiken universumin asukkaiden kanssa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Päöinvastoin näyttää sille, että tuskin monikaan ymnmärtää Jeesuksen sovitusta.
Ja tämä on tosi.
Eikä varsinkaan adventisti!
Ei sitä kukaan käsitä. Se on niin ihmeellistä, että Jumala vaivautui pelastamaan meidät syntiset. Se täytyy ottaa sellaisenaan vastaan, ja ymmärtää, että omat teot eivät siinä asiassa auta.
Jos ei SITÄ hyväksy, jää pelastuksen ulkopuolelle.
Miten niin, erityisesti adventisti?
Noinko turhaan olet uuden Testamentin opetukset lukenut?
Tästä näkee, ettei adventismiin uskova tunne totuuden tietä!
Niinpä niin, vetoat tietysti Joh.3:16-18, vai?
Mutta siinähän se juuri on, ei Jumalan olisi tarvinnut sitä tehdä. Se on se IHME.
Toisekseen, en ole adventisti! Silti ei tarvitse halveksia ja pitää adventisteja huonompina kuin itse on. "Joka itsensä korottaa...jne"
Kirjoituksesi oli hieno paitsi seuraava lause..:
#Se tarkoittaa sitä, että me tulemme taivas kelpoiseksi kaiken universumin asukkaiden kanssa.#
Se meni 'yli hilseen'. Mitä tarkoitat sillä?
Ei kai kukaan luule, että taivaassa on jotakin sovitettavaa, sillä sovitushan tapahtui maan päällä.
Taivaassa on vain lankeamattomia olentoja, eivät he tarvitse sovitusta vaan me, ja tämän sovituksen Jeesus suoritti maan päällä, että meillä synnittöminä olisi yhteys taivaallisten olentojen kanssa. Tällä tavoin sovitus koski koko maailman kaikkeutta ja me tulimme yhdenvertaiseksi taivaallisten synnittömien olentojen kanssa. Tätä tarkoitin kirjoittaessani jossa hän meni pois ja sovitti itseensä sekä ne, jotka maan päällä ovat, että taivaassa.
Olisi kummallista jos Jeesus olisi mennyt taivaaseen sovittelemaan yhteyttämme lankeamattomien asukasten kanssa. Kyllä lankeamattomien enkeleiden joukko on tarkastellut sovitus tapahtumaa suurella mielenkiinnolla, eivät he tarvitse uutta informaatiota.
Koko maailman kaikkeus iloitsee pelastuksestamme.
Jumalalle??
Hepr.9:13-14
13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
Mitähän mahtaa olla "suomeksi"..
Paavali opettaa vastaavuuden meillä; Roomalaiskirje:
12:1 Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
erotuksella, ettei veljiä naulita ristiin jotta heistä tulisi todellisia uhreja verenvuodatuksineen kuten Jeesuksesta.
"HEITÄT MEREN SYVYYTEEN"
- eikä saatana-nimisen henkiolennon kannettavaksi
Niin on kuin h i r v a s opetaa, sanan väärentämätöntä totuutta. Että Jeesus kantoi
syntimme ristinpuuhun. Sieltähän tuo sovittava
veri sitten on painunut aivan maan alimpiin
paikkoihin ja merten pohjiin.
Myös Filippiläiskirje 2. luvun mukaan Jeesus
kokrotettiin Jumalaksi "sen tähden", että Hän oli
uskollinen puolestapuhujamme ristinkuolemaan asti.
Ja on nyt ylösnousemuksensa jälkeen korotettu
suorastaan Kaikkivaltiaaksi Jumalaksi, "SEN
TÄHDEN".
Fil 2:6-11
6
Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen
[Joh. 1:1; 2. Kor. 4:4; Kol. 1:15; Hepr. 1:3]
7
vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
[Jes. 53:2; Room. 8:3; 2. Kor. 8:9; Gal. 4:4; Hepr. 4:15]
8 hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
[Mark. 10:45; Joh. 10:17,18; Hepr. 2:9, 5:8, 12:2]
9
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.
[Ps. 110:1; Jes. 52:13, 53:12; Ap. t. 2:33]
10
Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
[Jes. 45:23; Joh. 5:23; Room. 14:11; Ilm. 5:8]
11
ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
[Ap. t. 2:36; Room. 10:9, 14:9; 1. Kor. 8:6; Ilm. 5:13]
Omaan uskollisuuteemme sapattisodassa tai
muissakaan suurissa taisteluissa on turha vedota!
Jumala uhrasi itsensä Kristuksessa, Jumalan
Karitsassa. Me uskovat emme säkkipäisten
todistajien, kolme-enkelin ja alex-kasin tavoin
laita toivoamme siihen, että saatana kantaisi
syntimme sitten joskus lopultakin.
("Jumalan kansan synnit pannaan Jumalan, taivaan
enkelien ja lunastettujen joukon läsnäollessa
Saatanan PÄÄLLE", EGW: Suuri Taistelu, 2005, s. 414).
Varmaankin 144000 suomalaista on lukenut tuon
satukirjan, mutta sanoutuvat siitä irti, eivätkä
miellä sitä opusta adventtitotuudeksi, kuten
enkelit ja alex-kasi - jotka eivät siitä selvin
sanoin kykene irtaantumaan, vaan ikuisessa
koukussa näyttävät olevan kuin jotkut aineisiin.
Ps. 32:5
Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. (sela)
Ps. 51:1
Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi,(51:2) kun profeetta Naatan tuli hänen luokseen, sen jälkeen kuin hän oli yhtynyt Batsebaan.(51:3) Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Ps. 25:7
Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra.
Miika 7:19
Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.
Kun alex-aksin vielä ollessa tietämätön, hänen
takapuolensa aivan ilmeisesti pyyhittiin, niin
yhtä lailla Herra pyyhkii syntimme iäksi pois,
jos sen sallimme, jso sitä pyydämme vilpittömästi ja syvästi katuen kuin Daavid.
Herra armahda!
Pyyhitty mikä pyyhitty
Ei ollenkaan vastaava!
Kysenen luku jatkuu Paavalin kehoituksella..:"Älkääkä mukautuko tämän maailman mukaan, vaan.."jne.
Siinä on kyse ihmisten jumalanpalvelemisesta, kun taas Hebrealais-kirjeessä on kyse Jeesuksen uhrista/maailman syntien sovittamisesta.
Poista sivulause, niin ymmärrät, mitä tarkoittaa.
##14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!##
Siis:"kuinka paljon enemmän on Kristuksen veri puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa".
Tuliko ymmärrettäväksi?
kiitti sulle!
Joskus tuntuu, että adventistille Jesaja 53. luku
on vain kuvakieltä, kuten muukin profetia
Raamatussa.
JESAJA 53.
1 Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
Tosi-uskova
mitään sanottavaa, se on niin kuin se on kirjoitettu. Aamen.
Sovitus on kiistaton ja yksiselitteinen - "Katso, Jumalan Karitsa, joka
pois ottaa maailman synnin" !
## SOVITUKSEN SALAISUUS !!
Kirjoittanut: ylifariseus_1 7.9.2008 klo 19.10
Kuka sovittaa ja mitä, on kiistojen aiheena tällä palstalla. ##
Kiista on vain fariseusten päässä. Oikeasti jokainen uudestisyntynyt
käsittää, että Jeesus kantoi syntimme ja sairautemme, eikä suinkaan
saatana olemattomassa henkiruumiissaan. Pahat henget eivät
maailman syntiä pois ota!
Joh. 1:29
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
Joh. 1:36
Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa!"
Tapahtui parituhatta vuotta sitten ja lukemattomat pelastuneet voivat sen todistaa.
Jeesus on kiistaton Lunastaja!
Ei kai kukaan nyt usko että saatana kantoi meidän syntimme? Ei syntinen voi toista syntistä pelastaa - ei edes itseään..
Niin mitäs nyt oikein tarkoitit?
Vaan heitetään unohduksen mereen ...
Miika 7:19
Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.
..Ei syntejä heitetä meren syvyyteen, ennenkuin niitä on kaduttu ja ne anteeksiannettu. Vasta sitten ne heitetään 'meren syvyyteen'.
Jeesus on ne sovittanut, jotta ne voitaisiin anteeksiantaa. Ei niitä pyytämättä anteeksianneta.
mutta antaa olla.. yksi on tie - ja on Jeesus Kristus ...
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Luuk. 10:21
Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
Opettaa voidaan, mutta se loppujen lopuksi
annetaan ylhäältä. Että se olisi armoa.
Matt. 16:17
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
Mutta jokainen jolla "on arka tunto" Herran
sanan edessä, ymmärtää, että pitää ottaa vastaan
se tarjottu sovitus. Pitää hyväksyä se ja heittä
pois kaikki "hengen saastutus" - - kateus, kauna,
katkeruus ja ennenkaikkea kaikki anteeksiantamattomuus.
Pitää vaeltaa eli elää anteeksiantamuksessa.
Katumuspsalmi 32.
2 Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!
3 Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani.
4 Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela.
5 Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.
Kristus on yhtä sanojensa ja opetustensa kanssa.
Ei Jeesus ole vain nimi, vaan myös Hänen opetustensa oikeinymmärtämistä sen noudattamista.
Joh.
3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Sinun ongelmasi on, että näet vain yhden asian kerrallaan.
Jeesuksen sanat ovat voimassa kaikki yhtäaikaa, ja niistä yhdessä muodostuu uskon kokonaisuus.